Rokottamattomien koronakuolemat tiedetään saman tien, mutta rokotettujen kornakuolemat salataan visusti. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta lääkärit kieltäytyivät ottamsta mitään kantaa rokotettujen koronakuolemiin, kun YLE:n toimittaja kyseli, koska THL oli jyrkästi kieltänyt kertomasta totuutta asiasta.
" Tiedossamme on yksittäisiä hoivalaitoksissa menehtyneitä ikääntyneitä rokotettuja asukkaita. ...puhumme alle kymmenestä henkilöstä, kertoo infektiotautien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen HUSista.
Tautiin menehtyneiden rokotettujen ihmisten määrää ei tunnu itse asiassa tietävän tarkasti kukaan. Maan suurimpien kaupunkien Helsingin, Espoon ja Vantaan tartuntataudeista vastaavat lääkärit toteavat sähköpostilla Ylelle kuin yhdestä suusta, ettei heillä ole yksityiskohtaisia tietoja rokotetuista sairastuneista tai menehtyneistä ja kehottavat kysymään asiaa THL:stä.
Esimerkiksi Vantaan tartuntatautiylilääkäri Kirsi Valtonen kirjoittaa sähköpostivastauksessaan mahdollisista menehtyneistä näin: "Emme ole tätä tilastoineet ja vaikka olisimme, niin määrät olisivat niin pieniä, että niitä ei ehkä kuntakohtaisesti olisi järkevää raportoida. Lisäksi on hyvä huomioida, että toistaiseksi rokotetuista valtaosa on ikääntyneitä ja välillä sen arviointi, onko iäkkään hoivakotipotilaan kohdalla kyse koronaan liittyvästä kuolemasta vai muusta syystä, voi olla tosi vaikeaa."
Myöskään THL:stä ei vahvisteta, että koronavirukseen olisi kuollut rokotettuja ihmisiä. Tietoja koronaan liittyvistä kuolemista ja rokotetuista yhdistellään eri tietolähteistä, mikä vaatii aikaa. Analyysin valmistumisen ajankohta on vielä auki."
https://yle.fi/uutiset/3-11902469

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tähän asti Suomessa on kyllä lääketieteen nykytasolla kyetty toteamaan mihin tarkalleen ottaen ihminen on kuollut.
On aina todettu hyvin tarkasti, ja kuolinsyy on aina löytynyt.
Viime vuosina THL on ollut jatkuvan kritisoinnin kohteena. Ne jotka ovat perehtyneet sen toimintaan, tietävät kyllä. Ainoastaan julkinen tiedottaminen on ollut äärimmäisen rokotemyönteistä uskoa. Eivätkä varsinkaan tiedeihmiset ole rohjenneet hiiskua sanallakaan vastaan, vaikka epäilemättä joidenkin mieli olisi kovastikin tehnyt.
Viime vuosikymmenten rokotesodankäynnit ovat olleet uskomatonta tieteisfarssia. Tiedettä on yritetty puolustaa kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. Ainoa seikka, mikä on jäänyt unhoon, on ollut se, että tiedettäkin puolustavat tiedoiltaan ja taidoiltaan hyvinkin vajavaiset ihmiset. Sielläkin kannattaisi jo olla kriittisempi. Tosin tieteen vahtikoirat ovat juuri niitä, jotka pahiten estävät sen kehitystä. Varsinkin rokoteteollisuus liiketaloudellisilla voitoillaan on ollut pahin kehityksen jarru ja lapset pahimmat sen maksajat.
YLE:n jutusta käy hyvin ilmi, miten THL on kieltänyt lääkäreitä puhumasta kenellekään rokotetuista, jotka ovat kuolleet koronaan. Yhtä lukuunottamatta kukaan muu lääkäri ei uskalla sanoa asiasta mitään, vaan kaikki kehoittavat samalla tavalla toimittajaa kääntymään THL:n puoleen. ....Ja siellä tiedot rokotetuista ovat niin hankalan takana, että kestää kuukausia selvittää, onko joku koronaan kuollut saanut rokotteen.
...Täysin SAIRASTA touhua.
Minäpä väitän, että sinä valehtelet.
Kas, ennen rokotuksia tiedettiin kyllä ihan hyvin, kuinka paljon koronaan kuoli. Nyt sitten yhtäkkiä onkin vaikea arvioida, kuoliko rokotettu koronaan vai johonkin muuhun. Eikö rokotetuilta otetakaan testejä, jos he saavat oireita?
Jotain hyvin itäeurooppalaista tuossa taas on. Jaa niin, mistäs tuollainen nimi kuin Nohynek nyt voisikaan tulla...
THL:lle+nauraa+jo+naurismaan+aidatkin.
Silti+suurin+osa+suomalaisista+pokkuroi+ja+kumartaa+k.o.+hevon+p..selaitokselle.
Minulla+on+mennyt+luottamus+lääkäreihin+100+%:sti.
Missä on Suomen Frontline Doctors?
Perustakaa Suomen Etulinjan Lääkärit, totuuden puolesta!
En kyllä täysin luota näihin Frontline Doctorseihinkaan, koska lääkäri Dan Erickson kannatti julkisesti Trumpia ja Trump taas kehuu miten upea juttu oli, että rokote saatiin niin nopeasti valmiiksi, vaikka siihen menee yleensä 5 vuotta vähintään...
Hyvin outoa, koska varmasti hän tietää että on parempi tutkia kunnolla.