Uusi ystävä, mutta outo tunne

Anonyymi

Tutustuin uuteen ystävään jokin aika sitten, olen siis nainen. Tämä ystäväni nainen on todella intensiivinen, ja tuntuu että hän täyttää elämäni, tunnen oloni välillä ahdistuneeksi kun koen että hän tunkee liikaa elämääni ja sanoo miten minun kannattaa tehdä asiat, ja painostaa välillä minua lähtemään mukaan juttuihinsa.

Olen kaiketi kiltti ja hieman vietävissä oleva, ollut aina, en osaa sanoa vahvemmilleni ei. On minulla muitakin ystäviä, mutta tämä ystävä jotenkin täyttää nyt kaiken tällä hetkellä, tuntuu että mietin jatkuvasti tämän naisen seuraavaa liikettä ja ehdotusta.

Jollain tapaa hälytyskelloni soivat, kun hän kehuu koko ajan itseään, ja haukkuu muita. Lisäksi hän juoruaa koko ajan uudesta poikaystävästään minulle. Hän on ollut uuden poikaystävän kanssa noin 2 kuukautta, ja kehuskelee miten paljon on kyennyt hyväksikäyttämään tuota jätkää taloudellisesti. Hän kehuskeli että taas sai tyhmän poikaystävänsä ostamaan hänelle uuden ja kalliin sykekellon, vaikka hän ei edes tee kellolla mitään, koska häntä ei edes kiinnosta lenkkeily. Tämä ystäväni haukkui poikaystääväänsä tyhmäksi urpoksi, mutta käski olla paljastamatta, koska hän saa nyt etuja ja ilmaisia turhakkeita, ihan huvin vuoksi. Että jatkaa niin kauan kuin saa lypsettyä rahaa, ja sitten jättää sen luuserin, näin hän sanoi.

Itse en ymmärrä tämmöistä ajatusmaailmaa ollenkaan, olen aivan hämilläni, voiko joku todella ajatella näin, vai mitä tämä on.

En tiedä kuinka enää pääsen tästä ystävästä eroon, koska hän on niin dominoiva. En uskalla mitään, ja koko ajan hän päättää minulla vieraillenkin mitä minun pitää tarjota hänelle. Ja sanoo samaan hengenvetoon minua bestikseksi. Tämä tietysti tuntuu hyvältä, koska minulla ei oikein koskaan ole ollut bestistä, mutta jokin tuntuu oudolta.

Eilenkin hän kutsui itsensä kylään luokseni, toki toi mukanaan grillattavaa. Sitten hän sanoi euroviisuja katsellessamme, että nämä uudentyyppiset asut on varmaan suunniteltu juuri häntä varten, kun hän pitää kaikesta kimaltavasta. Että eilenkin soitti joku numero jostain ulkomailta, johon hän ei vastannut, että ne olisivat varmaan kyselleet hänen mielipidettään asuista. Eikä tämä tuntunut yhtään huumorilta, vaan ihan tosissaan oli, ja rohmusi samalla jääkaapistani kokonaisen siivumakkarapaketin ihan vain sormiruokana, kysymättä.

Miten tämmöisestä ystävästä pääsee eroon. Tuntuu pahalta, en tiedä mitä teen. Hän on jatkuvasti tekemisissä, viestittelee, soittelee, tulee joka ilta istumaan klo seiskan jälkeen ja lähtee vasta kymmeneltä pois. Minulla soi kello aamuisin viideltä, hän taas menee vasta yhdeksän jälkeen töihin, koska on puhelinmyyjänä kauppakeskuksessa. Hän vain nauraa kun kerron että mun tarvis mennä nukkumaan.

Mitä tehdä?

10

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Menet jollekki kurssille tai vastaavalle, sanot vaikka että työpaikkasi edellyttää sitä, ja vähennät sitten hiljalleen tapaamisia tuon ystävän kanssa, pian lähtee varmaan etsimään uutta kohdetta. Jotkut vaan on aika- ja energiasyöppöjä, kokevat toisten samanlaisten seuran hekin rasittavaksi, joten hakevat juuri hiljaisempia täyttämään pohjattomia tarpeitaan.

    • Anonyymi

      Hankkiudu eroon, toisen konsumoiminen tuolla tavalla on yksinkertaisesti itsekeskeisen ihmisen rikkinäisyytensä täyttämistä toisen kustannuksella. Roikkujien kanssa toimii, kun jättää hoivaamisen ja kuuntelemisen minimiin ja vaatii vaihtamaan aihetta tasaisesti myös johonkin itseään ravitsevaan puheenaiheeseen. Hiljaista tulee.

    • Anonyymi

      Sano asiasta suoraan. Sama viestin sisältö, mutta tiiviimmin. Soita hänelle tai ota asia esille, kun hän soittaa. Liiasta kiltteydestä tulee ongelmia eikä asiasta puhumattomuus ole reilua häntäkään kohtaan. Kaksi vaihtoehtoa: annat aikaa muuttaa käyttäytymistä tai sitten kerrot että kaverisuhde täyttää nyt liiaksi elämääsi mutta voitte puhua asiasta joskus myöhemmin jos hän haluaa.

    • Anonyymi

      Tuo ihminen ei ole ystävä.
      Tuo ihminen on muita hyväkseen käyttävä ilkimys.
      Sinulla on kaikki oikeudet valita kenen kanssa olet tekemisisissä, kutsuivat ne sinua bestikseksi tai ei. Kiltteydellä tässä ei ole mitään tekemistä, vain sinun valinnallasi.

      Tuon ilkimyksen taas ottaessa yhteyttä, vain rehellisesti kerrot että olet niin väsynyt ettet jaksa tehdä yhtään mitään muuta kuin huilata ja nukkua. Sinulla on ammatti joka vaatii suuren osan energiaasi. Ammatti, joka maksaa katon pääsi päälle ja leivän pöytääsi. Ammatti joka edellyttää sinun tulevan töihin levänneenä ja valmiina seuraavan päivän haasteisiin.

      Ilkimyksellä ei ole oikeutta evätä sinulta tuota.

      Ilkimyksen käytös on niin vastenmielistä että tuollaisesta ihmisestä on parasta päästä eroon, mitä nopeammin, sitä parempi!

      Vain lakkaa vastaamasta hänen yhteydenottoihinsa ja jos vahingossa vastaat, käytä yllämainittua ohjetta päästäksesi hänestä eroon.

    • Anonyymi

      Kehuu itseä ja haukkuu muita kertoo paljon. Ehkä kannattaa heivata tuollainen ihminen etäälle. Häntä ei kannata kutsua ystäksi eikä kaveriksi. Voit tosiaan kertoa hänelle että olet työpaikan koulutuksissa vaikka pari päivää ja se vaatii aikaa. Kun pari päivää on mennyt, niin unohda ilmoittaa ja anna hänen odottaa, äläkä vastaa ekoihin yhteydenottoihin.

    • Anonyymi

      Pakene kun vielä voit. Lonkerot kiertyvät ympärillesi yhä tiukemmin. Joudut yhä syvemmälle ansaan antautumalla tuollaisen ihmisen kynsiin. Rahojasikin,mielenrauhasikin. Tyyppi on kieroutunut. Tilanteesi pahenee yhä,jos et pakene. Jos sinulla on muita oikeita ystäviä,anna heidän tavata ja arvioida "ystäväsi". Hivuttaudu hiljalleen erilleen,jos et muuten voi. Vaihda numerosi,hanki ovisilmä,jos asut kerrostalossa. Älä lankea uudelleen seuraansa. Jätä kokonaan.

      • Anonyymi

        Tämä hyvä neuvo. Ajattele asioita pitemmälle, jos toimit hänen seurassaan pakosta? Hän tulee myöhemmin syyllistämään sinua pahoista teoistaan, et olet osa syyllinen niihin ja toimit jonkinlaisena kannustimena hänelle niistä? Syy on aina muissa ei itsessä? Vastuun kantaminen puuttuu tällaisilta ihmisiltä. Uhriutuu, kun huomaa olevansa heikoilla. Hakee sääliä silloin.

        Tällainen ihminen ei osaa asettua toisen asemaan, siksi hänellä ei ole empatia kykyä eikä haluakaan tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että hyväksikäyttää muita, joita tuo sitten sinullekin tietoon. Tähän pätee hyvin kanssa se sanonta, kaikki mikä tuntuu aluksi liian hyvältä ollakseen totta, ei ole sitä. Tähän liittyen olet itsekin huomannut näitä huonoja merkkejä jo.

        Olet vähän niinkuin sammakko kattilassa, jossa vesi lämpenee pikku hiljaa kiehuvaksi vedeksi. Hyvä olo on vielä, kun vesi on siedettävän lämmintä ja myöhemmin olet pulassa tilanteen kanssa. Hyppää ajoissa pois siitä oravan pyörästä, mitä nopeammin sen teet sitä vähemmän kärsit?


    • Anonyymi

      Ei hän mikään ystävä ole, hankkiudu pikaisesti eroon tuollaisesta hyväksikäyttäjästä.

    • Anonyymi

      Kyllä parempi heivata pois. Kohta sulla ei ole enään muita ystäviä. Hän on huomannut että olet teistä alistuvampi, joten hän määrää kohta kaikkea elämässäsi. Itselläni on vastaavanlainen kokemus ja se ei päättynyt hyvin. Oli henkistä väkivaltaa alussa ja lopussa jopa fyysistä, kun halusin päästä hänestä eroon. Tuollaiset nauttivat vallasta ja tekevät kaiken sen eteen, että toinen on alistunut.

      Tsemppiä!

      N-24

    • Anonyymi

      =)

      toivon että ketjun aloittaja, saa tältä, nettisaitilta:

      https://www.loverte.com/fi/blummin-baby-pink-black-marmor-flower-box-midi?gclid=Cj0KCQjwh_eFBhDZARIsALHjIKfa9KNdPmFtk_sKX_Mi-BzOfzJeuexsovpMA_N4AtEXTr1NaLPQ9kwaAhk4EALw_wcB

      tämän tuotteen: =)

      BLUMMIN BABY PINK LIGHT PINK FLOWER BOX (EXTRA LARGE)Blummin
      119,00 €

      ja, tämän myös:

      VERSACE YELLOW DIAMOND 90ML EAU DE TOILETTE GIFT SETVersace
      2 LUOKITU(KSET)

      64,95 €

      Ja, tämän myös, =)

      SWISSDENT PROFI COLOURS TOOTHBRUSH TRIO (BLACK/YELLOW/GREEN)Swissdent
      9,90 €

      eli, tämä tuote 3 kertaa, =)

      eli, tässä on kolme tuotetta, =)

      ja, haluan että hän saa 5 kpl, 60 euron lahjakorttia myöskin samaan

      liikkeeseen, =)

      ja, haluan että nämä postikulut ja kaikki hoidetaan hänen puolestaan

      ja, haluan että hän saa toimitettuna kotiin nämä tuotteet. =)

      ja, haluan että hän saa kortin missä lukee, parhaalta kaveriltasi,

      joka aina muistaa sinua, ja vaikka on mitä on, silti koittaa olla

      parempi henkilö, että voisin unelmoida parempaa elämää sinulle, =)

      ja, saat siihen vielä,

      https://www.kalevala.fi/collections/originals/products/talon-sydan-rannekoru-kulta

      Originals
      Talon sydän -rannekoru

      2.370 € Tilaustuote

      0.0 star rating
      Kirjoita arvostelu
      Pituus (cm)
      18,520,5
      Materiaali
      HopeaKultaPronssi
      Määrä
      1
      Tilaatko paketin suoraan lahjansaajalle?

      ja, saat tämän tuotteen vielä täysin ilmaiseksi kotiin, vielä kaiken lisäksi,

      =)

      kunhat lupaat että et pidä sitä aivan kesäkuumalla, =)

      ja, saat punaisen ruusun vielä lahjapakettien päälle,

      paikallisesta kukkaliikkeestä ja toivon että se ruusu on lahjoitus,

      hyvälle asialle ja rakkaalle ystävälleni, jolle annan kuun ja tähdet,

      taivaalta, jos hän sitä haluaa, =)

      kaikkea hyvää ja toivon että saat nämä kaikki kotiin kuljetettuna,

      sinulle kotiisi,

      ja, saat, vielä, yhden sarjalippupaketin leffalippuja, ihan minne

      elokuvateatteriin ikinä haluatkin, ja 50 euron setelin,

      kaikkea makeisia ja limppoja varten, =)

      ja, toivon että pidät minua kaverina,

      ja, toteutukoon nämä toiveeni,

      ja, olen vähän hassu,

      ja, näin osoitan kiintymykseni sinua kohtaan ja oman hassuuteni,

      =)

      kaikkea hyvää,

      toivoo N, eli Paksu Pekka,

      ja, toivon että nautit kesästä, toivon sitä kaikesta sydämestäni,

      olet minulle, todella todella todella todella todella todella todella,

      rakas, =)

      kaikkea hyvää sinulle,

      ja, olkoon elämäsi unelmaa ja paratiisia,

      sillä, jos sinä voit hyvin,

      silloin minäkin voin hyvin,

      ja, olen onnellinen ja autat

      minua siten jaksamaan, kun en muuten jaksaisi aina välillä,

      =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4220
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2141
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1687
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1068
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    Aihe