Erektio kuin kravattia pöydälle pystyyn

Anonyymi

Kohta 40-vuotias mies ja taakkana erektiohäiriöitä, joita ilmaantuu satunnaisesti. Olen kokeillut kerran sildenafil 50mg hyvin tuloksin, tosin erektion saaminen tapahtui monesti hyvinkin eri tavalla esim. kohonneen pulssin kera tai paineena niskassa. Silloin kun ongelmia ilmenee, jää täysi seisokki saamatta(kuin kravattia yrittäisi pöydälle pystyttää!), samalla tuntuu alakerrassa tykytystä mutta muuta ei tapahdu.
Valaisen hieman taustojani. Olen normaalipainoinen, terveet elämäntavat omaava ex-sauhuttelija, ehkä n.20 vuoden karstaaminen takana. Teini-iässä teloin "häntähermoa" moottorikelkkaepisodissa(jotenkin ajattelen sen vaikuttavan vieläkin???) sekä yksi kaatuminen, jossa penis väännähti. Toisinaan vieläki on erektiossa toispuoleisuutta sekä latistumista ja kihelmöintiä vasemmalla puolen juuressa ja kudoksissa sisällä, myös ennenaikaiset siemensyöksyt vaivaavat useasti. Missä vika? Olen kerran käynyt yksityisellä, jossa alavatsan aluetta ultrattiin ja käynnistä sain myös reseptin lääkkeeseen, jäi kuitenkin epäselväksi mikä todellinen syy taustalla esidiabetes? Kenties sydänvaivat?
Kuten moneen muuhunkin vaivaan, tähänkin liikunta tuntuu auttavan(kuten myös sildenafil) ja vähentää samalla henkisen painolastin osuutta; kun maa on kunnossa, ja peniksellä "oma tahto" saa vaikka pommi pudota niskaan eikä viisari laske, kuten mantranomaisesti itselleni hoen, ja koen.

p.s seksuaaliterveydestään saa ja pitää olla huolissaan ilman selittelyjä

12

754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toispuoleisella erektiolla tarkoitan aamuerektion(ns morning wood) kokoa, joka voi olla hyvinkin vaatimattomampi verrattuna touhuseisokkiin mutta ei aina. Tähän ei siis liity seksuaalista kiihottumista. Jotain siellä häikkää...

    • Anonyymi

      Haiskahtaa neulanenältä...

    • Anonyymi

      Voisin lisätä tähän yksinpuheluketjuuni vielä ylettömän micropopcornien syönnin tupakoinnin ohella, kolmekin pussia saattoi päivässä mennä. Ennenkuin joku alkaa avautumaan luonnonvalinnasta, niin sanonpahan vain ettei nuorena poikana/miehenä ajattele asioita huomista pidemmälle.

      • Anonyymi

        Voisit kai myös laittaa anonyymi nimimerkiksesi poiuujjm horinat.


    • Anonyymi

      Lisätään vielä onnettomuudessa tullut niskavaiva niin saadan koko valitusvirsi tänne. Eli lenkki molemmista päistä, jos ei nyt täysin rikki niin ainakin epäkunnossa.

    • Anonyymi

      Olet vielä nuori. Liittyykö erektio-ongelma suhteisiin, vai vaivaako sama masturboidessa? Jos ilmenee vain seksuaalisessa kanssakäymisessä, niin vika on silloin henkisellä tasolla. Ei mieskään mikään tunnoton panokone ole. Monet miehet tykkäävät läheisyydestä ja hellyydestä.

      Jos sinulla on esidiabetes, niin asian pitäisi näkyä yksinkertaisissa verikokeissa: silloin veren sokeritaso on kohonnut normaaliarvojen yläpuolelle, muttei vielä diabeteslukemiin. Raskaana olevilla naisilla tosin esidiabetesarvot katsotaan suoraan raskausdiabetekseksi, ja hoito alkaa heti. Olen seurustellut diabeetikon kanssa. Käsittääkseni diabetes vaurioittaa hitaasti hermoja ja verisuonia. Sen vaihtoehdon voit mielestäni unohtaa. Sitä paitsi diabeetikolla erektio on yhtä vaikeaa saada ja ylläpitää joka kerta. Ainakin omalla partnerillani oli. Lääkkeen tehokin erektioon oli olematon.

      Parasta ennaltaehkäisyä moneen vaivaan ovat kohtuulliset elintavat. Normaali paino, liikunta, kohtuullinen monipuolinen kasvisvoittoinen ravinto, tupakoimattomuus ja runsaan alkoholin välttäminen, riittävä lepo.

      • Anonyymi

        Verenkuva sekä paineet kaikki ok, suvussa diabetesta minkä takia hieman huolestuttanut. Pitkässä parisuhteessa olevana tiedän virikkeiden merkityksen, kun kaikki kuitenkin kohdallaan ei tarvitse innostua pysyäkseen pystyssä.
        Mielestäni olen liian tunnelatautumisriippuvainen, taitaa olla nykyihmisen ongelma muutenkin. Kärsikö luolamies suorituspaineista? Entä epäonnistumisen tuomasta häpeästä? Kerta nuupshdus johtaa noidankehään, joka alkaa ruokkia itse itseään. Tässä turvauduin lääkkeeseen, pelkkä tietoisuus että voin ottaa tarvittaessa apua auttaa.


      • Anonyymi

        Verenkuva sekä paineet kaikki ok, suvussa diabetesta minkä takia hieman huolestuttanut. Pitkässä parisuhteessa olevana tiedän virikkeiden merkityksen, kun kaikki kuitenkin kohdallaan ei tarvitse innostua pysyäkseen pystyssä.
        Mielestäni olen liian tunnelatautumisriippuvainen, taitaa olla nykyihmisen ongelma muutenkin. Kärsikö luolamies suorituspaineista? Entä epäonnistumisen tuomasta häpeästä? Kerta nuupshdus johtaa noidankehään, joka alkaa ruokkia itse itseään. Tässä turvauduin lääkkeeseen, pelkkä tietoisuus että voin ottaa tarvittaessa apua auttaa.
        Mukava saada positiivinen kommentti ihmiseltä, joka kamppaillut saman asian kanssa, tosin eri puolelta peliä.


    • Anonyymi

      ...ja lisätään ikään vielä 40vuotta niin sitten ollaan ap-pakkomiellekirjoittajan kirkonkirja-iässä.
      ...ja pikkutöpötyksistä ei onkelmaa tul.

      • Anonyymi

        Lähinnä terapeuttista ollut tämä kirjoittaminen. Kiitos kuitenkin sympatiasta...


    • Anonyymi

      Testosteronit tietysti mitattu laajasti?

    • Anonyymi

      Raakapähkinät(jopa 200g päivässä), juoksu sekä liiallinen lakritsi. Molemmat ilmeisesti laskevat testosteronia(jota ei muuten testeissä mitattu?). Tässä oma arvioni sudenkuopista. Ensimmäinen alaselkävaurio tuli mahdollisesti jo 4-vuoden paikella, todenperäisyyttä en voi vahvistaa iästä johtuen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      31
      4014
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      44
      2721
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      42
      2695
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2435
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2433
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      314
      2243
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1969
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1643
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      48
      1632
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1497
    Aihe