Haihattelu on ihanaa huumetta

Tänään haihattelen, koska tarvitsen pakoa arkeen. Haasteita työssä, jonkinlainen jatkuva stressi. Käyn ylikierroksilla. Hyvää lääkettä siihen on haihatella erään ihmisen perään, jonka kanssa olis voinut joskus olla jotain. Molemminpuolinen kipinä, mutta tilanne oli ja on edelleen mahdoton ja just niin on hyvä. En halua hänen kanssa mitään mutta haihatella voi. Se lievittää stressiä, kuvitella jotain konkreettista välillemme. Kuinka voisin iltalenkillä törmätä sinuun yllättäen vahingossa ja voisimme unohtua ikuisuuksiksi järven rannalle juttelemaan ja katselemaan tähtiä. Läheisyyttä, silmiin katsomista, ei muuta. Oltais siinä vaan, kaikki olis vaan hyvin. Olisi keveys ja hetken kauneus.