Nyt on tullut tietoa, että valtioneuvoston kanslia on antanut uudet ohjeet pääministerin virka-asuntoon kuuluvista eduista SDP:n vaalivoiton jälkeen, jolloin alkoi olla selvää kenestä tehdään pääministeri.
Tämä on selvää kansan hämäämistä, sillä valtioneuvosto on pitkältio pääministerin alainen. Marinin aikana on vielä salattu ostoslista, jotta kettukarkkien kulutusmäärät eivät näkyisi!!!
Tämä on selvää kansan hämäämistä, sillä valtioneuvosto on pitkältio pääministerin alainen. Marinin aikana on vielä salattu ostoslista, jotta kettukarkkien kulutusmäärät eivät näkyisi!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Demareille tyypillistä. Maksatetaan omat kulut muilla ja luvataan kansalle ilmaisia lounaita!
Miksi valtioneuvostosta ja Marinin suusta tulee jatkuvasti ristiriitaista tietoa. Aamiaisten maksattaminen valtion varoista ei ole ollut maan tapa aiempien pääministerien aikana, ei edes Lipposen, kertoo Päivi.
Sipilä ja muut ovat kustantaneet itse muronsa. Uusi tulkinta tehtiin vasta 2019 Marinin tullessa valtaan.