Iltapäivälehtien ja worldometersin koronakuolemat, tulkinnat John Hoppkins yliopiston jne. tilastoista ovat ulkona todellisuudesta. Kun iltapäivälehti kirjoittaa koronaan kuolleista, tai asiasta uutisoidaan televisiosta kyse on todellisuuden ulkopuolella olevasta asiasta.
Nämä ihmiset eivät ole kuolleet koronaan, vaikka se onkin ilmoitettu koronakuolemana. Muut syyt ovat vaikuttamassa silloin kun kyseessä on sekä monisairas ja hyvin iäkäs ihminen, niin kuin näissä on.
Voi helposti osoittaa, että miltei kaikki Ruotsissa koronakuolleiksi merkityt olisivat voineet jokatapauksessa kuolla saman ajan kuluessa, kuin koronaa nyt yleensä on ollut.
Näytän miksi.
Ruotsissa kuolee vuosittain joka tapauksessa ja jo ennen koronaa karkeasti 100 000 ihmistä vuosittain. Toisaalta koronatartuntoja on kaikkiaan siellä noin miljoona, siis vuotta kohti noin 500 000. Lasketaan kuinka monta joka tapauksessa vuoden sisällä kuolevaa on koronatartunnan saanutta kohti. Joka tapauksessa vuoden sisällä kuoleva on voinut saada koronan, ja nyt lasketaan kuinka paljon heitä voi olla.
500 000 tartuntaa Ruotsin 8 000 000 väestöstä on yksi kuudestoista osa (1/16), siis vuodessa yksi kuudestatoista ruotsalaisesta sai koronan. Kuinka moni näistä olisi voinut kuolla jokatapauksessa vuoden kuluessa? Joka tapauksessa vuosittain kuolevia on Ruotsissa kuten mainittu noin 100 000. On mahdollista, että heissä on koronan saaneita suunnileen saman verran kuin väestössä muutenkin. Silloin koronan saaneita, ja joka tapauksessa vuoden sisällä kuolevia tulee 100 000 x 1/16 = 6 250 kahdessa vuodessa tuosta tulee 12 500 siis melkein saman verran kuin yleensä tilastoituja koronakuolleita tulee Ruotsista.
Tämä kaikki osoittaa kuinka ulkona todellisuudesta iltapäivälehtien kirjoittelut, ja ihmisten aiheen seuraaminen on.
Nämä ihmiset eivät ole kuolleet koronaan, vaikka se onkin ilmoitettu koronakuolemana. Muut syyt ovat vaikuttamassa silloin kun kyseessä on sekä monisairas ja hyvin iäkäs ihminen, niin kuin näissä on.
Voi helposti osoittaa, että miltei kaikki Ruotsissa koronakuolleiksi merkityt olisivat voineet jokatapauksessa kuolla saman ajan kuluessa, kuin koronaa nyt yleensä on ollut.
Näytän miksi.
Ruotsissa kuolee vuosittain joka tapauksessa ja jo ennen koronaa karkeasti 100 000 ihmistä vuosittain. Toisaalta koronatartuntoja on kaikkiaan siellä noin miljoona, siis vuotta kohti noin 500 000. Lasketaan kuinka monta joka tapauksessa vuoden sisällä kuolevaa on koronatartunnan saanutta kohti. Joka tapauksessa vuoden sisällä kuoleva on voinut saada koronan, ja nyt lasketaan kuinka paljon heitä voi olla.
500 000 tartuntaa Ruotsin 8 000 000 väestöstä on yksi kuudestoista osa (1/16), siis vuodessa yksi kuudestatoista ruotsalaisesta sai koronan. Kuinka moni näistä olisi voinut kuolla jokatapauksessa vuoden kuluessa? Joka tapauksessa vuosittain kuolevia on Ruotsissa kuten mainittu noin 100 000. On mahdollista, että heissä on koronan saaneita suunnileen saman verran kuin väestössä muutenkin. Silloin koronan saaneita, ja joka tapauksessa vuoden sisällä kuolevia tulee 100 000 x 1/16 = 6 250 kahdessa vuodessa tuosta tulee 12 500 siis melkein saman verran kuin yleensä tilastoituja koronakuolleita tulee Ruotsista.
Tämä kaikki osoittaa kuinka ulkona todellisuudesta iltapäivälehtien kirjoittelut, ja ihmisten aiheen seuraaminen on.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Koronavouhotus tarvitsee kuolevia.
Ulkona todellisuudestahan suurin osa ihmisiä on, jotka eivät alituksen asiaa myönnä. He ovat kuin psykoosissa, kuuroja totuudelle, ja hokevat samalla folioteoriaansa.
Aika vaikeaa myöntää alituksen asiaa. Mikähän asia on alitettu?
Paitsi siis normaali terve järki, joka on selvästikin alitettu.
Löytyi hyvä lähde näille väitteille:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
Entä jos se onkin Astra Zenecan pr-tiimi, joka levittää juoruja kilpailijastaan Pfizeristä ja yrittää saada sen näyttämään venäläisten työltä? 😉
Luulisi tolloja hävettävän, kun ovat toimineet hyväuskoisina hölmöinä venäläisen propagandan levittäjinä. Mutta sellaistahan se on, kun hissi ei mene ylimpään kerrokseen eikä ole mitään tajua mitä tarkoittavat sanat lähdekritiikki ja disinformaatio.
Tänään on neljä (4) kuollut koronarokotteeseen.
Suomessa on jo 2,3 miljoonaa ihmistä kuollut koronarokotteeseen. On järkyttävää miten tämäkin valhemedioissa eliitin ja lahjottujen lääkäreiden toimesta salataan.
On erittäin suuri syy epäillä, että kyseessä ovat tosiaan rokoteetut ihmiset. Kyseessä siis vanhoja ihmisiä, ja kun vanhat ihmiset on jo rokotettu niin mitenpä muuten se edes olisi!
He saivat koronan rokotteesta huolimatta ja tilastoitiin koronaan kuolleiksi.
Suurempi syy taustalla lienee kuitenkin ihan muu sairaus, näin se vain tässäkin lienee.
Jopa on ollut harvennusta. Ei tuo kuitenkaan näy katukuvassa, hautausmailla, eikä hautajaisina.
Ei tietenkään näy kun se on illuminatin toimesta salattu ja pimitetty ja peitetty ja kätketty ja piilotettu ja valehdeltu ja huijattu ja petkutettu ja vääristelty ja pidetty pimennossa.
Suomessa on jo 2,3 miljoonaa ihmistä kuollut koronarokotteeseeen. On järkyttävää miten tämän eliitin valhemedioissa salataan ja pimitetään.
Eiks sulla ole muuta virkaa kuin pölistä ja yrittää edelleen nuolla joukkoa, joka on laittanut koko maailman sekaisin, niin että siitä tuli huono paikka elää.
Nimenomaan iltapävälehdet olleet levittämässä lääkärien julistamaa valetta eteenpäin.
Nämä omahyväiset eivät ole tehneet mitään korjatakseen leviteltyjä valeita, ja tuodakseen esiin edes sitä totuutta, joka aloituksessa mainittiin.
Sensijaan huutaneet suu suurena masipakkoa, ja liikkumisrajoituksia, kriisitietoisuutta, joka = heidän kasvavat palkkionsa ja syytessuoja kaikkea levittämäänsä valetta ja disinformaatiota vastaan.
Todellinen homo sapiens, jolla ei ole mitään vastuuta tekemisistään!
Ketkähän ne täällä oikein valheita levittelevät ja miksi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
Mistä voit varmasti tietää, ettei tuokin uutinen ole myös propagandaa, jolla yritetään vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin rokotteesta? Annetaan ymmärtää, että kaikki jotka suhtautuvat kriittisesti koronarokotteeseen ovat Venäjän ja Kiinan agentteja tai ainakin heidän lahjomiaan. Ihan selvää mielipidevaikuttamista tuokin. En toki epäile ollenkaan etteikö Kiina ja Venäjä levittele valheellista propagandaa, mutta kyllä sitä tekevät monet muutkin tahot.
Kannattaa toki ylpeillä sillä, että on uskonut sokeasti ja kritiikittömästi kaiken propagandan mitä Venäjän palkatut trollit ovat levittäneet.
Eipä kannata uskoa minkään tahon propagandaa eikä sokeasti ja kritiikittä uskoa, että vain Venäjä ja Kiina levittävät disinformaatiota. Sitä tekevät monet muutkin. Länsimaatkin.
Mutta kun täällä on uskottu aivan täysin sokeasti ja kritiikittä KAIKKEEN mitä toopentuubissa ja MeidänVenäjä -lehdessä on suollettu, vaikka kyseessä ovat täysin selvästi olleet Venäjän maksamat trollit. Kummasti vaan niiden suhteen ollaan aina täysin kritiikittömiä ja uskotaan kaikki kuin se olisi jumalan sanaa, mutta kaikki asiallinen informaatio mistä tahansa virallisesta lähteestä onkin aina valhetta ja huijausta.
Joten on todella naurettavaa sanoa ettei kannata uskoa minkään tahon propagandaan, kun siihen nimenomaan täällä uskotaan ja sitä levitetään systemaattisesti.
Kun tämä HUIJAUS paljastuu,niin valta vaihtuu ja voi se "syytesuojakin" raueta,
sitä odotellessa....
Silleestin.... ... ..
Korona lähti Kiinasta. Kuka hyötyi eniten korona sta! Kiina. Lisäksi USA:n biologisen sodankäynnin yksikkö on tehnyt yhteistyötä Wuhanissa. Sattui sopivasti juuri ennen USA:n presidentinvaaleja koronaepidemia.
Mutta koronaan liittyvä kuolema on aina koronan aiheuttama?
Valehtelit, pitääksesi yllä sitä mihin luotit. Valehtelit, sinä, te valehtelitte koska sinulla ja teillä oli olemassa usko terveydenhuoltoon, joka kuitenkin tartutti hoitamansa ihmiset, ja oli voimaton,
Te, sinä. Sinun vuoksesi Italian terveydenhuollon kriisi jätettiin myöntämättä. Sinä olit se joka oli laittamassa koronatartunnan tartutaneen lääkärin selän taakse, ja kutsuit sen sijaan armeijjan kadulle. Se olit sinä, sinä pidit ajatuksesta, ja olit mukana, kun pelko siitä, mitä tapahtui levisi ympäri maailmaa, pelko siitä, että lääkäri ei olisikaan ollut täydellinen. Siksi sinä syytit jatkuvasti kaikkia toisia, jotta vain likaantunut terveydenhuolto näyttäisi puhtaalta. Kaikki muu, ja kaikki toiset kelpasivat sinulle kohteiksi kukin vuorollaan. Myös esineet, ja asiat, sekä niiden puuttuminen. Kaikki olemassa oleva jota, voisi syytää tai vaatia vastuuseen epäonnistuneen ja epäonnistumisvaarassa olevan terveydenhuollon sijasta. Jopa itse virus kelpasi teille kohteeksi, ja siksi piilotit kaikki aikaisemmat pahat epidemiat ja niihin liittyvät tiedot, ja piilotit myös kaikki muut kuolemaan vaikuttavat asiat, jotta tilanne näyttäisi vaaralliselta, ja te, sinä näyttäisitte hyveellisememiltä.
Eikä se jäänyt siihen, te, sinä vaadite koko ajan lisää keinoja, joilla peittää ja pysyä suojassa jotta aikaisempi ei tulisi esille. Te teitte sen koska pelkäsitte, sinä teit sen, koska pelkäsit.
Sinä olit se, te teitte sen, siksi kirosit itsesi, siksi kirositte itsenne.
SIKSI OLE KIROTTU, SIKSI OLKAA KIROTUT
https://www.youtube.com/watch?v=Y5sw8tOMYac [Fear_of_the_Dark]
….. …...
PIMEÄN PELKO
EN PÄÄSTÄ TEITÄ
Laulajan ajatuksista tänään en tiedä....ja silti nuo sanat ovat kovin ajankohtaiset ja voimakkaat edelleen..... Laulaja vastaa lauluistaan tuossa linkissä. Kuten asiasta myös rummuissa oleva Linda Mc Donald, joka taitaa olla nykyisin ainoa alkuperäinen jäsen. Mutta Sanat ovat silti samat edelleen...
Se ei muutu miksikään, ei maskeilla, ei jääkaappimangneeteilla. Korona on ollut huijaus, ja olemattoman Saatanan palvontaa. Kieroja ja omahyväisiä ihmisiä niin sanottujen asiantuntijoiden joukossa, ja on edelleen.
Tutkikaa ja tarkastelkaa itse asiaa! KIINA on hyötynyt koronasta paljon enemmän kuin esimerkisi Moderna, tai lisäksi lääkärin kanssa liittoutunut poliisi, joka toistaiseksi on kyennyt laittaan ihmisiä putkaan!
Ja tämä ei tietysti ollut mikään huijjaus ja vale, vaan ihan oikeasti ironiaa ja sarkasmia.........
Ehkä tämä tarvi lisätä, koska emme ole juuri nyt kasvokkain......
(sama)
Kiina halusi heikentää länsimaiden talouksia ja saada Trumpin pois presidentin pallilta. Kumpikin onnistui koronan avulla. Jäljet johtaa sylttytehtaalle.
Tuo ei pidä paikkaansa. Ei tuo todista mitään koronaan kuolleiden määrästä.
Vain kuolinsyyn tutkinta voi selvittää kuolinsyyn.
Eihän sitä voi mitenkään osoittaa tilastoilla.
Humpuukia!
Niin Iltapäivälehtien koronakuolemat ovat juuri siksi humpuukia. Samaten Worldometers koronakuolemat. Iltapäivälehdethän jatkuvasti kertovat, että näin ja näin monta on taas kuollut koronaan "koronatautiin on kuollut kaikkiaan" juuri tätä valetta ja humpuukia levittävät jopa ihan edelleen.
Juuri sitä. Humpuukia, ja juuri samasta syystä kuin itse sanoit. Ja silti terveydenhuolto hyväksyy iloiten tämän humpuukin levittämisen.
Se on tuonut heille paljon etuja.
Itseasiassa mitä tulee kuolemansyyn tutkintaan, niin jo ennen kuin niistä tulee mitään tilastoja, nähdään aivan suoraan, että muut sairaudet ovat merkittävämpi riskitekijä sellaisella kuolleella, jolta on löytynyt korona.
Näin on siitä syystä, että yleensäkin kuolleella, jolta löytyi korona miltei aina löytyy muita vakavia sairauksia, mutta sen sijaan ihminen joka taas ei ole muuten sairas, niin hän ei kuole, vaikka olisi testattu positiiviseksi koronalle.....
Toivottavasti tähän ei tulevaisuudessa tähänkin liitetä vääristelyä......Kovin suuri yllätys se ei olisi kaiken jo tähän asti ilmi tulleen vääristelyn päälle.
Eli siis mikäli ihmiselle olisi tavoitteena terve ja samalla pitkä elämä, niin paljon enemmän hyötyä olisi parantaa niitä muita sairauksia, joita näiltä mainituilta löytyi. Mutta ilmeisesti se on vaikeaa, eikä tuota itsekkäälle vallasta sokeaksi tulleelle lääkärille yhtä helposti lisää valtaa, vallantunnetta, ja muita etuja kuin koronajohtajana toimiminen......
Koska kaikki valehtelevat ja vääristelevät ja pimittävät oikeaa totuutta, niin en tietenkään uskoa sinua, koska sinäkin valehtelet, vääristelet ja pimität oikeaa totuutta.
HUS joutui "siivoamaan" korona potilaistaan 455kpl ja kuolleista 7kpl virheellisen kaksois-kirjauksen vuoksi,jonka yksilääkääreistä toi julki.
Mutta siivottiinko mistään median toitottamista luvuista?
Voisi aloittaa D vitamiinillä ja sinkillä kohottamaan vastustuskykyään.
Maskit hittoon,väärällä/liiallisella käytöllä hankkii itselleen hengitystie infektion,hapen puutteen ja vaarallisen korkeiden hiilidioksidi tasojen lisäksi,voi myös aiheuttaa hallusinaatioita kuten:voi kuvitella että ympärillä riehuu HIRVEÄ tauti.
Silleestin nin-ni
Aloittajan lasku pätee myös Suomessa.
Jos lasketaan tartuntojen määrä suhteessa väestöön on se aikalailla sama kuin koronakuolemien suhde kokonaiskuolleisuuteen.
Eli, kuolleilta löytyy koronaa saman verran kuin eläviltä.
Mitähän tuosta pitäisi ajatella.
Älkää vain ajatelko mitään, vaan ottakaa rokote.
Ajatellaanpa että tietty määrä ihmisiä kantaisi merkkiranneketta kuukauden kerrallaan ja sitten rannekkeet arvottaisiin seuraaville kantajille jälleen kuukaudeksi jne.
Eikö silloin voisi ajatella, että menehtyvillä ihmisillä olisi suhteessa saman verran rannekkeira kuin väestöllä keskimäärin?
Näin on ilmeisesti koronan kanssa.
Eli onko niin, että koronatartunta on yhtä vaarallinen kuin merkkirannekkeen kantaminen?
Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut maassamme.
Osa kuolleista vaan merkitään koronan uhreiksi.
Täälläkin ne Venäjän palkkaamat hyypiöt levittävät disinformaatiota rokotteista, ainoana tarkoituksena horjuttaa länsimaita ja estää niiden taloutta toipumasta rokotekurimuksesta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
Et edes ajatellut asiaa.
Onko välineitä?
Mistä tiedät, ettei tuo uutinen ole myös disinformaatiota, jolla yritetään kääntää ihmisten mielipide myötämielisemmäksi rokotteille? Leimaamalla kaikki rokotteeseen kriittisesti suhtautuvat venäjämielisiksi on selvää läpinäkyvää mielipidevaikuttamista.
Eli olet uskonut täysin kaiken mitä Venäjän trollit ovat syöttäneet. Onneksi olkoon.
En suinkaan, vaan suhtaudun nykyään kaikkeen informaatioon epäilevästi. Niin uutisiin koronaan kuolleista kuin yhtä lailla uutisiin rokotteisiin kuolleista. Tiedostan, että väärää tai liioiteltua informaatiota voi tulla vähän joka puolelta. Sinunkin olisi aika oppia, ettei nämä asiat ole mustavalkoisia.
Kummasti vaan sitä "väärää" informaatiota levittävät aina vain THL, YLE, hallitus, lääkärit ja lääkeyhtiöt, kun taas "ainoaa oikeaa" informaatiota tuleekin muka vain toopentuubista ja MeidänVenäjä -lehdestä, joiden levittämään sontaan ei koskaan suhtauduta tippaakaan epäilevästi, vaan luotetaan kuin jumalan sanaan. Täysillä ovat säälittävät tollot menneet venäläisten trollien vedätettäviksi ja venäläisten propagandan levittäjiksi.
Ja nyt on yksi Venäjän trolli lisää, kun muusikko Eric Claptonkin arvostelee koronarokotetta. https://www.soundi.fi/uutiset/eric-clapton-kuvailee-koronarokotteiden-aiheuttaneen-rajuja-reaktioita-pelkasin-etten-pysty-enaa-koskaan-soittamaan/
Kuinka Clapton kehtaa? Eikö hän ymmärrä, että on Venäjän disinformaation levittäjä vai onkohan Putin lahjonut hänet?
Tarkoituksella luotua hysteriaa, tarkoituksena ajaa firmat konkurssiin ja maaailma sekasortoon. Miksi kaikki pitää sulkea sen takia että joku 95-vuotias dementoitunut vuodepotilas tai syöpäsairas kuoleva saa kuukauden kaksi lisäaikaa? Samalla miljoonat muut kärsii, siitä seuraa itsemurhia, tappoja, avioeroja, työkyvyttömyyseläkkeitä ja jättityöttömyys.
Yksinkertaisesti.
Jos kuolleissa on suhteelisesti saman verran koronapositiivisia kuin muussakin väestössä.
Uskotko silloin että korona tappaa ihmisiä.?
Jos ihmisiä kuolis koronaan, eikö niitä olis kuolleissa suhteellisesti enemmän?
Kukaan ei kuole koronaan ,vaan koronan kanssa,ymmärtääkö rokote apostolit?
rokotekuolemat voivat olla totta
kuka tietää, kun THL, hallintus ja HUS valehtelee kaiken kuitenkin
Kun kerran kaikki valehtelevat ja vääristelevät ja pimittävät oikeaa totuutta, niin en tietenkään uskoa sinuakaan, koska siinä tapaukessa sinäkin valehtelet, vääristelet ja pimität oikeaa totuutta.
Meille valehdellaan törkeästi korona kuolemista. Eilen ilmoitettiin vain koko Suomen alueella 4 kuollutta, mutta todelisuudessa niitä oli Kanta- Hämeen alueella pelkästään jo 11 kuollutta. Tämä antaa aiheen kysyä mikä on todellisuus .
Muunnosviruksen tilaston tilanne on päivittymättä, se on edelleen 19.5 tilanne.
No nyt tuli päivitys muunnosvirus tilanteeseen, ne ovat lisääntyneet aikavälillä 19 - 27.5
yhteensä 749 ja nittä on nyt 7624 joista Brittiläistä muunnosta 6259
Afrikkalaista muunnosta 1351 . Intialaista muunnosta 67 . Brasilialaista muunnosta 2 .
Eilen tuli uusia virus tartuntoja koko Maailmassa 559.756 / vrk.
Aasiassa lisäys oli 291.413 / vrk .
Etelä Amerikassa 162.683 / vrk .
Euroopassa lisäys 57.537 / vrk .
Pohjois Amerikassa 36.945 / vrk .
Afrikassa lisäys vain ? 10.985 / vrk .
Muunnosviruksia oli 19.3 yhteensä 1963 joista Brittiläistä muunnosta 1823
ja Brasilialaista muunnosta 1 .
Nyt niitä on jo 7624 reilusti 3,88 kertainen määrä 7624 joista
Brittiläistä muunnosta 6259 .
Afrikkalaista muunnosta 1351 .
Intialaista muunnosta 67 .
Brasilialaista muunnosta 2 .
Miten voidaan tunnistaa VARIANTTI,kun itse koronaa EI OLE PYSTYTTY VIELÄKÄÄN ERISTÄMÄÄN ?
Vastauksia apostolit?
Arvioin ja viime keväänä, että joskus vielä paljastuu, ettei koronavirusta ollut olemassakaan.
Uskon siihen yhä.
Miten nämä muunnokset havaitaan?
Pcr testi ei niitä erittele.
Lieneekö niitä olemassakaan?
On ihmeellinen tuo woldometers.fi tilasto Suomen kohdalla, kun nuo parantuneet eivät lisäänny ollenkaan niiden lukema on ollut tuo 46000 kuukausia. Edelleen sairaina olevien määrä kyllä lisääntyy tai vähenee kuolemien seurauksena.
Sivustolla näkyy kaaviosta,että helmikuun 27 päivänä on viimeksi "parantunut" 6000 oletettua koronaan sairastunutta.THL jättänyt ilmoittamatta tahallaan? että aktiivisten tapausten määrä pysyy korkeana,vääristelyä tämäkin.
Nigerialainen Rapsodia , mustat helluntaisaarnaajat, tietävät totuuden ky
Un usalaiset lääketeollisuuden vastustajat Kenbedy mukaan lukien ovat sen valinneet tiedon välittäjäksi maailmalle. ( Ja maksaneet).
Suomessa saa rahaa noin kymmenkunta ihmistä, loput pöljyyttään käyttävät aikansa näiden juttujen toistamiseen ilmaiseksi.