Kunta kinte kokeilu

Kunta-Kintte kokeilu
Olen suuren tem hallinnon alamainen, siis suomi kunta-kinttenä tässä. Ja kai se kuntakokeilukin ja aktiivi malli, jne työllisyyspolitiikka toimet ovat juuri nyt kiivaimmillaan. Kliimaxissa?
Niinpä olisi kiva kun munaani kuntouttaisi toimelias nainen vaikka kuntasekoilu puuhissa. Siinä mies vetreytyisi. myös 60v. mies tarvitsee kuntoutusta kun oman ikäiset naiset ei sitä juuri tarjoa noin luomuna. ovat kai jo lemmen työkyvyttömyyseläkkeellä?
No kumminkin kuntakokeilussa voisi näin saada kohtaanto-ongelmaan tyydytystä?

Lisäksi minäkin, pääministerin tavoin, tartteisin aamupalarahaa sen 350e/kk. kun olen työttömänä ja työmarkkinatuella saan vain noin 500e /kk. Niin lisätuki olisi tarpeen.. Voisi olla vaikka työttömän aamiais investointi, hehtaari ek mtk tuki nimellä se tuki? tai kallis kela loma, kotoutus loma ilmais tuki ?
1473240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 147

Vanhimmat

kuntouttava oikein ajateltuna voisikin aivan oikeasti toimia, kun virkanaiset toisi lohtua työttömille miehille.
kun työtön ei noin arjessa kelpaa monellekkaa titteli kiimaiselle menestyjä naiselle, niin joku kuntouttava naisten joukko voisi rentouttaa miehiä, niin työmarkkinatuki köyhhyys olisi tyydyttävämpää.

Äänestä
  • niin ja mullekin kyllä kelpaisi ilmainen aamiainen, niin jaksaisi sitten naisten hoivassa kuntoutua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin ja mullekin kyllä kelpaisi ilmainen aamiainen, niin jaksaisi sitten naisten hoivassa kuntoutua.

    Joutuuko marinin työtön mies kuntouttavaan työtoimintaan?
    ja miten se marinin perheen raha-asiat, miten yrityskonkurssi etenee ? aikooko ne maksaa takaisin ilmaiset busines finland koruptio rahat? ja suuren yrityslainan?
    Ilmeisesti on ollu liian kallista ja kuluttavaa elämää, niin rahat ei riitä, ylivarojen eläen tulee konkurssi..
    Vai jättääkö kaikki velat veronmaksajille?
    Joutuuko se mies tasa arvoisesti, kuten muutkin, kuntakokeiluun, se mariinin työtön mies, Typ toimintaan ja kuntouttavaan työtoimintaan? ettei heti syrjäydy.
    Niin silloin samalla voi se työtön mies hurstin leipäjonosta hakea perheelle aamiaiset.
    Ei se sanna huomaa vaikka olisi vanhat päiväykset.

    Äänestä

helvata, hyvä idea, tyydyttävä tem typ kuntoutus.
Suuren Tem halliinnon Virkailijat heti aamutuimaan vetäisi työttömältä mieheltä spermat ahneesti, sitten mies toipuisi ja sama homma uudelleen.
Iltapäivällä kuntoutuksesta palaisi tyytyväinen mies. kevyesti astellen.

Äänestä

Työttömien syrjintä ja orjuus.
kuntoutus avo leirien saaristo!!
Massa-työttömyys jatkuu ja hallitukset vaihtuu.

Äänestä

tyän orjat sorron yöstä nouskaa, vapaauus kun kutsun toi !

Äänestä
  • se+pröystäily+oli+keskimäärin+850e+/kkei+ns.+työväen+puolue+edustaja+näyttäisi+hyvältä+kun+liian+kalliin+elämän+ja+mässäilyn+kalliit+tuotteet+tulisi+esiin....kylmät+herkut+juomineen,+äyriäispöytä,+jne+leikkeet,+välimeren+herkut,,+jne..+se+ulkomailta+tuotu+eu-mässäily+ruoka...-+kun+samaan+aikaan+työtön+köyhä+duunari+verotettuna+vetää+ale+kaurapuuroo+perunaa+ja+muuta+30%+vanhaa+halvempaa,+mihin+juuri+ja+juuri+on+varaa......-+ei+kös+marin+perheen+työtön+velkainen+mies+voisi+hakea+hurstin+leipäjonosta+aamiaiset,+kun+nyt+on+konkurssimiehellä+aikaa+?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    se+pröystäily+oli+keskimäärin+850e+/kkei+ns.+työväen+puolue+edustaja+näyttäisi+hyvältä+kun+liian+kalliin+elämän+ja+mässäilyn+kalliit+tuotteet+tulisi+esiin....kylmät+herkut+juomineen,+äyriäispöytä,+jne+leikkeet,+välimeren+herkut,,+jne..+se+ulkomailta+tuotu+eu-mässäily+ruoka...-+kun+samaan+aikaan+työtön+köyhä+duunari+verotettuna+vetää+ale+kaurapuuroo+perunaa+ja+muuta+30%+vanhaa+halvempaa,+mihin+juuri+ja+juuri+on+varaa......-+ei+kös+marin+perheen+työtön+velkainen+mies+voisi+hakea+hurstin+leipäjonosta+aamiaiset,+kun+nyt+on+konkurssimiehellä+aikaa+?

    aikooko perhe marin maksaa busines finland ilmais rahat takaisin ? ja aikooko maksaa pöytälaatikko yrityksen suuret velat takaisin ?

    Tekivät konkurssiin, niin kai meinaa jättää kaikki velvoitteet veronmaksajille?
    Kuten tax free aamiaiset ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    aikooko perhe marin maksaa busines finland ilmais rahat takaisin ? ja aikooko maksaa pöytälaatikko yrityksen suuret velat takaisin ?

    Tekivät konkurssiin, niin kai meinaa jättää kaikki velvoitteet veronmaksajille?
    Kuten tax free aamiaiset ?

    ne tax free aamiaiset meni juoppo remmin krapula aamiaisiin! kylmiin aamiaisiin bilettäjille. ja se kulu oli reilusti yli 1000e/kk..

    Äänestä

Moni 60-vuotias nainen mielellään ottaisi kohtaan(-sa), mutta sen ikäisen naisen kanssa se usein on kuin huiskuttelisi ranskanleipää kerrostalon porttikongissa.

Äänestä

Muut uhrataan, ja väärä messias jatkaa ? kuin mona salin sverige sdp?
- saatu aamiaisiin tax free 850e /kk.
- Joka olisi on noin2000e /kk verrollista tuloa. törkeää !

veronkiertoa siis, ja liian suuria etuja.
Ei ihme että marinin otsa menny jo kurttuun, kuin aikoinaan hikisellä kataisella
( sähkönsiirtomaksu-kreikkatuki..). ja uuniperuna, tuppeensahattu vanhasella....

Mutta ajatelkaa, se ministeri ike kokoomus, sai potkut kun textasi tai muna kuvia lähetteli? Ja Marin on laittanu koko-vartalo kuvia vogueen, yms. jukaisuihin....

Ja Kuka maksaa marinin perheen konkurssi-miehen velat ja lainat ja ilmaiset busines finlandin korruptio rahat? ----ei kai veronmaksaja joudu maksamaan niitäkin !!

Äänestä

yksilahkeisten hallitus tuli huijjatuksi eu-rahapelissä!! pahasti.
eu-illalliset eu-jakkupuvussa eivät korvaa miljardien raha-vuotoa suomesta ulos!!

myös keisarin aamiaiset 850e /kk kertoo osaamattomuudesta, ikävä kyllä.
Mitenhän marin selviää miehensä yritysveloista ja konkurssista ja maksaako ilmaiset suuret busines finland rahat takaisin?
Noilla busines finland rahoilla olisi ollu varaa syödä hyvin, ilman taxfree aamiaisia.

Äänestä

Muut uhrataan, ja väärä messias jatkaa ? kuin mona salin sverige sdp?
- family marin, saatu aamiaisiin tax free 850e /kk.
Joka olisi on noin2000e /kk verrollista tuloa. törkeää !

veronkiertoa siis, ja liian suuria etuja. Sekä ison rahan menetys välimerelle, huonoilla sopimuksilla! .
Ei ihme että marinin otsa menny jo kurttuun, kuin aikoinaan hikisellä kataisella
( sähkönsiirtomaksu-kreikkatuki..). ja uuniperuna, tuppeensahattu vanhasella....
Tai sipilä naivismi, oulu lastenraiskaus, turun tori teurastus..

Mutta ajatelkaa, se ministeri ike kokoomus, sai potkut kun textasi tai muna kuvia lähetteli? Ja Marin on laittanu koko-vartalo kuvia vogueen, yms. jukaisuihin....

Ja Kuka maksaa marinin perheen konkurssi-miehen velat ja lainat ja ilmaiset busines finlandin korruptio rahat? ----ei kai veronmaksaja joudu maksamaan niitäkin !!
Liiallisen, osaamattoman, ja yli varojen elämisen maksajana veronmaksajat -miksi?

Äänestä
  • -niin,, vakava ongelma kun työmarkkina tuhotaan tuomalla ulkomailta halpatyövoimaa!! esim. ns. lähetetyt työntekijät, alihankinta ketjut yms. veivaus, eivät verojakaan maksa suomeen.
    -maataloudessa halutaan ulkomaista halpatyövoimaa.
    Ja Suomessa on massa työttömyys, ja palkkka-taso romantanut monilla aloilla.

    Maa velkaantuu, maksetaan verot välimerellekin. ja Suomessa on paljon pakolaisturisteja lepo lomillam niin verotaakka kasvaa ja kasvaa. Kaikkine kuluineemn, täysylläpito Pakolaisturismi maksaa useita miljardeja e /vuosi !!.

    Ei ole oikein järkevää enää maksaa veroja kun veroraha tuhlataan.
    Itsekin maksaisin veroja, jos tietöisin, ettei raha katoa ulkomaille, vaan menee esim. kotimaan vanhusten terv. hoitoon, ja hyvinvointiin.

    Ulkomaisten kela lomailijoiden kuluja en halua maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -niin,, vakava ongelma kun työmarkkina tuhotaan tuomalla ulkomailta halpatyövoimaa!! esim. ns. lähetetyt työntekijät, alihankinta ketjut yms. veivaus, eivät verojakaan maksa suomeen.
    -maataloudessa halutaan ulkomaista halpatyövoimaa.
    Ja Suomessa on massa työttömyys, ja palkkka-taso romantanut monilla aloilla.

    Maa velkaantuu, maksetaan verot välimerellekin. ja Suomessa on paljon pakolaisturisteja lepo lomillam niin verotaakka kasvaa ja kasvaa. Kaikkine kuluineemn, täysylläpito Pakolaisturismi maksaa useita miljardeja e /vuosi !!.

    Ei ole oikein järkevää enää maksaa veroja kun veroraha tuhlataan.
    Itsekin maksaisin veroja, jos tietöisin, ettei raha katoa ulkomaille, vaan menee esim. kotimaan vanhusten terv. hoitoon, ja hyvinvointiin.

    Ulkomaisten kela lomailijoiden kuluja en halua maksaa.

    veron maksun lopetin minäkin. - liikaa veroja.
    Ja kun katselee noita ulkomaalaisia kela lomailijoita, niin ei ole yhtään halua niiden lomailua suomessa maksaa. Päivät vetelehtivät kauppakeskuksissa ja huumeita myyvät......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    veron maksun lopetin minäkin. - liikaa veroja.
    Ja kun katselee noita ulkomaalaisia kela lomailijoita, niin ei ole yhtään halua niiden lomailua suomessa maksaa. Päivät vetelehtivät kauppakeskuksissa ja huumeita myyvät......

    Tosiaan, ketä hyödyttää noi ulkomaalaiset vetelehtijät kaupungeissa??? - ehkä asuntokeimnottelua, kun niiden ilmais-asuttamisen kautta siirretään sosiaalirahaa asuntokeinotteluun!! Ahnetta hommaa ja verot nousee. niin duunari maksaa pakolla noi lomailijat!

    Nämä laajat pakolais turismi lomat tuhlaa jo nyt 1/3 osan sosiaalirahasta!! KALLISTA ON!

    Äänestä

  • Voimakkaita ja nopeita toimia tarvitaan Suomen kehityksen suunnan tervehdyttämiseksi.
    Suomea tulisi kehittää Suomena, hyvinvointivaltiona ja omaa taloutta ja itsenäisyyttä kehittäen.

    Nykyään ollaan selvässä alas-ajossa !
    Super naiivi idealisti hallinto tuhoaa Suomea kaikin tavoin,
    Taloudellisesti, kulttuurisesti ja lisää turvattomuutta.
    Ollaan selvästi alasajossa ja "kulttuuri vallnkumouksessa".
    Jonka visiona näyttää olevan turvaton kehitysmaa-Suomi.
    Ja se tuhontie on väärä suunta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voimakkaita ja nopeita toimia tarvitaan Suomen kehityksen suunnan tervehdyttämiseksi.
    Suomea tulisi kehittää Suomena, hyvinvointivaltiona ja omaa taloutta ja itsenäisyyttä kehittäen.

    Nykyään ollaan selvässä alas-ajossa !
    Super naiivi idealisti hallinto tuhoaa Suomea kaikin tavoin,
    Taloudellisesti, kulttuurisesti ja lisää turvattomuutta.
    Ollaan selvästi alasajossa ja "kulttuuri vallnkumouksessa".
    Jonka visiona näyttää olevan turvaton kehitysmaa-Suomi.
    Ja se tuhontie on väärä suunta!

    maksakaa veropja !! maksakaa veroja, niin pakolaisturistit voi matkailla myös kotimaissaan!

    Talviuaikaan onkin mukava lentokoneella lennellä turvattomaan kotimaahan aurinkolomille.
    Ja kela maksaa kaiken!!
    Oleskelun suomessa ja oleskelun turvattomassa kotimaassa!
    Vapaa-aikaa riittää ja hikinen työ ei vaivaa! Kaikki on ilmaista - VEROVAROIN!!

    Äänestä

Nyt on tekeillä aktiivi malli 2.
Suunnitelmat ja lainsäädäntö.
Nimike varmaan on sitten joku uusi hieno, mutta kysessä on se aktiivi malli2. työttömien avo gulag.
Iltasanomissa on jo ollut juttua sisällöstä, haulla löytyy!

Äänestä
  • Demarit tekevät aktiivimalli 2:lla poliittisen itsarin ja samalla vaalityötä kokkareiden pussiin.
    Voiko tyhmempää politiikkaa tehdä ns. "Kansan puolue"?

    Suurin osa äänesti juurikin aktiivimallin lakkautuksen takia ja toinen mokoma vappusatasen tähden, nyt on molemmat äänestäjäkunnat kusetettu ja toista kierrosta hallitukseen ei tule enää näillä äänestäjien tuilla jatkossa.

    Selittelyt ei auta demareita ellei aktiivimalli lakkauteta ennen aikojaan.
    Kuntakokelu on myös saanut ihmiset todella vihaisiksi ja demareilla on tosi kyseessä seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demarit tekevät aktiivimalli 2:lla poliittisen itsarin ja samalla vaalityötä kokkareiden pussiin.
    Voiko tyhmempää politiikkaa tehdä ns. "Kansan puolue"?

    Suurin osa äänesti juurikin aktiivimallin lakkautuksen takia ja toinen mokoma vappusatasen tähden, nyt on molemmat äänestäjäkunnat kusetettu ja toista kierrosta hallitukseen ei tule enää näillä äänestäjien tuilla jatkossa.

    Selittelyt ei auta demareita ellei aktiivimalli lakkauteta ennen aikojaan.
    Kuntakokelu on myös saanut ihmiset todella vihaisiksi ja demareilla on tosi kyseessä seuraavissa vaaleissa.

    työtön naulitaan, sdp vihr, kepu kokoomus rkp pesee kätensä......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    työtön naulitaan, sdp vihr, kepu kokoomus rkp pesee kätensä......

    uLLATUS!

    Äänestä

kuntakinte kokeilua köyhille.
ja pääministerinkin perhe nosti pöytälaatikko yrityksellä busines finland rahat ja otti yrityslainaa, jonka takaisin maksua välttelee konkurssilla!! Miten tuottamaton, pöytälaatikko yritys voi saada suuria tukia ja lainoja ja ilmaista busines finland korruptiorahaa?

Muutenkin siellä on eletty kuin keisarit !! ja jäätiin kinni, onneksi! 1390e /kk taxfree aamiaiset!
Hallinto hommat on yhtä huonolla jamalla.
Huonot eu-sopimukset, maa velkaantuu, massa-työttömyys päällä, suomi on myös tehty turvattomaksi raiskaus kyykkypska maaksi.

Äänestä
  • Itäeuroopalaista korruptiota koko Suomi täynnä, kehtaavat vielä tätä maata kutsua demokratiaksi, vaikka olihan DDR:kin aikoinaan olevinaan kansan paratiisi saati natsi saksa.

    Suomi on muuttunut EU:n persläpimaaksi missä oma maa ja kansa on toisarvoinen välttämätön paha, ihan joka asiassa.

    Äänestä

sellainen kahle, jalkakahle avo kuntkinteille, niin ei karkaa työmailta sitten. ja paljon palkataan niitä piiskanheiluttajia, vaikka typ toimistoista kentälle, niin saadaan velttojen työttömien laiskoien kinttuihinm liikettä, kuin aikoinaan tammisaaressa 1918. Jonkun ne velat pitää maksaa, köyhät nyt hyödynnettävä.

Äänestä
  • juuu, kyllä ne piiskanheiluttajat helposti löytyy. Työtön karja nyt häädettävä sohvilta töihin. hopi hopi. pitäähän ne marin aamiaiset maksaa ja verot välimerelle !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    juuu, kyllä ne piiskanheiluttajat helposti löytyy. Työtön karja nyt häädettävä sohvilta töihin. hopi hopi. pitäähän ne marin aamiaiset maksaa ja verot välimerelle !

    Olisiko joku valvonta panta työttömille tms? jolla seurattaisiin ja valvottaisiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko joku valvonta panta työttömille tms? jolla seurattaisiin ja valvottaisiin ?

    Hah haa duunareille ne tulee, painakaa orjat töitä eurolla tunti niin hjuva tulee.
    Lisäksi teidät vaihdetaan halvempiin orjiin kun kerran lähditte herrojen kanssa marjaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah haa duunareille ne tulee, painakaa orjat töitä eurolla tunti niin hjuva tulee.
    Lisäksi teidät vaihdetaan halvempiin orjiin kun kerran lähditte herrojen kanssa marjaan.

    vanha työläinen vaihdetaan halvempaan nuori työläiseen ja kapitalisti tienaa enemmän !

    Äänestä

se tässä huvittavaa onkin, että kun matu tulee kela lomille suomeen, kaikki ilmaista, ja sitten vielä saa takuueläkkeen kun ikää tulee. - ja tämä takuueläke on yhtä suuri kuin suomalaisella pienpalkkaisella veronmaksajalla, joka ikänsä on tehnyt huonopalkkaisia töitä !!

Palkinto suomalaiselle tyhmälle veronmaksajalle on huono eläke, ja töissä ollessaan velvoite maksaa erittäin kalliin pakolais turismin kuluja!! ja nyt veroja myös välimerelle!
Outoja aikoja eletään, rahaa riittää vaikka isis tappaja terroristien lomiin suomessa.
Ja suomi köyhä on se pakkomaksaja!

Äänestä
  • Pitäisikö erottaa eduskunnan 200 apinaa ja tämä narsistinen sadistinen kuningatar lehmä, joka syö verovapaasti koko kansan kustannuksella!

    Olisiko aika vallankumouksen tai ison muutoksen?

    Äänestä

  • suomi-duunaria vedetään härskisti hanuriin, ja sen tekevät ns. työväenpuolueet kokoomus rkp tuella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisikö erottaa eduskunnan 200 apinaa ja tämä narsistinen sadistinen kuningatar lehmä, joka syö verovapaasti koko kansan kustannuksella!

    Olisiko aika vallankumouksen tai ison muutoksen?

    Keltaliivi liike on ainut mahdollisuus kansalla kun politiikalla ei voi vaikutta mitenkään oli vallassa sitten mikä tahansa puolue, korruptio on jo niin syvällä rakenteissa ettei äänestämällä eikä politiikalla voida mitenkään muuttaa suuntaa.

    Äänestä

Ei kerenny alkaa työllisyyspolitiikka tämän hallituksen aikana........ Että seuraava hallitus sitten uudestaan aloittaa aktiivi-malli toimet ja työttömien laajan rankaisun.
Mutta mitään ei tehdä työmarkkinan tervehdyttämiseksi ja uusien oikeiden plkkatöiden luomiseksi.
Näin se on menny jo 1990-2021.... ja kaikki eri puolueet on ollu kyykyttämässä työttömiä!

Kunta kinte kokeilu on suuri vitsi, hullujen hallintotoimien nykyinen ilmentymä!

Äänestä
  • Syntyi sentään paljon lisää suojatyöpaikkoja kuntakoeilujen myötä, kensties monen pikkunilkin akka tai ukko pääsi suojikseen piiskaamaan työttömiä ja syrjäytettyjä.

    Sairas yhtälö kaikenkaikkiaan koko kuntakokeilu, yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syntyi sentään paljon lisää suojatyöpaikkoja kuntakoeilujen myötä, kensties monen pikkunilkin akka tai ukko pääsi suojikseen piiskaamaan työttömiä ja syrjäytettyjä.

    Sairas yhtälö kaikenkaikkiaan koko kuntakokeilu, yhtä tyhjän kanssa.

    Hallitus laittoi tähän järjettömään kunta-kinte-kokeilu hallinto-himmeliin paljon uutta rahaa. ( velkarahaa..).
    Täysin tuottamaton sijoitus rahalle!!

    Ulkomaillekin rahaa on riittänyt. Ja onkin mielenkiintoista jatkossa saada kuulla, esim. minne italialaiset ja espanjalaiset tuhlasi kaikki ilmaisrahat!

    ( -saakohan taxfree aamiais pm. jonkin eu komissaarin paikan näillä raha-lahjoilla, kuten aiemmin sai katainen, urpilainen kreikka raha lahjoistaan..).

    eu palkitsee kyllä rahanlahjoittajat!
    Suomessa Verorahaa tuhlataan säälittä naivismi idealismiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eu palkitsee kyllä rahanlahjoittajat!
    Suomessa Verorahaa tuhlataan säälittä naivismi idealismiin.

    katainen ja urpilainen sai komissaarin tittelit kun maksoivat raha-lahjan kreikkatukeen.
    Saako marin eu tuki, miljardirahoista ja velkavastuista minkä tittelin?
    taxfree aaamiais komissaari eu.

    Äänestä

Kuntouttava hieronta on hyvä! myös typ. te, tem, voisi työttömiä miehiä hieroa ja naisia? tms.
Thai hieronta on tehokkaampi kuin typ aktiivimalli , aktiivi suunnitelma kokous.
Thai hieronnassa hierotaan loppuun asti.
Typ te tem palaveristä, ja aktiivi sunnitelma paperi psyko hieronnasta jää vain surullinen olo.

Nyt koronan aikaan, onneksi typ kyykytystä onkin ollu vähemmän. Kuolemanpelko iskee siis typ kapoihinkin!

Äänestä

Suomi velkaantuu rajusti, ja se kohottaa rikkaiden elintasoa!!
Suomesta myös virtaa pakolla raha ulkomaille.
Omaa kansaa riistetään kohoavilla maksuilla, tasa-veroilla, elinkustannuksilla ja tietysti muulla verotuksella. Maksetaan nyt verot välimerellekin.
Suuret pakolais-turisti massat on ilmaisilla täys ylläpito kela lomilla Suomessa. Jouten!
Syövät jo 1/3 osan sos.kuluista!! Kallista turismia se.

Raha siis katoaa, ja elintaso tavallisilta ihmisiltä laskee Ja samaan aikaan omistava luokka saa omistamisen tukea.
Varmaan rahan puutteen vuoksi nyt aletaan kerätä lisätä kiinteistöveroa, jokaisesta rakennuksesta hieman lisää, rakennukset ilmakuvataan, niin riittää sitten rahaa välimerelle ja pakolaisturismi lomiin!
Lisänä on vaanimassa maakuntavero, jolla kallista hallintoa tulevaisuudessa ylläpidetään.

Äänestä

Suomi on selvässä alasajossa.
Suomi on Yliverotettu, nettomaksaja maa, ja työ on liian kallista.
Rikkaat syö suoraan kuormasta. Massa-työttömyys on päällä.
Tuloerot kasvaa. jne..
Maata tuhotaan, lisäksi myös kulttuuria tuhotaan, ja rakennetaan turvatonta kyykkypska valtiota. lyhyessä ajassa esim. helsingistäkin on tehty kuin joku afrikan tai lähi-idän, kela lomilla lepäävien joutilaitten hengaus paikka.
Kun sos.turvalla elävä väestö lisääntyy maa muuttuu turvattomaksi ja köyhtyy.

Äänestä

Punainen taistolainen = EU = duunareiden ryöstämistä
Luodaan keskiluokasta orjaluokka.

Miksi marini leikkii suomalaista?

Äänestä

suomi on velkatalous. ne kaikki ek, mtk, sak, pakolaisturismi, jne, asuntokeinottelu, yms tulonsiirrit, edut ja tuet ja idealismi politiikka on rahoitettu velalla!
silti toimimme nettomaksajina.

niinpä kiinteistöveron lisäperintää varten kiinteistöt nyt ( maanmittauslaitos), kuvataan, ja tulee maakuntavero lisäksi, ja välilliset verot nousee koko ajan. Päästökaupalla, certifikaateilla, yms. lypsetään rahaa taloudesta.
Rahaa tarvitaan maastavientiin ja idealismi politiikkaan yhä enemmän.
Miten kauan maasta rahaa ulos imuroiva "verotus-ikiliikkuja" voi toimia?

Äänestä

Pakollisilla Mummojen pissasäiliöillä ei kepu vihreät päässyt rahastamaan niin paljoa kuin olisi halunneet!! mutta sähkönsiirto maksut lobattiin veroksi sähköyhtiöille. Varmaan olivat sähkönsiirto yhtiöt maksaneet puoluetukea?

Nyt sdp-vihreä-rkp-kepu-vas haluaa lisätä verotusta. Rahat lopussa. Nyt Mummojen halkoliiterit kuvataan, ja näin verotulot kasvaa. Näin voidaan entistä enemmän lähettää rahaa välimerelle ja asuttaa lepoloma turisteja helsinkiin lomailemaan täys-ylläpitoon kela-lomille.

Äänestä

Monenmoista Kunta-kinte kokeilua on ollut jo aiemmin, mm. typ toimintaa yms. työvoimapelleilyä.
Nimikkeet muuttuu ja tem pelleily jatkuu. Aktiivi malli tem te typ pelleily jatkuu...

Minä olen 60v. ja ennen koronaa minua yritettiin kyykytellä typ-toiminnan kanssa. Tuli karenssilla uhkailu postia. Tehtiin järkeä vailla aktiivi suunnitelmia, yms. Mutta palkka-töitä tai eläkettä ei vain löytynyt.
Aktiivi malli pelleilynä tein työkyvyttömyyseläke hakemuksia kuukausittain sen sipilän hallituksen aikana, jne.. yms...

Koronan ansiosta, siis kuolemanpelon vuoksi, se typ kyykyttäminen selvästi rauhoittui.
Mutta työttömyys jatkuu, palkka-töitä ei löydy, ja eläkkeelle ei pääse.

Äänestä
  • Täysin samoja juttuja itse olen nähnyt ja kokenut.
    Ja suurella huvittuneisuudella seuraan politiikkaa ja poliittis viestinnällisiä ulostuloja !
    Se on jo propaganda-viihdettä aidoimmillaan.

    Koronan pelko ja kuoleman pelko selvästi rauhoitti tem, te, typ toimintaa.
    Tem nyrkki typ vaimeni. Mutta se kallis hallinto voimistuu taas, kun jos korona laantuu.
    Uutta Rahaa on laitettu tem toimintoihin. Nyt on uusia eri nimikkeitä otettu käyttöön, ja sdp haatainen tvm jo suunnittelee, perustaa ruotsin malliin valtion "syrjäkki työ yhtiötä". yms aktiviteettia, ja aktiivi 2. on myös suunnitteilla, jne. kuntakeekoilua...
    Mutta tämä hallituskausi menee loppuun niin nopsaan, ja ei keretä työllistämis ohjelmiin ollenkaan...
    Nyt Syksyn budgetti riihi jo esissä ja rahat loppu, maa velkaantuu. Raha virtaa maasta ulos eri päätöksin... Mutta Löytyisiköhän työttömistä se ongelman ydin ja syy nyt ? Voidaan huomio siirtää holtittomasta velkaantumis politiikasta johonkin selvään ja konkreettiseen.

    Itsellä jo ikää niin, etten ehkä enää joudu noihin uusiin työ-poliittisiin kyykky-talkoisiin!!
    Mutta edelleenkään en eläkkeelle pääse minäkään ja palkka-töihin en pääse tai kelpaa. Joten olen van työmarkkina-tuki köyhänä. Sivussa työn ja tulonjaosta. Reservissä.

    Noin talouden ja työvoiman hyödyntämisen saralla ja etenkin yhteiskunnan turvallisuuden ongelmiin, se suuri ongelma onkin saada e-suomen suuri, täysin jouten vetelehtivä suuri ulkomaalais-kela-turisti väestö töihin ja veroa maksamaan.
    Kummasti E-suomessa iso väestömassa on täysin jouten, tappaa aikaa kauppakeskuksissa jouten, Ja odotettavasti liialla vapaa-ajallaan, kela-lomillaan kohta mellakoi kuin ruotsissa. Erittäin Paha ongelma naivist idealisti hallinnolle tämä kasvava turvattomuus tilanne on !
    Ja suuri ihme onkin kun nämä turistit täysylläpidossa psytyy lepäämään jouten vuosikymmenet kela lomilla.. Kallis juttu se on... Syövät jo 1/3 osan sosiaalirahasta suomessa!!! Iso kulu se on!! Tämä Ongelma Pitäisi ottaa tikunnokkaan budgetti riihessä.

    Mutta katsotaan nyt taas budgetti-riihen selvityksiä ja vastuun siirtoa ja vaikenemista oikeista ongelmista. Varmaa kun on vain se, että jotenkin suomalaisten verorasitus kasvaa, kun nyt maksetaan veroa välimerellekin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin samoja juttuja itse olen nähnyt ja kokenut.

    Hallitus kausi on jo lopulla, niin nyt ajellaan vaan kausi loppuun "silmät kiinni" ... vähillä liikkeillä.
    Päättäjät Itse hyvää palkkaa ja etuja nostaen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus kausi on jo lopulla, niin nyt ajellaan vaan kausi loppuun "silmät kiinni" ... vähillä liikkeillä.
    Päättäjät Itse hyvää palkkaa ja etuja nostaen.

    jäää vain hirmuiset velat tuleville sukupolville......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jäää vain hirmuiset velat tuleville sukupolville......

    velkatalous - orjuus talous - ollaan menossa eu alamaisiksi nettomaksajina!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    velkatalous - orjuus talous - ollaan menossa eu alamaisiksi nettomaksajina!

    raha ratkaisee... velkatalousmaa ei ole itsenäinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    raha ratkaisee... velkatalousmaa ei ole itsenäinen.

    Selvästi Suomea halutaan ajaa velkaorjuuteen ja ulkomaalaisten talous voimien juoksupojaksi ja -tytöksi.
    Miksiköhän Suomesta halutaan tehdä myös kulttuurisesti turvaton raiskaus puukotus kehitysmaa?
    Kenen etu se on ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jäää vain hirmuiset velat tuleville sukupolville......

    Suuri ongelma on se kun etelä suomen lähiöt on asutettu täyteen jouten lepääviä pakolais turisteja, ja se nyt maksaa paljon!!
    Tämä nyt kela lomilla jouten lepäävä suuri ihmis massa tulisi saada töihin. Veroa maksamaan. Mutta kun ne ei mene, kun kela lomilla kaikki on ilmaista!! eivät mene töihin kun joutuisi itse maksamaan asunnon ja ruokansa ! ja hikinen työ ei sovi pyhille miehille. Kotimaasta on juuri lähdetty pakoon sitä hikistä työtä.
    Nämä turistien Kela lomat, täys ylläpito maksaa jo useita miljardeja e/ vuosi.
    Ja pakolaisturistit kuluttaa jo 1/3 osan sosiaalirahoista Suomessa.
    Törkeä tilanne.

    Äänestä

Me orjat, maan matoset ollaan älyttömän hallinnon kyykytettävinä.
Olemme uhrattuja .

Äänestä
  • pyhä työtön on edestämme annettu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pyhä työtön on edestämme annettu

    juuuuu, köyhyyteen uhrattuja ollaan.
    Näin rikkaat saa vastaavasti enemmän!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pyhä työtön on edestämme annettu

    Työttömien julistettava pyhä sota TE-hallintoa ja hallitusta vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työttömien julistettava pyhä sota TE-hallintoa ja hallitusta vastaan.

    Kansa ei ole noussut kapinaan edes eläeke-iän nostoja vastaan !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansa ei ole noussut kapinaan edes eläeke-iän nostoja vastaan !!

    Se ihmetyttää, miten helposti on eläkeikää nostettu!
    Kansa on kuin lammas.
    On ajettu vain vakuutusbusineksen etua.
    Korruptiota?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se ihmetyttää, miten helposti on eläkeikää nostettu!
    Kansa on kuin lammas.
    On ajettu vain vakuutusbusineksen etua.
    Korruptiota?

    Puoluetukia on maksaneet vakuutusyhtiöt ja lobanneet, politikko palvelee rahaa.
    Kansa kärsii.

    Äänestä

Mistä saat tuon 4 000 e? Tuskinpa näistä kukaan saa vielä ansiosidonnaista ja asumistuessa on maksimimäärät. Useassa perheessä ainakin mies on töissä, jos sitä suvaitaan antaa. Koko kesän olivat ulkomaalaisperheiden lapset kerrostalon pihalle, kun ei ollut varaa lähteä mihinkään. Potkupalloa saivat sentään pelata.

Äänestä
  • Se on keskimääräinen kulu. Kalliiksi tulevat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on keskimääräinen kulu. Kalliiksi tulevat!

    ja siihen tulee päälle usein haitta- ja viranomais kulut.

    Äänestä

Tätä ulkomaille ja ulkomaalaisille pakolaisturisteille rahan siirtoa olen ihmetellyt jo vuosikymmeniä. Täysin hukkaan menevään kela-lomailuun Suomessa kehitysapuun maailmalle on syydetty miljardeja.. Samaan aikaan kotimaassa on leipäjonot, massa-työttömyys..... eläkeläis köyhyys...
Hlvetillistä menoa on suomen hallinnossa ollu jo pitkään!!

Äänestä
  • vallassa on ollut kuspää hallituksia jo pitkään. Raha katoaa ulkomaille ja ulkomaalaisten kela-lomiin suomessa.
    Kuspää hallinto vihaa omaa kansaa, ja verorasitus kasvaa.
    Suomessa Leipäjonot pitenee, massa-työttömyys on jatkunut vuosikymmeniä!
    Silti leikitään velka rahalla nettomaksajaa ja hyväntekijää ulkomailla !!
    Kuspää hallinto elää itse korkeassa elintasossa, ja leikkii laupiaita,
    verovaroin!

    Äänestä

En usko tuota lukua. Keskimääräinen palkansaaja saa tuloa 3 200 e/kk bruttona.

Äänestä
  • kulut on kovat kun on täysylläpito kela lomat!! ilmainen asunto, ruoka, terv. hoito ja jopa harrasterahaa kaiken sosiaaliturvan lisäksi!!
    Siitä ne kertyy kovat kulut.
    Ja jos on erikoistapaus, esim terroristi, vammainen tms. niin tulee paljon lisäkulua...
    Verovarpoista maksetaan, ja pakolaiset kulutta jo 1/3 osan sos.rahasta Suomessa.
    Veronmaksaja pakolla maksaa...

    Äänestä

Koko elämänne tulee olemaan syyllistämistä ja vihaamista yhteiskunnan puolelta.
Kaikki vain siksi että eliitti rikastuisi entisestään.

Teidät on uhrattu rahan takia elämään vaillista elämää, ilman toimeentuloa ja toivoa paremmasta. Mitähän historiassa vastaavissa ajanjaksoissa tapahtuikaan?

Äänestä

Rahaa tuntuu olevan ulkomaalaisten hoivaan! ja ei hiilijalanjälki yhtään meinaa vihreille. Kun Lentokoneilla lennätetretään turisteja luvatuille 4v. ilmais lomille!!
Piti alunperin olla 170 kpl, nyt on jo 400!!
Rahaa siis on!!
Yksi matu maksaa veronmasksajille n. 4000e/kk.
Erikoistapaukset vielä enemmän...
Maksakaa veroja !

Äänestä

Tuhon politiikkaa.
Ulkomailta tuodaan rasitteeksi ketä tahansa, esim. rikollisia, terroristeja, turvattomuutta ja kela lomilla lepäävää työvoimaa. kuluttavat jo 1/3 osan sos.rahasta.
Sitten ihmetellään sos.rahan menoa! ja turvattomuutta.
Suomalaisten Elämää pyritään myös hankaloittamaan. omilla päätöksillä ja veroilla,
on esim. autoilu, asuminen, ja liikkuminen on Suomessa tehty köyhille mahdottomaksi ja rikkaille halvaksi! sähkönsiirto maksut, jne jne...
Tasa-verot ja maksut on pirullisia!

Ja suuri ongelma on kun raha ja työt virtaa maasta ulos, ja verorasitys kasvaa ja elintaso laskee. ja maata urakalla rakennetaan turvattomaksi kyykkypska landiaksi.

Äänestä
  • Super naivisti politikot jakaa verorahaa ja lainarahaa ulkomaille ja ulkomaalaisille!!

    Kyllä ne rahat näin loppuu ja suomesta tulee turvaton kehitysmaa.
    Se lienee tavoitekin, siis vallankumous ja turvaton, köyhä kehitysmaa Suomi
    Pohjolan raiskaus murjaanilandia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Super naivisti politikot jakaa verorahaa ja lainarahaa ulkomaille ja ulkomaalaisille!!

    Kyllä ne rahat näin loppuu ja suomesta tulee turvaton kehitysmaa.
    Se lienee tavoitekin, siis vallankumous ja turvaton, köyhä kehitysmaa Suomi
    Pohjolan raiskaus murjaanilandia.

    Alasajon tiellä ollaan oltu jo pitkään.
    ALasajoa ja oman maan ja kulttuurin tuhoa ajavat vas vihreät vallankumous kaaderit. Idealismi naiivismin edustajat.
    Ja myös riisto-kapitalismiin uskovat markkinatalous-uskovaiset.
    Huonossa seurassa siis ollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alasajon tiellä ollaan oltu jo pitkään.
    ALasajoa ja oman maan ja kulttuurin tuhoa ajavat vas vihreät vallankumous kaaderit. Idealismi naiivismin edustajat.
    Ja myös riisto-kapitalismiin uskovat markkinatalous-uskovaiset.
    Huonossa seurassa siis ollaan.

    Kantaako vihreät säkillä lämpöä asuntoihin ? Vai käy varatuilta hanhien laskeutumisalueilta keräämässä energian ? hanhen kakka puristeita lämmitykseen?
    Vai maahan lomille tuodut isis joukot lämmittää polttamalla omaisuutta ja vääräuskoisia ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kantaako vihreät säkillä lämpöä asuntoihin ? Vai käy varatuilta hanhien laskeutumisalueilta keräämässä energian ? hanhen kakka puristeita lämmitykseen?
    Vai maahan lomille tuodut isis joukot lämmittää polttamalla omaisuutta ja vääräuskoisia ?

    ei ne vihreät ole töistä kiinnostunu, vaan huumeista. Ja tähtäimessä on turvaton kyykkypska yhteiskunta, jossa kela-lomailevat isis vaimot tekee työt, ja johtavat vihreet homoilee ja nauttii huumeita. Todellinen vihreä vallankumous. hiilijalanjäljestä viis.

    Todellisuudesta vieraantuneita on nuo idealismi politiikan harrastajat!
    Veronamaksjille tulee tosi kalliiksi tuo hölmöläispolitiikka !

    Äänestä

Tämän alkupään ketjulaisille menkää töihin.

Äänestä
  • Heti kun palkkatyöstä maksetaan TES-mukainen palkka, työtunteja on viikossa riittävästi ja palkalla tulee toimeen ilman yhteiskunnan tukia.

    Kaikki muut "Työllistämistoimet" ovat automaattisesti orjatyötä ja laitonta ihmiskauppaa!

    Äänestä

  • Toivottavasti saat itse kenkää ja pääset kadehtimaasi olotilaan muidenkin kaltaistesi kadehtioiden seuraksi.

    Onneksi korona aikana on moni k***ä saanut itse kenkää ja saanut samalla maistaa omaa lääkettään.

    Äänestä

  • hopi hopi, meneppä töihin siitä hopi hopi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hopi hopi, meneppä töihin siitä hopi hopi...

    Heti kun palkkatyöstä maksetaan TES-mukainen palkka, työtunteja on viikossa riittävästi ja palkalla tulee toimeen ilman yhteiskunnan tukia.

    Kaikki muut "Työllistämistoimet" ovat automaattisesti orjatyötä ja laitonta ihmiskauppaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heti kun palkkatyöstä maksetaan TES-mukainen palkka, työtunteja on viikossa riittävästi ja palkalla tulee toimeen ilman yhteiskunnan tukia.

    Kaikki muut "Työllistämistoimet" ovat automaattisesti orjatyötä ja laitonta ihmiskauppaa!

    ihmiskaupalle on keksitty hauskoja lieventäviä, pehmentäviä termejä, ja työttömät on nimetty esim. sairasiksi, ongelmaisiksi, niin vastuu siirtyy sosiaalitoimelle!! kuntoutukseen jne..

    Ja ei tarvitse näin ottaa vastuuta hallinnossa massa-työttömyydestä ollenkaan !! vika siis on aina muualla!! sairas moniangelmainen väärän ikäinen työtön on se syyllinen kaikkeen !!

    Kätevä keino on ohittaa koko työttömyys ongelma, kun leimaa työttömät kelvottomiksi!! julmaa, ahnetta ja kätevää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kätevä keino on ohittaa koko työttömyys ongelma, kun leimaa työttömät kelvottomiksi!! julmaa, ahnetta ja kätevää!

    valtamedia ja politikot oikeuteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    valtamedia ja politikot oikeuteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan!!

    Hyvissä omissa asemissa ja palkoilla olevat, syyllistää muita.
    EIvät jaa työtä ja tuloa. Ahnehtivat vaan lisää. puhuvat pskaa.
    Suurimmat idelistit työntää rahaa vaikka afrikkaan, tai välimerelle, afganistanin ristiretkeen tms fuulaan, mutta eivät kehitä kotimaata.
    Väärin ymmärretyssä naiivi idelismissa, siis valalankumous ja vallan säilytys anarkiassa, on selvää vihaa omaa kansaa ja kotimaata ja omaa kulttuuria kohtaan . katso esim rkp iidealistien puheita!! ne kusee päälle !! häpeämättä.

    Osaamaton hallinto aikoo teettää taas uusia kyykytyspuuhia.... 2022. hakemus sulkeiset !!
    ( Huippu oli se sipilän aikaan aktiimalli touhu, kun tehtiin työkyvyttömyys eläke hakemuksia yli vuoden aijan joka kuukausi!! -että se tuntui järkevältä.... kiitos profeetta sipilä).

    Esimerkki huonosta hallinnosta; Aiemmin n. 2005, Minut tiputettiin iki karenssiin, ja en päässyt millään edes siihen työehtoon, kun töitä tai muuta sijaistomintaa ei ollut. En päässyt toimenpiteisiin!! Lopulta kävin istumassa kuntouttavassa sen iki karenssi rangaistus tuomion. Se oli jo aika pohjilta noin työvoimapolitiikassa!!! saastaa..

    Nyt luvassa aktiivi malli2. sdp vihreä kepu rkp toimi, jossa kyykytys jatkuu. Mutta hallituskausi on jo lopuilla, että on kuin löysä pieru tai virtsankarkailu, tämä tyttöhallituksen kyykytystoimi.
    Odotamme seuraavaa hallitusta, joka edistää sitten tarmolla aktiivi 2. tai 3. mallia. Kun rahat on lopussa ja velkaantunut maa, niin voi tulla raippaa aivan kunnolla? Rahat lopussa, kriisiä pukkaa!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heti kun palkkatyöstä maksetaan TES-mukainen palkka, työtunteja on viikossa riittävästi ja palkalla tulee toimeen ilman yhteiskunnan tukia.

    Kaikki muut "Työllistämistoimet" ovat automaattisesti orjatyötä ja laitonta ihmiskauppaa!

    Palkanmaksua yritetään kierrellä kaikin tavoin ! se on ikävä totuus.
    - ja en ihmettele yhtään, kun entisenä pienyrittäjänä muistan sen, että esim pikkuyrityksessä ei vaan kannata monestikkaan työllistää. Ei ole varaa palkkakustannuksiin. Pikkuyrityksen tulos tulee kun yrittäjä tekee töitä itse ja paljon.

    Työmarkkina on kummallinen kun työn hinta on liian korkea. Syynä työn sivukulut! Siis hallinto, vakuutus, sos.toimi, jne elää kuin mafia työn sivukuluilla.

    Äänestä

Massa-työttömyys on osa ns. talouspolitiikkaa.
Kun ei jaeta työtä ja elintasoa kaikille,
niin osa saa enemmän!

Äänestä

Ja Syvä Naiivismi Tyhmyys heikentää hyvinvointivaltion nopeasti!
Suomessa Naiivi idealismi Vallankumous kaaderit tekee vallankumousta, kulttuuri vallankumousta. Suomesta rakennetaan pakolla kehitysmaa !! turvaton kehitysmaa.

- esim. ns. perusturvaa Suomessa joudutaan laskemaan tulevaisuudessa.
Samoin entistä hyvinvonintivaltiota ajetaan muutenkin alas.
Koska raha virtaa maasta ulos. esim eu toimiin.
Ja heikentämisen Syy on myös kallis laaja pakolais turismi, joka jo nyt maksaa liikaa ja pakolais turisti kuluttavat jo nyt 1/3 osan sos. rahasta!!

Siis näin toimien suomalaisten edut jatkuvasti heikkenee kun tämä laaja pakolais turismi, kela turismi jatkuu ja laajenee. Rahat ei riitä!
Yksi pakolainen maksaa keskimäärin jo 4000 e/kk. 12x 4000 = 48000 e/v.

- Osaamispulaa on, esim. Ymmärtämätön Sisäministeri ja ulkoministeri toi verovaroin, n. 500kpl turisteja afganistanista lisää !! ja lupasi 4 vuoden kela lomat, verovarooin...!! ( puhuneet myös määrien nostosta - vastuuttomasti..).
- esim tämä 500kpl , jo maksaa 500 x 48000 = 24 000 000. vuodessa!!
Ja 4-vuotta x 24 000 000 = 96 000 000e.

Ja Meillä on e-suomen kaupungit täynnä jo ennestään lepääviä , jouten olevia kela-lomalaisia!! Sosiaali turvaa on siis pakko alentaa!
Verorasitus kasvaa !

Äänestä

Velkamaa Suomi. Toimii kuitenkin nettomaksajana! Raha virtaa ulos maasta. Ollaan otettu muiden veloista lisävastuita eu-puuhissa. Ei olla energia omavaraisia edes.
Sähkökin on tuonnin varassa, ja oma turve energia käyttöestossa!
Maahan tuodaan kela-lomille lisää väkeä. Sisäministeri lupasi jo uusille tuoduille 4v. kela lomat! ilmaiseksi!
Lentokoneella hoidetaan turismia, kalliin pakolaisen hiilijalanjälki ei tule mieleen.
Verotus kovaa, tasa-verot suuret. Suomalaisen verorasitus kasvaa, kun maksetaan ulkomaalaisten elätys ja verot välimerelle myös.
Työ Suomessa on liian kallista. Työn sivukulut liian suuret.
Massa-työttömyys vaivana edelleen.

Millaisia kehitysnäkymiä tässä tilanteessa odotatte?
Onkohan budgetti riihessä keskustelua näistä ongelmista?

Äänestä
  • ei kai ole mitään tehtävissä?
    Kun tuloa ja työtä ei haluta jakaa kaikille.

    Vastuussa ovat ek, mtk, sak ja muut keinottelijat.
    Jotka haluaa pitää tilanteen ennallaan.
    Mikään ei siis muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei kai ole mitään tehtävissä?
    Kun tuloa ja työtä ei haluta jakaa kaikille.

    Vastuussa ovat ek, mtk, sak ja muut keinottelijat.
    Jotka haluaa pitää tilanteen ennallaan.
    Mikään ei siis muutu.

    Elintaso laskee, energia maksaa !! -ja työttömyyskin siirtyy seuraavalle hallitukselle, - kun ei ole olemassa keinoja.
    esim.. yksipuolisella Työttömien rankaisulla ei se tulonjako muutu !!
    Massa-työttömyys on ollut jo 1990-2021... ja ei se poistu kun eturyhmät ei jousta.
    Tarvitaan ek, mtk, sak joustoja ja uuttta tulonjakoa - siis lisää työpaikkoja!!
    Kun kaikki alentaa etujaan, niin saadaan uusia työpaikkoja!!

    Samoin ymmärtämättömän hallinnon rahalahjat välimerelle ja afrikkaan seis, ja liian kallis pakolais turismi Suomessa seis. ja verovaroin tuettu asumisella keinottelu seis, niin tällöin riitää rahaa terveydenhoitoon ja työpaikkohin Suomessa, ja kotimaan asiat saadaan kuntoon !!
    Energia omavaraisuuteen tulee pyrkiä.

    Ongelma on kun nykyään Tuloa ja työtä jaetaan vain osalle kansaa.
    Näin osa saa enemmän !
    -Siis eikö tällaista tulonjakoa saa muutettua millään?

    niin.... tukityöllistys pois, imaistyöt pois ja kaikki vero huojennukset pois..
    vuokra-asunnoille vuokrakatto (esim.5e/neliö), jolloin loppuu ylihintaiset asunnot. jolloin ei tarvitse asuntotukea hakea...

    max palkat ja max eläkkeet. ja massa-työttömyys pois. ja omistamisen ja keinottelun tuet seis, ek , mtk.
    Lisäksi suuret rahan siirrot ulkomaille ja ulkomaalaisille seis.

    Työt automaatiolla, turvattomuus seis. suomen turvattomaksi kehitysmaaksi muuttaminen seis.
    Mm. näin Suomi tervehtyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin.... tukityöllistys pois, imaistyöt pois ja kaikki vero huojennukset pois..
    vuokra-asunnoille vuokrakatto (esim.5e/neliö), jolloin loppuu ylihintaiset asunnot. jolloin ei tarvitse asuntotukea hakea...

    Meillä on läpi korruptoitunut systeemi! Verorahaa siirretään tulonsiirtoina keinotteluun, ek mtk, sak, asumiskeinottelu, pakolaisturismi asutus busines, eu-vedätyksetm,, kehitysapu korruptio, jne jne...
    Verot, maksut, energian hinta nousee ja työ ei enää kannata suomessa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin.... tukityöllistys pois, imaistyöt pois ja kaikki vero huojennukset pois..
    vuokra-asunnoille vuokrakatto (esim.5e/neliö), jolloin loppuu ylihintaiset asunnot. jolloin ei tarvitse asuntotukea hakea...

    asumistuki korruptio ehkäisee myös töiden vastaanottamisen, koska asutaan liian kalliisti ! mieletön tilanne, ja miljardien korruptio automaatti! ja politiikka ei näitä tulonsiirtoja saa poikki, kuten ei saa sähkönsiirtomaksu korruptiota tai pakolais turismi korruptiota!!

    Meillä on juuri tätä poliittis-taloudellista korruptiota ja vero-rahan siirtoja keinotteluun liikaa.

    Äänestä

elintaso laskee, sähköllä keinotellaan ahneesti.
nykyinen sähköpörssi on keinottelua lisäävä, ja arktisessa kylmässä maassa sähkö jo nyt on liian kallista! - Myös sähkönsiirto keinottelu on vielä lisänä, jota lahjotut puolueet ei saa kuriin...
- joten on luovuttava sähkön tuhlauksesta esim. rikkaiden tuettuun sähköautoiluun!! Vihreä malli tekee elämisestä liian kallista kylmässä maassa!! idealismi naivismi vie elintason!! energia raha katoaa ulkomaille, kuten verorahatkin nykyään.... alasajon meininkiä tämä on!
ja turvattomuus lisääntyy, ulkomaalaisia kela-lomalaisia elätetään suomessa, se maksaa useita miljardeja vuodessa - verorahaa siis tuhlataan holtittomasti!!

Äänestä

Elämän perusasioista vieraantuu kaukolämmön ja ydinsähkön turvin eläessä.
- joten kuntoutusta vaan, turha näitä turhakulutus viihde-eläkeläisiä on tehdä lisää.
eläkkeelle pyrkii niin paljo teeseitse sairaita ja työhön kyllästyneitä, että kapitalistit ja sosialistit on huolissaan kun rahat loppuu. Lisäksi ulkomailta on tuotu jo liikaa kela-lomille väkeä lepäilemään , ja ne tulee liian kalliiksi, niin rahat loppuu. Ulkomaalaisten lomat maksaa jo nyt useita miljardeja e/vuosi, joten maksajia tarvitaan !!
Ei suomalaisia enää voi laskea eläkkeelle, vaan pitää pitää töissä veroa maksamassa, vaikka pakolla.
Työ kuntouttaa! ja jos ei palkkatyö kelpaa, niin kuntouttavaa työtoimntaa ilman palkkaa.

Äänestä

Noin sitä minäkin typ palvelun asiakkaana tässä, aidosti työöttöömänä, ja jo vuosikymmenen! ikää on, niin palkka-töitä ei ole.
Olen vaan typ henkilönä.
Ja pien eläke on vuosien päässä.
Tämä työmarkkinatuki tekee ihmisestä köyhän. Oikeastaan ruuan ja asumisen lisäksi muuhun ei ole varaa. On kuin täällä yllä jo kerrottu. Ollaan elintaso-karanteenissa.

Äänestä

Suomi on tyhmien ja idioottien maa, voi niitä onnellisiksikin kutsua jos kokoomuslaiselta kysyy. Oman pesän paskojia täynnä koko hallinto niin firmoissa kuin virkaköpeissäkin.

Ei muuta kuin vaihtamaan Suomen virallinen nimi Hölmöläksi.

Äänestä

kun esiinnytään idealisteina, tyhminä nettomaksajina, niin eu-basaarissa tullaan pahasti huijjatuiksi!!!
suomalaisen elintaso laskee kun toimitaan maailman sosiaalitoimistona ja takaajina!!
Arjessa ollaan kuitenkin pieni ja köyhä maa, jossa on omakin käyhyys ja työttömyys ongelma ja nyt lisäksi liian kallis energia kylmässä arktisessa maassa. Sekin osoittaa että politikkomme ovat täysin osaamattomia. - vai lahjottuja`?

Äänestä
  • Lienee niin, että poliittinen hallinto on vieraantunut arjesta, kotimaan köyhyydestä, yms asioista.
    Kun ihmiset on itse hyvillä palkoilla ja eduilla ja sivistystaso on matala, niin näin käy.

    Äänestä

Hallinto esiintyy laupiaina samarialaisina verovaroin. Tuhlaa vero- ja velkarahaa hukkaan ulkomaille ja ulkomaaisten lomiin Suomessa.

Kotimasssa asiat hoitamatta. -työllisyys ohjelma, hoitajamitoitus, sote ja maakuntavero, aktiivi malli 2..... silti rahat välimerelle, sosiaaliturvakela loma pakolaiset elätyksessä, massa-työttömyys, työpaikkapula, palkanmaksu pula, investointi pula, liian kallis työn hinta, turvattomuus, terroristit kulkee vapaana, huumekauppaa, lapset raiskataan ja silvotaan, uskonto terrori, paperittomat rikolliset kulkee vapaana, vetelehtii jouten kauppakeskuksissa. - maa velkaantuu, huuhaa idealismia hallinnossa .......
kyllä tämä hallitus on osaamispulansa jo näyttänyt.

Äänestä

kyl maar, ens kevväänä tehrään sitten hakemuksii. sitä hallituksen työllisyys ohjelmaa pukkaa nääs. Noin kannattaa alkaa rustailla vapaa-aikoina aina hakemuksia, kun vaan papperin ja kynän löytää. kun on hakemuksia paljo valmiina varastossa, niin kevät lämpimillä niitä sitten vie eri paikkoihin. niin näin ahkeroiden työttömyys kela rahaa saa palkaksi köyhä.
Tässä nyt näin se on pimeä talvi aikaa tehrä hakemys poikineen.
kun muuta työtä ja palkkaa ei näytä taas olevan tarjolla ollenkas.

Äänestä
  • Helpoin on tehdä yleishakemus, jossa lukee, Työhakemus ja alla nimi ja osoite. Näitä aina taskussa ja liikkuessaan laiittelee niitä postilaatikoihin sitten yrityksiin.
    Näin lain kirjain on täytetty. Se on täytetty.
    Ja runsaat Tax free bile aamiaiset jatkuu hallinnossa vaalikauden loppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helpoin on tehdä yleishakemus, jossa lukee, Työhakemus ja alla nimi ja osoite. Näitä aina taskussa ja liikkuessaan laiittelee niitä postilaatikoihin sitten yrityksiin.
    Näin lain kirjain on täytetty. Se on täytetty.
    Ja runsaat Tax free bile aamiaiset jatkuu hallinnossa vaalikauden loppuun.

    ne vetää kylmiä krapula aamiaisia taxfree.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helpoin on tehdä yleishakemus, jossa lukee, Työhakemus ja alla nimi ja osoite. Näitä aina taskussa ja liikkuessaan laiittelee niitä postilaatikoihin sitten yrityksiin.
    Näin lain kirjain on täytetty. Se on täytetty.
    Ja runsaat Tax free bile aamiaiset jatkuu hallinnossa vaalikauden loppuun.

    Yleistyöhakemus 2022.

    Haen töitä ja palkkaa.
    Olen kiinnostunut hyvästä palkasta.

    2022. Teppo työnhakija
    Työmaankylä 3, Suomi.

    Äänestä

Hallitus, kela, sak, mtk, myel, ek ja vero tiedoite;
- työtä. työtä, työtä tehdään,
jotta jotta leipää syödään.
työ ihmisen rangaistus on.
työtä työtä työtä tehdään,
jotta jotta jotta,
Etelä-Suomen lähiöt voi täynnä turisteja leppäillä,
ja kela lommailla, lommailla iliman työn vaivoo,
lommaillaan lommaillaan, lommaillaan,
toisten rahoilla lommaillaan.
lommoo iliman hommoo, se tahto on elintasoturistin.

Äänestä
  • pidä nyt se pääsi kiinni jo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pidä nyt se pääsi kiinni jo.

    Onko sulla mitään omia ajatuksia, joita osaisit täällä esittää?

    Äänestä

Röllit senkun lentelee ympäri ämpäri Eurooppaa ja kokoustavat silkkaa palturia?💩💩💩

Äänestä
  • brysselissä pyörii tanssiva-parlamentti, itse hyvillä eduilla!
    ja meillä helsingissä on turhaa hallintoa yli tarpeen.... kalliiksi tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    brysselissä pyörii tanssiva-parlamentti, itse hyvillä eduilla!
    ja meillä helsingissä on turhaa hallintoa yli tarpeen.... kalliiksi tulee.

    itse rikkailla ei ole tietoa ja ymmärrystä, miten esim. työmarkkinatuki köyhä tai eläkeläis köyhä voi elää....

    Äänestä

Uutisissa kerrottiin, että se kertaluontoinen, ainutkertainen, eu-tukipaketti ja velkavastuut onkin jatkuva ja uusiutuva!!
Ja lisää eri tukipaketteja laaditaan!
Suurella velalla hoidetaan suurta velkaa.
Rahansiirto Ikiliikkuja on eu-toimissa nyt keksitty.

Nyt jatkossa tiedättä, miksi veroja maksatte!!

Äänestä
  • Joo työnteko ei ole ollut kannattavaa duunarille enää vuosiin.

    Nyt kun taas alkaa kaikki hinnat nousemaan mm. bensapumpuilla ja muutenkin kautta linjan elämä kalistuu niin kyllä kannattaa jo heittää pyyhe kehiin, ei ole mitään tulevaisutta tässä mielipuolten ja poliitikkojen kusetus taloudessa.

    Ihme on ellei tule sota tällä vuosikymmenellä tai sittn tämä EU hajoaa kuten Neuostoliitto ilman rähinöitä. Niin saisi tapahtua jo tänään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo työnteko ei ole ollut kannattavaa duunarille enää vuosiin.

    Nyt kun taas alkaa kaikki hinnat nousemaan mm. bensapumpuilla ja muutenkin kautta linjan elämä kalistuu niin kyllä kannattaa jo heittää pyyhe kehiin, ei ole mitään tulevaisutta tässä mielipuolten ja poliitikkojen kusetus taloudessa.

    Ihme on ellei tule sota tällä vuosikymmenellä tai sittn tämä EU hajoaa kuten Neuostoliitto ilman rähinöitä. Niin saisi tapahtua jo tänään.

    On ollut vain pätkätöitä tarjolla, ja niitäkin yhä harvemmin. Kustannussyistä nykyään en niitäkään tee, kun pitäisi pitää autoa, ja auton kulut on työttömälle liikaa!
    Pätkätöissä ja huono palkka töissä ei vain kannata köyhän käydä. Markkinatalous on sellaista!
    Huonopalkka-töistä tulee niin paljon kuluja, että ei kannata.

    Itsekin olen tuossa jumissa. Ei enää ole varaa autoon, niin nyt työt onnistuisi vain lähellä. Ja töitä ei ole lähellä. Täällä, ei kyllä 100km sisäänkään.... Miksiköhän erityisesti köyhän autoilua yritetään estää eri kustannuksin ? Ja samaan aikaan rikkaiden autoilua tuetaan.

    yleistä tämä on. kun ei metroa ja sporaa maaseudulla. ja ei enää varaa nostettuihin auto-kustannuksiin. jumissa ollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    yleistä tämä on. kun ei metroa ja sporaa maaseudulla. ja ei enää varaa nostettuihin auto-kustannuksiin. jumissa ollaan.

    Kaupungissa köyhä on jumissa, säilytyksessä betoniluukussa ja leipäjonossa köyhänä.
    Vain lepäävillä pakolaisturisteilla kela-lomilla on elintaso jpstain syystä korkea!

    Maaseudulla voi irtautua yhteiskunnan kustannuksista osittain, esim. oma energia ja ruoka. Se ei laiskimmille sovi, kun siinä tekemistä on paljon.
    Laiskan kannattaa asua kaupungissa kela elättinä.

    siksi kiihkeimmät anarkistivihreät asuvat juuri kaupungeissa.

    Äänestä

Itse asun Kaakkois-Suomessa. Täällä on jo pitkään ollut massa-työttömyys eri kaupungeissa. Teollisuutta on alasajettu,ja mitään ei ole tullut tilalle.
Ja paljon on meitä aikuisia ihmisiä, jotka emme halua muuttaa esim. Hki matu lähiöihin vuokrakoppiin. Miksi heikentää omaa elintasoa?
Kun seutukuntia on näin alasajettu, niin olisi ollut myös tarve iäkkäille päästä aiemmin eläkkeelle.
Mutta nykyinen hallitus on unohtanut suomalaiset työttömät ja käyttänyt paljon työaikaa, energiaa ja aikaa esim. isis terroristien hoivaan ja lennättänyt niitä businessuihkarilla vankileireiltä Suomeen täys ylläpito kela lomille. Sama toistui afganistanin tuontiin! Verorahaa siis riittää rescue idealismiin!!
Hallinto ei siis ole osaavaa henkisesti, eikä käytännön toimiin.

Äänestä
  • Samaa mieltä, että alamittaista politiikkaa taas kerran.
    Tämäkin katuanarkisti hallitus vihaa omaa maata ja kansaa.
    Idealismi hurmoksessa pakkorakentaa turvatonta murjaanilandiaa.
    KehitysmaaSuomi on visiona.

    Äänestä

  • Kehitys on ollut heikkoa. Investoinnit vähissä.
    Maa velkaantuu ja velkarahat hassataan turha idealismiin.
    Tulevaisuuden rakentaminen, tuottavat investoinnit. Tulevat työpaikat ovat vähissä.
    Aloitteellisuus ja osaaminen hallinnossa ei ole suurta.
    Ollaan ajauduttu jo nyt ei itsenäiseksi eu-kehitysmaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitys on ollut heikkoa. Investoinnit vähissä.
    Maa velkaantuu ja velkarahat hassataan turha idealismiin.
    Tulevaisuuden rakentaminen, tuottavat investoinnit. Tulevat työpaikat ovat vähissä.
    Aloitteellisuus ja osaaminen hallinnossa ei ole suurta.
    Ollaan ajauduttu jo nyt ei itsenäiseksi eu-kehitysmaaksi.

    Se suomettuminen nyt jatkuu brysselin alla. Lisäksi toimimme menettävinä nettomaksajina, näissäkin "brysselin sota-korvauksissa" !!

    Äänestä

Pelleilyksi menny kuntakokeilut, typ, yms...
Selvittelin just 60v. ihmisen mahdollisuuksia, niin on vain odoteltava viel 4v. eläkettä.
Töitä ei löydy ja varhaistettu eläke ove,, tms.. ei kannata kun se tuhoaa eläkkeen, se tuhoaa jopa takuueläkkeen! Melkoinen ansa sekin!
Miksi vanhoja ei päästetä kunnialla edes eläkkeelle?

Äänestä
  • Ne haluu että ihmiset menee jojoon tai muuten huonoon kuntoon niin ei elä eläkkeelläkään kauaa ja taas rahat riittää eliitin huippueläkkeisiin.

    Äänestä

  • Etkös ole kuullut, että se se lisää työllisyyttä, kun vanhat roikkuu työttöminä!!
    Ja se lisää työllisyyttä kun tehdään paljo hakemuksia !

    Heikoisksi on kyllä menneet noi " työllisyysohjelmat".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkös ole kuullut, että se se lisää työllisyyttä, kun vanhat roikkuu työttöminä!!
    Ja se lisää työllisyyttä kun tehdään paljo hakemuksia !

    Heikoisksi on kyllä menneet noi " työllisyysohjelmat".

    Suomalainen uvati nielee kaiken paskan mitä sille syötetään. Toivottavasti uusi polvi on paranemassa tässäkin asiassa.

    Tosin epäilen että nykyinenkin aines on entistäkin pehmeämpää ja vietävissä olevaa White trash sakkia jotka eivät näe metsää puilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalainen uvati nielee kaiken paskan mitä sille syötetään. Toivottavasti uusi polvi on paranemassa tässäkin asiassa.

    Tosin epäilen että nykyinenkin aines on entistäkin pehmeämpää ja vietävissä olevaa White trash sakkia jotka eivät näe metsää puilta.

    Ei näytä järki lisääntyvän uusissa sulupolvissa. Pullamössö ongelmia on jo nyt.
    Päinvastoin kuluttajiksi ja kulutukseen kasvaneilla on järkevät arvot hukassa useinkin.
    Markkinatalous uskonto johtaa harhaan, aivan kuin vihreä uskonto, ja sosialismi uskonto.

    Viihde vie nykyäänkin nuoria liikaa. Elämä ei ole työ suuntaista. Arvot ovat kulutuksessa. Viihdenuoriso on suurelta osalta pelkkiä turhakuluttajia. Seuraavat mallia aikuisista turhakuluttajista. Globalismi on turhakulutusta ja lisää tauteja ja terrorismia.
    Aikaisemmin ei kaikilla ollut varaa turhakulutukseen. nyt jopa verovaroin tuetaan turhakulutusta, esim kela pakolais turismi.
    Lisätään pelkkiä turhakuluttajia ja verovarojen tuhlaajia.

    niin, ja usein työkin on tuottamatonta. enemmän kuluu energiaa työhmatkoihin, kuin se työ tuottaa hyötyä!! Ei synny mitään uutta vain rahaa siirrellään. On erilaisia tukia. Vapaa-aika suuntautunut viihde yhteiskunta.

    Tuollaista se on. Itte kävin merkityksettömissä töissä ja oli työmatkaa. Aikaa meni matkoihin ja rahaa. Nyt kun auto ja bensakulut noussu, niin lopetin. Ei kannata liikkua pienillä palkoilla enää.

    Kulut on kovat, ja jos palkat matalat, niin ei jää käteen mitään! Huono tilanne.
    Palkkoja tulisi nostaa.
    Olisiko lakko tms nyt tarpeen, kun palkalla ei elä näissä halpatöissä.

    energian hinta esim.. - se leikkaa elintasoa! Miksi raaka keinottelu sähköllä on mahdollista? Ollaan markkinatalousorjia.
    Politiikka ei aja kansan etuja.

    Äänestä

Ittellä kulutus melkein seis. menoina nyt vain ruokaa ja asunnon lämmitys.
Esim. autoilun lopetin liian suurien kustannusten takia.
Kaupassa kerran kuukaudessa. Talvella tavaroiden siirto on ongelma. on n.5km kauppamatkaa.
Ei ole varaa taxiin. Pitänee varastaa ostoskärri , tms. siirtoihin.
Hieman on jumissa nyt talvella, kun liukkailla teillä ei kiinnosta pyöräillä.
Onhan tämä kehitysmaaelämää.
Ja toisaalta koronaturvallista, kun ei käy missään.

Äänestä
  • Nyt on ollu lunta, niin itte olen pulkalla vetäny ostokset kaupasta asunnolle.
    Kesällä polkupyörällä.
    Autoilu on kohonneiden kustannusten vuoksi ollu pakko lopettaa.
    Sähkönsiirtomaksut ja kallis sähkö vie lisäksi köyhyyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on ollu lunta, niin itte olen pulkalla vetäny ostokset kaupasta asunnolle.
    Kesällä polkupyörällä.
    Autoilu on kohonneiden kustannusten vuoksi ollu pakko lopettaa.
    Sähkönsiirtomaksut ja kallis sähkö vie lisäksi köyhyyteen.

    Uskomatonta ettei sähkömaksut kuulu mitenkään asumistukeen ja vesikin vain osittain kun asumistuen hyväksytyt vesimaksutkin on alimitoitettu ihan tahallaan.

    Tämähän tarkoittaa vain että pitää heittäytyä sossun asiakkaaksi eli suorastaan houkuttelevat menemään täysin pohjalle, mistä ei nousta koskaan enää työelämään.

    Köyhyys vain passsivoi ja tappaa ihmisiä hitaasti mutta varmasti.
    Kannusteina ovat sanktiot sekä karenssit mikä saa ihmiset epäätoivoisiin tekoihin ja lisää pahaa oloa koko yhteiskunnassa, se yksi karenssi kertautuu hyvinkin laajalle, tätäkään ei myönnetä.

    Jos psykologi tutkisi nämä menetelmät niin ne todettaisiin väkivallaksi ja ihmisten asettamiseksi eriarvoiseen asemaan sekä epäinhimilliseksi toiminnaksi mistä pitäisi Suomi ja vastuussa olevat virkamiehet viedä kansanväliseen oikeuteen.

    Nimiä vaan esiin kerenssien jakajista.

    Äänestä

Minun ohi on vielä menny noi erityiset kunta- ja kuntakinte kokeilut.
Tosin olen kyllä ollut kyykytettynä typ asiakkaana.
Aikoinaan minut siirrettiin te toimistosta typ toimiston asiakkaaksi.

Nuorempana oli te toimistoissa koulutuksia yms. ajantappoa.
Töitä ja työsuhteita palkalla ei löytynyt.
Nykyään, nyt jo vanhempana, tehdään vaan typ suunnitelmia, tms. aktivointisuunnitelmia. Virkailijat saa palkkansa.

Töihin en nykyäänkään kelpaa palkalla. Eläkkeelle en pääse.
Olen tässä vaan typ työttömänä.
Ja toivottavasti nämä eri hallitusten kiusanteot työttömille menisikin ohi, ja tälläisena vanhana palkka-töihin kelpaamattomana saisi odotella minimi eläkettä työmarkkinatukiköyhänä rauhassa, ilman tem ministeriön huuhaatoimia.

Äänestä
  • Minä olen samassa tilanteessa. Kelpaamaton työmarkkinoille. Ja köyhyydessä työmarkkinatuella.
    Miksi hyvää työvoimaa ei työllistetä palkoille?
    Missä on ne hyvät työpaikat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen samassa tilanteessa. Kelpaamaton työmarkkinoille. Ja köyhyydessä työmarkkinatuella.
    Miksi hyvää työvoimaa ei työllistetä palkoille?
    Missä on ne hyvät työpaikat?

    Enää+ei+haluta+palkata+edes+työllistämistuella+normi+liksalla+vaan+johonkin+kierrätyskeskukseen+75%+palkalla+ja+vieläpä+avustaviin+tehtäviin+4-6h+päiväpalkalla+jolloin+ns.+"palkka"on+ensinnäkin+pohjimmista+pohjin+eli+luokkaa+1000-1500+euroa+kk.+Eihän+tässä+ole+mitään+järkeä,+kuka+saatanan+kusipää+näitä+oikein+kaavailee+työkkärissä?

    Kyllä ne on tem ministeriöstä ja ylemmästä hallinnosta, siis politiikasta lähtöisin nämä erilaiset toimet.....
    Nyt kiitämme sdp, kepu, rkp vas vihreitä!!

    Äänestä

Työhakemus.

Haen palkkatöitä ja etuja.
Olen moniosaava.
Ainoa rajoite on palkaton työ, joka aiheuttaa allergiaa.

Tarja Työnhakija.
Työnhakijantie 7
Suomi.

Äänestä
  • Suomen kansa.

    Työhakemus.
    Haen työtä ja korkeaa elintasoa ja etuja.

    Sannuli, discobile, taxfreekrapulaaamiainen 1300e/kk
    Tampere. tapolankulma.

    Äänestä

Mun postit on poistettu.

Äänestä
  • oliko liian rohkeita mielipiteitä?

    Äänestä

Itse kanssa tässä kyykytys systeemissä selkä ja olkapäät sökönä 15 vuotiaasta töitä tehnyt nyt55 olis kirveellä töitä tässä saatanan systeemissä

Äänestä

NYT kai tuli työttömän pitkään kesälomaan sellainen hakemus lisä? Jos joutuu hakemus kirjeitä laatimaan? vai joutuuko?
Mutta eiköhän tämä hiljalleen vain mene seuraaviin vaaleihin, vuoden päähän,
ja voi joku niitä hakemuksiakin joutua kirjoitteleen? Mutta tuskin kerkeävät vahtimaan tätä suurta hakemus-uudistusta.
( eiköhän se itse korkeapalkkainen terävä-pää siellä hallinnossa muuta keksinyt?)

Työhakemus.
Yritys ky ab oy

Haen töitä ja palkkaa.
Toivo työnhakija
Työnhakijankulma
Suomi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kunta-Kintte kokeilu
Olen suuren tem hallinnon alamainen, siis suomi kunta-kinttenä tässä. Ja kai se kuntakokeilukin ja aktiivi malli, jne työllisyyspolitiikka toimet ovat juuri nyt kiivaimmillaan. Kliimaxissa?
Niinpä olisi kiva kun munaani kuntouttaisi toimelias nainen vaikka kuntasekoilu puuhissa. Siinä mies vetreytyisi. myös 60v. mies tarvitsee kuntoutusta kun oman ikäiset naiset ei sitä juuri tarjoa noin luomuna. ovat kai jo lemmen työkyvyttömyyseläkkeellä?
No kumminkin kuntakokeilussa voisi näin saada kohtaanto-ongelmaan tyydytystä?

Lisäksi minäkin, pääministerin tavoin, tartteisin aamupalarahaa sen 350e/kk. kun olen työttömänä ja työmarkkinatuella saan vain noin 500e /kk. Niin lisätuki olisi tarpeen.. Voisi olla vaikka työttömän aamiais investointi, hehtaari ek mtk tuki nimellä se tuki? tai kallis kela loma, kotoutus loma ilmais tuki ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu