Olitko kouluaikana luokan pinko tai ei?

Enpä ollut, olin muutenkin paljon pois migreenin ja flunssakierteiden takia.

Kaksi viimeisintä ja vajaaksi jääneen kolmannen ammattikoulutuksen opinnoissa olin sitten jo hiku. Kiitettäviä tuli tokarit täyteen. Terveydentila vaikuttaa paljon, etenkin migreeni oppimiseen ja ymmärtämiseen. Jos on kroonisesti päänsärkyä ja väsynyt ei hirveesti kykene.

Hmm ... kyllä mut varmaan joku pinkoksi olis voinut luokitella. En tosin ollut sitä, vaan koulunkäynti oli vaan mulle tosi helppoa. En koskaan peruskoulussa lukenut yhteenkään kokeeseen, vaikka vetelin niistä aina kymppejä. Päästötodistuksen keskiarvo oli 9,8 mikä oli oikeesti aika naurettavaa sillä "työmäärällä". Lukiossa joutu sitten jo tekemään vähän töitäkin, mutta varsin samalla linjalla mentiin. Tosin muutin sillon 16 vuotiaana pois vanhempien luota ja toiselle puolelle maata. Melkeen pari ekaa vuotta meni lähinnä "juhliessa", mutta kyllästyin siihen jo ennen ku täytin 18. Tuli sitten siis onneksi opiskeltua kunnolla ne tärkeimmät hetket. 😁

Sain 10 numeroita matikassa, maantiedossa, liikunnasta

En ollut pinko. Olin yksinäinen ja hiljainen, joka koulukiusattuna koko peruskoulun ajan.

Opin vihaamaan koulua jo ensimmäiseltä luokalta.
Sain opettajaksi kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi vanhan ämmän joka otti minut hampaisiinsa oitis.
Olin luokan syntipukki. Opettaja haukkui, syytti ja ilkkui, ja luokka nauroi kuuliaisesti kun ope sitä odotti. Silti en ollut koulukiusattu oppilaitten puolelta, päin vastoin. Välitunneilla olin porukassa mukana kuten muutkin. Vain oppitunnit oli helvettiä tämän ämmän takia.
Se oli kyllä omiaan tappamaan kaiken opiskeluhalun alkuunsa. En kuitenkaan ole tyhmä vaan itse asiassa lahjakas esim. vieraissa kielissä.
Sitten seuraavat kaksi luokkaa kiusasi toinen ämmä, taas olin mahdoton ja minusta ei tulisi koskaan mitään. Myöhemmin sitten ylemmillä luokilla oli parempia opettajia mutta kouluinho oli ja pysyi.
Halusin päästä koulusta eroon niin pian kuin mahdollista, mutta sitten hieman vanhempana jostain syystä opiskeluhalu ja tiedonjano yhtäkkiä heräsi ja aloin kiinnostua opiskelusta.
Tuli halu oppia aina uutta ja niinpä sitten hankinkin kaksi tutkintoa. Vieläkin opiskelen huvikseni asioita ja nautin siitä. Luen englannin-, norjan- ja eestinkielisiä kirjoja. Oppiminen on ihanaa kun saa itse olla oma herransa ja oppia itsenäisesti!

Mistä sitten tuo opettajien silmätikuksi joutuminen johtui, olen ajatellut että syy oli se että olen hyvin itsenäinen ja kyseenalaistava. En ole ns. "kiltti" oppilas joka taipuu opettajan auktoriteetin alle. En mielistele.
En kuitenkaan ole mikään riidanhaastaja mutta varmasti vaikea sellaiselle ihmiselle joka ei siedä sitä että ajattelen omilla aivoillani.

No. se siitä. Tässä minun muistojani kouluajoilta!
-sinkkunainen-

Ala-asteella olin aika ujo ja en kovinkaan kummoinen oppimaan. Mutta siinä tuli sekin käytyä...
Ylä-asteella jo pikkuisen aloin muuten tulemaan esiin, mutta ehkä väärin...olin lähinnä pelle.

Amiskassa pelleily jatkui vuoden, mutta kiihtyvällä tahdilla sain ne par muutai vuotta kuitenkin nippuun niin, että valmistuin varsin hyvillä arvosanoilla ja pokkasin jopa stipendin. Oma ala kiinnosti ja voisn sanoa, että olen tätä nykyä aika raudan kova ammattilainen omalla alalla ja tässä hommassa, mitä nyt teen.

Hmm, ei tainnut olla mitään kummempaa roolia. Tasainen suorittaja, ei erityisen hyvä eikä huono missään. Miltei kaikkien kanssa tuli toimeen.

Ihan ekoilla luokilla oli taipumusta muiden pomottamiseen, se onneksi kitkeytyi pois kun ainoa lapsi oppi vihdoin toimimaan muiden lasten kanssa yhteistyössä.
Lukiossa taas vuotta vanhemmat yrittivät kiusata (haukkuivat vaatteita ja hiustyyliä), mutta kyllästyivät pian kun eivät saaneet toivomiaan reaktioita. Siirtyivät sitten herkempien uhrien kimppuun, kuten "coolit kovikset" tapaavat tehdä.

Jälkeenpäin vähän harmitti että ei tullut lukiossa yhtään panostettua, korkeakouluihin hakeminen olisi ollut helpompaa hiukan paremmilla arvosanoilla.
Kouluajoista ei jäänyt mieleen sen suurempia positiivisia kuin negatiivisiakaan asioita.

Ihan keskivertotapaus, ei ollut hirveetä motivaatiota pinkoiluun peruskoulussa, kaveritki oli niitä amikseen suuntaavia tyyppejä. Lukioon en ite jatkanut monistakin syistä, samat naamat kyllästytti ja muutenki se pinkoilu ja ihan luokkajakoki alko jo tuleen esiin monilla, siis perhetaustan korostus. Ammattiin opiskeluvuodet oli hektisiä, 13 tuntisia päiviä kun iltatyö kaupassa. Siksi niistä vuosista ei jäänyt mitään mieleen, vain uupumuksen muistaa, vähän sääli. Maksoin itse omat juttuni silloin, tää ilmainen koulutus ihan hyvä, ei mee nuoruus täysin ohi. Se koulu itse oli liian iisi, ei mitään haastetta, tylsää turhaa ihmisten säilöntää. Olisin itsekseni lukenut ja tenttinyt nuo jutut monta kertaa lyhemmässä ajassa. Yliopistossa luin sitte suurimmaksi osaksi vaan ittekseni kirjoja omassa kämpässä, just niinku Hotakainen sano joskus, että oppi yliopistossa lähinnä erakoksi. No ne vuodet oli ihan okei, ehti kuitenki alkaa jo hengähtäänki vähä siinä loppupuolella.

Vaikka olin hyvä koulussa, en koskaan ollut varsinainen pinko. Ihan ekoilla luokilla olin täysi kauhukakara, sillä osaamiseni oli niin reilusti edellä muita sen ikäisiä. Tähän kun yhdistettiin vielä lapsuusiän ADHD, niin melkoinen Bart Simpson mä olin. Sittemmin olin sellainen melko keskinkertainen oppilas peruskoulussa, mutta en todellakaan panostanut kouluun vaan luotin lahjakkuuteeni, tuuriini ja siihen ettei kukaan opettaja epäillyt mun kaltaista finninaamaista harmaahiirulaista lunttaamisesta 😅 Yläasteella olin muutaman koviksen kanssa sikäli hyvää pataa, että ne olivat pohjimmiltaan ihan hyviäkin tyyppejä ja joskus saattoivat puolustaakin mua pahimpia kus1päitä vastaan, tarjota mopokyydin jonnekin kaupunkialueella, järkätä juotavaa jne. ja mä taas saatoin pidellä vihkoa sopivasti auki koulun käytävällä kun tein omia läksyjäni viime hetkellä. Tai joskus otin yksinäni täyden vastuun "ryhmätyön" tekemisestä, ihan jo siksi että halusin itsellenikin siitä hyvän arvosanan. Ei se mua haitannut että toisetkin pärjää, varsinkin kun tällä tavalla sain joskus ikäänkuin "ostettua" jos nyt ei suosiota mutta koulurauhaa.

Amiksessa mä olinkin sitten melkoinen ketku 😂 Edelleen mä ratsastin lahjakkuudella, varsinkin kun oppiaineet painottuivat paljon matikkaan, fysiikkaan, kemiaan yms. niihin liittyviin juttuihin. Mutta opiskelu oli sen verran itsenäisempää, että se kyllä monesti mahdollisti juuri sellaisten tulosten räätälöinnin mitä halusinkin, jos joku meni pieleen eikä viitsinyt aloittaa alusta. Ja ilmapiiri opettajien kanssa oli paljon rennompaa kuin peruskoulussa. Uskon vahvasti, että parin miesopettajan antamaan arvosanaan vaikutti meidän hyvät välit kun juteltiin autoista ja milloin mistäkin. sekä yhden eläkeikäisen osa-aikaisen naisopettajan antamaan arvosanaan kun muuten aika tuimana tätinä ilmeisesti kuitenkin piti musta, näki että osasin tehtäväni, ja ilmeisesti arvosti mun periaatteessa hyviä käytöstapoja vaikka välillä kaveri työnsikin mua kaasupullojen siirtokärryillä juoksuvauhtia ympäri koulun käytävää ja vähän saimme nuhteita siitä 😂 Mutta esim. kolmannen vuoden keväällä, kun oletin näkeväni tän opettajan viimeistä kertaa ja tiesin että arvioinnit oli meneillään, niin kävin toivottamassa mukavaa kesää hänen kanslian ovella ja muistaakseni ihan aidon hymyn sain hänen kasvoilleen, sekä hyvän kesäloman toivotukset ja tulevaisuuden tsemppaamiset takaisin.

Peruskoulussa mun keskiarvoni oli kai noin 8,5 asteikolla 4-10 ja amiksessa 2,8... jotain asteikolla 0-3.

Sinun uusi kuva jossa sulla on siinäkin kuvassa paksulinssiset silmälasit niin onko se kuva otettu useita vuosikymmeniä sitten ?

Koulutus tuollainen ei mitään fyysistä, on vain noniin julmuuden opettamista sellaista, miten toisia opetetaan konttaamaan :ÖD