Arviolta 800 lasta on edelleen majoitettuna varastoon Espanjalle kuuluvassa Ceutan kaupungissa Pohjois-Afrikan rannikolla, kertoo Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM.
Ceutaan saapui viime viikon alussa kahden vuorokauden aikana arviolta 9 000 siirtolaista, IOM kertoo. Järjestön mukaan siirtolaisten joukossa oli ainakin 1 500 lasta.
Siirtolaiset pääsivät espanjalaiskaupunkiin joko uimalla tai kävelemällä rantaa pitkin laskuveden aikana. Espanja kertoi viime viikon tiistaina käännyttäneensä takaisin Marokkoon noin puolet maahan pyrkineistä ihmisistä, joita tuolloin kerrottiin olevan lähes 8 000.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Moktar lupaa sijoittaa yksiöönsä tusinan taka-ajatuksiensa kera.
Lapset takaisin lähtömaahan!! Niistä tulee muuten niitä onnettomia tummia väärässä ympäristössä!
Tässä TODELLISTA tietoa! Luin sen ulkomaisesta puolueettomasta lähteestä.
Eräs 17- vuotias(?) matu ja ” lapsi” kertoi, että Marokon poliisi AJOI heidät Ceutaan.
Ja yksi nuori matutyttö itki, että hän haluaa takaisin Marokkoon vanhempiensa luokse.
Näitä faktoja ette voi lukea valtamediastamme...
Ei taija lapsosia löytyä sakinta muutakuin ilmaseläjiä turvis-turisteja
Takaisin sinne mistä ovat kotoisin.
Joo ehdottomasti. Islamistit on haittamaahanmuuttoa.
Tyttölapsille ei erikoisoikeuksia. perheenyhdistämisissä ne tuo Eurooppaan isänsä ja veljensä, ja partasuisia alaikäisiä veljiähän riittää. Henkareita ei kenelläkään. Älkää nyt tyhmiä sentään olko !
Ja kun Espanjan viranomaiset antaa näille laittomasti maassa oleville oleskelulupia niin osa varmaan lähtee pohjoista kohti missä paljon tyhmiä jotka elättää matuja maailman tappiin?
tutkimus saksa belgia tanska
80 % alaikäisinä ilmoittautuneista " turvapaikan " hakijoista on todellisuudessa aikuisia,
vanhimmat 40 v miehiä