No niin, vas.liitto selvästi islamin asialla

(kuten vihreätkin). Honkasalo haluaa, että musliminaiset jotka haluaa käydä intin pitää saada käyttää päähuivia eli hijabia.

Eli näin vas.liitto antaa tukensa islamille, mikä nyt ei ole yllätys epäisänmaallinen puolue kun on.

Mutta intissä pitää olla kaikilla yhtenäinen vaatetus, eroja ei saa olla.

Muslimeille ei saa tehdä mitään myönnytyksiä, se on pahin virhe.
3962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Islam kivittää homoseksuaaleja ja hunnuttaa naisia. On todellakin johdonmukaista että Vihervasemmisto feministit puolustavat juuri heitä

Äänestä
  • Toi juuri on erikoista.

    Äänestä

  • Herätti hilpeyttä Purran kannaotot aiheeseen persujen toistaessa viiveellä samoja asioita jotka on julki tuotu aikaisemmin näillä s24 sivuilla. Esimerkkinä tällä kertaa feministien ("suvaitsevaisten") kulttuurien edustajien tukeminen jotka alistavat mm. naisia ja vähemmistöseksuaaleja. Yhtälönä järjenvastainen suurine puutteineen logiikassa. Ennen tuota toivat viiveellä esille saman mikä näillä sivuilla oli esille tuotu eli se, että vihreät ja vasurit sodassaan rasismia vastaan toimintatavoillaan ovat kasvattaneet äärioikeiston kannatusta Suomessa esim. isisnaisten kotiuttamiset jne.

    Äänestä

Ideahan Suomen armeijassa nimenomaan on että kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisessa asemassa keskenään niin että ulkoisen olemuksen perusteella ei voida tehdä mitään päätelmiä henkilön poliittisesta, seksuaalisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta tai suuntautumisesta.

Äänestä
  • Jos on tämmöinen idea, niin miten toimitaan, jos alokkaalla on vaikkapa käsivarressaan kristillinen symboli tatuoituna?

    Äänestä

Sitten kun muslimit hyökkää niin mitä luulette näiden tekevän 🤣🤣🤣

Äänestä
  • Läpsyttelevät karkuun uuteen taikaseinä maahan.

    Äänestä

  • Mistä ilmansuunnasta ne Suomeen hyökkää?

    Äänestä

Palstan vihervasurisivarit ovat nyt hiljaa.

Äänestä

Persut voivat siis siirtyä pääministerin aamiaismurojen kaltaisesta huipputärkeästä asiasta seuraavaan huippu-, ellei jopa supertärkeään asiaan.

Miten Suomen yksi tai kaksi muslimivarusnaista pukeutuu? Miten ne pukeutuu? MITEN NE PUKEUTUU? Ei kai vain hijabiin? Ei kai? Voiko olla niin? Apua!

Äänestä
  • Koska Marin on ollut aina köyhä, niin siirtyminen pääministeriksi etujen ja lihapatojen ääreen on hänelle uusi kokemus. Marinin pesti saattaa olla lyhyt ja aikaa on vähän kaikenlaisten etujen ja hyödykkeiden haalimiseen. Muutenkin sosialistin mukaan tarttuu kaikki mitä ei ole pultattu ja hitsattu.
    Hijabia voisi kehittää niin, että esim kypärä-hijapia voisi käyttää naamioimiseen, toisaalta armeijan varusteissahan on hijabia muistuttava mikkihiiri- kaulaliina. Myös romaneille voisi kehitellä maastohameet. Koska niissä on paljon kangasta, voi ko varusteesta innovoida vaikka mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska Marin on ollut aina köyhä, niin siirtyminen pääministeriksi etujen ja lihapatojen ääreen on hänelle uusi kokemus. Marinin pesti saattaa olla lyhyt ja aikaa on vähän kaikenlaisten etujen ja hyödykkeiden haalimiseen. Muutenkin sosialistin mukaan tarttuu kaikki mitä ei ole pultattu ja hitsattu.
    Hijabia voisi kehittää niin, että esim kypärä-hijapia voisi käyttää naamioimiseen, toisaalta armeijan varusteissahan on hijabia muistuttava mikkihiiri- kaulaliina. Myös romaneille voisi kehitellä maastohameet. Koska niissä on paljon kangasta, voi ko varusteesta innovoida vaikka mitä.

    Romanit voisivat myös kätevästi kantaa tavaraa hameensa sisällä.

    Äänestä

Vasemmistoliitto, suomenkommunistit
Ruotsalaiset islamilaistavat ja ulkomaalaistavat Suomea. Sen on tietenkin merkillistä, mutta niin se vaan on aina ollut, kun ruotsalaiset valtaa saavat.
Perussuomalaisiahan ruotsalaiset vihaavat ylikaiken.

Äänestä

Intissä pitää olla yhtenäinen vaatetus ilman viitteitä eri kulttuureihin sehän on selviö mutta että niitä rättejä käytettäisiin poliivin virka-asun yhteydessä jotenkin ymmärrän koska poliisin jolla on se rätti päässä olisi helpompi lähestyä esim. virkatehtävän yhteydessä johon liittyy maahanmuuttotaustaisia.

Äänestä
  • Ollaanhan sitä menossa Suomessa jopa niin suvaitsevaiseen suuntaan että poliisin virka-asussa saa kohta olla Suomen lippu...

    Äänestä

  • Jos hijab-huivin käyttökieltoon tyssäsi inttiin meno niin eiköhän sallita jatkossa mm. skoteille Suomen armeijassa hameet, homoille sateenkaaripipot jne?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ollaanhan sitä menossa Suomessa jopa niin suvaitsevaiseen suuntaan että poliisin virka-asussa saa kohta olla Suomen lippu...

    PS:n on tehtävä lakialoite että musliminaisille on sallittava vapaa oikeus olla käyttämättä hijabia niin armeijassa kuin siviilissäkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos hijab-huivin käyttökieltoon tyssäsi inttiin meno niin eiköhän sallita jatkossa mm. skoteille Suomen armeijassa hameet, homoille sateenkaaripipot jne?

    Kaikki huivit eivät ole hijabeja! Skoteille hame on juhlissa esiintyvä ikivanha pukeutumistapa, vastaa vähän kuin Väinämöisen palttinapuku ja patalakki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki huivit eivät ole hijabeja! Skoteille hame on juhlissa esiintyvä ikivanha pukeutumistapa, vastaa vähän kuin Väinämöisen palttinapuku ja patalakki.

    Suomalaisilla on varmaankin oikeus myös käyskennellä armeijassa kansallispuvussaa ja jos ei ole, niin jumal... eikun tasa-arvon nimissä sellainen on sallittava.

    Äänestä

Purra puhuu niin asiaa ....islam kuten muutkin uskonnot alistaa naisia !

Äänestä
  • Eivät kaikki uskonnot alista. Pastafarismiin uskovia naisia ei alisteta heidän uskontonsa perusteella.

    Äänestä

  • jossain määrin koomista kuinka persupalstalla vihreät jne. ovat tabu joita ei saa arvostella mutta viestien läpi saaminen edellyttää että niissä heitetään paskaa persujen niskaan..Laita nyt vielä ne perinteiset viestit suorine linkkeineen antifajärjestön sivuille jotta päästään taas nauramaan millä tasolla palstan luotsit ovat?

    Äänestä

  • No jos ihan tarkkoja ollaan Soini lenteli maailmalla ministerinsalkku kainalossa keskittyen lähinnä kivittämään homoja ja polkemaan naisten ihmisoikeuksia ja mikä oleellisinta, ilman seuraamuksia. Sama homma Sipilän kohdalla joka käänsi paitaa kutsuen maahanmuuttajia valtaosin elintasopakolaisiksi ilman seuraamuksia kuten esim. syytteitä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tms. Räsänen ainoa josta valtakunnansyyttäjä on kiinnostunut epäterveissä määrin vaikka vastaavankaltaisia homojen kivittäjiä ja naistenoikeuksien polkijoita olisi valita asti.

    Se taas on lähinnä surkuhupaisaa kuinka seksuaalivähemmistön edustaja Haavisto oli pelastamassa isisnaisia lapsineen jotka edustivat kulttuuria joissa hänenkaltaiset kivitetään hengiltä. Yhtä surkuhupaisaa kuten esim. feminismit jotka tukee maahanmuuttoa kulttuureineen jotka edustavat feminismin ääripäätä. EI kait sille voi kun nauraa kun vihervasurifeministilesbo huutaa pää punaisena natsirasistia kun hänelle huomautetaan kuinka hän silittää ihmisen päätä jonka kulttuurissa sinunkaltainen kivitettäisiin hengiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos ihan tarkkoja ollaan Soini lenteli maailmalla ministerinsalkku kainalossa keskittyen lähinnä kivittämään homoja ja polkemaan naisten ihmisoikeuksia ja mikä oleellisinta, ilman seuraamuksia. Sama homma Sipilän kohdalla joka käänsi paitaa kutsuen maahanmuuttajia valtaosin elintasopakolaisiksi ilman seuraamuksia kuten esim. syytteitä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tms. Räsänen ainoa josta valtakunnansyyttäjä on kiinnostunut epäterveissä määrin vaikka vastaavankaltaisia homojen kivittäjiä ja naistenoikeuksien polkijoita olisi valita asti.

    Se taas on lähinnä surkuhupaisaa kuinka seksuaalivähemmistön edustaja Haavisto oli pelastamassa isisnaisia lapsineen jotka edustivat kulttuuria joissa hänenkaltaiset kivitetään hengiltä. Yhtä surkuhupaisaa kuten esim. feminismit jotka tukee maahanmuuttoa kulttuureineen jotka edustavat feminismin ääripäätä. EI kait sille voi kun nauraa kun vihervasurifeministilesbo huutaa pää punaisena natsirasistia kun hänelle huomautetaan kuinka hän silittää ihmisen päätä jonka kulttuurissa sinunkaltainen kivitettäisiin hengiltä.

    Helpotusta herjaamalla. Tavalliset ihmiset kävisivät vessassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jossain määrin koomista kuinka persupalstalla vihreät jne. ovat tabu joita ei saa arvostella mutta viestien läpi saaminen edellyttää että niissä heitetään paskaa persujen niskaan..Laita nyt vielä ne perinteiset viestit suorine linkkeineen antifajärjestön sivuille jotta päästään taas nauramaan millä tasolla palstan luotsit ovat?

    Jossain määrin koomista kuinka----vihervasureiden arvostelu on PERSUpalstalla kielletty kuten myös mm. sanan banaani mainitseminen 😂😂😂

    Äänestä

Suomen armeija kannattaa islamia. Kypärän alla pakotetaan talvella pitämän päänmukaista rättiä. Sama koskee formulakuskeja.

Äänestä
  • Kokeileppa onnistutko luotsi perustelemaan kuinka viesti------"Puuppaako kimmiä?"-------rikkoi sääntöjä sinun poistaessa se?

    Äänestä

  • Vaadin oikeutta käyttää kommandopipoa töissä ja koulussa!

    Äänestä

Antakaa käyrät pistimet niin ovat tytyväisiä.

Äänestä

Haittaako tuo päähuivi,jos omat voi tähdätä myös erehdyksissään moista rättiä:)

Äänestä

Vasemmistoliitto on aina vaikka viemärien puolella,on ne sen verran ryssiä:)
Helvettiin menevät kaikki demarit ja vasemmistoliset,he eivät usko.
Vihreät on kanssa uskon luopiota,sairasta paholaisen sakkia.

Äänestä

Palveluksessa pukeudutaan sen vaatimaan asuun. Tuvassa voi pitää vaikka silinteriä, kunne s "huomio" komennetaan.

Äänestä

Punakaartissa huivipäiset muijat olivat kovia taistelijoita. Kostoksi lahdattiin kapinan jälkeen myös suuri joukko täysin viattomia naisia ja lapsia.
Entä nykypäivän kurdien naissotilaat? Heitä on ainakin kovin kehuttu.

Äänestä

Mutta, taas persupalstalla, asia, joka ei kuulu tälle palstalle mitenkään, mutta hauku ja räksytä, siitä on Persut tehty.

Sori, Persut täytyy kirjoittaa pienellä peellä.

Äänestä
  • Typerä persuvihaaja levittää typeriä valheitaan.

    Äänestä

Monissa islamilaisissa maissa miehet vaativat, että naisten on peitettävä itsensä. Eiväthän naiset saa myöskään liikkua ilman saattajaa. Valtavan moni musliminainen on ilmaissut jyrkät mielipiteensä peittämisestä ja pitävät kyseisiä vaatteita naisvihan ja sukupuolisen alistamisen symbolina. Mikä hulluus ajaa vasemmistolaisia tukemaan tällaista? Ei voisi enempää ristiriitaista olla.

Äänestä
  • Se on erilaisuuden palvontaa.
    "Katsokaa häntä! Hänen ihonsa on musta. Hän kuuluu jumalalliseen sukuun. Älkää kieltäkö häneltä mitään!" sanovat vassarit.

    Äänestä

Antaako perheen pää, isä tai aviomies, luvan naisen menosta armeijaan, vaikka olisi lupa hijabin pitämiseen...!? Ei taida silti kovin monta olevan tulossa armeijaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

(kuten vihreätkin). Honkasalo haluaa, että musliminaiset jotka haluaa käydä intin pitää saada käyttää päähuivia eli hijabia.

Eli näin vas.liitto antaa tukensa islamille, mikä nyt ei ole yllätys epäisänmaallinen puolue kun on.

Mutta intissä pitää olla kaikilla yhtenäinen vaatetus, eroja ei saa olla.

Muslimeille ei saa tehdä mitään myönnytyksiä, se on pahin virhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu