Meillä menikin jo pitemmän aikaa tasaisen mukavasti. Suunnitelmia, luottamusta, kaikkea sitä mitä suhteeseen kuuluu.
Suhteemme alussa mies valehteli minulle-kaikennäköistä. Valehteli valehdelleensa-se oli vain asioiden muuntelua. just just.
Valehteli naisten soitoista.
Valehteli menoistaan:lähetti tekstiviestin, jossa kertoi olevansa turvallisesti kotona. Eikä koskaan kotiin ollut mennytkään.
Minun numeron hän kertoi tallentaneensa nimellä ROOPE.
Ja nyt tänne kotitoimistoon tullessani tekemään rästitöitä, näin hänen pöytäkalenteristaan, että huomiselle on merkintä: ROOPE.
Minä olen jo hänen vaimonsa-ei hänen tarvitse minua sillä nimellä kutsua, eikä peitellä.
Kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Olen maksanut kalliisti tästä avioliitosta, ja jos minua tässä avioliitossa vielä petetään.....
Minä hölmö olen jättänyt hyväpalkkaisen ja hyvän työpaikan, muuttanut miehen matkassa paikasta toiseen, ottanut korillisen paskaa niskaani mieheni ex-rouvalta.
Olen tehnyt abortin, että suhteemme olisi kahden aikuisen suhde ja "menisi vielä pari vuotta eteenpäin ilman lapsia".
Minkälainen kehitysvamma voi olla ihmisellä, jolle ei riitä mikään, joka toistaa samat kuviot liitossa kuin liitossa.
Ja kun tietää, että jos ottaa asian esille, siitä puhutaan, kuten edellisellä kerralla "muunneltua totuutta". Kerran Roope oli joku helvetin lossivahti ja kerran yöllä tullut puhelu oli "kämppäkaveri", joka oli ottanut vaimonsa kännykän mukaansa eräretkelle.
En halua kommentteja.
En varsinkaan niitä, että "siitäs sait"
Mistä sain ja mitä ?
Parantuuko pettäjä koskaan?, minkälainen valehtelijan elämä on? alkaako hän lopulta uskoa itsekin omiin valheisiin?
Kun se totuus olisi niin paljon helpompi kertoa ja kestääkin.
Miksi hän ei sitten jo aikoinaan, ennen meidän yhteenmuuttamista ottanut itselleen juuri sitä naista jota halusi. Tai ehkä hän ei tiedä vieläkään mitä haluaa. On niin kiva pelata, on niin kiva kun saa arkielämään potkua salaisista tekstiviesteistä, sähköposteista.
Miksi sitä potkua ei haeta oman vaimon kanssa, eli minun kanssa.
Suhteemme alussa mies valehteli minulle-kaikennäköistä. Valehteli valehdelleensa-se oli vain asioiden muuntelua. just just.
Valehteli naisten soitoista.
Valehteli menoistaan:lähetti tekstiviestin, jossa kertoi olevansa turvallisesti kotona. Eikä koskaan kotiin ollut mennytkään.
Minun numeron hän kertoi tallentaneensa nimellä ROOPE.
Ja nyt tänne kotitoimistoon tullessani tekemään rästitöitä, näin hänen pöytäkalenteristaan, että huomiselle on merkintä: ROOPE.
Minä olen jo hänen vaimonsa-ei hänen tarvitse minua sillä nimellä kutsua, eikä peitellä.
Kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Olen maksanut kalliisti tästä avioliitosta, ja jos minua tässä avioliitossa vielä petetään.....
Minä hölmö olen jättänyt hyväpalkkaisen ja hyvän työpaikan, muuttanut miehen matkassa paikasta toiseen, ottanut korillisen paskaa niskaani mieheni ex-rouvalta.
Olen tehnyt abortin, että suhteemme olisi kahden aikuisen suhde ja "menisi vielä pari vuotta eteenpäin ilman lapsia".
Minkälainen kehitysvamma voi olla ihmisellä, jolle ei riitä mikään, joka toistaa samat kuviot liitossa kuin liitossa.
Ja kun tietää, että jos ottaa asian esille, siitä puhutaan, kuten edellisellä kerralla "muunneltua totuutta". Kerran Roope oli joku helvetin lossivahti ja kerran yöllä tullut puhelu oli "kämppäkaveri", joka oli ottanut vaimonsa kännykän mukaansa eräretkelle.
En halua kommentteja.
En varsinkaan niitä, että "siitäs sait"
Mistä sain ja mitä ?
Parantuuko pettäjä koskaan?, minkälainen valehtelijan elämä on? alkaako hän lopulta uskoa itsekin omiin valheisiin?
Kun se totuus olisi niin paljon helpompi kertoa ja kestääkin.
Miksi hän ei sitten jo aikoinaan, ennen meidän yhteenmuuttamista ottanut itselleen juuri sitä naista jota halusi. Tai ehkä hän ei tiedä vieläkään mitä haluaa. On niin kiva pelata, on niin kiva kun saa arkielämään potkua salaisista tekstiviesteistä, sähköposteista.
Miksi sitä potkua ei haeta oman vaimon kanssa, eli minun kanssa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
koskaan parane.Valitettavasti.
Ihminen se on mieskin, ei mikään luonnevikainen olento. Kun näitä ikäviä ja omituisia luonteenpiirteitä tulee ilmi - yleensä muutaman vuoden yhteiselämän jälkeen - ja niistä alkaa kysellä tai 'valittaa', niin joku aina tokaisee että mitäs otit sellasen ukon. Tosiasia vain on, että ihmisen oppii todella tuntemaan vasta n. 3-5 vuodessa (jos silloinkaan?). Toisista sitten taas huomaa ihmepiirteet jo parissa viikossa ja suhde on goodbye.
Miehestähän suorastaan uhkuu valtava epävarmuus. Mistä se sitten saanut alkunsa, jo aikaa ennen kuin hän tutustui sinuun. Jos mies itse ei tunnista noita valehtelijan piirteitä eikä ainakaan halua päästä siitä, et asialle paljon mitään voi. Voit ainoastaan yrittää keskustella hänen kanssaan aikuismaisesti (kuvottava ilmaisu? :) ) ja hieman ulkopuolisella asenteella. Ymmärtäväisesti. Kertoa että rakastat häntä omana itsenään, eikä teillä tarvitse olla salaisuuksia ja voisiko hän yritätä päästä tuosta epävarmuudesta eroon, luottaa sinuun. (onko hänen ex-vaimonsa tai muut naiset pettäneet, pahasti tai edes lievästi?). Rakastaako mies sinua, eli tunnetko sen, vaikka samalla tunnet tuon epävarmuuden? Jos pystyt vilpittömästi sanomaan itsellesi, että tunnet miehen rakastavan sinua, mutta... niin ehkä hän rakastaakin, vaikka on epävarma. Valitettavasti jostain syystä vaikuttaa siltä ettei mies luota sinuun ja kääntää siksi käytöksensä siten, että JOS pettäisit hänen luottamuksensa, niin ainakaan hän ei ole pannut kaikkea likoon sinun suhteesi.
Rakkaudellasi ja ymmärtämykselläsi voi saada tilannetta parannettua, mutta edellyttää mieheltä omaa tahtoa. Helppoa ja yksinkertaista se ei silti tulisi olemaan, hairahduksia sattuu mutta kun mies saa itseluottamusta ja huomaa sen olevan parempaa elämää niin kyllä se siitä.
Eri asia sitten jos mies tosiaan ei aidosti rakasta sinua, tai hänellä on vakvampia häiriöitä itsensä kanssa... siihen ei kai auta kuin psykiatri tai ei mikään, mutta sekin edellyttää mieheltä lomaa tahtoa. Nimittäin tuollainen leikittely jota hän harrastaa ei ole normaalia. Missä mittasuhteissa sitä sitten tapahtuu, kertonee enemmän vakavuuden laadusta. Vai haluaako mies pitää sinut vain että olisi joku turva elämässä, jotain ettei tarvitse olla yksin? Onko hän koskaan asunut ja elänyt yksin, siis sen jälkeen kun on muuttanut pois lapsuudenkodistaan, eli osaako olla yksin?
Tämä on vain tällaisia ajatuksia.
ps. jos yhtään lohduttaa, maailmassa on ainakin yksi mies joka on myöntänyt heikkoutensa ja toistaiseksi (paremmin ei voi luvata) ollaan voiton puolella oltu pitkään.
Osuvasti kirjoitettu. Kiitos. Jään miettimään sanojasi.