Joka seitsemäs Suomen 30–34-vuotias on ulkomaalaistaustainen. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen väestörakennetilastosta.
Tieto koskee Suomessa vakituisesti vuoden 2020 lopussa asuneita henkilöitä.
Pääkaupunkiseudulla 30-34–vuotiaista jo joka neljäs oli ulkomaalaistaustainen.
Kaikkiaan Suomessa asui viime vuoden lopussa vakituisesti liki 450 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, mikä on kahdeksan prosenttia väestöstä.
Ensimmäisen polven eli ulkomailla syntyneitä heistä oli lähes 370 000 ja Suomessa syntyneitä eli toisen polven ulkomaalaistaustaisia vajaat 77 000.
Selvästi suurin ulkomaalaistaustaisten ryhmä olivat ne, joiden taustamaa oli Venäjä tai entinen Neuvostoliitto. Heitä oli vuoden 2020 lopussa yli 90 000. Seuraavaksi suurin ryhmä olivat virolaistaustaiset.
Tietääkseni venäläiset ja virolaiset ovat valkoihoisia ja kristittyjä.
Miksi siis EU-vihaajat haaveilevat muslimien ylivallasta?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka vastustaa venäläisten ja kehitysmaalaisten maahantuloa. Se lisää menoja ja tuo mukanaan muitakin ongelmia. Vain yksi on isänmaallinen. Muut huoraavat EU:lle hillotolpat märissä unissa.
Maahanmuutto on hyvin vähäistä,joten persujen on helppo sitä vastustaa. Se on yhtä merkityksetöntä,kuin persujen muukin kiusanteko.
Halla-aho on juuri ilmoittanut persujen valmiuden hallitusyhteistyöhön muiden
puolueiden kanssa.
Jäikö omille kertomatta? Eikö se ole diktatuurissa tarpeetonta?
Maahanmuutto on tarpeen ja suorastaan välttämätöntä.
Siksi persut sitä vastustavat.
Kunnes joutuvat hallitusvastuuseen.
Toivotaan, etteivät enää ikinä. Tuollainen puolue kun on valmis tekemään ihan mitä tahansa, päästäkseen hallitukseen, joten se otetaan apupuolueeksi johonkin porukkaa, joka ei muuten pärjäisi...
PS on näillä näkymillä niin suuri puolue, että mahdollinen hallitusvastuu toisi sille 3-5 salkkua, joukossa ainakin yksi hyvin painava.
PS:n+pitäisi+saada+luokkaa+30%+äänistä,+että+sillä+olisi+edes+mahdollisuutta+hallitukseen.+Tällä+hetkellä+vain+krisselit+ja+ehkä+kokoomus+ovat+niin+sekaisin,+että+suostuisivat+sen+kanssa+hallitukseen.+Kepu+toki+pettää+aina,+mutta+persujen+kasvaessa+kepu+aina+kutistuu,+joten+siitä+ei+ole+niin+väliksi.
Vaikea+uskoa,+että+kansasta+kolmasosa+olisi+niin+sekaisin.
Tähän asiaan saadaan selkoa parin vuoden päästä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Toki. Mikäli PS selviää siihen asti hajoamatta.