Pakko kysyä yleistä mielipidettä, jos vaikka kuvio selkenisi itsellenikin.
Erosin miehestäni kuukausi takaperin - hänen tahdostaan. Olemme olleet yhdessä pari vuotta, mutta nyt jokin meni vikaan. Olemme käyneet lukuisia keskusteluja aiheesta, mutta mielessäni on edelleen monta ristiriitaa.
Olemme todenneet, että meillä on ylitsepääsemätön ongelma ja ennen sen poistumista meillä ei ole mahdollisuutta jatkaa. En tässä halua ongelmasta sanoa mitään koska se ei ole oleellista. Kyse on lähinnä jääräpäisyydestä - itse en suostu luopumaan minulle tärkeästä (kyseessä ei ole toinen ihminen vaan lemmikki) enkä käsitä miten mies kehtaa moista edes vaatia. Mies taas on päättänyt, että niin kauan kuin tämä häiriötekijä on hänen elämässään, ei hän pysty olemaan kanssani.
Hän on jättänyt minun valittavakseni asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja päättää siitä onko minulle tärkeämpi tämä lemmikkini vai hän. Olen monesti sanonut, etten jaksa uskoa ongelmien muodostuneen tästä ja että jos herra ei koko pakettiani hyväksy, niin ei tarvitse. Lemmikki on minulla ollut jo ennen hänen ilmestymistä kuvioihin. Se on ja pysyy, ellei siitä aiheudu todellisia ongelmia (allergioita jne). Myös perheenlisäyksen yhteydessä voisin kenties harkita asiaa.
Tästä ahdistuneena mies lopulta petti, petti toisenkin kerran ja lopulta lähti - exänsä luo. Kuvio "selkeni" kerralla - siis lemmikki ei mielestäni ollut syy vaan kaipuu exää kohtaan. Mies kuitenkin kiven kovana väittää, että asiat olisivat olleet hyvin jos olisin kuunnellut häntä ja hänen lukuisia kitinöitään aiheesta, arvostanut hänen mielipiteitään ja uskonut hänen ahdistuksen johtuvan näinkin mitättömästä, mutta hänelle ylitsepääsemättömästä asiasta. Hänen mielestään olen ollut itsekäs, koska olen nostanut lemmikkini korkeammalle arvopallille kuin hänet. En ollut kuulemma ajatellut häntä ja hänen tunteitaan ollenkaan. Enkä ole muka ottanut kuuleviin korviin mitään mitä hän on tästä ahdistuksen aiheestaan sanonut.
Nyt mies, "seurusteltuaan" 2 vkoa exänsä kanssa tulikin taas pariksi yöksi luokseni. Keskustelimme asioista useita tunteja ja mies pysyy tarinassaan. Hän jopa itki ahdistustaan ja kertoi kuinka upea suhde meillä olisi voinut olla, jos vaan olisin kunnioittanut hänen mielipidettään. Tästä itkusta muistui mieleeni toinenkin kerta, puolisen vuotta takaperin jolloin mies myös oikeasti itki koskien juuri tätä lemmikkiasiaa. Pitääkö se sittenkin paikkansa??
Tilanne on siis se, että saan miehen takaisin jos luovun lemmikistäni. Onko sen arvoista?? Mies sentään petti, valehteli ja nytkin hyppäsi suoraan sängystäni toisen sänkyyn. Mies vaatii luopumaan minulle tärkeästä, mutta ei pysty koskaan antamaan takeita siitä, että tämän johdosta pysyisi uskollisena, olisi taas luotettava ja että elämämme olisi ihanaa ja ikuista. Jos lemmikki lähtee, niin mikä on seuraava syy pettämiseen saati eroon?? Edelleen väitän tässä olevan jotain muutakin takana, mitä mies vaan ei kerro.
No, kerrottakoot lemmikistä sen verran että kyseessä on kissa, ei sentään mikään hevonen tai käärme... Joo-o, levittää karvaa ja välillä paska haisee, mutta minä sentään imuroin ja siivoan joka ikinen päivä, pidän kodin kunnossa.
Voiko todella olla, että eläin voi ajaa suhteen perikatoon?? Olenko oikeassa, ettei mies puhu täyttä totta asioistaan ja että takana on muutakin..? Vai olenko todella itsekäs paska, kun en suostu kissasta luopumaan miehen takia?? Ehkä sitten on itsekästä ajatella, mutta miehiä tulee ja menee, ystävät (ja kissa) on ja pysyy.
Erosin miehestäni kuukausi takaperin - hänen tahdostaan. Olemme olleet yhdessä pari vuotta, mutta nyt jokin meni vikaan. Olemme käyneet lukuisia keskusteluja aiheesta, mutta mielessäni on edelleen monta ristiriitaa.
Olemme todenneet, että meillä on ylitsepääsemätön ongelma ja ennen sen poistumista meillä ei ole mahdollisuutta jatkaa. En tässä halua ongelmasta sanoa mitään koska se ei ole oleellista. Kyse on lähinnä jääräpäisyydestä - itse en suostu luopumaan minulle tärkeästä (kyseessä ei ole toinen ihminen vaan lemmikki) enkä käsitä miten mies kehtaa moista edes vaatia. Mies taas on päättänyt, että niin kauan kuin tämä häiriötekijä on hänen elämässään, ei hän pysty olemaan kanssani.
Hän on jättänyt minun valittavakseni asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja päättää siitä onko minulle tärkeämpi tämä lemmikkini vai hän. Olen monesti sanonut, etten jaksa uskoa ongelmien muodostuneen tästä ja että jos herra ei koko pakettiani hyväksy, niin ei tarvitse. Lemmikki on minulla ollut jo ennen hänen ilmestymistä kuvioihin. Se on ja pysyy, ellei siitä aiheudu todellisia ongelmia (allergioita jne). Myös perheenlisäyksen yhteydessä voisin kenties harkita asiaa.
Tästä ahdistuneena mies lopulta petti, petti toisenkin kerran ja lopulta lähti - exänsä luo. Kuvio "selkeni" kerralla - siis lemmikki ei mielestäni ollut syy vaan kaipuu exää kohtaan. Mies kuitenkin kiven kovana väittää, että asiat olisivat olleet hyvin jos olisin kuunnellut häntä ja hänen lukuisia kitinöitään aiheesta, arvostanut hänen mielipiteitään ja uskonut hänen ahdistuksen johtuvan näinkin mitättömästä, mutta hänelle ylitsepääsemättömästä asiasta. Hänen mielestään olen ollut itsekäs, koska olen nostanut lemmikkini korkeammalle arvopallille kuin hänet. En ollut kuulemma ajatellut häntä ja hänen tunteitaan ollenkaan. Enkä ole muka ottanut kuuleviin korviin mitään mitä hän on tästä ahdistuksen aiheestaan sanonut.
Nyt mies, "seurusteltuaan" 2 vkoa exänsä kanssa tulikin taas pariksi yöksi luokseni. Keskustelimme asioista useita tunteja ja mies pysyy tarinassaan. Hän jopa itki ahdistustaan ja kertoi kuinka upea suhde meillä olisi voinut olla, jos vaan olisin kunnioittanut hänen mielipidettään. Tästä itkusta muistui mieleeni toinenkin kerta, puolisen vuotta takaperin jolloin mies myös oikeasti itki koskien juuri tätä lemmikkiasiaa. Pitääkö se sittenkin paikkansa??
Tilanne on siis se, että saan miehen takaisin jos luovun lemmikistäni. Onko sen arvoista?? Mies sentään petti, valehteli ja nytkin hyppäsi suoraan sängystäni toisen sänkyyn. Mies vaatii luopumaan minulle tärkeästä, mutta ei pysty koskaan antamaan takeita siitä, että tämän johdosta pysyisi uskollisena, olisi taas luotettava ja että elämämme olisi ihanaa ja ikuista. Jos lemmikki lähtee, niin mikä on seuraava syy pettämiseen saati eroon?? Edelleen väitän tässä olevan jotain muutakin takana, mitä mies vaan ei kerro.
No, kerrottakoot lemmikistä sen verran että kyseessä on kissa, ei sentään mikään hevonen tai käärme... Joo-o, levittää karvaa ja välillä paska haisee, mutta minä sentään imuroin ja siivoan joka ikinen päivä, pidän kodin kunnossa.
Voiko todella olla, että eläin voi ajaa suhteen perikatoon?? Olenko oikeassa, ettei mies puhu täyttä totta asioistaan ja että takana on muutakin..? Vai olenko todella itsekäs paska, kun en suostu kissasta luopumaan miehen takia?? Ehkä sitten on itsekästä ajatella, mutta miehiä tulee ja menee, ystävät (ja kissa) on ja pysyy.
Vastaukset 27
Vanhimmat
En voi ymmrtää. Eikö sillä ole ollut eläimiä pienenä?
Mä en kerta kaikkiaan käsitä, että yksi kissa voisi olla syy mihinkään. Mutta kukin tyylillään. Voihan tuo olla ihan vakavissaan. Itse en kuitenkaan eläimiä inhoavaa miestä ottaisi.
Mites sitten jos teillä on joskus lapsia? Sotkevathan nekin, ja niistäkin on huolta ja vaivaa.
Avokkini otti kaksi kissaa aivan suhteemme alkuaikoina. En hirveämmin ilahtunut, mutta nyt kahden vuoden jälkeen en antaisi katteja pois ikinä. On niistä ollut riesaakin. Ennen leikkaamista toinen kusi huushollin järjestelmällisesti läpi hellaa myöten: siivosin ja kirosin ja odotin elukan leikkauspöydälle päätymistä - mutta pallien poistoa, en nukutuspiikkiä varten =)
Ja meillä siihen hiekkalapioon tartun myös minä ja imurikin pysyy käpälässä useammin kuin ukolla.
Pakko kai tässä on rehellisesti puhua. Kyseessä ei ole yksi kissa vaan kolme. Tätä en halunnut mainita, koska olisin odottanut valtakunnallista syytösryöppyä siitä kuinka hullu olen pitäessäni noin montaa kissaa.
Tarina lähti kuitenkin siitä, että asuin aikaisemman mieheni kanssa omakotitalossa, maaseudulla. Kissat saivat olla ulkona, joskin pienen kontrollin alla ja pääasiassa sisäkissoja kuitenkin. Tilaa kotona oli 160 neliötä ja kissoilla oma loossi. Kun sieltä pakkasin kamani, en muuta ottanut mukaani kuin kissat - rakkaimpani. Kaikki tavarat jäi, mutta kissat vein. Asuin vuoden verran kaksiossa ja siitä ostimme tämän nykyisen exän kanssa rivitalokolmion. Kesät kissat ovat olleet ulkona useita tunteja ja sisälläkin niille on "sisustettu" omat paikat erikseen.
Joku saattaa nyt kyseenalaistaa hoitokykyäni noin monen kissan suhteen, mutta vannon ja vakuutan, että parempaa hoitoa ei niille voisi tarjota. Niillä on virikkeitä, hiekkalaatikot siivoan joka ikinen päivä, imuroin paikat karvoista ja kissat on myös ihan hyvätapaisia. Tottakai karvaa on, mutta MINÄHÄN ne siivoan ja usein vielä ennen kuin mies sitä määrää ehtii edes näkemään.
Käsityksesi varmaan muuttuu kun kerroin koko totuuden. Jos olisin vastaavassa tilanteessa, voi olla omakin pinnani palaisi jos ei olisi omia eläimiä. Mutta mies on kuitenkin tilanteen tiennyt alun alkaen ja positiiviseen suuntaan olemme olleet koko ajan menossa. Eikä hän ole mikään kissanvihaaja vaan hyvinä päivinä leikkii niiden kanssa, paijaa ja ruokkii niitä. Tavoitteena oli ostaa mahdollisesti jo vuoden sisään omakotitalo, jossa kissat voivat jälleen olla vapaana.
Omasta mielestäni olen ollut aika yhteistyöhaluinen, ottanut koko kämpän ylläpidon kontolleni ja juossut hysteerisesti jokaisen karvan perässä ettei mies niitä vaan huomaa. Vaatehuolto pelaa jne. Tottakai mies aina huonoina hetkinä ottaa asian esille ja kertoo, ettei jaksa tällaista. Mutta sitten on taas ne hyvät hetket, jolloin hän itse suunnittelee ratkaisuja ja innoissaan myöntyy myös minun ehdotuksiini - tavoitteenani on ollut helpottaa miehen oloa, mutta kuitenkin pitäen kissat, joista en halua luopua.
En olisi voinut kuvitellakaan, että tämä oikeasti ajaa meidät eroon. Ehkä pidin kaikkea liian itsestäänselvänä. Mies on myös sanonut, että olisi eri asia jos kissoja tosiaan olisi yksi - ei sillä ettenkö itse olisi joskus kironnut tuota kissojen määrää, mutta tehty mikä tehty ja vastuuni kannan loppuun saakka. En voi valita näistä sitä "yhtä parasta" ja muita nakata pellolle.
Ehkä vain nyt kärsin menetyksestäni ja uskottelen itselleni, että mies ei ollut rakkauteni arvoinen. Ehkä pidätte minua sekopäänä, mutta kissojani rakastan, niitä vaalin ja hoidan. Nehän ovat tällä hetkellä ainoat mitä jäljellä on. Ja ehkä joskus sen omakotitalon saatuani tilanne helpottaa ja mies osaa tulla takaisin kotiin - jos kumpaakaan enää kiinnostaa.
Ja perheenlisäyksestä - toki olisin mahdollisesti itse siinä vaiheessa myöntynyt kissoista luopumiseen - olisihan sillon tärkeysjärjestys aivan eri. Eikä sillä, ettenkö todella rakastaisi miestä ja haluaisi hänet pitää. Mutta ihmeitä saa tapahtua että saa minut vakuuteltua paremmasta parisuhteesta ILMAN kissoja, tässä vaiheessa tuntuu vähän liian pahalta ottaa riskiä, viedä kissat piikille ja sitten viettää ihanaa yhteiseloa, kunnes seuraava ongelma ilmenee. Ja kuinka kissoja kaipaisinkaan...
Etenkin kun ottaa huomioon kenen sänkyyn hyppäsi heti luotani lähdettyä. Tällä hetkellä tuntuu olevan ennemminkin suunniteltu juttu joihin kissoilla ei ole osaa eikä arpaa.
...ihmettelen suuresti tuota kuviota. Jos kuitenkin olet hoitanut kissasi pääasiassa itse ja niinedelleenniinedelleen... Ja kissat ovat olleet sinulla alunalkaen, ei niin, että olisit joku päivä tuonut kivan pikku yllärin uuteen yhteiseen kotiinne.
Jotenkin vain tuntuu että jos mies tosiaan sinua rakastaisi, kyllä hänen täytyisi ne kissat kestää. Kompromissejahan suhde on muutenkin. No, vaikea tietysti asettua tilanteeseen ulkopuolisena. Onhan kissoissa huolta, vastuuta ja järjestelyä, esim reissuun lähtöjä ym spontaanimpia tekemisiä ajatellen, mutta toisaalta, ne tuskin ovat suhteessa pääasia jos muuten menee hyvin, ja kyllähän käytännön järjestelyt aina hoituu.
Sanoisin että ÄLÄ niele kaikkia syytöksiä. Älä ala ajatella että kaikki on yksinomaan sinun ja kissojesi syytä. En mitenkään voi uskoa että niin olisi! Jos mies kissojen takia pettää niin...hoohhoijaa. Tsempit sinulle!
Naurettava selitys, eihän se voi olla syy. Taisi olla se toinen nainen syynä eikä mikään muu. Jos se vinkuu takasin, sano että talossa on kissoja eikä voi tulla takasin. :)
Mulla oli 7 kissaa enkä louvu niistä veijareista vaikka mikä tulisi.
Kokeeko mies jonkinlaisen kilpailuasetelman.
Sama juttu kuin jotkut narisee että mies on autotallissa aina, rakastaa autoa enemmän kuin vaimoaan jne.
Onko alkuperäisellä viestinkirjoittajalla prioriteetti järjestys näin: 1.Kissat 2.oma itse 3.mies.
vai 1.Kissat 2.mies 3.oma itse
Ymmärrän hyvin vaatimuksen kissojen lähdöstä mikäli järjestys on jompikumpi näistä.
Eläin on kuitenkin vain eläin, yhtään sitä vähättelemättä. Huolenpitoa ja hellimistä vaatii nekin.
Tässä järjestys:
1)mies
2)kissat
3)minä itse
MUTTA mies on aikuinen ihminen, osaa puhua tunteistaan. Kissat eivät, niitä tulee hoitaa ja sen olen tehnyt miehenikin mielestä hyvin. Hän tosin sanoi suoraan, että hänen mielestään pidän kissoja tärkeämpänä kuin häntä. Olen pahoillani, jos näin olen tehnyt. Kuten sanoin, kodinhoito pelaa, ruokaa on joka päivä kokattuna ja jaksan kyllä halia ja helliä häntäkin. Seksikin sujuu. Mitä hän siis vaatii? Jakamatonta huomiota?
Olen ymmälläni, minustakin eläin on kuitenkin vain eläin - ei toinen mies tai lapsi josta pitäisi olla mustasukkainen enkä käsitä miten mies kissojen kohdalla kokisi elävänsä kilpailuasetelmassa.
Olen etsinyt ratkaisuja, pyrkinyt kompromisseihin. Mutta ei ole kivaa omakaan elämä, kun kotiin tullessa saa joka päivä jännittää millä tuulella mies on - onkohan joku kissa oksentanut tai käynyt vaikkapa laatikolla vääntämässä tortut. Ei ole kiva tunne hysterisoida miehen hyvinvoinnin takia kun kaikilla tulisi olla hyvä olla.
Kuten sanottu, ylitsepääsemätön tilanne. Ilman kissoja olen onneton. Ilman miestä olen onneton. Jos luovun kissoista, mikä takaa sen että mies jää?
Ihminen on aina korkeammalla arvoasteikossa kuin eläin. Mutta eläinkin voi olla rakas, kuin lapsi. Etenkin ihmiselle joka ei yrityksistä huolimatta ole kyennyt vieläkään saamaan lasta, vaikka yritystä on ollut reilun vuoden.
Olet tuntenut kissat kauemmin kuin miehen. Onko mielestäsi oikein, että ensin tullut saa lähteä jos toiseksi tullut niin haluaa? Sinä määrittelet mikä on arvojärjestyksesi. Toivottavasti saat tukea joltain sellaiselta, kenellä on samanlainen arvojärjestys kuin sinulla.
Päivänselvää on, että kissat ovat tärkeitä täysin eri tavalla kuin mies. Kissat ovat perheenjäseniä ja jatkuvastihan olen tolkuttanut etten halua / aio niistä luopua. Mielestäni kohtuutonta ja julmaa edes vaatia sellaista!!
Jos mies olisi astunut elämääni vaikkapa kolmen koiran kanssa, olisi siinäkin tietysti sulattelemista. Mutta elämä on kompromisseja täynnä, enpä ainakaan sen takia olisi miestä jättänyt.
Ei eläinten, lasten tai minkään muunkaan "ulkopuolisen tekijän" tulisi vaikuttaa rakkauden määrään. Ehkä on vaan hyväksyttävä, että jotkut asiat on toisille liikaa. Varmistun entisestään, että turhaan edes mietin koko asiaa. Kai niitä on sopeutuvaisempiakin miehiä!!
No ei nyt hemmetti KISSA voi syy pettämiseen olla! Kyllä sillä miehellä on jokin muu vinksallaan korvien välissä jos lemmikki nousee noin suureksi asiaksi ettei uskollisenakaan voi pysyä. Oisko se kateellinen sille kissalle? Haluaisi itse olla sen paikalla sun elämässä? Joka tapauksessa taustalla on joku hälyttävä asenne niin sua kuin kissaakin kohtaan. Ei normaali ihminen käyttäydy noin.
Eihän tuollainen tule onnistumaan. Jos luovut sinulle rakkaasta kissasta tuon miehen takia, tulet katumaan sitä loppuelämäsi. Hänhän jo, luoja varjelkoon, petti sinua!! Ja mitä pahaa se kissa on tässä kuviossa tehnyt?
Itse eläinrakkaana ihmisenä ja niiden parissa kasvaneena en ikinä voisi kelpuuttaa rinnalleni miestä joka vihaisi kissoja/koiria. Kyllä se kertoisi jo omaa vahvaa kieltään siitä että olemme aivan eri maailmoista. Kissat ja koirat ovat osa minua siinä kuin esim. lapsetkin olisivat. Niistäkään en luopuisi vaikka mies itku silmässä vaatisi.
kyllä siltä kuulostaa, että tekosyynä mies käyttää kissojen olemassaoloa. vaikka niistä hankkiutuisit eroon, ei tuo liitto kauaa taitaisi kestää. kuka ihme pyytää valitsemaan rakkaiden välillä. kissat on kuin omia lapsia. herranen aika.
Älä missään nimessä suostu tähän - sinä ansaitset parempaa, ja varmasti sen löydät!!
Ei herranjestas. Voin lohduksi kertoa vain omasta kokemuksestani. Avioerossa meidän lemmikkimme jäi minulle. Sen jälkeen muutama mieskandi tuli hylättyä ihan vain sen perusteella etteivät soveltuneet lemmikkini kanssa samaan talouteen. Allergiaa, vastenmielisyyttä, välinpitämättömyyttä, tylyä kohtelua, lemmikin hoito ei saisi olla mieheen kohdistetusta ajasta pois??!. Lemmikkini ei saanut mitään erityiskohtelua eikä ollut ihmisen korvike. Mutta silti nuo miehet olisivat voineet huomioida myös sen osana talouttamme. Sitten tapasin miehen, jonka kohdalla voin rehellisesti sanoa etten edes muista miten hän suhtautui lemmikkiini, niin luontevaa se taisi olla. Sittemmin meille on tullut uusi lemmikki, avioliitto, lapsi... Mutta niihin aikaisempiin kokelaisiin, en tiedä vaikuttiko suhtautuminen lemmikkiini siinä, että meillä vain oli erilaiset elämänarvot, eikä ilman lemmikkiäkään olisi pitkiä suhteita syntynyt. Onko sinun ja miehen elämänarvot samantapaiset? Se, että lähtee exän luo ja palaa takaisin kuulostaa näin ulkopuolisesta hieman... mutta en ole tuomari. Eli lemmikkisi tuskin on ongelmien syy, olisikohan se muissa arvoissa..?
Mulla tilanne on sellainen, ettei kumppani luovu koirastaan, vaikka minä olen hiton allerginen ja joudun sen takia syömään ylimääräisiä lääkkeitä. Jos koiraa ei olisi, pärjäisin ilman lääkkeitä. Nyt olen jatkuvasti kipeänä, silmät vuotaa ja nenä tukossa. Minä vain kärsin ja kärsin, rakkauden tähden. Kohta alan epäillä, rakastaako toinen osapuoli minua ollenkaan, kun joudun näin helvetinmoisesti siitä karvakasasta kärsimään. Kumppaniani en kuitenkaan jätä, vaikka itse tukehtuisin kuoliaaksi sen koiran takia. Olen kyllä monta kertaa pyytänyt, että etsitään koti sille koiralle ja voit siellä sitä käydä joskus katsomassa, mutta ei käy. Mieluummin minä sitten vietän viikonloppuja jossain mummolassa hengityslomilla, joiksi ne olen ristinyt. Siellä pystyy nukkumaan jopa ilman heräilyä ja yskimistä.
Kaikkeen se ihminen rakkauden tähden joutuukin.
Tuossa voi mennä terveys ja henki pidemmän päälle.
Voi olla että saat esim. astman tai muun vaikean henkityselinsairauden.
Nyt ei voi kun nauraa :D. Kyllä suomi24:n keskustelupalsta aukasee paljon uusia näkökulmia elämään.
Siis voiko tollasta tapahtua, ihan oikeesti!
Ite rakastan koiria yli kaiken, enkä varmasti luopuis niistä yhdenkään ukon takia. Koirat on lapsia minulle ja rakastan niitä aivan mielettömästi. Jos mies ei eläimistä pidä, se ei minun silmissä ole edes tutustumisen arvoinen koska jotain ihmettä se kertoo luonteesta jos ei semmosista tykkää!!!
Ja luulis ihmisillä olevan sen verran itsekunnioitusta, että kun joku pettää niin jättäis sen saman tien muita vaihtoehtoja miettimättäkään. Nimittäin pettäminen ei ole rakkauden teko. Sellasen ihmisen on aivan turha puhua rakkaudesta sinua kohtaa enää yhtään mitään, kun on käyny toisen lakanoissa pyörimässä!!!
Tämä oli nyt kaikkien elukoiden puolesta... Miehet osaa olla sikoja, mutta... pahkasiat ei varsinaisesti kotieläinvalikoimiin kuulukaan :D hih joten ne voi jättää laskuista pois. Pidetään me naiset vaan lemmikkimme ja antaa miesten hinkata vaikka avaimen reikään jos ei kisulit ja koirat kelpaa!
Tuli vielä mieleen että sehän on ihan naurettavaa jos on lemmikille kateellinen :D ei voi olla totta...
Jos ukko sanoo koira lähtee niin koira lähtee. Jos ukko sanoo hypi yhdellä jalalla ja vingu, niin mitä tekee nainen?
--- mitä tekee nainen ? :)
No mitä se tekee? Minä en ainakaan tanssi ukon pillin mukaan, on sentään katos oma tahto...
eläin voi ajaa suhdetta perikatoon. Jos mies ei hyväksy kissojasi niin anna olla. Ansaitset paremman miehen. Ja sellaisia miehiä on, jotka elävät mielellään kissojenkin kanssa. Mielestäni mies voisi vaatia kissojen antamista pois vain jos niistä olisi jotain todellista ongelmaa (esim.allergia).
Itsekkään en lemmikistäni luopuisi vaikka joku mies sitä vaatisi. Jos olen tavannut miehen, joka ei lemmikistäni pidä niin se tapailu on sitten jäänyt siihen.
Älä ota tommosta miestä takaisin, onhan niitä maailmassa parempiakin!
Mielestäni on ihan sama, puhuuko mies totta tässä kissa-asiassa, vai onko kyse jostakin muusta. Kyse on siitä, että sinulla on edessäsi mies, joka selittelee pettämisiään kissoilla, ja on valmis loukkaamaan sinua niiden takia. Sinä et ole tehnyt mitään. Mietipä sitä.
P.s. Todella sinusta välittävä ihminen ei pyytäisi luopumaan kissoista, eikä käyttäytyisi noin niiden verukkeella. Sinulta on todellisuus miehen selittelyjen alla hämärtynyt. Avaa silmäsi. Kukaan ei käyttäydy noin rakkaintansa kohtaan.
Kiitos silmien aukaisusta. Tätä mieltä olen ollut kokoajan ja olen edelleen, mutten vain käsitä miksei mies pidä näppejään irti ja jatka elämäänsä.
Alunperin oli tarkoitus kysellä mielipiteitä voiko miehen selitykset olla todenmukaisia eikä eksyä puhumaan kissoista luopumisesta.
EN LUOVU, EN!! =)
Heh, minullakin on kome kissaa, enkä voisi edes harkita miestä joka ei myös kissoistani välittäisi. Onneksi kaikki poikaystäväni ovat olleet kissaihmisiä.
Ikinä en kissoistani luopuisi miehen (olipa sitten kuinka ihana prinssi tahansa) takia. Pidä sinäkin Zara pintasi!!!
Paskapuhetta.
Mies joko pönkittää tällä halullaan omaa huonoa itsetuntoa - haluaa saada sinut luopumaan omasta tahdostaan sinulle tärkeästä asiasta.(= ja näin voittaa)
Tai sitten mies on selittämättömän mustasukkainen lemmikistäsi.
Tai..on ihan vain tekosyy jollekin muulle hänen asialleen.
Älä luovu. Onhan se eläin kuitenkin sinulle "oma lapsi".
Minun vanhaa tuttuaniko deittailet? Hänen takiaan joku nainen oli joutunutkin kissastansa luopumaan. Suhde ei kestänyt. Itse nuorempana, siis 16-v. mietin kun oli allerginen poikaystävä miten suhteelle kävisi, olisin ehkä luopunut elukoista ja viisastuttuani tajusin että en ikinä luovu lemmikeistäni edes toisen allergian takia (voi syödä lääkkeitä) puhumattakaan muista syistä! Kyllä äijässä on jotain vikaa jos ei yhtä kissaa kestä. Kun muutimme yhteen, miehen mukana tuli koira ja minun mukana kolme kissaa. Ei mies mikään kissaintoilija ollut, etenkin kun yksi katti ei tykännyt hänestä yhtään mutta nykyään sekin on isin kulta :) Toinen seikka mitä en myöskään sietäisi olisi se jos mies haluaisi rajoittaa lemmikkien määrää. En minä mitään kissataloa ole ajatellut perustaa mutta kyllä tähän perheeseen vielä ainakin yksi kisu ja hauveli mahtuisi.. :)
kuulostaa todella turhamaiselta karvantuijottajalta. enkä muuten tuollaisen kanssa edes suunnittelisi lapsia, jos kissatkin pitäs piikille laittaa. lapsetko annetaan sitten sossun tädeille kun ne sotkevat tai eivät miestä aina miellytä?!
Kuulostaapas tutulta! Täsmälleen samojen asioiden kanssa meillä kamppaillaan, kissoja vain on yksi vähemmän, enkä miehen pettämisestä yhdessäasumisemme aikana tiedä (vielä ainakaan), mutta sitä ennen kylläkin - hyvä etteivät uudelleen naimisiin menneet exänsä kanssa.
Tosi rasittavaa, kun ylipäätään pitää tapella tämänkaltaisista asioista, kun OIKEASTI vakaviakin asioita elämässä on. Minun mielestäni mies on neitimäinen, jos se kammoaa karvoja melkein hysteriaan saakka ja saa niistä hirveitä raivareita, ja se nakertaa omien tunteitteni pohjaa miestä kohtaan. Oikea MIES ei pienistä hätkähdä! En itsekään kissankarvoista pidä, mutta kaikkiin lemmikkeihin - kuin myös ihmisiin - liittyy ikäviä lieveilmiöitä, se on vain hyväksyttävä. Toisaalta, minä ne kissat aikoinani hankin, hänellä ei koskaan lemmikkejä ole ollutkaan. Meitä on moneksi, ja yhdessäelo on pelkkää sopeutumista.
Ei näissä asioissa voi kellekään mitään patenttiratkaisua sanoa, mutta mielestäni perusperiaate on, että jos todella rakastaa toista, on valmis hänen puolestaan myös uhrautumaan, tässä tapauksessa kestämään kissoja jos ne kerran ovat alunperin talossa olleet ja mies on tullut kuvioihin vasta myöhemmin. Rakkaudessakin pelaa ikävä kyllä myös itsekkyys, ihmisiä kun ollaan. Omassa tilanteessani olen tullut siihen tulokseen, että jos mies kissojen takia häipyy niin häipyköön, ei hän silloin minua oikeasti rakastanutkaan. Eiköhän se näin taida olla kaikissa tällaisissa tapauksissa; ei ketään voi pakottaa luopumaan siitä, mikä hänelle on rakasta.
Älä missään nimessä luovu lemmikistäsi tuollaisen miehen takia. Jos hän ei huoli sinua ja kissaasi niin hän ei ole sinun arvoinen. Itselläni on kaksi koiraa joista en mistään hinnasta miehen takia luopuisi. Maailma on täynnä miehiä, kyllä se oikea sieltä vastaan tulee joka haluaa sinut sekä kissasi.:)
Kirjoituksesi on aivan luotettava, kunpa olisi totta.
ELI TÄRKEIN tässä alussa.
Jos tunnet naisvihaa, yritä poistaa sitä ja uskoa että kaikki naiset eivät ole vihattavia.
(aika myös parantaa haavoja, kunhan kestäisit siihen asti)
Mene puhumaan lääkärillesi ongelmastasi, pyydä päästä psykologin keskusteluun.
Tai ryhdy asumaan aivan tavallisen naisen luona, jolla on jo lapset tehty.
Kerro ongelmasi ja et lupaa pitkää rakkautta, lupaat olla vain toistaiseksi ja lupaat olla hänelle luottamuksen arvoinen.
Kertomuksesi sopii kaverini tarinaan täysin.
Tiedän kodista vain sen että he elivät köyhästi.
Koko kesän pojalla oli samat vaatteet, lähes aina nahkaiset shortsit.
Oli huippuälykäs ja hyvä muisti.
Valmistui silloin Suomen nuorimmaksi maisteriksi.
Hän avioitui ja meni naimisiin onnellisena.
Ja tarinan kohokohta, joku avioliitossa oleva nainen vietteli hänet.
Kun tapaus tuli julki, pojalta lähti korkea-arvoinen työpaikka ja asunto ja tietysti vaimokin lähti.
Tämä viettelevä nainen oli naimisissa jonkun korkea-arvoisen miehen kanssa jolla oli vaikutusvaltaa.
Hänellä tuli suuri suru ja viha naisia kohtaa.
Hän alkoi käyttää alkoholia ja hakeutui sellaiseen seuraan.
Kerran pojan ollessa 30v. tuli pikkukaupunkiin korkea-arvoisia vieraita Japanista.
Pikkukaupungissa ei ollut valmiuksia heitä vastaanottaa.
Silloin tämä laitapuolen kaveri pyydettiin auttamaan.
Häntä koulutettiin, hän oppi kaiken parissa viikossa.
Hänet puettiin ja hän onnistui työssään hyvin.
-Kun työ oli ohi hän palasi laitapuolen kulkijaksi ja kuoli alle 40 v.
Vielä voisin kertoa hänen taidoistaan vähän.
Kesäisin kun oli lehdissä kesätoimittajia, hän meni kertomaan perättömiä juttuja ja toimittajat uskoivat ja kirjoittivat lehtiin.
testi