Eli kysymykseni kuuluu, että voiko kaksi täysin erilaista ihmistä onnistua parisuhteessaan? Onko täällä siis ketään joka on suhteessa ihmiseen jonka kanssa ei juuri ole mitään yhteistä, mutta silti onnistunut rakentamaan toimivan parisuhteen ja miten?
Itse olen siinä tilanteessa että meillä arki rullaa silleen suht ok. Emme riitele juurikaan koskaan, huumorintaju pelaa ja osaamme nauraa yhdessä, mutta siinä se sitten oikeastaan onkin.
Itse haluaisin tehdä asioita yhdessä, käydä jossain ja tehdä jotain kivaa. Hän haluaa olla vain kotona. Mutta kotona ei ole yhteistä tekemistä jollei se ole jotain töitä.
Kesät haluaisin viettää mökillä, hän taas kotona.
Tykkään laittaa ja syödä hyvää ruokaa, hänelle kelpaa ainoastaan roskaruoka.
Olen iloinen ja positiivinen ihminen, hän stressaa kaikesta, on negatiivinen ja kaikki on aina henkilökohtaista häntä kohtaan.
Tulevaisuuden suunnitelmat/näkymät ovat meillä täysin erit.
Minä haluaisin enemmän seksiä, hän ei jaksa/pysty/halua.
Haluaisin vähän enemmän vaihtelua, kokeilua ja panostusta seksiin. Hän ei halua kuin kahta eri asentoa, esileikit ei kiinnosta ja kaikki ekstra on muka liian rivoa parisuhteeseen (minä naisena en ole tottunut siihen että miestä kiinnostaisi seksi näin vähän)
Haluaisin viettää enemmän aikaa ystävien kanssa, meillä kuitenkin jonkun verran yhteisiäkin, varsinkin niin että minun ystäväni sattuu olemaan parisuhteessa hänen ystävänsä kanssa. Sekä minä että ystävämme ovat ehdotellet että tekisimme pariskuntina jotain yhdessä, vietettäs vaikka peli iltaa tms. Mutta ei, ei jaksa vieraita, ei jaksa mennä, eikä jaksa katsella ketään.
Meillä on täysin eriävä ajatusmaailma lähes kaikessa, mielenkiinnon kohteet (ne harvat asiat mitkä häntä kiinnostaa) ovat täysin erit.
Olen vain tullut siihen pisteeseen että mietin olisinko onnellisempi yksin, vai voiko tällaisen suhteen saada toimimaan? Yhteistä taivalta meillä takana n. Puolitoista vuotta ja paljon on tapahtunut, paljosta ollaan yhdessä rämmitty, mutta silti kun yksi asia menee parempaan suuntaan niin menee 10 muuta huonompaan.
Itse olen siinä tilanteessa että meillä arki rullaa silleen suht ok. Emme riitele juurikaan koskaan, huumorintaju pelaa ja osaamme nauraa yhdessä, mutta siinä se sitten oikeastaan onkin.
Itse haluaisin tehdä asioita yhdessä, käydä jossain ja tehdä jotain kivaa. Hän haluaa olla vain kotona. Mutta kotona ei ole yhteistä tekemistä jollei se ole jotain töitä.
Kesät haluaisin viettää mökillä, hän taas kotona.
Tykkään laittaa ja syödä hyvää ruokaa, hänelle kelpaa ainoastaan roskaruoka.
Olen iloinen ja positiivinen ihminen, hän stressaa kaikesta, on negatiivinen ja kaikki on aina henkilökohtaista häntä kohtaan.
Tulevaisuuden suunnitelmat/näkymät ovat meillä täysin erit.
Minä haluaisin enemmän seksiä, hän ei jaksa/pysty/halua.
Haluaisin vähän enemmän vaihtelua, kokeilua ja panostusta seksiin. Hän ei halua kuin kahta eri asentoa, esileikit ei kiinnosta ja kaikki ekstra on muka liian rivoa parisuhteeseen (minä naisena en ole tottunut siihen että miestä kiinnostaisi seksi näin vähän)
Haluaisin viettää enemmän aikaa ystävien kanssa, meillä kuitenkin jonkun verran yhteisiäkin, varsinkin niin että minun ystäväni sattuu olemaan parisuhteessa hänen ystävänsä kanssa. Sekä minä että ystävämme ovat ehdotellet että tekisimme pariskuntina jotain yhdessä, vietettäs vaikka peli iltaa tms. Mutta ei, ei jaksa vieraita, ei jaksa mennä, eikä jaksa katsella ketään.
Meillä on täysin eriävä ajatusmaailma lähes kaikessa, mielenkiinnon kohteet (ne harvat asiat mitkä häntä kiinnostaa) ovat täysin erit.
Olen vain tullut siihen pisteeseen että mietin olisinko onnellisempi yksin, vai voiko tällaisen suhteen saada toimimaan? Yhteistä taivalta meillä takana n. Puolitoista vuotta ja paljon on tapahtunut, paljosta ollaan yhdessä rämmitty, mutta silti kun yksi asia menee parempaan suuntaan niin menee 10 muuta huonompaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eipä hääppöiseltä kuulosta. Jos on noin eri tavat ja toiveet niin sehän tarkoittaa sitä, että pitää kokoajan tehdä kompromisseja tai toimia toisen tahdon vastaisesti. Välillä se on ok, mutta ei niin että ihan kaikessa. Helpompaa ja kivempaa se on kun molemmilla on hauskaa ja molemmat tykkää siitä mitä yhdessä tehdään.
Kyllä mekin jossakin mielessä erotaan vaimon kanssa toisistamme aika paljon mutta niin vaan on ihan toimiva suhde ollut jo vuosikymmenet.
Ei tarttee olla kuin paita ja perse, suhde toimii jos toimiikseen on.
Noin nopeasti jo tuollaista kuin olisitte kymmeniä vuosia yhdessä ollut pari..
Omasta mielestäni on parempi olla suht samantyyppinen kumppani, jotta yhteiselo sujuisi. Exäni kanssa halusimme eri määrän parisuhteeseen kuuluvia asioita, itse en saanut tarpeeksi haluamaani. Eron jälkeen löysin kumppanin, joka haluaa paljon enemmän läheisyyttä, joten tilanne parani.
Kertomasi perusteella en oikein ymmärrä, että miksi oikein haluat olla hänen kanssaan tai miten edes ajauduitte suhteeseen?
Hän taisi alussa olla todella hyvä puhumaan ja silloin esitti innostunutta kaikesta mitä puhuin että voitaisiin yhdessä tehdä. Silloin en tosin huomannut hänen alkoholi ongelmaansakkaan, että kai se rakkaus sokaisee. Hän on tosin luopunut jo kokonaan alkoholista, mutta välillä tuntuu että innostus mihinkään meni sen alkoholin mukana.
Olen välillä miettinyt että olisi pitänyt lähteä silloin kun ongelmat esim. hänen juomisensa vuoksi olivat todella suuria. Mutta kun selvittiin niistä ongelmista niin tavallaan nyt mietin että jos niistä selvittiin niin kai mun pitää selvitä tästäkin.
Olette aika monessa merkityksellisessä asiassa erilaisia.
Minä ja mieheni olemme todellakin erilaisia, mutta esin. seksiasioissa tai sosiaalisen elämän suhteen aika lailla samanlaisia, eli meillä molemmilla on paljon ystäviä ja myös ystävä pariskuntia, joiden kanssa vietetään todella paljon aikaa monen kivan asian merkeissä, ja tarkoitan tällä matkustamista, kulttuuria, illanistujaisia
Mieheni on tekijä, duunari ja perusmacho, minä olen ajattelija, yliopistotutkinnon omaava, naisellinen itsenäinen nainen. Tämä ei haittaa, vaan tekemisemme on jaettu hyvin perinteisesti; mies hoitaa rempat, pihahommat, auton jne. koska minä en osaa tai en halua. Minä hoidan kodin, sisustuksen, vaatteet, ruuan ja ylipäätään kaiken visuaalisen.
Mieheni on sellainen perusäijä, kaikessa hyvässä, minä sellainen tyylilyyli (mieheni kuvaus) ja kauneutta ja fiksuutta arvostava. Olemme olleet yhdessä yli 40 vuotta ja yhä edelleen nämä ominaisuudet ovat olemassa ja arvostamme erilaisuuttamme ja toisaalta ihailemmekin ominaisuuksiamme.
Mökillämme mies tekee kaiken maailman hommat, minä laitan kesämekon päälle ja otan aurinkoa, ja tietenkin teen ihanaa ruokaa. Yhdessä saunomme ja istumme iltaa.
Mutta meillä on paljon yhteistä ja kuitenkin olemme erilaisia