Hän tuntee olonsa surulliseksi, yksinäiseksi, apeaksi… Toisinaan asiat eivät ole kuten hän soisi niiden olevan. Asiat eivät suju hyvin töissä, hän ei ole onnellinen kumppaninsa kanssa ja toisinaan hän riitelee liikaa vanhempiensa kanssa. Hän alkaa olla huolestunut, koska surullisuus on tekemässä olonsa mukavaksi hänen päänsä sisällä, kuin lintu joka löytää pesänsä. Hän ei tiedä miten vapauttaa itsensä siitä tuskasta, joka valtaa hänet joka päivä ja joka yö.
Oletko surullinen?
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen, aikalailla päivittäin. Itku on nykyään hyvin herkässä. Sisimmässä on kipua ja myllerrystä, ikävää ja kaipausta. Mutta nyt menen suihkuun, öitä vaan kaikille.
Nuo on tuttuja tunteita. Olen surullinen, yksinäinen ja apea. En osaa enää olla iloinen tai edes onnellinen, ei ole syitä iloon tai onnellisuuteen. Liian monta vuotta ollut suruja ja murheita, yksinäisyyttäkin. Mun elämä on mennyt ohi, ei ole mitään mitä odottaisi, mistä haaveilisi, ei ole tulevaisuutta, on vain päivä kerrallaan pärjäämistä, selviämistä.
se ilo ja onnellisuus on siellä pään sisällä,eikä maksa mitään,,olisi kuitenkin suotavaa kaksi päätä iloa,,
No voi ei.
Ei auta kai muuta todeta kuin että Ai niin , meillä se pentu unohtu päiväkottiin.
Ei se kyllä häntä helpota, että en tiedä sitten, miten hänet saisi iloiseksi?
Ainoa tapa olisi kai,että laitatte lapset huostaan, jos äitinsä ei jaksa pittee ennee heitä mukanaan.
En tiedä, onko äidin väsymys tarpeeksi painava syy antoo lapset jollekkin muulle.??
Hän piäsisi sitten vapauteen mutta varmasti olis kyllä tenavia ikävä monen monta vuotta.
Alkuun.
En tiedä, mutta kun he olisivat sitten kasvaneet, äiti tuntisi varmoon helpotusta?
Rn ole yksinäinen, riidanhaluinen, töissä tai edes vanhempien kanssa riidoissa. Ainoa asia mistä voisin olla katkera, paino sanalla voisin, on eläkevarman poppamiehen kaukoparannus.
Tosin hänkään ei kehdannut ylineurologien lausuntojen ja potilaskertomuksien jälkeen enää kaukoparantaa kuin puoliksi. Hän ilmeisesti epäili, että aivot kasvavat onnettomuuden jälkeen takaisin.
Noh, joka tapauksessa aikoinaan tienasin kohtuullisesti ja puolikaskin eläkkeeni on riittävä elossapysymiseen. Lisäksi olen niitä harvoja, jotka voivat rehellisesti sanoa olevansa aivovammainen, mikäli jokin ei onnistu.
Tunnustan aloituksen, mut mitä sit? Olet sä parantava enkeli, vai viimeisen pisaran tuoja?
Surujen kitara...
Luetko sä tarot-korteista minua?