Suomalaisten kannanotoilla ei ollut juuri merkitystä sotakorvausten suuruuteen.
Molotov myönsi suoraan, että sotakorvaukset alennettiin Britannian hallituksen vaatimuksesta.
Sotakorvausten suuruutta ei ratkaistu Jatkosodan torjuntataisteluissa, vaan Liittoutuneiden kesken neuvottelupöydässä.
Käydessään Clark Kerrin ja Harrimanin kanssa läpi Suomelle tarkoi-tettuja ehtoja Molotov kiinnitti paljon huomiota korvauspykälään. Neu-vostoliiton vaatimus oli pudonnut 600 miljoonasta dollarista 300 miljoonaan ja maksuaikaa oli pidennetty viidestä kuuteen vuoteen. Molotov sanoi suoraan, että alennus oli tehty Britannian hallituksen toivomusten täyt-tämiseksi. Hän oletti, että ehdotettu summa voitiin hyväksyä Lontoos-sa.2 Clark Kerr ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa sitoutunut mihin-kään.
Moskovan neuvotteluissa suomalaiset eivät saaneet esittämäänsä hel-potusta sotakorvausvelvoitteeseen. Ulkoministeri Carl Enckell vakuutti vedoten suomalaisten asiantuntijoiden laskelmiin, että esitetty sotakorva-ussumma oli Suomelle mahdoton suorittaa.2 Hän ehdottikin sotakorvaus-summan alentamista, korvausjakson pidentämistä ja suorittamisaikataulun siirtämistä kahdella vuodella eteenpäin. Lisäksi Enckell tiedusteli, olisi- ko osa sotakorvauksista mahdollista maksaa dollareina, jolloin Suomi voi-si lainata kyseisen summan. Molotov ei ryhtynyt edes varsinaiseen kes- kusteluun asiasta. Hän tyytyi toteamaan, että lukisi suomalaisten laati-man muistion vasta, kun asiantuntijat voisivat todistaa yhden sotavuo-den olevan Suomelle edullisemman kuin yhden rauhan vuoden sotakor-vausmaksuineen.3 Sotakorvausartiklasta oli sovittu liittoutuneiden kesken, eikä Neuvos-toliitto halunnut tehdä sen muotoilemista enää riippuvaiseksi suomalais-ten kannanotoista. Samalla tavoin oli menetelty Romaniankin kohdalla. Tulevaisuus näytti suomalaisten mielestä juuri talousongelmien vuoksi varsin raskaalta ja he yrittivät ymmärrettävästi saada helpotuksia eh-toihin. Enckellin esittämä järjestely rahasuorituksista niihin liittyvine lainoineen oli vastakkainen liittoutuneita yhdistäneille näkemyksille, jo-ten ennen kaikkea näiltä osin liittoutuneet olisivat todennäköisesti hy-länneet yksimielisesti Suomen ehdotuksen.
Lähde HANNU HEIKKILÄ LIITTOUTUNEET JA KYSYMYS SUOMEN SOTAKORVAUKSISTA 1943-1947
Molotov myönsi suoraan, että sotakorvaukset alennettiin Britannian hallituksen vaatimuksesta.
Sotakorvausten suuruutta ei ratkaistu Jatkosodan torjuntataisteluissa, vaan Liittoutuneiden kesken neuvottelupöydässä.
Käydessään Clark Kerrin ja Harrimanin kanssa läpi Suomelle tarkoi-tettuja ehtoja Molotov kiinnitti paljon huomiota korvauspykälään. Neu-vostoliiton vaatimus oli pudonnut 600 miljoonasta dollarista 300 miljoonaan ja maksuaikaa oli pidennetty viidestä kuuteen vuoteen. Molotov sanoi suoraan, että alennus oli tehty Britannian hallituksen toivomusten täyt-tämiseksi. Hän oletti, että ehdotettu summa voitiin hyväksyä Lontoos-sa.2 Clark Kerr ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa sitoutunut mihin-kään.
Moskovan neuvotteluissa suomalaiset eivät saaneet esittämäänsä hel-potusta sotakorvausvelvoitteeseen. Ulkoministeri Carl Enckell vakuutti vedoten suomalaisten asiantuntijoiden laskelmiin, että esitetty sotakorva-ussumma oli Suomelle mahdoton suorittaa.2 Hän ehdottikin sotakorvaus-summan alentamista, korvausjakson pidentämistä ja suorittamisaikataulun siirtämistä kahdella vuodella eteenpäin. Lisäksi Enckell tiedusteli, olisi- ko osa sotakorvauksista mahdollista maksaa dollareina, jolloin Suomi voi-si lainata kyseisen summan. Molotov ei ryhtynyt edes varsinaiseen kes- kusteluun asiasta. Hän tyytyi toteamaan, että lukisi suomalaisten laati-man muistion vasta, kun asiantuntijat voisivat todistaa yhden sotavuo-den olevan Suomelle edullisemman kuin yhden rauhan vuoden sotakor-vausmaksuineen.3 Sotakorvausartiklasta oli sovittu liittoutuneiden kesken, eikä Neuvos-toliitto halunnut tehdä sen muotoilemista enää riippuvaiseksi suomalais-ten kannanotoista. Samalla tavoin oli menetelty Romaniankin kohdalla. Tulevaisuus näytti suomalaisten mielestä juuri talousongelmien vuoksi varsin raskaalta ja he yrittivät ymmärrettävästi saada helpotuksia eh-toihin. Enckellin esittämä järjestely rahasuorituksista niihin liittyvine lainoineen oli vastakkainen liittoutuneita yhdistäneille näkemyksille, jo-ten ennen kaikkea näiltä osin liittoutuneet olisivat todennäköisesti hy-länneet yksimielisesti Suomen ehdotuksen.
Lähde HANNU HEIKKILÄ LIITTOUTUNEET JA KYSYMYS SUOMEN SOTAKORVAUKSISTA 1943-1947
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suomelta ei keväällä 1944 vaadittu ehdotonta antautumista.
Rauhanehdot 29.3.1944:
»1. Suhteiden katkaiseminen Saksaan ja Suomessa olevien saksalaisten joukkojen ja aluksien internoiminen taikka suhteiden katkaiseminen Saksaan ja saksalaisten joukkojen ja aluksien karkottaminen Suomen alueelta viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Kummassakin tapauksessa Neuvostohallitus voi antaa Suomelle apua asevoimillaan.
2. Vuoden 1940 neuvostoliittolais-suomalaisen sopimuksen voimaansaattaminen ja suomalaisten joukkojen vetäminen vuoden 1940 rajalle, toimeenpantuna asteittain (etapeittain) huhtikuun kuluessa.
3. Neuvostoliittolaisten ja liittolaissotavankien sekä myös siviiliväestöön kuuluvien, keskitysleireissä pidettyjen tai suomalaisten töissä käyttämien henkilöiden välitön palauttaminen; jos Neuvostoliiton ja Suomen välillä allekirjoitetaan rauhansopimus eikä välirauhansopimusta, tulee sotavankien palauttamisen olla molemminpuolinen.
4. Suomen armeijan 50-prosenttinen demobilisaatio toteutetaan toukokuun kuluessa ja koko Suomen armeija asetetaan rauhanajan kannalle kesä-heinäkuun kuluessa. (Tämä kohta on otettava sopimukseen tai siitä on laadittava erillinen neuvostoliittolais-suomalainen sopimus, joka allekirjoitetaan samalla kertaa kuin rauhan- tai välirauhansopimus.)
5. Suomen sotatoimillaan ja neuvostoalueen miehityksellä Neuvostoliitolle aiheuttamien vahinkojen korvaaminen 600 miljoonalla Amerikan dollarilla, mikä summa maksetaan viiden vuoden kuluessa tavaroissa (paperi, selluloosa, meri- ja jokialukset, erilaiset koneet ja laitteet).
6. Neuvostoliiton vapaaehtoisesti vuosien 1920 ja 1940 rauhansopimuksissa Suomelle luovuttamien Petsamon ja Petsamon alueen palauttaminen Neuvostoliitolle.
7. Mikäli Suomen taholta hyväksytään yllämainitut kuusi ehtoa, Neuvostohallitus pitää mahdollisena luopua Suomen hyväksi vuokraoikeuksistaan Hankoon ja Hangon piiriin ilman mitään vastasuoritusta».
Lähde J.K.Paasikivi Valtiomiehen elämäntyö osa 3
Moskovan välirauha neuvotteluja johti Neuvostoliiton puolesta Molotov, Stalin ei ollut mukana lainkaan.
Noinhan se meni vaikka palstan äärioikeisto ei sitäkään tiedä. On tosin sanottu, että neukku maksatti Suomella tosiasiassa tuon 600 miljoonaa puljaamalla valuuttakursseilla Suomen tappioksi.
” Suomelta ei keväällä 1944 vaadittu ehdotonta antautumista.
Rauhanehdot 29.3.1944:”
Ei silloin, mutta mieli muuttui ja Viipurin menetyksen jälkeen kun Stalinilta kyseltiin ehtoja rauhanneuvotteluista saatiin 23.6.1944 vastaus:
YLE
Vallattuaan Viipurin Neuvostoliitto katsoi 23. kesäkuuta olevansa jo niin vahvoilla, että se saattoi vaatia Suomelta ehdotonta antautumista. Täydellisen tuhon kynnyksellä ultimaatumilla saattoi olla vain se vaikutus, että se lujitti puolustajien päättäväisyyttä entisestään. Alkamaisillaan oli suurtaistelu Ihantalassa, myöhemmin Vuosalmella. Pääministeri Linkomies vetosi koko kansaan puolustustahdon kohottamiseksi äärimmilleen.
Hallitusten päämiesten istunto Teheranissa 1.12.1943 klo 13-15; Suomea koskeva osuus keskustelusta:
Roosevelt: Me Churchillin kanssa haluaisimme nyt ottaa marsalkka Stalinin kanssa yhteisesti pohdittavaksi Suomen ongelman. Olisi toivottavaa, että Suomi irrotettaisiin sodasta.
Stalin: Voin antaa siitä seuraavan tiedon: Jokin aika sitten Ruotsin ulkoministerin sijainen Boheman kysyi lähettiläältämme Tukholmassa, mitä Neuvostoliitto ajattelee Suomen asiasta. Hän sanoi suomalaisten pelkäävän, että Venäjä ottaa heiltä itsenäisyyden ja liittää Suomen maakuntana Venäjään. Boheman sanoi, että suomalaiset haluaisivat neuvotella venäläisten kanssa. Moskovasta tuli sitten vastaus, ettei Neuvostoliitolla ole aikomusta tehdä Suomesta maansa provinssia. Lisäksi lähettiläämme Tukholmassa kertoi neuvostohallituksen toimeksiannosta ruotsalaisille, ettei hallituksella ole mitään sitä vastaan, että suomalaiset tulisivat neuvotteluihin Moskovaan. Suomalaiset halusivat tehdä niin. Sitten Neuvostoliiton lähettiläs sai tehtävän ilmoittaa neuvostohallituksen toivomuksesta, että suomalaisten pitäisi kertoa oma käsityksensä Suomen irtautumisesta sodasta ja siihen liittyvät ehdot. Kun olimme Teheranissa, saimme tiedon suomalaisten vastauksesta Bohemanin välittämänä. Tarkkaa sananmuotoa emme ole vielä saaneet. Suomalaisten vastauksessa sanottiin, että Mannerheim ja Ryti olisivat valmiit tulemaan neuvotteluihin Moskovaan. Heidän käsityksensä mukaan pohjaksi voitaisiin ottaa Neuvostoliiton ja Suomen välinen raja vuodelta 1939 muutamin korjauksin. Siinä yhteydessä ei mainittu, mitä nuo korjaukset olisivat. Minun mielestäni tämä suomalaisten vastaus osoittaa, etteivät he tahdo ryhtyä mihinkään vakaviin neuvotteluihin neuvostohallituksen kanssa. He uskovat yhä Saksan voittoon.
Churchill: Tämä on hyvin kiinnostava tiedonanto.
Roosevelt: Kyllä, se on erittäin mielenkiintoinen, joskaan ei tyydyttävä tiedonanto.
Stalin: On kysymys siitä, että johtaviin suomalaispiireihin kuuluu ihmisiä, jotka edelleen uskovat Saksan voittoon.
Roosevelt: Olen samaa mieltä.
Churchill: Tunsin myötätuntoa suomalaisia kohtaan, kun vuonna 1939 syttyi sota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Englannissa olivat sympatiat suomalaisten puolella. Kuitenkin kaikki Englannissa kääntyivät Suomea vastaan, kun suomalaiset liittyivät Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Minusta se oli alhaista käytöstä suomalaisten taholta. Haluaisin nyt viitata muutamiin seikkoihin, joita pidän tärkeänä. Ensinnäkin Neuvostoliiton täytyy saada turvalliset pääsytiet Leningradiin. Mielestäni Venäjällä on oikeus saada varmistetuksi asemansa Itämerellä hallitsevana meri- ja ilmamahtina. Sitten haluaisin sanoa, että Englannissa koettaisiin suurena onnettomuutena, jos suomalaiset pakotettaisiin vastoin tahtoaan alistumaan toisen maan valtaan. En usko, että olisi Neuvostoliiton taholta tarkoituksenmukaista vaatia Suomelta sotakorvauksia.
Lähde Risto Volanen
Jatkuu
Stalin: Meillä on aikomus vaatia Suomelta korvausta meille aiheutetuista vahingoista. Me emme tarvitse rahaa vaan korvausta tavaratoimituksina. Suomi voisi korvauksena toimittaa 5-8 vuoden kuluessa paperia, puuta ja muuta materiaalia.
Churchill: Uskon, että vahingot, jotka suomalaiset liitossa Saksan kanssa ovat aiheuttaneet, ylittävät sen, mitä tämä köyhä maa kykenee korvaamaan. Kun sanon näin, kuulen korvissani vanhan neuvostolaisen vakuutuksen: ”Rauha ilman alueliitoksia ja muita velvoitteita”. Tämän muistan vielä siltä ajalta, kun Venäjällä tehtiin vallankumous.
Stalin (leikillisesti): Olenhan sanonut Teille, että minusta kai on tulossa konservatiivi.
Churchill: Me suunnittelemme parhaillaan maihinnousua Kanaalin yli Ranskaan, sotatoimia Italiassa ja Etelä-Ranskassa kuten myös hyökkäyksiä Neuvostoliiton ja Saksan välisellä rintamalla, sekä kaiken tuon ohella pyrimme saamaan Turkin liittymään sotaan Saksaa vastaan. Tässä tilanteessa näkisin mielelläni, että Suomi saadaan irti sodasta ja Ruotsi siihen mukaan.
Roosevelt: Minua kiinnostaa kysymys, olisivatko suomalaiset kykeneviä ajamaan saksalaiset maastaan ja kuinka paljon heillä on joukkoja Neuvostoliiton vastaisella rintamalla.
Stalin: Suomalaisilla on rintamalla meitä vastassa yli 21 divisioonaa. Jokin aika sitten suomalaisilla oli rintamalla 16 divisioonaa, mutta he ovat perustaneet viisi uutta divisioonaa, vaikka haluaisivat neuvotella meidän kanssamme.
Molotov: Minun täytyy mainita, että suomalaiset ovat jo 27 kuukauden ajan pitäneet Leningradia - Neuvostoliiton toista pääkaupunkia - tykistötulensa alaisena.
Roosevelt: Suomalaiset ovat varmaankin lisänneet divisiooniansa rintamalla siksi, että haluavat neuvotteluissa paremmat ehdot. Saamani informaation perusteella voidaan odottaa, että suomalaiset olisivat valmiit siirtämään rajan Karjalan kannaksella kauemmaksi Leningradista. Mitä Hankoon tulee, uskon voitavan ehkä sopia sen muuttamisesta uimarannaksi.
Churchill: En halua mitenkään painostaa venäläisiä ystäviäni Suomen asian vuoksi. Iso-Britannia on katkaissut välinsä suomalaisten kanssa. Me odotamme, että venäläisille suodaan tarpeellinen turvallisuus Suomen vastaisilla rajoillaan, mutta toisaalta pyydämme, että suomalaisten suhteen noudatetaan harkittua kohtuutta. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia ehtoja venäläiset ovat ajatelleet Suomen irrottamiseksi sodasta.
Stalin: Nämä ehdot ilmoitettiin jo Yhdysvaltojen hallitukselle, kun se halusi toimia välittäjänä Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Kaikesta päättäen Yhdysvaltojen hallitus ei ole onnistunut välitystehtävässään.
Roosevelt: Meillä on tiedossamme, että Neuvostoliitto vaati palauttamaan voimaan Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen vuodelta 1940, jota vastaan suomalaiset ovat rikkoneet, koska he halusivat muuttaa sitä.
Stalin: Hangosta olemme valmiit luopumaan, jos sen sijaan saamme takaisin Petsamon, jonka Neuvostoliitto aikoinaan lahjoitti Suomelle.
Roosevelt: Miten olisi, jos suomalaisille ehdotettaisiin saapumista neuvotteluihin Moskovaan ilman ennakkoehtoja?
Stalin: Jos ei ole varmaa, että suomalaisten matkustaessa Moskovaan päästään myös sopimukseen, se hyödyttäisi vain Saksaa. Se käyttäisi hyväkseen Neuvostoliiton ja Suomen välisten neuvottelujen kariutumista. Aggressiiviset piirit Suomessa tulisivat myös hyödyntämään tilaisuutta osoittaakseen, että suomalaiset kyllä halusivat neuvotella mutta Neuvostoliitto ei siihen suostunut.
Jatkuu
Churchill: Siinä tapauksessa sanomme suoraan, että he valehtelevat.
Stalin: Jos kerran Roosevelt ja Churchill pitävät kiinni siitä, että suomalaiset matkustavat Moskovaan, pitää heidän tulla. Kaikki riippuu siitä, kenet he lähettävät Moskovaan.
Churchill: Me englantilaiset emme halua puuttua suomalaisten menoon Moskovaan. Me jätämme tämän asian hoidon Neuvostoliiton hallitukselle.
Stalin: Jos presidentti Roosevelt on sitä mieltä, että neuvottelut suomalaisten kanssa aloitetaan, meillä ei ole mitään sitä vastaan.
Roosevelt: Arvioin, että Suomen nykyinen hallitus on natsimielinen. Olisi parempi, jos Moskovaan lähetettäisiin Suomesta toisia henkilöitä.
Stalin: Luonnollisesti se olisi parempi, mutta olemme valmiit neuvottelemaan myös Rytin tai itse paholaisen kanssa riippuen siitä, kenet Suomen hallitus lähettää.
Churchill: Oletteko valmis pohtimaan Suomen kysymystä liittyen yleisiin ponnisteluihin saada ruotsalaiset yhtymään sotaan toukokuuhun mennessä?
Stalin: Yhdyn siihen.
Churchill: Haluaisin silti tietää venäläisten ehdot rauhansopimukselle Suomen kanssa.
Stalin: Meidän ehtoihimme rauhan aikaansaamiseksi Suomen kanssa kuuluu Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen 1940 palauttaminen voimaan. Siinä yhteydessä olemme valmiit - jos suomalaiset niin haluavat - luopumaan Hangosta ja sen sijaan palauttamaan hallintaamme aikoinaan luovuttamamme Petsamon alueen. Me pyrimme myös vaatimaan tavaratoimituksina korvauksen, joka vastaa puolta suomalaisten meille tässä sodassa aiheuttamasta vahingosta. Lisäksi suomalaisten on karkotettava saksalaiset maastaan ja katkaistava suhteet Saksaan sekä täytettävä eräitä muita ehtoja.
Churchill: On helppoa aiheuttaa vahinkoja mutta vaikeaa korvata niitä. Käytäntö on osoittanut, että velat jäävät maksamatta. Saksan osalta on mielestäni selvää, että Neuvostoliitto voi ottaa sieltä kaikki koneet, mitä irti saavat.
Stalin: Churchill viittasi hieman aiemmin vanhaan tunnuslauseeseen, jossa vastustettiin kaikkia alueliitoksia ja muita vaatimuksia.
Churchill: Se voikin koskea Suomea, köyhää ja heikkoa maata. Suomi ei kykene korvaamaan Venäjälle aiheuttamaansa vahinkoa.
Roosevelt: Olen valmis edistämään Suomen irtautumista sodasta niillä periaatteilla, joista olemme juuri puhuneet. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen hallituksen kokoonpanon muutos olisi parasta saada aikaan.
Stalin: Luonnollisesti se olisi hyvä.
Churchill: Minut on tämänpäiväinen keskustelu saanut vakuuttuneeksi.
LÄHDE: Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa (Otava, 2006), s. 320-322. Pekka Visurin kääntämän tekstin pohjana on ollut saksankielinen versio neuvostoliittolaisesta pöytäkirjasta Die Teheran Konferenz 1943. Konferenzdokumente der Sowjetunion (Köln 1986), s. 126 - 133. Englanninkielinen versio pöytäkirjasta on julkaistu dokumenttikokoelmassa Foreign Relations of the United States (FRUS): The Conferences at Cairo and Tehran 1943, s. 590 - 592.
Lähde Risto Volanen
Sakemannit eivät maksaneet penniäkään
Lisäksi tiedetään myös, että Iosif Stalin kertoi 26. kesäkuuta Yhdysvaltain suurlähettiläälle Averell Harrimanille, että amerikkalaiset diplomaatit voisivat yrittää selventää suomalaisille, ettei hän aikonut ottaa maata haltuunsa:
THE AMBASSADORSECRETConversation. Moscow, June 26, 1944Present: The American Ambassador, Mr. Harriman Mr. Edward Page, Second Secretary of Embassy Marshal Stalin Mr. V. M. Molotov, People’s Commissar For Foreign Affairs Mr. Pavlov, Soviet interpreter
Subject: The Finnish Situation.
After Mr. Johnston had withdrawn from the room, I had an opportunity to bring up with MarshalStalin the question regarding Finland raised by the Secretary of State in a recent cable(Department’s No. 1550, June 24, 10 p.m.) and I asked him whether in his opinion there wasanything the President could do which might be helpful in facilitating the Finnish withdrawal fromthe war. The Marshal stated that he did not believe that any action on our part would be of anyvalue at the present time. He said that the controlling members of the Finnish Government wereFascists, were agents of Hitler, and were under the complete domination of the GermanGovernment. There were not interested in the welfare of the Finnish people but only in keepingthemselves in power.The Marshal continued that at the instigation of the Finns, Boheman had approached MadameKollontai in Stockholm and had stated that the Finnish Government desired to resume peacenegotiations and to send representative to Moscow. The Soviet Government had replied that if itreceived a written statement from the President of Finland or from the Minister for Foreign Affairsthat Finland was prepared to capitulate, the Soviet Government would receive the representativesand would open peace negotiations. This had happened a week ago and no reply had beenreceived from the Finnish Government.I said that we had heard from our Charge d’Affaires in Helsinki that there was a possibility of achange in government under Ramsay’s leadership. Stalin replied “these are only rumors” and aretypical of the policy of deception which the Finnish Government has been carrying on. Forexample, the Finns are continually deceiving the Swedes who, although honest, unknowinglymislead other people. Marshal Stalin did not appear to place any credence in the report thatRamsay was endeavoring to effect a change in the government; in any event he did not believethat Ramsay would be successful in ousting the “fascist group” which made up the majority of theFinnish Government.In reply to my further question, Marshal Stalin indicated that he did not feel that assurances eitherto the Finnish Government or over its head to the people of Finland that the Soviet Government didnot intend to swallow up Finland would be of any avail at the present time. At one time in theconversation Stalin stated that it was of course for the President and the United States Governmentto decide what course of action they wished to take regarding Finland. He added that he did noteven believe that a rupture in American-Finnish relations would cause the present FinnishGovernment to change its position in so far as a Finnish withdrawal from the war was concerned.In spite of the Marshal’s pessimism, I obtained the impression that he would not resent or object toour giving informal indications to the Finns of our understanding of Soviet policy toward Finnish independence and as reiterated by Marshal Stalin in our last conversation.EP:nn
Eduskunta oli 2. syyskuuta 1944 valmis hyväksymään rauhan samoilla ehdoilla, kuin keväällä 1944
Istunto 78 lauantaina 2. syyskuuta 1944 klo 18
Pöytäkirja: 78. Lauantaina 2 p. syyskuuta 1944
Pääministeri Hackzell antaa valtioneuvoston tiedonannon. Se on jatkoa niille selonteoille, jotka edellinen hallitus oli antanut 29. helmikuuta, 14. maaliskuuta ja 12. huhtikuuta eduskunnalle. Rauhankysymys oli jäänyt keväällä avoimeksi, kun hallitus ei voinut hyväksyä Neuvostoliiton esittämiä välirauhan ehtoja, joita se kokonaisuutena piti liian raskaina.
Pääministerin mukaan mitään sellaisia seikkoja, jotka viittaisivat mahdollisuuteen selviytyä sodasta merkittävästi lievemmillä ehdoilla kuin huhtikuussa, ei ole ilmaantunut eikä näytä olevan näköpiirissä. Hän selostaa tilannetta, mihin on jouduttu ja niitä toimenpiteitä, joihin hallituksen mielestä on ryhdyttävä.
Hallitus on tullut siihen käsitykseen, että toimenpiteisiin välirauhan tai rauhan aikaansaamiseksi Suomen ja Neuvostoliiton välille olisi kaikesta huolimatta viipymättä ryhdyttävä niillä edellytyksillä, jotka nyt näyttävät olevan tarjolla. Neuvottelujen aikaansaamiseksi on Suomen ilmoitettava Saksalle, että sen on pakko katkaista suhteensa Saksaan ja pyydettävä, että Saksan hallitus siirtää pois joukkonsa.
Hackzellin mukaan hallituksen kantaa määrittäessä on ollut mukana Suomen marsalkka, jolle kuukausi sitten oli yksimielisesti uskottu valtionpäämiehen raskas tehtävä.
Hallitus toivoo, että eduskunta kuultuaan tämän selonteon hyväksyy yksinkertaiseen päiväjärjestykseen siirtymisen. Asia pannaan pöydälle seuraavaan täysistuntoon, joka samana iltana klo 20. Istunto lopetetaan klo 19.
https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/Eduskunta-mukana-rauhanteossa-vuonna1944-tietopaketti/Sivut/Syksyn-1944-tapahtumat.aspx
Eduskunnalla ei 2.9.1944 ollut mitään tietoa sotakorvausten puolittamisesta 600 miljoonasta 300 miljoonaan dollariin, tämä asia tuli julki vasta 4.9.1944
Käydessään Clark Kerrin ja Harrimanin kanssa läpi Suomelle tarkoi-tettuja ehtoja Molotov kiinnitti paljon huomiota korvauspykälään. Neu-vostoliiton vaatimus oli pudonnut 600 miljoonasta dollarista 300 miljoonaan ja maksuaikaa oli pidennetty viidestä kuuteen vuoteen. Molotov sanoi suoraan, että alennus oli tehty Britannian hallituksen toivomusten täyt-tämiseksi. Hän oletti, että ehdotettu summa voitiin hyväksyä Lontoos-sa.2 Clark Kerr ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa sitoutunut mihin-kään.
Istunto 79 Lauantaina 2. syyskuuta 1944 klo 20
Pöytäkirja: 79. Lauantaina 2 p. syyskuuta 1944
Ulkopuolella päiväjärjestyksen esitellään valtioneuvoston tiedonanto rauhanomaisten suhteiden palauttamisesta Suomen ja Neuvostoliiton välille.
Keskustelun aikana ehdottaa edustaja Virkkunen edustaja Salmialan kannattamana näin kuuluvan päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon: ”Kuultuaan hallituksen tiedonannon eduskunta katsoo, että ei ole takeita siitä, että hallituksen ehdottamat toimenpiteet johtaisivat rauhaan, joka turvaa maan itsenäisyyden, jonka tähden näihin toimenpiteisiin ei ole ryhdyttävä, ja siirtyy päiväjärjestykseen.”
Edustaja Saarinen ehdottaa edustaja Wainion kannattamana asian panemista pöydälle seuraavan maanantain täysistuntoon. Ehdotuksesta äänestetään, mutta pöydällepanon kannattajat jäävät vähemmistöön, asian käsittely jatkuu.
Keskustelun päätyttyä toimitetaan äänestys. Vastakkain ovat puhemiehen ehdotus ja edustaja Virkkusen ehdotus. Puhemiehen ehdotusta kannattavat äänestävät ”jaa”, edustaja Virkkusen ehdotusta kannattavat äänestävät ”ei”.
Ensimmäisen äänestyksen tulos on 108 jaa- ja 45 ei-ääntä, 1 tyhjä; poissa 45.
Edustaja Salmiala pyytää tämän jälkeen avointa äänestystä. Puhemies kehottaa niitä nousemaan, jotka kannattavat avointa äänestystä. Kun tämä on tapahtunut, toteaa puhemies avoimen äänestyksen toimitettavakasi.
Avoimen äänestyksen tulos on 113 jaa- ja 43 ei-ääntä; poissa 43.
Hallitus on saanut eduskunnan hyväksynnän ehdotukselleen.
https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/Eduskunta-mukana-rauhanteossa-vuonna1944-tietopaketti/Sivut/Syksyn-1944-tapahtumat.aspx
Eikö tuossa ole kysymys juuri siitä, mitä Edvin Laine elokuvassaan kuvasi: LUOTTAMUKSESTA.
Talvisodassa Neuvostoliiton antamat viestit olivat hyvin ristiriitaisia lavastettuine provokaatioineen sodan syynä ja sitä seuranneena koko rajan mitalla ilman sodanjulistusta tapahtuneena hyökkäyksenä. Talvisodan jälkeen jatkunut kova poliittinen painostus, joka helpotti vasta saksalaisten saavuttua maahan , ei ainakaan vähentänyt Neuvostoliittoa kohtaan tunnettua epäluuloa.
Epäilemättä epäluuloisuus oli jossain määrin molemminpuolista, ja Neuvostoliiton tuntema epäluulo oli varmast osaltaan syynä talvisotaan. Mutta oli siihen varmasti muitakin syitä, joista yksi vallankumouksen levittäminen ja 1918 paenneiden punaisten toive pääsä valtaan. Jatkosodan sytyttyä kuitenkin Suomen tuntema epäluuloisuus näyttäisi olleen suurempaa.
On ymmärrettävää, että kesän 1944 hyökkäystä pidettiin mahdollisena yrityksenä vallata koko maa, ja jos vastarinta olisi täysin romahtanut, niin olisi ehkä tapahtunutkin ja kuka tietää, miten hyvin Stalin olisi noudattunut länsijohtajiensa kanssa sopimaansa. Puolassa Neuvostoliitto aloitti puhdistukset jo sodan aikana, läntisten liittolaistensa vastalauseista piittaamatta. Toisaalta jossain muualla hän noudatti tarkasti sovittu etupiirirajoja.
Neuvostoliiton lisäksi Suomi tunsi epäluuloa,tai enemmänkin pelkoa, Saksaa kohtaan. On vaikea edes jälkeenpäin sanoa, miltä torjuntavoitot meidät ehkä pelastivat vai pelastivatko miltään. Mutta se on selvää, että tilanteessa, joka oli monella tavalla hyvin epävarma, toteutunut irtautuminen sodasta oli riskittömin. Siinä tilanteessa kun rauhaan suostuttiin, Saksan mahdollisuus vaikuttaa tapahtuneeseen oli jo selvästi heikentynyt ja Neuvostoliitto ehtinyt sitoa voimiaan muualle niin, etteivät ne enää muodostaneet kuolettavaa uhkaa. Olisiko joku toinen tie johtanut yhtä hyvään lopputulemaan, sitä emme voi edelleenkään tietää, mutta sen tiedämme, että todennäköisyys huonompaan lopputulokseen, varsinkin niiden ennakko-oletusten pohjalta, jotka Neuvostoliiton aiempi toiminta oli luonut, olisi muissa vaihtoehdoissa ollut paljon suurempi.
Joka tapauksessa tämäkin tapahtuketju alleviivaasi taas sitä perustotuutta: sotilaallista voimaa on oltavat riittävästi tarpeellisen poliittisen liikkumatilan säilyttämiseksi. Jos vihollinen ei voi, tai Suomen tapauksessa yleensä ehdi, pakottaa sinua tahtoonsa sotilaallisesti, ei sille jää muuta vaihtoehtoa kuin neuvotella.
Parhaimmassakin tapauksessa sotilaallisen kyvyn ylläpitäminen ei tule halvaksi: aseita on uusittava ja kenties tositoimissa koskaan käyttämättömiä tuhottava aika ajoin. Mutta samalla tavoin kuin huoltovarmuus, kyky sotilaalliseen maanpuolustukseen on itsenäisen maan henkivakuutusmaksu. Sotilaiden osaamisesta ja kyvystä arvioida tulevaa kehitystä sitten riippuu, miten suureksi lasku lopulta muodostuu.