Lööpit huutaa isoin kirjaimin: Aamiaisetu jopa 850 euroa kuussa!

Se on summa josta tapatyötön kela-vasemmistolainen voi vaan uneksia, kun kuussa käteen jää alle 500 egee.

Toimittajat alkaa kääntyä Sannaa vastaan, ovat hekin huomanneet, että hän ei vaan ole pätevä pääministeri. Toki Yle ja puhtaasti vasemmistomedia ei tietenkään käänny.

Marin raivoaa takuuvarmasti kotonaan, kun jatkuvasti tulee negatiivista julkisuutta.
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Luulottelee porvaripersu kuntavaalikiimoissaan.

Äänestä
  • Marinillahan on tapana kiukutella.

    Äänestä

  • Marin on antanut ahneudelle kasvot.

    Äänestä

Mielestäni on ollut varsin törkeää, että Sanna Marin käytti valtion arvorakennusta, Kesärantaa, omien yksityisten häidensä juhlapaikkana elokuussa 2020. Oliko muka lupa?

Kesärantaan kutsuttiin oma puolueporukka juhlimaan koko päiväksi. Tuo 40 vieraan hääseremonia järjestettiin siis pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa, vaikka sen pitäisi olla "pyhää, puolueetonta tilaa."

Marin ei tietenkään maksanut hääjuhlistaan tilavuokraa valtiolle.

Äänestä
  • Kulloisellakin pääministerillä on oikeus käyttää Kesärannan tiloja puoluetaustasta riippumatta. Kepu Sipilän tyttären häitä vietettiin muistaaksen Kesärannan tiloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulloisellakin pääministerillä on oikeus käyttää Kesärannan tiloja puoluetaustasta riippumatta. Kepu Sipilän tyttären häitä vietettiin muistaaksen Kesärannan tiloissa.

    Kepun puuhat eivät oikeuta Marinin puuhia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepun puuhat eivät oikeuta Marinin puuhia

    Persuporvari taas vauhdissa haukkumassa naispääministeriä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuporvari taas vauhdissa haukkumassa naispääministeriä.

    Osaatko sanoa muuta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osaatko sanoa muuta?

    Tottahan tuo on joten sopii kommentiksi persujen ollessa kyseessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottahan tuo on joten sopii kommentiksi persujen ollessa kyseessä.

    Eli missä nyt on taas persut kyseessä?

    Olet selvästi tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli missä nyt on taas persut kyseessä?

    Olet selvästi tyhmä.

    Tottahn tuo on eli porvaripersut haukkuvat palstalla naispääministeriä yötäpäivää sovinistisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli missä nyt on taas persut kyseessä?

    Olet selvästi tyhmä.

    Puhu vaan omasta tyhmyydestäsi.

    Äänestä

Koska kepun Kaikkonen on tehnyt petoksia Nuorisosäätiössä päässyt ministeriksi vaikka 5 kk ehdollista, saa Marinkin tehdä mitä vain
muu olisi eppistä

Äänestä

Yksi asia on varmaa, hallitus ei kunnioita kansaa eikä ansaitse hyväksyntää.

Äänestä
  • No hallituksen muodostaminenkin oli demokratian halventamista, kaksi suosituinta puoluetta olivat tasoissa ja maalaisiliitto oli vaalien suurin häviäjä...

    Äänestä

  • Persut eivät ole edelleenkään kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hallituksen muodostaminenkin oli demokratian halventamista, kaksi suosituinta puoluetta olivat tasoissa ja maalaisiliitto oli vaalien suurin häviäjä...

    Mikä on maalaisliitto?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hallituksen muodostaminenkin oli demokratian halventamista, kaksi suosituinta puoluetta olivat tasoissa ja maalaisiliitto oli vaalien suurin häviäjä...

    Persuja ei haluta enää koskaan hallitukseen ja tuskin kokoomustakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut eivät ole edelleenkään kansa.

    Kuka nyt niin väittää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka nyt niin väittää?

    Persut höpöttävät muka kansasta jota persut heidän retoriikassaan muka edustaisivat mikä on täyttä valetta.

    Äänestä

Uliseehan Samarin twitterissä tiukin sanakääntein aina kun kokee itseään sorretaavan, asiakysymyksistä ei tule sitten mitään kommenttia...

Äänestä
  • Jos Marin olisi ollut kommentoimatta persuporvarit olisivat mollanneet häntä silloinkin koska teki hän niin tai näin persuporvarit haukkuvat naispäämisnisteriä kuntavaalikiimoissaan.

    Äänestä

Iät ja ajat on eletty verorahoilla. Toisin kuin tavallisella duunarilla, ei lompakosta saldo lopu näillä. Nyt korona aika on laittanut tarkempaan syyniin, kun sitä rahaa ei valukkaan entiseen malliin.

Äänestä

500 egellä on tultava koko kuukausi toimeen.

Äänestä
  • Se on aivan sama vaikka Sipilän tyttären häitä olisi juhlittu Kesärannassa. Marin on asunut siellä 1,5 vuotta vaikka omistaa asunnon Helsingissä. Samoin toinen demariministeri Lipponen on asunut Kesärannassa. Sipilä asui Sipoossa omassa asunnossaan. Maksoi itse myös matkat pääministerinä itse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on aivan sama vaikka Sipilän tyttären häitä olisi juhlittu Kesärannassa. Marin on asunut siellä 1,5 vuotta vaikka omistaa asunnon Helsingissä. Samoin toinen demariministeri Lipponen on asunut Kesärannassa. Sipilä asui Sipoossa omassa asunnossaan. Maksoi itse myös matkat pääministerinä itse.

    Kepu Kiviniemi asui noin vuoden Kesärannassa vaikka hänellä on omistusasunto Kesärannan lähellä muistaakseni Töölössä. Kokoomus Katainen asui kolmisen kuukautta Keäsrannassa. Molemmat Kiviniemi ja Katianen nauttivat Kesärannassa aamiaisedusta.

    Äänestä

Halla-aho kannattaa palkkojen leikkaamista. Tuloerojen kasvun juuri on natzismissa. Kuinka ne vihaavatkaan työntekijöitä ja oikeaa työtä.

850 euroa on pientä tähän verrattuna.
Aamiaistoimittaja on rikoskummpani, helppo hyväksikäyttää, kun valtion raha on löysää, kun on oikaeassa paikassa.

Kun omistaa firman ja sataa asuntoa Kela maksaa kaikki kustannukset, voi ostaa voitoilla uusia asuntoja, näin firma pyöri eikä maksa veroja. Maahanmuuttajat ja muut vuokralaiset on kultamunia, millä lypsetään Kelaa.
Suurin hyväksikäyttäjistä kuuluu Nylkyttäjä-liikeeseen. Persut peesaa. Kyllä AY:tä haukutaan.

Äänestä

Mariini Ylen TV1 uutissa komentoi asiaa, mutta ääni oli kireän tuntuinen.

Äänestä
  • Kuvittelet vaan.

    Äänestä

Sieltä löytyy lähihistoriasta monta tapausta joko väärinkäytöksistä ja sitten niistä lavastetuista väärinkäytöistä.
Koska lehdet ym mediat alkavat selvittää, kuka tämänkin lavastuksen oikeasti järjesti?
Kuka on kadehtinut pääministerin suosiota?
Kannattaa muistaa, että eräskin valtionpäämies on sanonut, että viholliset eivät ole niinkään vaarallisia, kuin katalat ystävät.

Äänestä

Marin on äärettömän vastenmielinen henkilö. Aina sama, luonnevikaisen ilmeetön hymy.

Asemassaan ainoastaan yhden kansanvihollisen, huijari-Rinteen ja demari-jäsenkirjansa avulla. Muutoin täysin epäpätevä virkaansa ja jo siksi rikollinen. Hänellä ei olisi oikeutta olla valtion pääministeri. Tämä rikos Suomea vastaan on ollut valtava.

Äänestin kauan sitten sekä vihreitä että vasemmistoa, kannoin marssilla punalippua! Tästä taudista olen kuitenkin parantunut jo päälle 2 vuosikymmentä sitten. Luoja, mitä puppua meille on 100 vuotta syötetty.

Punikit muka demokraatteja! Pelkkiä vihahuutajia ja -laulajia, kumma ettei niiden muita uhkailevia vihamarssejaan ole jo kriminalisoitu! Mutta puna-PolPo katsoo sivusta, kun punikit herjaavat toisinajattelijoita natseiksi ja kantavat marsseillaan näitä varten kidutusvälinettä, jalkapuuta. PolPo ei ole huomaavinaan, vaan kääntää selkänsä.

Julkiselta torilta PolPo häätää pois toisinajattelijat, ei näiden uhkailijoita, punikkeja itseä! Kuitenkin PolPo on sallinut monikymmenpäisten vassareiden, "vastamielenosoittajien" häiritä ja häiriköidä ja itse uhkailla rauhallisia, isänmaallisia tapahtumia.

Suomessa ei ole enää aitoa demokratiaa, ei edes luotettavaa poliisia, vaan stalinistinen punamiliisi!

"Nyt veljet kostonsäilät temmatkaa ja sitten kohti sortajaa!" 🚩
Punikit itsehän ovat oikein vihonviimeisiä kansan sortajia!

Näitä rikollisia vastaan, suomalaiset! Ei anneta pelolle valtaa.

Äänestä
  • Älä ota enää kiljua jänkhäpersu koska juttusi alkavat olla levottomia.

    Äänestä

Aina tulee uutta asiaa julki

Äänestä

Millä ihmeen ilveellä pieni perhe saa menemään 850 euroa kuussa ruokaan.
Jotai mätää siinä on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Se on summa josta tapatyötön kela-vasemmistolainen voi vaan uneksia, kun kuussa käteen jää alle 500 egee.

Toimittajat alkaa kääntyä Sannaa vastaan, ovat hekin huomanneet, että hän ei vaan ole pätevä pääministeri. Toki Yle ja puhtaasti vasemmistomedia ei tietenkään käänny.

Marin raivoaa takuuvarmasti kotonaan, kun jatkuvasti tulee negatiivista julkisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu