Aikaisempien pääministereiden aikana ei aamiaismuroista ole keskusteltu yhtä ärhäkästi kuin tämän vasemmalle kalleellaan olevan sutturan ollessa virka-asuja.
Ketä tämän sekametelin on aihettanut? Iltalehden Liskihän asiasta kirjoitti ensin, mutta tuskin hänkään vahingossa.
Ketä tämän sekametelin on aihettanut? Iltalehden Liskihän asiasta kirjoitti ensin, mutta tuskin hänkään vahingossa.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Porvaripersu taas haukkumassa naispääministeriä sovinistisesti kuten tavallista.
Ja sinä puolustat korruptiota. Normikansalaiselta olisi perittu takaisin rangaistuksen kera. Te demarit olette niin epärehellisiä, että näette sen täysin normaalina ja kaikki on vain persuajojahtia. Säälittävää!
Hyvävelijärjestelmä on Demareiden tukijalka.
Mitä peritty?
Korruptiota? Marinhan ei ollut vielä jättänyt veroilmoitusta, eli ehtii maksaa aamiaisetunsa. Sen sijaan etua aiemmin Kesärannassa asuvina pääministereinä nauttineet kepun Mari Kiviniemi ja kokoomuksen Jyrki Katainen ovat veronsa aamiaisedusta hyvin todennäköisesti jättäneet maksamatta, eli ottaneet Kesäranta-aamiaisensa verottomina.
Joutunevat lukemaan myös tiilenpäitä, koska verojen maksamatta jättäminen on Suomen rikosasteikolla ankarimmasta päästä.
Marin on noudattanut niitä ohjeita ja määräyksiä mitä hänelle on virka-asunnon käytöstä annettu valtioneuvoston kansliasta. Vastaava ohjeistus on ollut käytössä jo 2007 alkaen Matti Vanhasen pääministerikauden ajoista saakka.
Virkaetuuksissa mainitaan aina, jos etuus on verollinen. Pääministerin virka-asunnon menoja koskevassa ohjeessa sitä ei mainittu. Siinä sanottiin vain selvällä suomen kielellä, että aamiaiset ja kylmät ateriat maksetaan pääministerin virkabudjetista.
KETÄ...saamarin kielivasmmainen taas kirjoittamassa; p.o. KUKA
Vasemmalle kallellaan?? Mimmihän on äärivassari.
Paitti ettei ole, vaan ihan tavallinen vasemmistodemari.
Kun yleissivistys puuttuu, niin kaikki ovat äärivassareita.
Oletko sinä rikas pääomatuloillasi elelevä oikea kokoomuslainen joka omistaa tehtaan
Vai pikku oikeistolinen jota iso y pojat juoksutta kåluulemaan porvariksi kun o m istat volvon.
Oikealla kokomuslaislla on wc kin isompi kuin asuntosi
Niinpä.
Katainen kertoi syöneensä niin aamupalat kuin illalliset valtion piikkiin (kuten häntäkin oli ohjeistettu) eikä salannut sitä keneltäkään. Kukaan ei nähnyt siinä ongelmaa.
Kysymys kuuluu, että onko saman käytännön soveltaminen Mariniin ongelma, koska Marin on nainen vai siksi että hän on vasemmistolainen. Vai onko syy ehkä se, että Marin on suositumpi kuin Katainen koskaan?
Sekä että. Porvarimedia halusi vaan päästä vaikuttamaan myös kuntavaalitulokseen julkaisemalla "kohun" sopivasti kuntavaalien ennakkoäänestyksen alkaessa.
Vai yritettiinkö kansaa huijata valheilla, koska on vaalit?
Ketä mitä häh?
Ketä nytten enään on kiinnostunut?
Hih! Alan oppia koulua käymättömien kieltä.
Hianoo, pääset meijän.puolueeseen.
T: Demari
Marinilta meni kuset muroihin.
Sipilä lupasi kikyä, aktiivimallia, puoli ilmaisia orjia ym. Nyt kun meni saveen ne jutut niin porvari kosto on suuri.
Kukaan muu pääministeri paitsi edistyksellinen tasa-arvoihminen Sanna Marin, SDP, ei ole ottanut ilmaista ruokaetua perheensä säännölliseen käyttöön.
Heitäkin VNK:n alivaltiosihteeri on opastanut.
Vai oikein etua?
Etuus kuuluukin vain niille pääministereille, jotka asuvat tai yöpyvät virka-asunnossa. Kaikki eivät ole siellä suinkaan halunneet asua, koska heillä on ollut oma koti tarpeeksi lähellä. Virka-asunnon muuttamisesta pelkäksi edustustilaksi on myös käyty keskustelua. Mutta lain mukaan pääministerillä on kuitenkin oikeus virka-asuntoon, joten se pitäisi tarvittaessa vuokrata muualta.
Kyllä tässä iltapäivälehdet oli aloittajana ja kokoomuksen pyynnöstä ja tuella. Se, että persut meni mukaan oli myös laskelmointia. Kokoomus ja kepu laski, että he hyötyvät jos tämä asia nyt julkaistaan ja persut rakkikoirana oli heti räksyttämässä. Jos äänestäjät on valistuneita ja mediatietoisia, he eivät tähän halpaan lankea, mutta kun persujen äänestäjät on mitä on ja kepun peruskatkerat siinä jatkoa, niin saattaa joku heilahdus vaalitulokseen tulla. Turha kenenkään on selitellä miten Marinin olisi pitänyt toimia, ohjeistus oli annettu ja työnantajaa ei ole syytä epäillä. Marin toimi niinkuin luotettavan duunarin tulee toimia.
Paitsi että ajojahti kääntyi demareiden kannatusnousuksi. Äänestäjät eivät ole tyhmiä, pl. persujen kannattajat.
Onneksi ei kukaan pissinyt muroihin, vaikka kova oli yritys. Ihan maailmanennätysluokkaa. Eikä vieläkään laannu, vaikka luu on lyöty kurkkuun.
Sanoisin, että perussuomalaisten kommentit olivat ja ovat edelleenkin monilukuisimpia ja heitä asia tuntui kovasti innostavan ja kielenkäyttö herpaantui normaalia enemmän. Kuitenkin porukasta löytyy verbaalista lahjakkuutta, vaikka luetun ymmärtäminen on usein hukassa.
Marin on ärähtänyt!
"Kuka?" kusi pääministerin muroihin. Ei "ketä?".
Vastaan: pääministeri (tai mikä tuo lienee), itse.
Valehtelulla ja ahneudella oli kusinen ja kakkainen loppu.
Kyllä poliisi tutkii kiihkeästi, kuka on kussut pääministerin muroihin! Koko eduskunnalta, hallitus mukaanluettuna, on otettu DNA näytteet syyllisen saattamiseksi edesvastuuseen.
Sanna kusi ihan itse omiin muroihinsa.
Tuo "Ketä" lipsahtelee kirjoituksiinkin jos kotikieli on venäjä.
Sinähän sen parhaiten tiedät, kun olet sieltä päin kotoisin.
Erehdyit, koska olen kotoisin kepun keskimmäiseltä raamattuvyöhykkeelta.
Scandaali paisuu! Nyt jopa ulkomailla kirjoitetaan Suomen läpimädästä hallinnosta, josta ei tunnu rehellistä tekijää löytyvän. On koko valtakunta pian kusessa. Viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan maksamaan valtionvelkaa pois.
Ja vem e sinä siinä?
"Skandaali" kirjoitetaan suomeksi k:lla.
Hanki kielitaito! Ulkomailla hekotellaan suomalaisille idiooteille, jotka nauttivat myskyistä vesilasissa. Suomi on vuoden 2021 tilastoissa jälleen kuuden vähiten korruptoituneen maan joukossa, joten skandaalin tällaisesta asiasta vääntäminen vaatii jo epätoivoa. L' aamiaisgate - tirsk tirsk.:D
Ketäs sinä oikein olet?
HALOO AIKASEMMAT P-MINISTERIT HOITI HOMMAN HIENOSTI HE HAKI RUOKARAHAN SUORAAN VALTIO KONTTORISTA JA KUKAAN EI HOKANNU MITÄÄN. PUOTI PIIKA EI OSANNU EI ÄLYNNY OLI ROHMU YLIMIELINEN KOPPAVA KANA.
Oma porukka kusi Marinin muroihin!!!
Kysymys kuuluu: Kuka aiheutti?
Omat aiheutti.... Pettyneitä ja kyllästyneitä Mariniin löytyy omasta puolueesta!
Se maailman menosta tietämätön porukka, jolla on taipumus kusta myös omiin muroihinsa.;)
Kuka tai ketkä kusivat Pääministerin muroihin?
Yrittääkö täällä Marin itse vai avustajat saada selville henkilöiden nimet jotka ilmi antoivat??
" kuin tämän vasemmalle kalleellaan olevan sutturan ollessa virka-asuja. "
Saisikohan tuon Sannan pahan selkävian korjattua jollakin operaatiolla?
Kiristäs pikkuisen oikean puolen tukielimiä, niin selkäranka vois nousta pystyasentoon, ja Sanna pysyisi työkuntoisena vielä pitkään.
" Kuka tai ketkä kusivat Pääministerin muroihin?"
Sannalla on umpikokoomuslainen, kepuli sarjayrittäjän kehveli aviomiehenä.
Semmoinen rahasumma löytyy varmaan, jolla tämä kaveri kertoo ihan kaiken tietämänsä Kesärannan asioista.