Raskas suhde

Parisuhde ei tunnu enää miltään. Muutin lasten kans puolison kotiin useamman vuoden seurustelun jälkeen ja toisesta kuoritui täys itsekäs huutava vieras ihminen jonka lapsia ei saanut komentaa siivoo omia jälkiään ja jotka on aina jotenkin etuoikeutetumpia tekemään ihan mitä vaan ja mun muksuille huudettu alusta asti et elivät vuoden sellasessa ahdistuksessa et yks on mieluummin isällään ja tulee käymään ku kumppani ei oo kotona, toinen lapsista antaa samalla mitalla takas nykyään, ennen itki yksin huoneessa ja viimeinen ei luota tippaakaan enää tähän ihmiseen . Mun omat menot loppu ku seinään ja toinen kontrolloi ja haukkuu useampana päivänä viikossa. Ei kestä yhtää kritiikkiä omaan suuntaa, kostaa kaiken. On pitänyt opetella elämään toisen elämää ja alkanut voida huonosti .. Nyt on tullut seinä vastaa ja todellakin teen omia juttuja vaikka huutoa ja erouhkauksia sataa ja niitähän on satanut koko suhteen ajan jos jokin asia ei ole häntä miellyttänyt..Miten joku ihminen voi saada aikaan sen et asia toisensa jälkee vaa jää ja yks kaks huomaa olevansa aika yksin eikä ketää kelle puhua. Jos näkee et oon hyvällä tuulella taatusti palauttaa maanpinnalle ja mieluiten alle. Lapsetkin sanoo et haluu et eroon.. Pää on sanonu pitkän aikaa et lähe vetää mut sit tulee joku ihme et jää.. Kattelin juomista aikani ja silloin yleensä tulee pahimmat riidat kun en osaa lukea toisen mielialoja ja käyttäydyn muka väärin ja nämä riidat voi oikeesti alkaa vaa siitä et oon esim kattomassa joku elokuva ku toinen tehnyt omia juttuja ja hän ei saa sitä tiettyä huomiota eli minä en jätä elokuvaa kesken silloin kun hän on valmis ja haluaa huomiota..tuntuu kuin olisi keskenkasvuisen teinin kanssa suhteessa. Mää en tiiä mitä tehdä enää lähteä vai jäädä kun ahdistus on nii valtava kotona. Haluun vaa suojata itteni ettei toinen pääse enää satuttaa.
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voisiko lähteminen olla helpompaa jos ymmärrät ettei puolisosi ollutkaan vielä valmis uuteen liittoon? Kuulosti ihan siltä että saat niskaasi sellaisia käsittelemättömiä asioita joita hänellä on ollut edellisessä liitossaan.
Eroaminen tuossa tilanteessa ei tunnu epäonnistumiselta vaan reiluudelta kun annat lähdölläsi toiselle tilaisuuden käydä edellisen suhteensa ongelmat läpi ja saa jäädä miettimään kuinka paljon traumoja hän niistä siirsi sinun syysi.

Äänestä

Aivan aluksi, jätä viina pois. Se ei ole koskaan auttanut ketävn.

Voisiko lapsenne isä ottaa kummatkin lapset luokseen siksi ajaksi kun sinä haet oman asunnon.
Kuvailemasi elämä tulee vioittamaan lapsesi henkisesti niin pahasti että tuosta syntyneet traumat tulevat liian kalliksi maksaa sinulle, yhteiskunnalle - lapsille itselleen kaikista kalleimmaksi.
Sinun on aivan pakko lopettaa tuollainen elämä.

Aiavn ensiksi ota yhteys sos toimistoon tai ensikotiin. Apua ON saatavissa, sinun vain itse täytyy ottaa ensiaskel.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Parisuhde ei tunnu enää miltään. Muutin lasten kans puolison kotiin useamman vuoden seurustelun jälkeen ja toisesta kuoritui täys itsekäs huutava vieras ihminen jonka lapsia ei saanut komentaa siivoo omia jälkiään ja jotka on aina jotenkin etuoikeutetumpia tekemään ihan mitä vaan ja mun muksuille huudettu alusta asti et elivät vuoden sellasessa ahdistuksessa et yks on mieluummin isällään ja tulee käymään ku kumppani ei oo kotona, toinen lapsista antaa samalla mitalla takas nykyään, ennen itki yksin huoneessa ja viimeinen ei luota tippaakaan enää tähän ihmiseen . Mun omat menot loppu ku seinään ja toinen kontrolloi ja haukkuu useampana päivänä viikossa. Ei kestä yhtää kritiikkiä omaan suuntaa, kostaa kaiken. On pitänyt opetella elämään toisen elämää ja alkanut voida huonosti .. Nyt on tullut seinä vastaa ja todellakin teen omia juttuja vaikka huutoa ja erouhkauksia sataa ja niitähän on satanut koko suhteen ajan jos jokin asia ei ole häntä miellyttänyt..Miten joku ihminen voi saada aikaan sen et asia toisensa jälkee vaa jää ja yks kaks huomaa olevansa aika yksin eikä ketää kelle puhua. Jos näkee et oon hyvällä tuulella taatusti palauttaa maanpinnalle ja mieluiten alle. Lapsetkin sanoo et haluu et eroon.. Pää on sanonu pitkän aikaa et lähe vetää mut sit tulee joku ihme et jää.. Kattelin juomista aikani ja silloin yleensä tulee pahimmat riidat kun en osaa lukea toisen mielialoja ja käyttäydyn muka väärin ja nämä riidat voi oikeesti alkaa vaa siitä et oon esim kattomassa joku elokuva ku toinen tehnyt omia juttuja ja hän ei saa sitä tiettyä huomiota eli minä en jätä elokuvaa kesken silloin kun hän on valmis ja haluaa huomiota..tuntuu kuin olisi keskenkasvuisen teinin kanssa suhteessa. Mää en tiiä mitä tehdä enää lähteä vai jäädä kun ahdistus on nii valtava kotona. Haluun vaa suojata itteni ettei toinen pääse enää satuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu