Kun ei vaan enää jaksa

Anonyymi

Mistä saan apua vanhan äitini suhteen. Hän on reilusti yli 80-kymppinen.
Asuu omakotitalossa, iso pihapiiri jota täytyy hoitaa.
Hän on täysin riippuvainen meistä, ei ole ajokorttia. Näkökyky huono.
Käytän häntä kaupassa, lääkärissä ym, ym. Hänellä on vaan tapana ilmoittaa milloin tarvitsee kyytiä, ei siinä kysellä, käykö meille vain, aina on kyyti oltava valmiina.
Olemme auttaneet häntä kaikissa asioissa mitä hän on pyytänyt.
Nyt hänen kuntonsa on mennyt siihen pisteeseen että apua tarvittaisiin. Hän kieltäytyy kunnan avusta. Hänen mielentilansa on alkanut heilua, aina hirveän vihamielinen, saa raivokohtauksia. Muisti tuntuu pelaavan.
En enää itsekään saa öisin nukuttua kun hänen vihansa ja raivonsa täyttävät ajatukseni.
Hän osaa muiden seurassa olla miellyttävä mutta jos asiat eivät mene juuri niinkuin hän haluaa, syntyy meidän kanssa aivan hirveä kaaos. Tiedän jo että hän kieltäytyy tapaamasta kaupungin sosiaalityön henkilöitä. Nyt alkaa omat paukut olla loppu, mietin usein että onko vika minussa, enkö auta häntä tarpeeksi, ainakin hänen antamistaan haukuista päätellen olen aika mitätön ihminen. Aviopuolisoani hän vihaa yli kaiken vaikka syytä siihen ei todellakaan ole, hän on auttanut äitiäni täysin pyyteettömästi todella paljon ja on aina ollut kunnioittava häntä kohtaan. Äitini vaan ilmoittaa että hän ei voi sietää puolisoani ja yrittää kaikin tavoin rikkoa mieheni ja minun välit.

7

172

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En osaa auttaa, mutta meillä on vähän sama tilanne. Äiti asuu yksin omakotitalossa eikä ole koskaan saanut tilattua mitään kunnostusta tai remppaa. Kämppä ihan hirveässä kunnossa. Jos yrittää auttaa, saa lopulta valitusta. Jos tarjoaa tilamaan vaikkapa remonttikartoitusta, niin tulee huutoa.

      Aina kun soitellaan (asun itse kaukana toisella paikkakunnalla) niin puhe ajautuu juttuihin, missä joku sukulainen on huijannut tai naapuri häiriköi tai kiusaa. Uusimpana juttuna naapurin lämpöpumppu tärisyttää koko taloa ja naulat irtoavat seinistä.

      Tänään soitin taas ja puhuttiin, että koska käydää kylässä. Lopulta tilanne oli se, että hän alkoi itkemään ja käski minua mätänemään haudassani. Hän soittee kuulemma poliisille. Soitin uudestaan myöhemmin ja kysyin, että voiko hän jatkaa juttelua ja että onko rauhoittunut. Ei kuulemma ole. Poliisille soitellaan kaikista tekemistäni rikoksista. Kuulemma olen tehnyt jonkun rikoksen isäni toistakymmentä vuotta sitten tapahtuneen tuhkauksen yhteydessä. Olen aivan kysymysmerkkinä.

      Nyt olen vähän epätoivoinen. Voinko soittaa jonnekin kunnan palveluun ja voiko ihmistä edes auttaa mielenterveysongelmissa, jos hän ei itse apua halua eikä myönnä ongelmaa. Mietin myös, että voiko tämä olla alkavaa alzheimeria. En uskalla hänelle edes ehdottaa mitään lääkäriä, koska satavarmasti tämä vain ruokkii hänen ajatustaan rikoksista, juonittelusta jne jne. Mihin hän edes menisi ja miten asian voi hoitaa satojen kilometrien päästä, kun samaan aikana pitäisi saada pidettyä huolta omista lapsista jne...

    • Anonyymi

      Aikuistukaa jo. Täysin turhaan marisette ja valitatte.
      Ottakaa yhteys äitinne kotikunnan/-kaupungin kotisairaanhoitoon tai sosiaalitoimeen. Kertokaa tilanne ja jättäkää äitinne heidän huolehdittavaksi.
      Sieltä mennään vanhuksen luokse lääkärin kanssa ja tehdään kartoitus kotihoidon tarpeesta. Jos vanhus ei suostu yhteistyöhön, se on hänen valintansa.

      Aivan niin kuin nykyinen tilanne on teidän omaa aikaansaannostanne ja oma valintanne. Joko jatkatte nykyisellä tavalla tai teette itse sen muutoksen. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole, ei sitä valintaa kukaan teidän puolestanne tee.

      • Anonyymi

        Jaa noin teillä. Minun äitini pilkkoo vieläkin minulle ruoat kun alamme syömään hänen tekemiään sapuskoja. Viimeksi perkasi kanan koivista lihat pieneksi että lapsen on helpompi syödä. Maksaa bensat kun ajelen hänen autollaan. Pistää kassillisen ruokaa mukaani aina kun hänen luonaan käyn. Hakee autolla ja kuskaa jos tarvitsen kyydit jonnekin. Palvelee ja passaa.

        Itse hän ei jaksa siivota isoa omakotitaloaan joka onkin jo liki asumiskelvoton. Enkä minäkään jaksa. Enkä osaisikaan koska vain äiti osaa kaiken. Seurakunnasta käyvät kolaamassa pihasta lumet, lakaisemassa portaat ja ajamassa nurmikon koska tietävät ettei ne äidin laiskat ja itsekkäät alkoholistiset aikuiset työttömät sosiaalipummilapset mitään kuitenkaan tee vanhan kovia kokeneen äitinsä hyväksi.

        Rojahdan aina hänen sohvalleen lojumaan kun käyn äitiä moikkaamassa. Sohvalla lojuminen on jotakin mitä minä osaan. Äitini on lähes 80- vuotias ja itse olen keski- ikäinen työtön toimeentulotuilla elävä sosiaalipummi. Äiti nauttii suunnattomasti tästä kuviosta. En viitsi pilata hänen nautintoaan. Onhan hän jo vanha, kovia kokenut ja ansaitsee nautintonsa. Erityisesti hän nauttii kun naapurit pyörittelevät silmiään ja vittuilevat minulle siitä että olen freelanceri.

        Ehkä joku naapureista tekee joskus vielä hänestä huoli- ilmoituksen sosiaalitoimeen. Ainakin syytä olisi kun aikuiset lapset vain käyttävät hyväkseen vanhaa äitiä joka on uhrannut koko elämänsä lastensa vuoksi. Ja vieläkin uhraa.

      • Anonyymi

        No tässäpä taas oikein hyvät ohjeet. Varmaan kierrät kaikkia nettifoorumeita toitottamassa tätä samaa. Pistä itse internet kiinni ja mene vaikka haravoimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tässäpä taas oikein hyvät ohjeet. Varmaan kierrät kaikkia nettifoorumeita toitottamassa tätä samaa. Pistä itse internet kiinni ja mene vaikka haravoimaan.

        Aloittaja taisi olla se joka pyysi ohjeita. Itse tulin vain jakamaan kokemukseni vertaisille Kiitos vain.

        Häiritseekö sinua jos jaan tämän oman kokemukseni? Mikä siinä häiritsee? Enkö minä saisi jakaa tätä kokemustani?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tässäpä taas oikein hyvät ohjeet. Varmaan kierrät kaikkia nettifoorumeita toitottamassa tätä samaa. Pistä itse internet kiinni ja mene vaikka haravoimaan.

        Ja miksi kehotat minua haravoimaan? Toivotko että äidilleni tulee paha mieli?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1608
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      742
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe