Britannia ajoi rajoituksia Suomen puolustusvoimien koolle 1947, ei NL

Kyllä tuo on tiedetty pitemmän aikaa. Se, että NL suostui moisiin rajoituksiin kertoo kuitenkin jotakin maan johtajista. NL olisi voinut torjua Englannin ajamat rajoitukset v.1947 jos olisi halunut.
Mutta tosiasiassa aserajoitukset sisältyivät jo välirauhansopimukseen v.1944, joten asia oli ilmeisesti puittu aikaisemmin. Toiseksi, NL käyti Suomen asemaa aserajoitusten suhteen hyväksi painostaessa yhteisiin sotaharjoituksiin.

Kommunisti Ville Pessi ei myöskään tiennyt aserajoitusten alkuoerää, kosa kirjoitti 1950-luvulla ettei Suomelle pidä antaa lupaa lisäaseiten hankinnalle. Olisi ehkä ollut toista mieltä, jos olisi tiennyt, että imperiallistinen Englanti oli se, jonka etujen mukaista ei ollut Suomen itsenäinen puolustus.

Englanti nimitäin ajoi rajoituksia mm. Suomelle, jotta Neuvostoliiton sotavoimat olisivat sota-aikana sidottu Suomen alueelle. Se olisi helpotanut Britannian ja Lännen sodankäyntiä muualla Eurooppaa.

Samoin Britit vaativat Suomen NL:lta voittamien sotasaalisaseiden luovuttamista / palauttamista / tuhoamista ja olisi sallinut Suomen armeijalle vain rauhanajan vahvuuden aseistuksen.

Tämähän on juuri näin:

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020/19470020_2

Rauhansopimus Suomen kanssa.

Artiklat 13, 19 ja 24 velvoitti Suomen ties millaisiin myönnytyksiin.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16162327/lehmatkin-piti-palauttaa-suomelta-rosvottuun-karjalaan

Jatkosodan jälkeen sotasaalisajonevot palautettiin Suomesta tehdaskunnostettuina.

Suomi kyseli toistuvasti NL:lta mitä ylijäämäaseille pitää tehdä. Lopulta tehtiin valtava asekauppa ( romukauppa ) amerikkalaisen Cummingsin kanssa 1959 ja sinne meni kymmeniä tuhansia aseita. Suomen puolustusvoimien asemäärähän rajattiin koskemaan vain rauhansopimuksessa mainittua miesmäärää vastaavaksi ja aseistusta oli paljon yli 600 000 vahvuudelle. Eli reilusti jopa 10 x miesmäärälle. Varikoissa oli aseet vähintään 15 divisioonalle.

NL ei sitten vaatinutkaan sotasaalisaseita palautettavaksi YYA-sopimuksen vuoksi, koska siinä määrättiin Suomi puolustamaan aluettaan "kaikin saatavissa olevin voimin".

Sotasaalisautot yms piti palauttaa. Vieläpä "täysin hyvässä kunnossa"

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020/19470020_2#idp446712080

24 artikla.

Suomi sitoutuu, mikäli se ei ole vielä niin tehnyt, Neuvostoliiton hallituksen osoittamissa määräajoissa palauttamaan Neuvostoliitolle täysin hyvässä kunnossa kaikki sodan aikana Neuvostoliiton alueelta viedyt valtiolle, yleisille tai osuustoiminnallisille järjestöille, yrityksille tai laitoksille taikka yksityisille kansalaisille kuuluvat arvoesineet ja tavarat, kuten tehtaiden ja teollisuuslaitosten varusteet, veturit, liikkuvan rautatiekaluston, traktorit, moottoriajoneuvot, historialliset muistomerkit, museoarvoesineet ja kaiken muun omaisuuden.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että samassa kaupassa myytiin Suomesta pois myös kaikki jäljellä olleet sotien aikaiset panssarinkauhut ja panssarinyrkit, joiden käytöstä oli päätetty luopua niiden vaarallisuuden vuoksi ja ennen kaikkea siksi, että ne voitiin kor­vata uusilla singoilla. Kotimaisia kevyitä sinkoja 55 S 55 oli val­mistunut puolustusvoimille vuosina 1956-1959 kaikkiaan 4 300 kappaletta. Kotimaisten sinkotyyppien tuotannon päästyä vauhtiin Pää­esikunnan asetoimisto päätti vuonna 1960 korvata raskailla sin­goilla kaikki 45 mm:n ja 76 mm:n jalkaväkitykit (76 RK/27), joita oli tuolloin 470 166 kappaletta. Sen sijaan 75 mm:n kanuunat m/40 ja m/97-38, joita oli yhteensä 183 kappaletta (144 39), päätettiin säilyttää määrävahvuuksissa panssarintorjunta-aseina sinkoaseiden ohella. Tehty päätös merkitsi sitä, että sotien aikaisista pst-tykeistä ainoastaan 75-milliset jäivät enää panssarintorjunta-aseik­si ja kaikki muut oli jo jatkosodan ajoista lähtien siirretty asteittain muihin käyttötarkoituksiin, rannikkopuolustukselle, maahanlaskujen torjuntaan jne. Vaikka venäläisiä 45 mm:n sekä suomalaisia ja saksalaisia 37 mm:n panssarintorjuntatykkejä onkin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä käytetty sotilasopetuslaitoksissa ja joukoissa jalkaväen koulutusaseina, niiden käyttötarkoitus ja sodan ajan sijoitukset ovat painottuneet muuhun kuin panssarintorjuntaan. Tätä ilmen­tää myös niiden nimikkeen muuttuminen sotien aikaisesta muodosta panssarintorjuntakanuuna (PstK) jalkaväkikanuunaksi (JvK).

Kun sekalaisimmat ja tehottomimmat asemallit oli karsittu pois, muu osa vanhaa panssarintorjuntatykkikalustoa pysyi puolustus­voimien käytössä ja sodanajan varauksissa 1980-luvulle asti. Tuol­loin hylättiin ensiksi saksalaiset 37 mmm tykit, joita myytiin lä­hinnä kokoelmaesineiksi niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Pian tämän jälkeen poistettiin käytöstä ja hylättiin 50 mmm ja 75 mmm saksalaiset tykit m/38 (13 kpl), m/97-38 (39 kpl) sekä m/40 (141 kpl). Kaikista näistä Sotamuseo pääsi valitsemaan useita kappalei­ta kokoelmiinsa ja puolustusvoimien muuhun perinnekäyttöön, minkä jälkeen loput asetettiin myyntiin. Vain harvoja heikkokun­toisia tai puutteellisia yksilöitä romutettiin. Myyntien kautta tyk­kejä siirtyi sekä oman maan keräilijöille että ulkomaille. Vuonna 1998 tämän kaluston jälkikäsittely oli jo kokonaan ohitse. Merivoimien ja rannikkopuolustuksen käytössä koko sotien jälkeisen ajan olleet 20 mm:n Madsen-konetykit hylättiin asteittain 1980-luvulta lähtien ja niitä koottiin asevarikoihin odottamaan jäl­kikäsittelyä, johon kuuluivat museointi, myynti tai romutus. Hylkäysvaiheessa kenttälavettisia oli 102 kappaletta, joista 90 oli yleislavetilla ja 12 panssarintorjuntalavetilla. Suomen sotien panssarintorjuntatykkimalleista viimeisinä jäivät vielä kriisiajan varaukseen venäläiset 45 mmm kanuunat, joiden yhteismäärä vuonna 1985 oli 433 kappaletta koostuen seuraavista malleista: 185 kpl m/32, 78 kpl m/37, 114 kpl m/38, 54 kpl m/38-41, ja 2 kpl m/42. Koulutuksellisista syistä jätettiin käyttöön vielä 202 kappaletta suomalais- ja ruotsalaisvalmisteisia 37 mmm jalkaväki-kanuunoita m/36. Samaa mallia oli puolalaisvalmisteisena 19 kappaletta, jotka tuolloin kuitenkin hylättiin.Talvisodan suurena toivona pidetty 37 mmm Bofors-tykki poistui koulutuksesta ja hylättiin mallina Suomen puolustusvoimien aseis­tuksesta 1980-luvun lopulla. Kaluston jälkikäsittely tapahtui pää­osin seuraavina vuosina. Sitkeimpänä ja viimeisenä varauksissa pysyi viholliselta sodassa vallattu 45 mmm tykkikalusto, yhteismäärältään 431 asetta. Venä­läiset jalkaväkitykit m/32, m/37, m/38 ja m/38-41 poistettiin mal­leina puolustusvoimien käytöstä esittelyssä sotavarustepäällikölle 5.5.1993. Aseet koottiin aluevarastoista pääosin Vammalan Ase­varikkoon sekä Santahaminaan ja niiden jälkikäsittely oli osittain kesken vielä vuonna 1998.

http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakausikirja 17 1998.pdf

MARKKU PALOKANGAS:
Suomen panssarintorjunnan tykkiaseistus....................... 242-305

"Sodan päättyessä oli käytöstä poistumassa oleville 75 mm tykeille varastossa vielä
260 000 ja 76 mm tykeille 870 000 laukausta, joka on asetta kohti noin 430 ja 380
kpl. Uudemmille ja lisääntymässä oleville 105 mm tykeille varastossa oli 320 000 ja
152 mm tykeille 190 000 laukausta, joka on asetta kohti kummallakin kaliberilla
vähän yli 100 kpl.
Näyttää todennäköiseltä, ettei tarvittavan varaston suuruutta arvioitaessa ole
otettu huomioon kaluston iän aiheuttamaa loppuunkulumista."

Lähde: Yleisesikuntaeversti, diplomi-insinööri Risto Erjola

AMPUMATARVIKKEET SOTIEN 1939-1945 AIKANA SUOMESSA



Ampumatarvikkeet sotien 1939-1945 aikana Suomessa

Risto Erjola Suomen Sotatieteellinen Seura

https://journal.fi/ta/article/view/47724/13599

Erjola, R. (1990). Ampumatarvikkeet sotien 1939-1945 aikana Suomessa. Tiede Ja Ase, 48(48), 154 - 172. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47724

Tiede ja Ase Vol 48 (1990)

Osasto Artikkelit

https://journal.fi/ta/issue/view/3119

Ampumatarvikkeet sotien 1939-1945 aikana Suomessa
Risto Erjola

Avainsanat: Ampumatarvikkeet, talvi- ja jatkosota, logistiikka

Abstrakti

Artikkelin alussa käsitellään ampumatarvikkeiden sodanajan tuotannon valmisteluja. Erilaisten toimikuntien esitykset hyväksyttiin kirjoittajan mukaan vuoden 1938 perushankintasuunnitelmaan, mutta tuotanto käynnistyi liian myöhään talvisotaa ajatellen. Toisessa luvussa tarkastellaan kiväärin- ja pistoolinpatruunoiden tuotantoa ja niiden hankintoja. Seuraava luku käsittelee panssarintorjunta-aseiden ampumatarvikkeita, tarkastellen muun muassa niiden tuotantoa, kulutusta ja ominaisuuksia. Vastaavalla tavalla käsitellään seuraavissa luvuissa kranaatinheittimistön ja kenttätykistön sekä ilmatorjuntatykistön ampumatarvikkeita. Lisäksi tuodaan esille sytyttimien sekä ruutien ja räjähdysaineiden tuotantoa sekä niihin liittyviä erityispiirteitä. Viimeisessä luvussa tehdään ampumatarvikkeiden kulutuksen vertailuja talvisodan, kesän 1941 hyökkäysvaiheen ja kesän 1944 torjuntataistelujen kesken. Yhdistelmässä todetaan, että" Ottaen huomioon ne vaikeudet, jotka kotimaisella tuotannolla sekä maahan tuonnilla sotien aikana oli, on todettava, että ampumatarvikesektorilla tehtävät hoidettiin hyvin. "

ISBN: 952-90-2125-9

Suomen piti olla heikko niin että natojoukot pääsevät joutusaan Suomen läpi Leningradiin.

Pnko asialla enää käytännön merkitystä? Suomella oli täysin riittävä kalusto varusmiesten koulutukseen 1944 —->. Ja aikoinaan 1990-luvulla sanouduimme irti moisista rajoituksista!

"Britannia ne rajoitukset sinne halusi (40 000 miestä, 60 lentokonetta, ei ohjuksia)."

NL vaatimiin välirauhanehtoihin kuului se että Suomi palauttaa armeijansa vuoden -39 tasolle!

Ensimmäisellä matkallaan Moskovaan tultuaan presidentiksi Kekkonen neuvotteli Hrutsevin kanssa armeijan koon ylemmäksi niin, että suuret ikäluokat saatettiin kouluttaa kokonaan. Ne tosin astuivat palvelukseen vasta 1960-luvun jälkipuoliskolla, mutta myös kasarmit oli rakennettava siihen mennessä, joten asian kanssa lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin.

Tätä eivät tietenkään palstan lahtariporvarit tiedä eivätkä koskaan mainitse vaikka tietäisivät, hehän pyrkivät maalaamaan Kekkosesta maanpetturia. Outo maanpetturi kun halusi taata maamme armeijan täyden vahvuuden.

Toisaalta tässä voisi olla myös syy, miksi äärivasemmisto vyörytti niin voimakkaasti juuri 1960-luvun lopulla. Suurten ikäluokkien ei haluttu vahvistavan Suomen puolustuskykyä varsinkaan sisäistä uhkaa vastaan vaan liittyvän vallankumouksen voimiin. NL:n sotilaslinja ei välttämättä katsonut tätä kehitystä hyvällä, kun taas NKP:n maailmanvallankumouksen siipi kylläkin, ja siihen Itä-Karjalassa syntynyt ja suomalaismiehityksen nurjan puolen hyvin tiennyt Stepanov varmastikin kuului. Kekkosen pitkän linjan kontaktit kuitenkin olivat juuri vakaata kehitystä rakastaneita sotilaita kuten Vladimirov ja niin pieni Suomi sai taas yhden torjuntavoiton.

Se tietenkin harmittaa palstan porvareita loputtomasti. He olisivat halunneet Suomesta toisen Afganistanin saadakseen rakastamiaan nato-joukkoja Suomeen.