Rokotteista valehtelu on loputonta kusetusta.

Aiemmin; "Laumasuoja koronaa vastaan saavutetaan, kun 70 % väestöstä on rokotettu."

Nyt; "Laumasuojaa ei ehkä saavutetakaan, vaikka 70 % väestöstä on rokotettu, koska rokotetutkin voivat levittää virusta ja koska tulee koko ajan uusia virusmuunnoksia. Kaikki pitää saada rokotettua, ja laumasuojaa ei ehkä sittenkään saavuteta, mutta rokotus on välttämätöntä...."

Ja viime vuonna alkukesällä koronatartunnat ja -kuolemat romahtivat kaikkialla Euroopassa paljon alemmalle tasolle ilman rokotteita, kuin nyt, kun yli puolet ihmisitä on Euroopassa rokotettu. >Tilastot todistvat, että rokotteet ovat suurta huijausta ja nimenomaan lisäävät tartuntoja ja kuolemia.

Kuka on yhä niin idiootti, että uskoo kaikki valheet mitä lääkeyhtiöiden lahjomat mediat ja viranomaiset valehtelevat?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ylen aamussa nostettiin valemediaksi Youtube. Onko lääketiede muuta kuin uskonto uskontojen joukossa? Joka lääkepaketissa on pitkä varoitusluettelo mahdollisista sivuvaikutuksista. Myös rokotteiden aiheuttamista oireista opastetaan kertomaan. Vastuu rohtojen nauttimisesta jää potilaalle, joka yleisesti ottaen tietää asiasta kaikkein vähiten. Kaiken huipuksi rokottamattoman annetaan ymmärtää suhtautuvan vastuuttomasti muiden terveyteen. Mihinkään ei ole luottamista tässä rahan hallitsemassa maailmassa, missä virallinen media on vallanpitäjien asialla.

Äänestä

The+Lancet+julkaisi+vertaisarvioidun+tutkimuksen+koronarokotteiden+tehosta,+eli+millaisen+suojan+rokotettu+saa+verrattuna+rokottamattomaan.+Tulokset+on+kyllä+järkyttävät.Pfizer+0,8%J&J+1,2%Corminaty+1,2%AZ+1,3%Käytännössä+siis+rokotetut+saavat+lähes+yhtä+todennäköisesti+taudin+vakavankin+muodon+kuin+rokottamattomat.+Kun+tähän+dataan+yhdistetään+rokotteiden+riskit,+joista+osa+saatetaan+tulla+näkemään+n.+2+vuoden+aikajänteellä,+herää+kysymys:+onko+rokotus+turha+riski,+vai+hallittu+riski?

Äänestä
  • ...lisäksi Pfizerin varapääjohtaja Mike Yeadon on ollut esittämässä vetoomusta lääkeviranomaisille ihmiskokeiden lopettamista, sekä yrittänyt vedota rokottamattomiin, etteivät he antaisi pistää itseensä näitä hengenvaarallisia aineita. Hänen mukaansa ketään rokotteen saanutta ei voi enää auttaa.

    Äänestä

Viestintä on ollut sekavaa jo Kiinan kommunistisen puolueen kehittämän viruksen maailmalle leviämisen alkuajoilta. Kansa on uskonut median luomaan pelkopornoon ja omatoimisesti kasvattanut turvavälejä ja ottanut ryhmäpaineen takia maskit käyttöön.

Äänestä

Kieltämättä. Ensin esimerkiksi kiinalaisen rokotteen kerrottiin olevan täysin tehoton. Nyt uutisoitiin sen antavan laumasuojan, kun 75 prosenttia väestöstä on rokotettu.

Ainoastaan kausivaihtelu selittää sairastuneiden määrän vaihtelun. Rokotteilla ei ole mitään vaikutusta. Hyvällä tuurilla niistä ei ole terveille haittakaan, mutta lapsemme maksavat rokotteista ikuisesti lyhentäessään valtionvelkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aiemmin; "Laumasuoja koronaa vastaan saavutetaan, kun 70 % väestöstä on rokotettu."

Nyt; "Laumasuojaa ei ehkä saavutetakaan, vaikka 70 % väestöstä on rokotettu, koska rokotetutkin voivat levittää virusta ja koska tulee koko ajan uusia virusmuunnoksia. Kaikki pitää saada rokotettua, ja laumasuojaa ei ehkä sittenkään saavuteta, mutta rokotus on välttämätöntä...."

Ja viime vuonna alkukesällä koronatartunnat ja -kuolemat romahtivat kaikkialla Euroopassa paljon alemmalle tasolle ilman rokotteita, kuin nyt, kun yli puolet ihmisitä on Euroopassa rokotettu. >Tilastot todistvat, että rokotteet ovat suurta huijausta ja nimenomaan lisäävät tartuntoja ja kuolemia.

Kuka on yhä niin idiootti, että uskoo kaikki valheet mitä lääkeyhtiöiden lahjomat mediat ja viranomaiset valehtelevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu