Muslimeille pitää voida antaa mahdollisuus, hoitaa omat asiansa, oman lakinsa mukaan johon he ovat tottuneet.
Vasemmistoliitto: Kannatamme sharialain käyttöönottoa virallisesti
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vasemmistoliiton tarkoituksena on ruokkia islamistisen varjoyhteiskunnan syntymistä. Tämä johtaa pitemmän ajan kuluessa yhä pahempaan eriytymiseen ja sisällissodan mahdollisuuteen. Juuri kuten tarkoitus onkin.
Joopa joo, kyllähän sellaisen lain voi ottaa käyttöön koska tahansa.
Mutta ei sitä tarvitse meillä tehdä, meillähän on ihan hyvät länsimaiset lait jo valmiiksi.
Kyllä me niillä pärjätään.
Poliitikoilla ja virkamiehillä on omat lait: vakiintuneet käytännöt.
Myös vihreät kannattaa.
Siksi ne haluaa hijabit osaksi yhteiskunnan, siis länsimaalaisen yhteiskunnan, normistoa. Seuraavaksi siitä saa rangaista uskonnollisen poliisin avulla. Kuinka tärähtänyttä sakkia on vasemmistossa, hyvin huolestuttavaa.
Sharia on jo käytössä ainakin hesassa, epävirallisesti.
Mutta Ohisaloa ei kiinnosta.
Yhteiskunnan hajoittaminen lienee tarkoitus.
Kun muut konstit eivät näytä auttavan suvaitsevaisuuden lisäämiseksi on otettava käyttöön pakkosiedätys. Tätähän mieltä oli myös kirjailija-älykkömme Jari Tervo. Pakkosiedätykseen saattaa sisältyä raiskauksia, päiden irtomisia ym. mutta suvaitsemattomuuden rinnalla tämä on kuitenkin se pienemmän pahan tie.
Persut on todella outoa sakkia kun esiintyvät vasemmistoliittolaisina kannattamalla sharia lakia suomeen tulkaa rohkeasti kaapista ulos ja esiintykää rehdisti persuina.