Puolitoista vuotta on kulunut stressin kourissa. Olo alkaa olemaan jo aika sietämätön. Henkisesti olen vähän väliä uupunut ja ahdistunut, uupuminen ja väsymys johtaa taas siihen että pohdin kaikenlaisia tauteja joista väsyminen ja muut fyysiset oireet voisivat tulla. Ruoansulatus ei toimi, huono olo silloin tällöin, kylmiä ja lämpimiä väristyksiä, pientä nuhaa koko ajan. Olen ravannut lääkärissä milloin minkäkin oireen takia, vielä ei ole mitään vakavampaa löytynyt vaikka aina niin pelkään että jossain vaiheessa jotain löytyy. Hetkittäin olo ihan normaali, mikään ei ahdista ja kaikki tuntuu hyvältä. Mutta sekin on hetkittäistä.
Kirjoitin viime keväänä ylioppilaaksi, tuolloin stressi alkoi, puhti oli poissa lähes kokonaan. Koko kesän ajan odotin tietoa koulusta johon pyrin, mutta jäin ensimmäiselle varasijalle. Syksyllä pyrin uudestaan pariin kouluun ja kävin töissä. En päässyt syksylläkään kouluihin, mutta ne olikin sellasia "pakkopyrkimisiä" eli niistä ei tarttenut paineita ottaa. Nyt keväällä olen ollut töissä koko ajan, pyrkinyt viiteen kouluun, suunnitellut tulevaisuutta. Tai no en voi suunnitella tulevaisuutta koska en tiedä missä pisteessä olen syksyllä, olenko koulussa vai vietänkö toisen välivuoden. Se häiritsee kun ei ole selvää kuvaa tulevaisuudesta.
Asun vielä kotona mutta olen päättänyt muuttaa syksyllä joka tapauksessa pois kotoa. En kuitenkaan tiedä miten pärjään jos stressi jatkuu tälläisena samanlaisena. Yksin asuminen jossain pienessä kämpässä ilman ketään jolle voisi puhua tuntuu jokseenkin vastenmieliseltä. Silti haluaisin oman kämpän jota voisi sisustaa ja suunnitella. Ristiriitaista eikö?
Tällä hetkellä seurustelen aivan ihanan pojan kanssa. HÄn on minulle kaikki kaikessa, sillä ketään muuta minulla ei täällä kotikaupungissa ole. Kaverini opiskelee ympäri suomea ja heitä on hankala tavata. Aina aikataulut menee ristiin kun pitäisi tavata. Se ottaa päähän ja stressaa. Pelkään että välimme katkeaa jossain vaiheessa lopullisesti.
Lisää stressiä lisää taloudellinen tilanteeni. Tällä hetkellä tililläni on alle 10e, sillä ei paljoa ostella mitään tai tehdä muutenkaan mitään mukavaa. Ärsyttää kun tiukan paikan tullen joudun lainaamaan vanhemmiltani rahaa, jotain tärkeitä juttuja varten. Työharjoittelusta saatavalla työmarkkinatuella eläminen on yhtä helvettiä itseasiassa.
Huoh.......tämän vuodatuksen jälkeen tuntuu hieman kyllä paremmalta. Mutta jos joku ystävällisesti voisi neuvoa keinoja millä pääsisin stressaamisesta eroon. Koska haluaisin nauttia tämänhetkisestä elämästä enkä aina vaan stressata kaikesta. Pitäisikö mennä jonnekin psykologin puheille? vai mitä? Kaikki mahdolliset ehdotukset on tervetulleita. Olisin niistä hyvin kiitollinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä en osaa muuta neuvoa sanoa kuin että anna ittelles aikaa. Lepää ja tee mukavia asioita, vältä isoja muutoksia elämässä kunnes voit paremmin. Mun uupumus alko lukion lopussa jaon jatkunu melkein 7 vuotta. En pystynyt jäämään laakereilleni lepäämään vaikka 1 vuodeksi ja nyt olen siitä kärsinyt pitkään. Unohda suorituskeskeinen maailma joksikin aikaa. Sinä itehän oot tärkeintä mitä sulla on joten hoida ittiäs ja tee mikä on hyväksi sulle.
jaksele
Toiminnalla ja vaan toimimalla. Nyt kun työttömänä on aikaa, lähden pyöräilemään.
Tressi tulee pian mukaan.
Kelaa omaa tilannettaan...miten tästä eteenpäin.
Palaan kotiin. Jo 4 kuukauden putki
pientä kotitreenausta.
Se nostaa pulssia, tuo hikeäkin pintaan.
Joka toinen päivä noin puoli tuntia.
Tressi katkeaa. Tuntee tehneensä jotain.
Juju on siinä, että kroppa on tullut jo riippuvaiseksi säännöllisestä
harjoituksesta. Mielekkäällä tavalla.