Mistä voi tietää, milloin suhde ei ole se "oikea"? Kun riitaa tulee pikkuasioista, kuten siitä mitä ohjelmaa katsotaan ( aina sitä mitä mies haluaa), mitä musiikkia kuunnellaan ( aina sitä mitä mies haluaa )Kun yritän puhua, vastataan vain yhdellä sanalla, tai ei ollenkaan. Joudun usein toistelemaan samoja asioita ( viimeiset 3,5 vuotta) koska mies ei kuuntele, kun katsoo telkkua, lukee, selaa kännyä etc...
Kaupassa, saattaa lähteä kävelemään kesken kun puhun hänelle, joten joudun juoksemaan perään mikäli haluan saada asiani perille. Kun haluaisin hellyyttä ja pyydän silittämään, tai esim. niskahierontaa, hän sanoo ettei jaksa, ehdi, tulee itselle huono asento...
huokaus..olen tietysti näistä kaikista asioista sanonut ja varmasti myös suuttunut ja loukkaantunut, yrittänyt siis puhua hyvällä että pahalla. Miksi on niin vaikeaa ottaa toinen ihminen huomioon, vaikka sanookin rakastavansa? Kaiken kaikkiaan mies on ihana, hauska, uskollinen, tekee kotitöitä, laittaa ruokaa. Mutta tuo minun kuuntelu ja minun toiveideni huomiointi ei tunnu sujuvan sitten millään.
Kunnioittaako mieheni minua ollenkaan, vai
mitä tämä on? Nyt tietenkin luulette, että olen joku hissukka, mutta näin ei todellakaan ole. Mieheni mielestä minun kanssani joutuu aina väittelemään ja se on raskasta. Voiko asiat olla näin pienestä kiinni todella? Olen sosiaalinen ja avoin, puheliaskin, mutta miksi minua ei kuunnella?
Kaupassa, saattaa lähteä kävelemään kesken kun puhun hänelle, joten joudun juoksemaan perään mikäli haluan saada asiani perille. Kun haluaisin hellyyttä ja pyydän silittämään, tai esim. niskahierontaa, hän sanoo ettei jaksa, ehdi, tulee itselle huono asento...
huokaus..olen tietysti näistä kaikista asioista sanonut ja varmasti myös suuttunut ja loukkaantunut, yrittänyt siis puhua hyvällä että pahalla. Miksi on niin vaikeaa ottaa toinen ihminen huomioon, vaikka sanookin rakastavansa? Kaiken kaikkiaan mies on ihana, hauska, uskollinen, tekee kotitöitä, laittaa ruokaa. Mutta tuo minun kuuntelu ja minun toiveideni huomiointi ei tunnu sujuvan sitten millään.
Kunnioittaako mieheni minua ollenkaan, vai
mitä tämä on? Nyt tietenkin luulette, että olen joku hissukka, mutta näin ei todellakaan ole. Mieheni mielestä minun kanssani joutuu aina väittelemään ja se on raskasta. Voiko asiat olla näin pienestä kiinni todella? Olen sosiaalinen ja avoin, puheliaskin, mutta miksi minua ei kuunnella?
Vastaukset 9
Vanhimmat
tai antaa toiselle ainakin kunnon "herätys". Juuri kuvaamallasi tavalla kohdellaan ihmistä, josta on tullut itsestäänselvyys, joka kyllä roikkuu mukana, vaikka itse ei panosta suhteeseen millään tavalla.
Ala pitää puoliasi, äläkä hyväksy huonoa kohtelua,
esim. kaupassa jos hän ei vaivaudu kuuntelemaan, niin kävelet ulos ja jätät ostosten teon siihen.
Järjestä jotain itsellesi vaikka uusi harrastus, jos voit niin ole muutama vuorokausi poissa kotoa. Jos puolisosi on pelkästään helpottunut, kun saa olla vähän aikaa rauhassa, niin se kertoo jo jotain.
Tsemppiä sulle!!
Kiitos viestistäsi! En voi uskoa, etten ole tuota ennen edes tullut ajatelleeksi. Niinhän se todella on, olen hänelle itsestään selvyys! Noh, annanpa todella hänen maistaa samaa käytöstä. Olen aina vaan ajatellut että hän on hieman? itsekäs koska on ainoa lapsi ja on tottunut saamaan mitä haluaa..Mutta rajansa kai itsekyydelläkin. Minusta vaan tuntuu, että nuo riidat ja kinastelut repivät suhteemme rikki ja rakkauskin kuolee ja tukehtuu ainaiseen väittelyyn...ennen pitkää...
Kiitos vinkistä, en anna periksi. Varsinkin tuo kauppa-juttu oli hyvä. :) Pitänee kuitenkin katsoa, josko käytös yhtään muuttuu, ja jos ei niin se sitten siitä, ehkä(pä)? Mutta kiitos rohkaisevista kommenteista. :)
samojen asioiden kanssa olen itsekin painiskellut?välillä masennun ja turhaudun.En tiedä mitä tekisin,kun on kaksi lastakin ja lisääkin haluaisin,mutta mieheni ei.
Minulle tai meillä ei ole lapsia, vaikka niden hankinnastakin on ollut puhetta...kuten myös naimisiin menosta. nyt alkaa vaan tuntua, että onkohan hän sittenkään minulle se oikea. toivottavasti saat edes hiukan ajattelun aihetta ja voimaa näistä viesteistä. Ja muista aina, ettei lapset ole myöskään onnellisia perheessä missä riidellään. Itse kuuntelin vanhempieni riitelyä ja äitini aliarvioimista 20 vuotta, kunnes vanhempani älysivät erota. Ethän halua lapsillesi sellaista..
Yksi syy, siihen että olen katsellut itseäni kohdeltavan näin, on ollut varmasti se etten ole koskaan vielä ollut suhteessa jossa minua olisi pidetty "kuin kukkaa kämmenellä" ja sitä olen kuitenkin aina toivonut. olen ajatellut, että kaikkea ei voi saada, ja mitä jos seuraavassa miehessä on sitten jotain muuta paljon pahemmin vialla. Toki tiedän myös ettei suhteen onnistuminen ole koskaan vain toisesta ihmisestä kiinni, ja minussakin on varmasti paljon parantamisen varaa. Mutta minä kuitenkin kunnioitan miestäni, hänen ajatuksiaan ja sanomisiaan. Ja olen kyllä piru vie ansainnut samaa myös!
voimia ja jaksamista sinullekin...
Katselit siis kotona 20 vuotta oman äitisi aliarvioimista! Siinäpä se taitaakin olla, tällä hetkellä toistat tuttua tilannetta lapsuudesta, nyt vain äitisi paikalla oletkin itse ja SINUA aliarvioidaan.
Onko se kotoa opittu käsitys parisuhteesta, mieti sitä.
Jos haluat parempaa, ala arvostaa itseäsi, ajatuksia, puheitasi jne. niin, että ne on muidenkin otettava huomioon. Jos eivät ota, eivät ole arvoisiasi.
- Toivottavasti et ole kimpussa koko aikaa, jokainen tarvitsee aina välillä omaa aikaa ja rauhaa, myös kumppanisi.
Omat silmäni avasi aikoinaan Robin Norwoodin kirja "Voiko nainen rakastaa liikaa". Saa varmaan kirjastosta.
Muuten mukava, ei vaan jaksa sinun jatkuvaa kalatusta:) Annoit ymmärtää että olet puhelias. Luin rivien välistä että myös tarmokas ja kova järjestelemään. Eihän vaan oo käyny niin että haluais hieman enemmän että annat hänen päättää. Oonkohan hakoteillä. Jos ukkos on muuten ok, ni katoppa ajatuksen kanssa peiliin. Tekis hyvää kaikille, minullekkin. Kysy suoraan miks käyttäytyy noin, mutta älä pahaan aikaan, mieluummin jonkin mukavan hetken yhteydessä. Nää on vaan minun ajatuksia, ei saa loukkantua.
niin, voihan sen kai noinkin ymmärtää, vaikka vähän taisit väärin ymmärtää. Kyllä ihan yhtä puheliaita/hiljaisia ollaan. Erona vain se että minä kuuntelen häntä, hän ei minua. Yritin vain viestittää, etten ole mikään hiljainen hissukka, enkä toisaalta mikään kälättävä kaulimen heiluttajakaan- jollaisen kuvan ehkä minusta sait. Olen vaan nainen joka kaipaa hieman huomiota ja kunnioitusta mieheltään. Meillä kun se mies todella päättää missä se kaappi seisoo.. ja onhan se tavallaan hyvä, mutta rajansa silläkin. Olemme puhuneet siitä kuinka pitää tulla puolitieheen vastaan, mutta kyllästyttää olla aina se joka tulee vastaan..
Sinkkuna minulla oli selkeät säännöt puolison vaatimuksiin. Jonkun mielestä oli tosi pimeätä, etten olisi voinut ajatella suhdetta jossa miehen lempielokuva voisi olla este. Eihän se tietenkään yhdestä elokuvasta ole kiinni, mutta tuollaiset asiat ovat aina osoittaneet että mies ei ole muiltakaan osilta minulle sopiva. Muistakin piirteistä minulle moni sanoi että et löydä ikinä miestä.. olin itsekin tietoinen tästä mahdollisuudesta ja siihen varautunut, mutta kas vaan käveli vastaan mies jonka käytöksessä mitään ei tarvitse "sietää" sillä hän on just sopiva!
Minua pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, mutta aina sekään ei riitä. Läheisyys on erilaista jokaiselle meistä. Itse en ole koskaan ollut halinalle tyyppinen mutta siihenkin voi oppia. Toisen itsestäänselvyytenä pitäminen on ongelma, johon pitäisi herätä. Joskus herätys on eroaminen, jota toinen haluaa. Mutta kun horrokseen on niin helppo vaipua, kun "kaikki on hyvin". Itse en kuitenkaan pidä eroamista ratkaisuna. Kyllä tässä maailmassa on monta hyvää, mutta kannattaa aina miettiä, että onko omat vaatimukset tasossa siihen mitä itse antaa.Nyt on pakko jatkaa matkaa sinkkuna (tyytyväisenä :)), mutta toivon, että vielä löydän sen ihmisen, jonka kanssa arki tuntuu mukavalta tallustaa yhdessä eikä jokaisesta asiasta tarvitse riidellä. Elämää rakkauden vahvistamana, ei heikentämänä.