masentunut:(

Mulla on ihan hirveä olo. Olen elänyt onnellisesti (välillä riitaa)avoliitossa pari vuotta ja meillä on kaikesta puhuttu. Nyt kuitenkin tapahtui niin että eilen mieheni lähti aamulla kurssillensa(aamulla)ja tuli takaisin kännissä kuin hanhi. Mieheni kertoi ettei oppitunteja ollut ja kävi vähän baarissa. Reissu oli kuitenkin kestänyt n.12tuntia! laitoin miehen kävelemään ilta yhdeksältä koska olin vihainen ja kaikkea mahdollista.

Mies on vieläkin reissullansa(tai jättänyt kokonaan meidät). Jokatapauksessa huoli iski minuun kun toimin tylysti heittäessäni miehen siinä kunnossa pihalle. Soitin tänä aamuna miehen kurssiopettajalle joka sanoi ettei miestäni ole näkynyt eilen eikä tänään. Mieheni oli siis valehdellut eilisestä ettei kurssia muka ollut.

Näin jälkeenpäin ihmettelen että miksi huolestun näin paljon aikuisesta ihmisestä joka on valehdellut minulle? olo on todella yksinäinen ja pettynyt. Rakastin tätä miestä hyvin paljon ja nyt on tunne siitä etten enää koskaan pysty luottamaan miehiin:( miten minulle voi käydä näin?

Mieheni kerran piti pitkää puhetta lojaalisuudesta ja rehellisyydestä. Olinkohan hiukan liian sinisilmäinen? itse en ole ainakaan pettänyt miestäni koska hän on mulle se ainoa oikea ihminen jolle halusin uhrata kaiken mahdollisen ja enemmänkin.

Sydämmeni on toden totta särkynyt!
5582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Soitin jo poliisillekin puhuakseni henkilön katoa-
misesta. Huolta ja tuskaa tunnen. Kunpa olisi ystä-
viä jotka lohduttaisi. Lapsikin kyselee miehen pe-
rään.

Äänestä
  • Poltan tupakan..ja käyn nukkumaan tyttäreni viereen vaikka tuskin saan kunnon unta. Täytyy vain toivoa että kännykkääni tulisi edes viesti.

    Äänestä

En osaa neuvoa, enkä ole ollut samanlaisessa tilanteessa, mutta jo itseni kuvitteleminen sinun asemaasi ahdistaa. Epätietoisuuden täytyy tuntua musertavalta. Voin vain kuvitella kuinka paha olla sinulla on.

Toivon sinulle paljon voimia, yritä jaksaa. Rankkaa se varmasti on, mutta ehkä jo huomenna selviää jotain. Tuntuu tosiaan todella pahalta kun ajattelee tilannettasi. Vielä kerran, paljon voimia!

Äänestä
  • On kuin kivi olisi pudonnut sydämmeltäni sillä mies
    tuli takaisin kotiin. Asiat ovat selvitetty:)
    En toivo samaa kenellekään!

    Äänestä

  • katriny kirjoitti:

    On kuin kivi olisi pudonnut sydämmeltäni sillä mies
    tuli takaisin kotiin. Asiat ovat selvitetty:)
    En toivo samaa kenellekään!

    Hieno juttu! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


katriny kirjoitti:

Mulla on ihan hirveä olo. Olen elänyt onnellisesti (välillä riitaa)avoliitossa pari vuotta ja meillä on kaikesta puhuttu. Nyt kuitenkin tapahtui niin että eilen mieheni lähti aamulla kurssillensa(aamulla)ja tuli takaisin kännissä kuin hanhi. Mieheni kertoi ettei oppitunteja ollut ja kävi vähän baarissa. Reissu oli kuitenkin kestänyt n.12tuntia! laitoin miehen kävelemään ilta yhdeksältä koska olin vihainen ja kaikkea mahdollista.

Mies on vieläkin reissullansa(tai jättänyt kokonaan meidät). Jokatapauksessa huoli iski minuun kun toimin tylysti heittäessäni miehen siinä kunnossa pihalle. Soitin tänä aamuna miehen kurssiopettajalle joka sanoi ettei miestäni ole näkynyt eilen eikä tänään. Mieheni oli siis valehdellut eilisestä ettei kurssia muka ollut.

Näin jälkeenpäin ihmettelen että miksi huolestun näin paljon aikuisesta ihmisestä joka on valehdellut minulle? olo on todella yksinäinen ja pettynyt. Rakastin tätä miestä hyvin paljon ja nyt on tunne siitä etten enää koskaan pysty luottamaan miehiin:( miten minulle voi käydä näin?

Mieheni kerran piti pitkää puhetta lojaalisuudesta ja rehellisyydestä. Olinkohan hiukan liian sinisilmäinen? itse en ole ainakaan pettänyt miestäni koska hän on mulle se ainoa oikea ihminen jolle halusin uhrata kaiken mahdollisen ja enemmänkin.

Sydämmeni on toden totta särkynyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu