En kommentoi tai kirjoita omasta suhteestani mitään koska ei ole tarvetta mutta miks ihmiset täällä avautuu tai kyselee neuvoja toisilta epäonnistujilta.
Minkä takia
Anonyymi
552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihanko siihen avautumiseen ja neuvojen kyselemiseen tarvittaisiin joku syy. No, jokaisella omansa, mitäpä tuosta. Tämähän on keskustelupalsta, ei sen vakavampaa.
Ja kait sen verran realisti olet, että suurin osa tarinoista sun muista on keksittyjä
Kaikkeen tapahtuvaan on aina jokin syy, keksittyjä tai sitä ei kukaan varmasti tiedä.
Tais olla emävale🤥
Miksi ihmiset avautuu ja kysyy neuvoa saman kokeneilta?
Vertaistuen takia! Sillä on uskomaton voima ja hyöty avata omia silmiä ja kuulla ulkopuolisen näkökulmaa samoihin asioihin.
Vertaistuki on kullan arvoista jos siitä osaa hyötyä omassa elämässään.
Lisäksi tunne ja tieto ettei ole ihan yksin tämän kanssa, muutkin ovat kokeneet saman tapaista ja osa selvinnytkin jo.
Tyypillinen suomalainen sulkeutuu tynnyriin happanemaan ongelmiensa kanssa eikä puhu eikä pukahda. Sielläpä sitten oikein marnoituu liemissään. Paljonkos se auttaa ja helpottaa?
Nooooo ... jos niistä vaikka on kiva lukea miten muut ihmiset asiasta ajattelevat. Jos se vaikka voisi luoda perspekstiiviä siihen omaan tilanteeseen. Keskustelupalstalla on usein tapana keskustella erilaisista asioista. Täällä voisi olla aika tylsää, jos täällä ei keskusteltaisi.