Erosimme tyttöystävän kanssa, mutta välit jatkuivat pienellä säästöliekillä kuukausia sen jälkeen. Kun viimein ajattelin ryhtyä heittään halkoja tuleen, kun se näytti olevan molemminpuolista, muija pistikin hynttyynsä yhteen mun kaverin kanssa.
Tää kaveri oli mulle vielä aika uus, mutta tulimme toimeen ja tutustutin hänet myös omiin kavereihinikin, tavallaan kutsuin porukkaan. Erottuani tytöstä, juttelimme asiasta ja suhteista yleensä. En kuitenkaan kertonut hänelle tunteistani tyttöä kohtaan. Vähän myöhemmin hän kyllä näki pelimme tytön kanssa ja kysyikin, että lämpeneekö. Heh, kiusaantuneena kieltelin, koska en halunnut nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Tää muija se vasta jännä olikin, kun samaan aikaan nauttiessa mun huomiosta tapaili muita ja kävi reissussakin yhden miehen kanssa testatakseen toimiiko kemiat. Tuntui tosi omituiselta, koska osaan kyllä erottaa milloin toinen pelaa mun kanssa.
No, vituksihan se homma meni. Juhlittiin porukalla kesäiltaa ja tää jätkä juotti muijan känniin(puolitahallaan) ja iski sen. Samassa kemuissa muija taas nuolee mun niskaa vessassa. Illan päätteeksi näin punaista, tunteellinen typerys kun olen.
Kaikki olivat tietysti helvetin pahoillaan. Eipä lohduttanut. Olin sinä iltana päättänyt puhua tytölle tunteistani. Sen sijaan sain naamaani henkisen nyrkiniskun vastapalloon.
On siitä jo aikaa. Lempeä aika, parantaa haavat. Olen yrittänyt antaa anteeksi jo oman mielenterveytenikin takia. Osaksi olen onnistunut. Luottamusta on kuitenkin vaikea enää löytää. Ei uskalla. Puhuttiin muinoin tuon exän kanssa siitä, kuinka luottamus on kuin oven avaamista tuntemattomalle ja kuinka vaikeaa se on. Kuvitelkaapa nyt.
Väsyneenä ja stressaantuneena ajattelen usein tapahtunutta, roikun menneessä:( Miksi näin tapahtui? En voi kieltää, eikä minulla ole oikeuttakaan siihen, etteivätkö nämä tyypit saisi olla yhdessä, jos tuntevat niin. Vihastuttavaa vain se, että kärsin suunnattomasti, enemmän kuin he voivat koskaan tietää tai pyydellä anteeksi. (Tuo kaveri ei muuten ole vieläkään pyytänyt suoraan anteeksi silmistä silmiin.) Miksi tyttö pelasi kanssani, vaikka tahtoi muita samaan aikaan? Humaltuiko hän miesten huomiosta? (ko. nainen oli aika kokematon miesten suhteen)
Näinkö on, että todentullen ihminen valitsee oman edun? Se kai on ihan peruspsykologiaa. Olen asettanut kokemuksista viisastuneena ystävyyden kumppanuuden edellä noissa asioissa.
Yritän myös ajatella positiivisesti, mutta silti tuo oman edun "sääntö" tulee esille sosiaalisissa suhteissa. En ole lakannut luottamasta ystäviini, mutta pidän heidän ja omia intressejä silmällä -en aio joutua tilanteeseen, jossa yksilön tarvitsee valita, koska tiedän miten käy. Ongelma vain on, että epäluuloisuus ei ole kovin tervettä.
Onko muilla mietteitä asiasta? Kiitos että luitte avautumiseni.
Tää kaveri oli mulle vielä aika uus, mutta tulimme toimeen ja tutustutin hänet myös omiin kavereihinikin, tavallaan kutsuin porukkaan. Erottuani tytöstä, juttelimme asiasta ja suhteista yleensä. En kuitenkaan kertonut hänelle tunteistani tyttöä kohtaan. Vähän myöhemmin hän kyllä näki pelimme tytön kanssa ja kysyikin, että lämpeneekö. Heh, kiusaantuneena kieltelin, koska en halunnut nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Tää muija se vasta jännä olikin, kun samaan aikaan nauttiessa mun huomiosta tapaili muita ja kävi reissussakin yhden miehen kanssa testatakseen toimiiko kemiat. Tuntui tosi omituiselta, koska osaan kyllä erottaa milloin toinen pelaa mun kanssa.
No, vituksihan se homma meni. Juhlittiin porukalla kesäiltaa ja tää jätkä juotti muijan känniin(puolitahallaan) ja iski sen. Samassa kemuissa muija taas nuolee mun niskaa vessassa. Illan päätteeksi näin punaista, tunteellinen typerys kun olen.
Kaikki olivat tietysti helvetin pahoillaan. Eipä lohduttanut. Olin sinä iltana päättänyt puhua tytölle tunteistani. Sen sijaan sain naamaani henkisen nyrkiniskun vastapalloon.
On siitä jo aikaa. Lempeä aika, parantaa haavat. Olen yrittänyt antaa anteeksi jo oman mielenterveytenikin takia. Osaksi olen onnistunut. Luottamusta on kuitenkin vaikea enää löytää. Ei uskalla. Puhuttiin muinoin tuon exän kanssa siitä, kuinka luottamus on kuin oven avaamista tuntemattomalle ja kuinka vaikeaa se on. Kuvitelkaapa nyt.
Väsyneenä ja stressaantuneena ajattelen usein tapahtunutta, roikun menneessä:( Miksi näin tapahtui? En voi kieltää, eikä minulla ole oikeuttakaan siihen, etteivätkö nämä tyypit saisi olla yhdessä, jos tuntevat niin. Vihastuttavaa vain se, että kärsin suunnattomasti, enemmän kuin he voivat koskaan tietää tai pyydellä anteeksi. (Tuo kaveri ei muuten ole vieläkään pyytänyt suoraan anteeksi silmistä silmiin.) Miksi tyttö pelasi kanssani, vaikka tahtoi muita samaan aikaan? Humaltuiko hän miesten huomiosta? (ko. nainen oli aika kokematon miesten suhteen)
Näinkö on, että todentullen ihminen valitsee oman edun? Se kai on ihan peruspsykologiaa. Olen asettanut kokemuksista viisastuneena ystävyyden kumppanuuden edellä noissa asioissa.
Yritän myös ajatella positiivisesti, mutta silti tuo oman edun "sääntö" tulee esille sosiaalisissa suhteissa. En ole lakannut luottamasta ystäviini, mutta pidän heidän ja omia intressejä silmällä -en aio joutua tilanteeseen, jossa yksilön tarvitsee valita, koska tiedän miten käy. Ongelma vain on, että epäluuloisuus ei ole kovin tervettä.
Onko muilla mietteitä asiasta? Kiitos että luitte avautumiseni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
se on,että saamme käydä monia pettymyksiä läpi,ennenkuin saavutamme etsimämme onnen.
Toisinaan tuntuu,että käykö niin ollenkaan
juuri,kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, tapahtuu jotain odottamatonta.
Rakkauden ei kuuluisi katsoa omaa etua vaan yhteistä.. kahden ihmisen välistä...
Itse myös ( kuten niin monet muutkin) olen
käynyt pohjamutia myöten itkien suhteen tuomaa
epävarmuuden tunnetta ja lopulta eroa ajatellen,että ei koskaan enää....
Tiedä häntä,elämä on yllätyksiä täynnä.
Onnea sinulle ja yritä katsoa eteenpäin ,ollen yhtä kokemusta rikkaampi, vaikkakin se oli katkeran "suloista"
just samaa kuviota. säätöä säädön perään.
vuorotellen jotain lämpiämistä, mutta prkl ei tunnu koskaan olevan samaan aikaan. en tiedä, en erota enää, enkä haluakaan huomata, milloin minulla pelataan ja milloin ei. siksi varmaan aiheutan pettymyksiä aina sillointällöin. lue: jatkuvasti.
ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisia puheita, vähän täysin tarpeetonta peittelyäkin molemmin puolin, ei jostain kumman syystä uskalla ihan suoraan kertoa tunteistansa. vaikka olen melkein varma, että kumpikaan ei nauraisi ja ajatukset olisivat todennäköisesti hyvin paljolti samaa.
ja just samasta syystä, mitä sanoit: luottamus, ja miten vaikeaa se alkaa muutaman kolhun jälkeen olla.
molemmilla on tän kaiken jälkeen ollut vain lyhyitä ihmissuhteita, sitten paluu toisen luo valittamaan miten se toinen ei ollutkaan samanlainen.. huh.
olemme tulleet joskus sellaiseen tulokseen, että olemme toisillemme parhaita vain ystävinä. se onkin ihan ok, niin kauan kun siitä ei kehitä riippuvuutta tai jotain muuta omituista. itsetutkiskelun paikka tässäkin..
muttamutta, tässä päivänä jonain on nostettava kissa pöydälle ja tehtävä taas asiat selviksi. on tämä oleminen ja eläminen aika kummallista välillä.
toivottavasti oloasi helpottaa tieto, että et ole ollenkaan yksin noiden asioiden kanssa paininut, sulla on kohtalotovereita tälläkin niemellä enemmän kuin uskotkaan.