Vihalla, vimmalla ja valehtelulla eteen päin - Miksi persut, miksi?

Vihalla, vimmalla ja valehtelulla eteen päin. Persujen tavoitteena lienee jakaa kansaa entistä syvemmin toisiaan vihaaviksi ryhmiksi. Elämme sentään jo vuotta 2021 ja suurin osa suomalaisista ei roiku enää edes toisella kädellään puusta. Osan kielenkäyttö on sen sijaan tyrmistyttävää. Meidän pitää pystyä parempaan. Teistä on persut hyvin vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa. Mitä te persut kuvittelette saavuttavanne tuolla kaikella vimmalla ja vihalla? Miksi ihmeessä persut, miksi?
6289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Luulis, että maahanmuutosta löytyisi ihan oikeaakin asiaa, mutta pitää näemmä valehdella.

Äänestä
  • Lopeta viherpunikki se vihanlietsonta niin se loppuu siihen paikkaan. Kukaan muu ei sitä edes tee kuin punaviher-Öyhöttäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lopeta viherpunikki se vihanlietsonta niin se loppuu siihen paikkaan. Kukaan muu ei sitä edes tee kuin punaviher-Öyhöttäjät.

    Mikä ihme sinuakin oikein vaivaa?

    Äänestä

  • Mitä on valehdeltu?

    Äänestä

Tuo kaikki alkoi Soinista ja hänen kaikista muita vähättelevistä, irvailevista ja halventavista puheistaan. Siitä tuli persuissa uusi normaali ja media taputti käsiään klikkausten lisääntyessä. Meidän pitää todellakin pystyä parempaan.

Äänestä

Tämä palsta on kaiken maailman törkyturpia täynnä. Ei jostakin poliitikosta tarvitse pitää, mutta kunnioittakaa nyt edes hieman! He, etenkin hallituksen ministerit, tekevät töitä hartia voimin tämän maan eteen! Palkkioksi iso osa törkyturvista vain haukkuu heitä alhaisilla sanoilla. Hävetkää!

Äänestä
  • Miksi kansan pitäis kunniottaa tollasia jatkuvasti demokratialle persettään näyttäviä tytöntylkeröitä jotja eivät suostu vastaamaan efes kyselytunbeilka mihinkään aiheellisiin kysymyksiin, vaan länkyttävät vain oman aikansa täyteen töytt*askaa!? :)

    Mä "kunnioitan" moisia luusereita täsmälleen yhtä paljon kuin ketä muuta tahansa kapsen asteelle jäänyttä vajaaälyistä öyhöttäjöä!

    Tai itseasiassa paljon vähemmän, koska hehän eivät mitään omalle öyhötykselleen mahda, mutta hallituksen pelleillä toi öyhötys on täysin tietoinen valinta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kansan pitäis kunniottaa tollasia jatkuvasti demokratialle persettään näyttäviä tytöntylkeröitä jotja eivät suostu vastaamaan efes kyselytunbeilka mihinkään aiheellisiin kysymyksiin, vaan länkyttävät vain oman aikansa täyteen töytt*askaa!? :)

    Mä "kunnioitan" moisia luusereita täsmälleen yhtä paljon kuin ketä muuta tahansa kapsen asteelle jäänyttä vajaaälyistä öyhöttäjöä!

    Tai itseasiassa paljon vähemmän, koska hehän eivät mitään omalle öyhötykselleen mahda, mutta hallituksen pelleillä toi öyhötys on täysin tietoinen valinta.

    Menes nyt takaisin sinne peruskouluun kun et osaa edes kirjoittaa äidinkieltäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menes nyt takaisin sinne peruskouluun kun et osaa edes kirjoittaa äidinkieltäsi.

    Mitä sanaa et ymmärtänyt niin setä selittää sen oikein hitaalla selko-suomella? :)

    uli-uli 🤡

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sanaa et ymmärtänyt niin setä selittää sen oikein hitaalla selko-suomella? :)

    uli-uli 🤡

    Entäs onko Belgia sama kuin Bulgaria, kerro tuttisuu.

    Äänestä

Hauskaa miten uhriudut, tosin voisit heittää niitä faktoja pöytään, muutoin sanomasi on pelkkää valheellista propagandaa.
Niin, tämänhän sinä jo tiesitkin, kun valheitasi kirjoitit :)

Äänestä

Vihanlietsontaan ei tähän mennessä ole kukaan muu osallistunut kuin vihreät ja vasemmisto ym. suvakit.

PerusSuomalaiset ovat olleet jo vuosikymmeniä heidän kohteenaan.

Äänestä
  • Juu, ne on aina ne muut. Muut uhriutuvat, persut eivät koskaan. Kasvakaa jo peräkamaripojat aikuisiksi! Voitte rauhassa tavata tämänkin palstan aloituksia ja miettiä niitä kaikkein törkyisimpiä aloituksia. Mitäs pojat veikkaatte, olisiko kaikkein törkyisimmät persujen näppäimistöstä lähtoisin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, ne on aina ne muut. Muut uhriutuvat, persut eivät koskaan. Kasvakaa jo peräkamaripojat aikuisiksi! Voitte rauhassa tavata tämänkin palstan aloituksia ja miettiä niitä kaikkein törkyisimpiä aloituksia. Mitäs pojat veikkaatte, olisiko kaikkein törkyisimmät persujen näppäimistöstä lähtoisin?

    uli-uli 🤡

    Pelkkää argumentointivirhettä argumentointivirheen perään! :/

    Opi kakara ensin keskustelemaan, ja aloita vasta sitten keskustelemaan sen hiekkalaatikkosi ulkopuolella? 👍🏾

    Kiitos

    Äänestä

  • Totta kai tuokin....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, ne on aina ne muut. Muut uhriutuvat, persut eivät koskaan. Kasvakaa jo peräkamaripojat aikuisiksi! Voitte rauhassa tavata tämänkin palstan aloituksia ja miettiä niitä kaikkein törkyisimpiä aloituksia. Mitäs pojat veikkaatte, olisiko kaikkein törkyisimmät persujen näppäimistöstä lähtoisin?

    Persujen ei tarvitse uhriutua koska te teette heistä automaattisesti vihepuheiden uhreja vaikka juuri te vouhotatte vihapuheesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen ei tarvitse uhriutua koska te teette heistä automaattisesti vihepuheiden uhreja vaikka juuri te vouhotatte vihapuheesta.

    Mikään puolue ei saa niin paljon paskaa niskaan kuin Persut, ei lähelläkään. Tässä nähdään vihervassujen esimerkki siitä kuinka ei muka puhuta vihapuhetta. He ovat suurimpia tekopyhiä tässä suhteessa.

    Äänestä

Eli myönnät vihaa olevan muissa puolueissa? Kannattaisi ottaa vihanhallintakurssia.

Äänestä
  • Just ihan ja asiassa taas siellä yksi persu pysyy. Kato lintu lentää tuolla, kato nyt...

    Äänestä

Mikä hemmetti teitä persuja oikein vaivaa???!!

Äänestä
  • Taidat olla vähä himmee, niinku zombin varjo.

    Äänestä

Vihreä vihakiukkuaminen on sitä parempaa sellaista.

Äänestä
  • Vihervassari ulisee = missä joku on tehnyt jotain oikein!? :P

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervassari ulisee = missä joku on tehnyt jotain oikein!? :P

    Keskustaa perussuomalaiset ovat haukkuneet ja vihanneet monta kuukautta. Toivon todella ettei keskusta lähde heidän kanssaan koskaan hallitukseen

    Äänestä

Ompa aloittaja jääny rääpäleen asteelle. Sinuthan pitäisi kottikärryllä laittaa melomaan jonnekkin.

Äänestä

Ketjun avaaja miksi mollaat Suomea ja suomalaisia puolustavia? Luuletko antavasi tuolla haukunnallasi itsestäsi hyvän kuvan?

Ole postiivinen, näe kuinka upea Suomi on ja myöskin huomaa se, että oman kotimaansa hyvän puolesta kannattaa iloisesti möykätäkin! Hymyä huuleen, narisija! Jooko?

Äänestä

Aloittaja on tikahtumassa vihaansa. En voi auttaa.

Äänestä

Rahoittukaa persut. Tuo kaikki viha ei ole henkiselle terveydelle hyväksi. Se saa voimaan pahoin. Rakastakaa, älkää vihatko.

Äänestä
  • Mitäs jos alpitettaiskiin tällä kertaa siitä TEIDÄN kaikkien ja kaiken rakastajien (ja rakastelijoiden) rakkaudesta, ja ilmoittaisitte lempenne syttyneen isänmaallisuutta ja persuha kohtaan ja ankarasti halailjen kutsuisitte kaikki perussuomalaiset muodostamaan uutta hallitusta? :) 💔 *NOH!?* 💔 ... no mikä hitto tohon sydämeen nyt tuli?

    :D

    Äänestä

  • Eihän me mitään vihata, se on energian haaskausta.
    Haluamme vain turvallisen Suomen takaisin.
    Demareiden ja vihreiden emätöppäyksien jalkeen suomen muuttaminen turvalliseksi on haastellista, mutta uskomme onnistuvan siinä pitkällä tähtäimellä.

    Äänestä

Jospa persut ovat jääneet äidin rakkautta vaille. Se katkeroittaa.

Äänestä
  • Tai suvakit miehen mallina toimivaa isäkuvaa?

    Käsi ylös kaikki suvakit joiden perheessä oli molemmat (vastakkaista sukupuolta) olevat vanhemmat? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai suvakit miehen mallina toimivaa isäkuvaa?

    Käsi ylös kaikki suvakit joiden perheessä oli molemmat (vastakkaista sukupuolta) olevat vanhemmat? :)

    Käsi ylös kaikki ne persut , joilla oli/on isä, joka käy hyvästä isän mallista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsi ylös kaikki ne persut , joilla oli/on isä, joka käy hyvästä isän mallista.

    Miks suotta? Koska ktsymäni asia selvisi jo koska yhtään suvakin kättä ei noussut, ergo: Yksinhuoltajuus aiheuttaa jälkikasvulle mielenterveyshäiriön jota kutsutaan suvaitsevaisuudeksi! :)

    Äänestä

Persuille pitäisi jakaa punaisia rakkauden ruusuja. Persut, punainen on rakkauden väri. 🌹🌹😘❤

Äänestä
  • ... kuten punaanit turun toreilla? :)

    Äänestä

Uppo-Nallekin saa osansa persujen pohjattomasta "rakkaudesta".

Äänestä
  • Juu mä kuulin,eikun, vihakuulin että jokuvihapersu oli vihalukenut vihasatuja vihaeduskunnassa! :)

    (Keksikääs nyt punikkikakarat itsellenne joku ikänne mukainen harrastus? Menkää vaikka leikkimään iskänne legoilla, jookos? :) )

    Äänestä

  • Puhut lienre joistain rokotevastsisista. No ei ole persuja, keksi joku uskottavampi valhe.
    Uli uli🤡

    Äänestä

Persujen isänmaanrakkaus on jo ajat sitten muuttunut vahingolliseksi, kaiken tukahduttavaksi rakkaudeksi. Sen synkkä varjo tuhoaa kaiken sen alle joutuvan. Persut, tulkaa rakkauden valoon.

Äänestä
  • Miksi et rakasta isänmaata? Mitä pahaa se on sinulle tehnyt?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et rakasta isänmaata? Mitä pahaa se on sinulle tehnyt?

    Mitä se on tehnyt?

    Äänestä

allahhaho tarvii hyödyllisiä idiootteja saadakseen eläkeviran.

Äänestä

Aloittajan oma aivopieru, uskoo kai siihen😂
Jotkut on väärinymmärryksen mestareita, niitä vaan ei arvosteta😆

Äänestä

"Suvakin ulina on musiikkia korvilleni"

*Vääntää nupit kaakkoon*

ULI-ULI-ULI!! 🤡

Äänestä

Nyt maksetaan vuosien 2006-2010 virheitä..

Äänestä

Tunnetusti Vihreät on Kiinan kommunistipuolueen etäispääte Suomessa

Jenni Chen on tänään hyväksytty vihreiden valtuustoryhmän jäseneksi. Tieto on julkista ja tiedote asiasta on lähdössä lähihetkinä, Kostilainen kirjoitti.

Chen-Ye erotettiin kokoomuksen valtuustoryhmästä maaliskuussa.

Potkujen taustalla oli Ylen uutinen, jossa kerrottiin Chen-Yen toimineen aktiivisesti Kiina-mielisessä FAPPRC-yhdistyksessä, jolla on yhteyksiä Kiinan kommunistisen puolueen ympäri maailmaa toimivaan vaikuttamisjärjestelmään

Äänestä

Paina aloittaja miljoonannen kerran kalloon että vääryyksien kritisointi ei ole vihaa. Se on rakkautta kansaa kohtaan että vääryydet poistuisivat. Ilman kritiikkiä mikään pahuus ei poistu. Ja hallitus tekee pahuutta.

Äänestä
  • Ja kun haukutaan että Persut vihaavat tulijoita, asia ei suinkaan ole näin. Persut vihaa tulijoiden rikoksia, mutta ei itse tekijöitä. Tässä on oleellinen ero. Suurin syyllinen on tilanteessa vihervassut. He janoaa sellaista porukkaa maahan joilla on suurempi potentiaalisuus tehdä rikoksia maassamme kuin kantaväestöllä.

    Jussi esitti vertauksen. Jos veneessä on yksi reikä, vuoto ei korjaannu sillä että tehdään lisää reikiä veneeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kun haukutaan että Persut vihaavat tulijoita, asia ei suinkaan ole näin. Persut vihaa tulijoiden rikoksia, mutta ei itse tekijöitä. Tässä on oleellinen ero. Suurin syyllinen on tilanteessa vihervassut. He janoaa sellaista porukkaa maahan joilla on suurempi potentiaalisuus tehdä rikoksia maassamme kuin kantaväestöllä.

    Jussi esitti vertauksen. Jos veneessä on yksi reikä, vuoto ei korjaannu sillä että tehdään lisää reikiä veneeseen.

    jos veneeseen tule reikä, persu työntää sormensa perseeseensä, halla-ahon tavoin, mestari opettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jos veneeseen tule reikä, persu työntää sormensa perseeseensä, halla-ahon tavoin, mestari opettaa.

    Hieman on alatyylistä kirjoituksesi, mutta se sinulle anteeksi annettakoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jos veneeseen tule reikä, persu työntää sormensa perseeseensä, halla-ahon tavoin, mestari opettaa.

    Ei, jos vihervasuri veneeseen tulee reikä, viskataan kaikki joita epäillään mereen.
    Sen jälkeen viherpinikkishaahi tunkee sormensa ihan mihin reikään tahtoo.

    Äänestä

Persujen Niikko on se Kiinan kommunistisen puolueen etäispääte Suomessa.

Äänestä
  • Voi sua

    Äänestä

Aloittaja kulta, laita merkille se kun Persut voittaa vaalit, niin viha ja vihapuhe heitä kohtaan räjähtää. Laita kulta tämä merkille.

Äänestä
  • Sitten voisit aloittaja rakas listata niitä persujen mahdollisia valheita. Eikun töihin.

    Äänestä

Forssan raiskaajamatukin oli vihreiden tuoma suomeen...muistakaa tämä äänestäjät!

Äänestä

Ketkä hyväksyi velkapaketin, jota maksaa lapsemme ja syntymättömät lapsenlapsemme?

Ei pidä unohtaa niitä, jotka ottavat velkapaketteja, ja siirtävät päätöksen tekomme mukisematta eulle. Mitä enää tarkoittaa Suomen itsenäisyys, kun ei saada itse päättää mistään?
Sananvapauttamme yritetään rajoittaa, vaikka sekin kuuluu perustuslakiimme.
Törkeää ja vastuutonta toimintaa. PS eivät olleet noissa osallisina, siksi äänestin heitä!

Äänestä
  • Perustuslaissa ensimmäiset sanat ovat jotenkin näin: Suomi on täysivaltainen tasavalta. Miettikää mitä tarkoittaa täysivaltainen. Jos ihminen käyttää hoksottimia vähääkään, hän näkee että nykytouhu on tämän kanssa syvässä ristiriidassa. Kun 80 prosenttisesti määräykset tulevat muualta - puhumattakaan liittovaltiosta, jolloin kaikki määrätään muualta, en näe Suomella olevan mitään täysivaltaisuutta. Rikotaanko tässä tälläkin hetkellä perustuslakia?

    Äänestä

Ruotsissa aikovat ottaa armeijan poliisit auttamaan poliiseja jengiväkivaltaa vastaan. Pitäskö täälläkin jo ennakoida?
Täälläkin jengiongelmia, viidakkoveitset ja pesäpallomailat aseinaan hyökkäävät jopa sivullisten kimppuun. Suomi on Ruotsin tiellä. Miten ajattelitte estää tulevat väkivallanteot?
Keskustelu, terapia, koulutus, rahoitus ,ilmainen ylläpito eivät ole tuottaneet tulosta. Vaan ne ovat ennemminkin aiheuttaneet nuo ongelmat.

Äänestä

Ainoastaan persut ajavat Suomen ja suomalaisten etuja ensin?🤗🤗🤗

Äänestä

Vihervassut, siinä vasta ääriryhmä. Se ei kysele mitään keneltäkään, vaan ajaa asioitaan äärimmäisen kiiluvasilmäisyyden vallitessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vihalla, vimmalla ja valehtelulla eteen päin. Persujen tavoitteena lienee jakaa kansaa entistä syvemmin toisiaan vihaaviksi ryhmiksi. Elämme sentään jo vuotta 2021 ja suurin osa suomalaisista ei roiku enää edes toisella kädellään puusta. Osan kielenkäyttö on sen sijaan tyrmistyttävää. Meidän pitää pystyä parempaan. Teistä on persut hyvin vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa. Mitä te persut kuvittelette saavuttavanne tuolla kaikella vimmalla ja vihalla? Miksi ihmeessä persut, miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu