"Kysymyksiin vastaa elokuvantekijä, laulaja, säveltäjä Anna Eriksson
-Missä olet juuri nyt?
-Olen Universumin laidalla, keskellä luovinta ja merkittävintä vaihetta elämässäni. Aina valmiina ottamaan iskuja vastaan. Ja yhtään ei peräännytä, perkele!
-Miten koronapandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
-Maailma on repeytynyt kahtia. Toisilta on viety kaikki ja heitä ei enää tarvita mihinkään. Kapitalismin pelurit ovat käyttäneet tilaisuuttaan hyväkseen ja maksimoineet voittonsa.
Nuoren valtiomme sivistys on katoamassa. Asian pohtiminen ahdistaa, mutta pohdin sitä silti.
-Millainen on ollut mielialasi?
-Kuten miehelläni on tapana sanoa: Kaikki on hyvin, kunhan Alko pysyy auki.
-Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
-On ollut pakko kirjoittaa maanisesti, poistua tästä todellisuudesta. Hesarinkin lukeminen on pitänyt lopettaa, kun kaikki kriittinen ajattelu on leimattu huuhaaksi.
-Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
-Koronaa ei ole tehty keinotekoisesti salaisissa laboratorioissa, mutta kaiken he tulevat muuttamaan sen varjolla.
Algoritmit ja kiinalaiset valvontametodit ovat nyt yleisesti hyväksyttyjä, jopa toivottuja. Maailma ei ole muuttunut mihinkään. Me olemme vain antautuneet ilman taistelua, älypuhelin kädessä.
-Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa?
-Taiteesta ei ole enää vastavoimaksi. Taiteilijat ovat itse alistuneet palvelemaan systeemiä, olemaan ensisijaisesti säädyllisiä ja hyviä ihmisiä. Tämän kriisin jälkeen teatterit ovat täynnä musikaaleja, elokuvissa käsitellään komedian keinoin yhteiskunnallisia ongelmia, ja kuvataiteilijoiden tärkein tehtävä on antaa toivoa ihmisille.
Elämme hirvittäviä aikoja. Kulttuurimme ei ole koskaan ollut vastaavassa aallonpohjassa. Enkä usko, että sieltä enää noustaan." Yle
Herääkö tästä minkäänlaista ajatusta vai tyhjääkö pyörittää?

Vastaukset 19
Vanhimmat
"kun kaikki kriittinen ajattelu on leimattu huuhaaksi."
Pelkkä asioiden nimeäminen tai leimaaminen ei muuta niiden olemusta. Huuhaa ei muutu kriittiseksi ajatteluksi sillä, että sitä kutsutaan kriittiseksi ajatteluksi. Myöskään kriittinen ajattelu ei muutu huuhaaksi sillä, että sitä vain aletaan kutsumaan huuhaaksi.
Määritteleminen on aina tärkeämpää kuin nimeäminen.
Lähinnä se menee niin päin, että media leimaa tiettyjä aiheita huuhaaksi. Ne aiheet joita ei haluta käsitellä. Suurin osa massasta menee sitten siihen naureskeluun mukaan tajuamatta mistään mitään.
Jokainen voi esim. kysyä itseltään, että tietääkö esim mistä pizzagatessa on kyse? Tietääkö että se lähti wikileaksin julkaisemista sähköposteista? Todellisuudessa kukaan naureskelija ei tiedä siitä mitään.
Anna Eriksson on ihana ja erityisesti ajatuksiensa vuoksi.
Tyhjää pyörittää.
No itse en ole taiteilija, mutta uskon tuohon Annan ulostuloon, että se pienikin suomalainen kulttuurion poljettu älykännyköitten äppien varjoon.
Ja koronan myötä sille on polkaistu lopullinen niitti,
Saa nähdä mitä elo on vuonna 2025? Muistuuko kenellekkään mieleen ”kesäillan valssit”, vai vaan ”parveke sandstormit”?
Tää maailma tuntuu kyllä kammottavalta tällä hetkellä kun kaikki ihmiset on muuttunut sellaiseksi vtun ärsyttäväksi virkamiestyypiksi, jonka on neuvottava muita miten elää ja kytättävä muiden elämistä niin kuin ne olisi holhottavia. Tärkeintä on silti larpata itse hyvää ja tiedostavaa, terveysturvallista ihmistä ja se on koko elämän sisältö.
No ehkä sadomasokistisia fantasioita visualisoiva viihdedomina saa pyöriteltyä tästä toivottomuudesta sen korkealle arvostamansa elitistisen riistapyreen iltapäivälehtien taidearvosteluja lukevan taviksen makkaraperunamenun kylkeen.
Annan miehellä on terveempi asenne tilanteeseen.
xLiner
KUULUTUS, HUOMIO, ATTENTION!
Kuka palstamme elämäntapataiteilijoista voisi vastata samoihin kysymyksiin, jotta saamme kontrastia? Onko meillä mitää omia ajatuksia. Niin?
Ei ole. Täällä on vain propakondoomeja.
Julkaisemme tämän lyhyen mutta sitäkin vaikuttavamman mielipiteen palstauutisissa.
Tuleeko mitä mitä mieleen sanoista propakandhi ja kondole? Kerrassaan vaikuttavaa!
Anna panna Eriksson.
Anneli e3inarin-poika.
Tuo "universumin laidalla" ei kyllä taida olla ihan paikkansa pitävä?
Kysymyksiin vastaa anonyymi
-Missä olet juuri nyt?
- Olen oman kotini rauhassa rakkaideni ympäröimänä, kaikki on hyvin juuri tässä ja nyt.
-Miten koronapandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
- Ei juuri mitenkään, olen introvertti joten rajoitukset eivät tuntuneet juuri missään. Näin pandemian herättävän monia ajattelemaan ihmisen roolia pandemioiden syntymisessä. Oli hienoa huomata kuinka ihminen kykenee isoihin asioihin kun niin päättää (esim etätyön mahdollistaminen, laajat terveyskampanjat), mutta valitettavasti nyt on nähtävissä että moni ei näytä oppineen pandemiasta juuri mitään ja elävät nyt porskuttaen kuin maailmanlopun edellä.
-Millainen on ollut mielialasi?
- parempi kuin vuosikausiin.
-Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
- Kyllä, entistä tehokkaammin etätyön ansiosta. Samalla etätyö on vapauttanut aikaa muun muassa rauhallisiin kävelylenkkeihin koiran kanssa keskellä päivää. Luovuuteni on noussut kukkaan ja voin kokonaisvaltaisesti paremmin.
-Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
- Taisivat olla turhan optimistisia, aivan kuten minäkin.
-Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa?
- Emmekö oppineet tästä(kään) mitään?
Uskomatonta! 👏
Lisäkysymys. Mikä voisi osoittaa oppimistamme?
Muutos käyttäytymisessä.
Kaipaatko maskeja?
En.