Koronan ilmaantuvuus on laskenut nopeasti – uusia tartuntoja 93
Koronaviruksen ilmaantuvuus on nyt laskenut koko Suomessa. Lasku on nopeutunut viime aikoina, kertoo Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos.
Kahden viikon ilmaantuvuus on nyt 29 sataa tuhatta kohden, kun kahden edeltävän viikon aikana ilmaantuvuus oli 49.
Uusia koronavirustartuntoja raportoitiin tänään 93.
Päivittäisten uusien tapausten lukumäärä on ollut tasaisesti laskussa.
– Kuitenkin näytteiden määrä on pysynyt hyvällä ja suhteellisen tasaisella tasolla. Viime viikolla näytteitä on otettu vähemmän, mutta tapausmäärätkin ovat laskeneet. Samoin positiivisten tulosten määrä testeistä on laskenut ollen nyt 0,7 prosenttia, ylilääkäri Otto Helve Thl:stä sanoo.
Ilmaantuvuus on ollut laskussa kaikkien ryhmien osalta, mutta erityisen paljon tapaukset ovat laskeneet nuorilla ikäryhmillä.
Alueellisesti tapaukset ovat laskeneet lähes kaikkialla Suomessa. Erityisen paljon epidemia on hiipunut Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä.
Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja HUS-alueella ilmaantuvuus on yhä yli 50. Tapausmäärät ovat laskeneet, mutta hitaimmin ne ovat laskeneet alueilla, jossa on enemmän asukkaita. Näin esimerkiksi HUS-alueella.
– Pientä nousua alueilla nähdään alueilla, joissa väestöpohja on pieni ja pienikin määrä voi nostaa kokonaislukua, muistuttaa strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä.
YLE

Vastaukset 6
Vanhimmat
Rokotemyönteisyys lisääntyy tartuntojen tippuessa.
Niin se laski viimekesänäkin syksyllä alkaa lisääntymään taas.
Viime syksynä ei ollut rokotettu ollenkaan. Nyt tilanne on toinen.
Viimekesänä ei ollut rokotettu ollenkaan silti laski ihan smalla tavalla kuin tänä vuonnakin ja lisääntyminen alkaa syksyllä kuten viimevuonnakin tuota rokotetta pitää hakea myöskin jatkossa puolenvuoden välein kuten flussapiikejäkin annetaan sen teho ei riitä pisempään.
Pääkaupunki on kiihtymisvaiheessa, mikä yllättävää kyllä tarkoittaa tartuntojen vähenemistä. Tämä on kai sitä virkamiesten kapulakieltä.
Valkoposkihanhesta löytyi lintuinfluenssa myös Helsingissä.