Malliesimerkki poliittisesta mamutuksesta!

Yhdysvaltain silloinen presidentti Obama halusi vaikuttaa pysyvästi osavaltioiden äänestystuloksiin. Yksi hänen projektinsa oli suunnata kymmeniätuhansia somalimamuja Minnesotaan sen pääkaupunkiin.

Niinpä tuloksena kongressin edustajanhuoneeseen valittiinkin somalinainen nimeltä Ilhan Omar. Hän kuuluu demareiden pahamaineiseen naisnelikkoon, joka on samalla äärivasemmistolainen ja islamia voimakkaasti tukeva ryhmä.

Minnesota oli aiemmin republikaanien vahvaa aluetta, joka valitsi valkoisia kristittyjä kongressiin. Mutta nyt tilanne muuttui. Kuten tapahtuu muuten Suomessakin!

Ps. Minnesotan osavaltiossa on suurin suomalaisten siirtolaisten keskittymä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomautan.

Obama on taas tullut julkisuuteen. Hän TV- haastattelussa kehtasi väittää, että kriittisen rotuteorian vastustus olisi ihan oikeistomedian rasisimia!? Huhhuh..

Vaikka KRT on itsessään silkkaa valkoisten vastaista rasisimia. Eikä mitään oikeistomediaa enää olekaan Yhdysvalloissa. Ainakaan valtamediaa.

Äänestä

Obamaa juhlittiin muin jotain sankaria, joka yhdistää maan ja sen kansalaiset? Nyt hän on lopulta paljastunut pelkäksi rotukiihkoilijaksi. Kuten hänen vaimonsakin.

Obama on tehnyt pelkkää rotupolitiikkaa muiden politiikkojen varjolla. Hän on kiihkeä valkoisten vastainen rasisti. Mikä tietysti ilahduttaa valkoisia vasureita eli itseään inhoavia masokisteja.

Äänestä

Suomenkin suurmamutuksessa on kyse pelkästään vallasta eli tulevien äänestäjien haalimisesta!

Eivät mamuttajapoliitikot oikeasti välitä pakolaisista tai hädänalaisista toisella puolella maailmaa.

Mutta missään et voi kuulla tai lukea tuota totuutta? Totuus mamutuksesta on kaikkein sensuroiduin aihe nykyään.

Äänestä
  • Totuus on tunnetusti sodan ensimmäinen uhri.

    Ei kait tarvitse selittää, mistä sodasta on kyse?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvaltain silloinen presidentti Obama halusi vaikuttaa pysyvästi osavaltioiden äänestystuloksiin. Yksi hänen projektinsa oli suunnata kymmeniätuhansia somalimamuja Minnesotaan sen pääkaupunkiin.

Niinpä tuloksena kongressin edustajanhuoneeseen valittiinkin somalinainen nimeltä Ilhan Omar. Hän kuuluu demareiden pahamaineiseen naisnelikkoon, joka on samalla äärivasemmistolainen ja islamia voimakkaasti tukeva ryhmä.

Minnesota oli aiemmin republikaanien vahvaa aluetta, joka valitsi valkoisia kristittyjä kongressiin. Mutta nyt tilanne muuttui. Kuten tapahtuu muuten Suomessakin!

Ps. Minnesotan osavaltiossa on suurin suomalaisten siirtolaisten keskittymä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu