En ole haluttava

Miten ratkaista ongelma käytännössä, että jos et vastaa kumppanin fyysistä ihannetta, mutta suhteen pohja on enemmän henkisellä tasolla?
Miten voisin asiallisesti tuoda esille miehelle, mahdollisimman vähän syyllistämättä että minä tiedän että en ole toisen mielestä fyysisesti haluttava, ja haluaisin saada huomiota muualta?
En siis mitään fyysistä suhdetta. Mutta haluaisin olla enemmän esillä, ja jutella ihmisten kanssa ja ehkä käydä myös ulkona.
Asiasta on riidelty monesti aiemmin. Että en saa tavata muita, enkä saisi olla esillä, mutta vastaavasti kanssani ei haluta viettää aikaa, ja jos se vähä mitä olen somessa esillä tulen jatkuvasti ignooraatuksi.
Ja seksielämää ei käytännössä ole. Ainut mitä mies haluaisi on itse saada suuseksiä, ja itse en oikein ikinä saa mitään ja olen todella turhautunut ja masentunut.
Ja jos saan pari kertaa vuodessa, niin sekin tuntuu tulevan lähinnä säälistä ja velvoitteesta.
Tiedän että en ole huonon näköinen ja ottajia olisi paljon, mutta ongelma on se, että en vain satu vastamaan mieheni ulkoista ihannetta.
Tuntuu niin pahalta nähdä, kuinka joku muu saa sen kaiken huomion mitä itse toivoisi saavan ihmiseltä jota rakastaa.
10291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No asialle et voi itse mitään, joten just deal with it!

Äänestä
  • Siltä se vähän tuntuu. Ja en oo ajatellut enää vain deal with it. Tässä on kohta 3 vuotta oltu lähes selibaatissa, ja nyt pitää tulla muutoksia.

    Äänestä

Normaalia Suomessa

Äänestä
  • Tuntuu olevan. Ja tämä, että rakastutaan naiseen joka on seksikäs ja näyttävä. Ja hetken päästä mies sanoo suhteessa että se on huono asia. Ja kuten nyt tässä, sitten etsii sitä seksikästä ja näyttävää lihaa muualta vaikka vieressä olisi mielin määrin.
    Joku sairaushan tämäkin taisi oikeasti olla.

    Äänestä

Hommaa itsetunto

Äänestä
  • Turha jankuttaa

    Äänestä

  • Itsetuntoni on ihan hyvä, mutta tilanne ärsyttää. Olen ollut ihana ja tehnyt kuten mies haluaa ja pitänyt itseni ja omat haluni piilossa ja toivonut muutosta mutta nyt riitti. Minäkin haluan panna ja olla haluttu.

    Äänestä

Lesboiluun päättyy

Äänestä
  • Omat halut seksin suhteen sellaisia että naiset ei niitä pysty tyydyttämään.

    Äänestä

No mikä ihme teitä sitten yhdistää, jos tuo henkinenkään yhteys ei saa haluamaan viettää aikaa keskenään? Ja miehelläkö joku toinen, joka fyysisesti miellyttää. Kaikkea sitä maailmaan mahtuu tosiaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten ratkaista ongelma käytännössä, että jos et vastaa kumppanin fyysistä ihannetta, mutta suhteen pohja on enemmän henkisellä tasolla?
Miten voisin asiallisesti tuoda esille miehelle, mahdollisimman vähän syyllistämättä että minä tiedän että en ole toisen mielestä fyysisesti haluttava, ja haluaisin saada huomiota muualta?
En siis mitään fyysistä suhdetta. Mutta haluaisin olla enemmän esillä, ja jutella ihmisten kanssa ja ehkä käydä myös ulkona.
Asiasta on riidelty monesti aiemmin. Että en saa tavata muita, enkä saisi olla esillä, mutta vastaavasti kanssani ei haluta viettää aikaa, ja jos se vähä mitä olen somessa esillä tulen jatkuvasti ignooraatuksi.
Ja seksielämää ei käytännössä ole. Ainut mitä mies haluaisi on itse saada suuseksiä, ja itse en oikein ikinä saa mitään ja olen todella turhautunut ja masentunut.
Ja jos saan pari kertaa vuodessa, niin sekin tuntuu tulevan lähinnä säälistä ja velvoitteesta.
Tiedän että en ole huonon näköinen ja ottajia olisi paljon, mutta ongelma on se, että en vain satu vastamaan mieheni ulkoista ihannetta.
Tuntuu niin pahalta nähdä, kuinka joku muu saa sen kaiken huomion mitä itse toivoisi saavan ihmiseltä jota rakastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu