Susi hyökkäsi miesten kimppuun Nivalassa – petoyhdysneiti yllättyi eläimen käytöksestä: ”Oli jollain tavalla sairas”
Kylvötöissä ollut urakoitsija tuli apuun ja pelasti isännän ja petoyhdysmiehen suden hyökkäykseltä Nivalassa.
– Kylvötöissä ollut urakoitsija soitti minulle sunnuntaina 16.5. Nivalan Ypyässä nähdystä erikoisen uhkaavasti käyttäytyvästä sudesta illalla, Nivalan petoyhdysmies Anni Kukkola kertoo Ilta-Sanomille.
Kanala kertoo, että susi oli istunut pihalla ja katsellut pihattonavetan avoimen oven suuntaan.
– Urakoitsija Tamma Laurala soitti emännän pyynnöstä minulle ja lähdin ajamaan autolla paikalle. Pääsin autolla aivan pihaan saakka, jolloin uhkaavasti käyttäytynyt susi lähti hetkeksi hieman kauemmas pihasta, Kanala sanoo.
Vaara ei ollut silti vielä ohi.
– Arvelin, että iso urossusi oli jollain lailla sairas, kun se jäi muutaman sadan metrin päähän meistä. Isäntä kyllä varoitti minua siitä, että susi on vaarallinen. Hän ottikin talikon mukaansa, kun lähdimme suden suuntaan tutkimaan mistä on kyse, Kanala kertoo.
Kaksikko näki, että urossuden luona kävi vielä toinenkin susi, joka poistui pian paikalta.
Sitten kaikki muuttuikin äkkiä entistä vaarallisemmaksi.
– Iso urossusi lähti meitä kohti. Se oli 50 metrin päässä. Emäntä alkoi soittaa kännykällään urakoitsijaa apuun ja käänsi selkänsä. Silloin susi hyökkäsi kohti.
Kokenut petoyhdysneiti Kanala huusi vaistomaisesti ohjeen emännälle.
– Käänny kohti sutta ja pysähdy!
Se ei auttanut, vaan vihainen susi juoksi aina vain kaksikkoa kohti.
– Huidoimme ja karjuimme. Susi pysähtyi vasta noin 20 metrin päähän. Pian kylvötöissä ollut urakoitsija ehti traktorilla paikalle ja vasta silloin susi pakeni meitä, Kanala kertoo.
Poliisikin tuli paikalle, mutta susi oli jo ehtinyt paeta kauemmaksi. Kanalan mukaan urossusi oli vaarallinen.
– Liiaksi ihmisiin tottuneet sudet voivat olla kaikkein vaarallisimpia, hän sanoo.
Tamma Laurala sai kuvatuksi videolle hetken suden liikkeistä Nivalassa sunnuntaina 16.5.
Susia pitää metsästää - niitä on jo liikaa.
Liian moni koira on joutunut suden suuhun

Vastaukset 13
Vanhimmat
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008050613.html
Susi ollut kovasti oman voimansa tunnossa
Ai kamalaa IIIIKKKKK
punikit kävivät 1918 peltotöissä olleiden kimppuun
Paitti että ei käynyt kenenkään kimppuun. Eikö lehtimies saa valehtelusta mitään sanktiota?
Laitanko paremmaksi?
Susi hyökkäsi lastentarhan pihalla olleiden lasten kimppuun Nivalassa.
- pienellä sivun alareunassa, jos lastentarha olisi rakennettu juuri tuohon kohtaa mutta onneksi 12 vuotta sitten åäätettiin rakentaa se Kalajoelle.
Ovatko sudet siis luonteeltaan kommunisteja ?
Maalaisia ja isäntiä metsästettiin noihin aikoihin.
Ystävällinen susi oli tulossa rapsuteltavaksi, ja ihmiset rupesivat panikoimaan
Élukat vaan taljoiksi hyvissä ajoin.
Ei huolta, kyllä Jussi Vatanen yhdessä Pihla Viitalan kanssa pelastavat suden pahoilta anteroilta.
Tuosta oppia lapsille, etteivät turhaan pelkää kilttejä susia
https://areena.yle.fi/1-432526
Vihreäthän niitä suojelevat minkä ehtivät, eivät hulluusaatteessaan ajattele, mitä susien rajaton lisääntyminen aiheuttaa muulle eliökunnalle. Suojelevat susia, mutta eivät suojele muita. Tuo on sitä vihreää yksipuolista aatehörhöyttä.
Jota tuntuu esiintyvän etenkin tunnetulla susialueella Helsingin kantakaupungissa.
Ettei vaan susi kuatro?
Tietysti sillä rakkieläimenä on sairas käytös, kotirakit jalostettu vielä sairaammiksi ja pitäisikin hävittää kokonaan.