Neuvostovallan ahmaisemasta Virosta pakkosiirrettiin 1940-luvulla yhteensä yli 30 000 ihmistä. Tavaravaunuihin tungettiin väkeä vauvoista vanhuksiin. Yksi heistä oli Kersti Samm, josta Siperian-vuodet tekivät orvon.
TALLINNA Seinäkellon raksutus kilpailee naapurista kantautuvan jumputuksen kanssa. Pohjoistallinnalaisen kerrostalon seinät ovat paperinohuet. Hiljaisuus on kovaa valuuttaa.
Kersti Samm selaa valokuvia. Siinä hän on yksin, vakavakatseisena ekaluokkalaisena. Äitinsä kanssa. Serkkutytön.
Taustalla näkyy vuorijono. Se rötköttää kolmentuhannen kilometrin päässä Krasnojarskin aluepiirissä. Kaukana Ural-vuoriston tuolla puolen.
– Aamuvarhaisella oveen hakattiin ja ilmoitettiin passintarkastuksesta. Alkoi karmea hässäkkä, kaikki itkivät ja pakkasivat jotakin. Istuin äidin sängyllä ja tärisin, Samm muistelee elämänsä muuttanutta aamua.
Seurasi kaksitoista vuorokautta kestänyt junamatka tavaravaunuissa. Kaikki eivät selvinneet edes perille asti.
Tilanne toistui lukuisissa virolaisperheissä. Kesäkuun 14. päivänä 1941 pakkosiirrettiin ensimmäiset 10 000 ihmistä. Kaksi kolmasosaa heistä oli naisia, lapsia ja vanhuksia.
Toinen aalto seurasi sodan jälkeen. Vuoden 1949 maaliskuussa Siperiaan lähetettiin 21 000 ihmistä. Naisia ja lapsia oli jo 80 prosenttia, Kersti Samm heidän joukossaan.
– Koin tapahtuneen vääryytenä viimeistään silloin, kun minun ja serkkuni puiset nuket heitettiin sytykkeeksi kamiinaan. Silloin minuun iskostui, että tämä ei ole reilua!
Pakkosiirrot eli kyyditykset (viroksi küüditamine) koskivat suoraan alle kymmentä prosenttia Viron väestöstä, mutta välillisesti vaikutus on paljon suurempi. Niinpä ne ovat tätä nykyä osa virolaista kollektiivista muistia.
– Kyyditykset ovat minulle keskimääräistä henkilökohtaisempi aihe. Silloinkin kun niistä kerrottiin koulun historiantunnilla, koin jotenkin tarvetta pitää isoäitini puolta, toteaa Sammin tyttärentytär Liis Pajuväli, 26.
Lapsuusvuosiltaan hän muistaa isoäidin Siperian-muistelut jopa valoisina.
– Isoäitihän muistaa oman äitinsä vain kyyditysajalta. Se selittää muistojen onnellisuuden, Pajuväli pohtii.
Kersti Sammin äiti oli sairastellut jo ennen Siperiaan joutumistaan. Hän ei koskaan nähnyt kotimaataan uudelleen.
Liis Pajuvälille pakkosiirtojen synkkä todellisuus pääsi näyttäytymään vasta isoäidin äidin Viroon lähettämistä kirjeistä, jotka hän sai luettavakseen täysi-ikäisenä.
– Olen tavannut ihmisiä, joille ei ole mitään kosketuspintaa kyydityksiin. Olen sitten kertonut, miten viisivuotias isoäitini näki kyyditysjunan pimeydessä nälkää. Mielestäni tämän muistaminen on tärkeää.
Sammin toinen tyttärentytär Ann Pajuväli, 31, on kaivautunut syvimmälle perheensä kyyditystarinaan. Hän auttoi isoäitiään muokkaamaan tämän äidin kirjeistä ja vanhoista valokuvista kirjan, jonka katsoo olevan eräänlainen manifesti seuraaville sukupolville.
– Olin kuullut kyyditystarinoita koko lapsuuteni ajan, mutten aivan käsittänyt mitä se kaikki merkitsi. Tarina avautui aivan eri lailla isoisoäitini kirjeiden kautta.
Niissä Pajuvälin itsensä ikäinen nainen kuvailee läheisilleen elämää Siperiassa ja samalla pienen tyttärensä kasvamista.
– Se oli surullista ja hyvin tunteisiin menevää luettavaa. Tarinahan oli minulle tuttu, tiesin miten se tulisi päättymään. Kävi kuitenkin ilmi, että siihenastiset tiedot olivatkin pelkkää pintaa, Ann Pajuväli toteaa.
Sillä, miten hän itse olisi pärjännyt vastaava tilanteessa, Pajuväli ei halua spekuloida.
– Sellaista ei kukaan tiedä ennen kuin löytää itsensä vastaavasta tilanteesta.
Kersti Samm puolestaan kertoo olleensa kyyditettyjenkin joukossa keskimääräistä onnekkaampi.
– Äitini oli niin vakavasti sairas että oli [alkuvaiheen metsätöiden jälkeen] vapautettu työvelvollisuudesta. Niinpä vietin melko paljon aikaa hänen kanssaan.
TALLINNA Seinäkellon raksutus kilpailee naapurista kantautuvan jumputuksen kanssa. Pohjoistallinnalaisen kerrostalon seinät ovat paperinohuet. Hiljaisuus on kovaa valuuttaa.
Kersti Samm selaa valokuvia. Siinä hän on yksin, vakavakatseisena ekaluokkalaisena. Äitinsä kanssa. Serkkutytön.
Taustalla näkyy vuorijono. Se rötköttää kolmentuhannen kilometrin päässä Krasnojarskin aluepiirissä. Kaukana Ural-vuoriston tuolla puolen.
– Aamuvarhaisella oveen hakattiin ja ilmoitettiin passintarkastuksesta. Alkoi karmea hässäkkä, kaikki itkivät ja pakkasivat jotakin. Istuin äidin sängyllä ja tärisin, Samm muistelee elämänsä muuttanutta aamua.
Seurasi kaksitoista vuorokautta kestänyt junamatka tavaravaunuissa. Kaikki eivät selvinneet edes perille asti.
Tilanne toistui lukuisissa virolaisperheissä. Kesäkuun 14. päivänä 1941 pakkosiirrettiin ensimmäiset 10 000 ihmistä. Kaksi kolmasosaa heistä oli naisia, lapsia ja vanhuksia.
Toinen aalto seurasi sodan jälkeen. Vuoden 1949 maaliskuussa Siperiaan lähetettiin 21 000 ihmistä. Naisia ja lapsia oli jo 80 prosenttia, Kersti Samm heidän joukossaan.
– Koin tapahtuneen vääryytenä viimeistään silloin, kun minun ja serkkuni puiset nuket heitettiin sytykkeeksi kamiinaan. Silloin minuun iskostui, että tämä ei ole reilua!
Pakkosiirrot eli kyyditykset (viroksi küüditamine) koskivat suoraan alle kymmentä prosenttia Viron väestöstä, mutta välillisesti vaikutus on paljon suurempi. Niinpä ne ovat tätä nykyä osa virolaista kollektiivista muistia.
– Kyyditykset ovat minulle keskimääräistä henkilökohtaisempi aihe. Silloinkin kun niistä kerrottiin koulun historiantunnilla, koin jotenkin tarvetta pitää isoäitini puolta, toteaa Sammin tyttärentytär Liis Pajuväli, 26.
Lapsuusvuosiltaan hän muistaa isoäidin Siperian-muistelut jopa valoisina.
– Isoäitihän muistaa oman äitinsä vain kyyditysajalta. Se selittää muistojen onnellisuuden, Pajuväli pohtii.
Kersti Sammin äiti oli sairastellut jo ennen Siperiaan joutumistaan. Hän ei koskaan nähnyt kotimaataan uudelleen.
Liis Pajuvälille pakkosiirtojen synkkä todellisuus pääsi näyttäytymään vasta isoäidin äidin Viroon lähettämistä kirjeistä, jotka hän sai luettavakseen täysi-ikäisenä.
– Olen tavannut ihmisiä, joille ei ole mitään kosketuspintaa kyydityksiin. Olen sitten kertonut, miten viisivuotias isoäitini näki kyyditysjunan pimeydessä nälkää. Mielestäni tämän muistaminen on tärkeää.
Sammin toinen tyttärentytär Ann Pajuväli, 31, on kaivautunut syvimmälle perheensä kyyditystarinaan. Hän auttoi isoäitiään muokkaamaan tämän äidin kirjeistä ja vanhoista valokuvista kirjan, jonka katsoo olevan eräänlainen manifesti seuraaville sukupolville.
– Olin kuullut kyyditystarinoita koko lapsuuteni ajan, mutten aivan käsittänyt mitä se kaikki merkitsi. Tarina avautui aivan eri lailla isoisoäitini kirjeiden kautta.
Niissä Pajuvälin itsensä ikäinen nainen kuvailee läheisilleen elämää Siperiassa ja samalla pienen tyttärensä kasvamista.
– Se oli surullista ja hyvin tunteisiin menevää luettavaa. Tarinahan oli minulle tuttu, tiesin miten se tulisi päättymään. Kävi kuitenkin ilmi, että siihenastiset tiedot olivatkin pelkkää pintaa, Ann Pajuväli toteaa.
Sillä, miten hän itse olisi pärjännyt vastaava tilanteessa, Pajuväli ei halua spekuloida.
– Sellaista ei kukaan tiedä ennen kuin löytää itsensä vastaavasta tilanteesta.
Kersti Samm puolestaan kertoo olleensa kyyditettyjenkin joukossa keskimääräistä onnekkaampi.
– Äitini oli niin vakavasti sairas että oli [alkuvaiheen metsätöiden jälkeen] vapautettu työvelvollisuudesta. Niinpä vietin melko paljon aikaa hänen kanssaan.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Vuoden 1949 maaliskuussa kyyditettyjen kohtalo oli myös yleisesti jonkin verran helpompi kuin kesäkuussa 1941 pakkosiirrettyjen. Ensimmäinen aalto kun vietiin lähes saman tien sotaan joutuneeseen maahan.
Tarkoituksena oli pyyhkiä itsenäisen Viron perustukset olemattomiin. Niinpä joukossa oli kolmisen tuhatta yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa ollutta henkilöä perheineen.
– Moni sodan aikana kyyditetty lapsi kuoli Siperiassa nälkään tai jäi orvoksi ja laitettiin lastenkotiin, kyydityksiä tutkineen Sled-järjestön jäsenet Triin Kerge, Marika Alver ja Katarina Meister kertovat Ylelle sähköpostitse.
Kesäkuussa 1941 pakkosiirretyistä virolaisista menehtyi yli puolet. Vuoden 1949 kyyditetyistä sen sijaan valtaosa palasi hengissä, vaikkakin fyysisesti tai henkisesti rikkonaisina.
Neuvostoliiton ilmapiiri alkoi jonkin verran vapautua hirmuhallitsija Josif Stalinin kuoltua vuonna 1953. Alaikäisiä kyyditettyjä alkoi palata Viroon ensimmäisten joukossa, mikäli heillä oli joku jonka luokse mennä.
Kersti Samm palasi Viroon 11-vuotiaana yhdessä serkkunsa ja vanhemman tutun tytön kanssa. Hänestä oli juuri tullut orpo, sillä äidin terveys petti lopullisesti pari päivää ennen lähtöä. Saksan armeijan virolaisjoukoissa taistelleen isän hän oli menettänyt jo vuoden 1944 Sinimäkien torjuntataisteluissa(siirryt toiseen palveluun).
– En muista siitä matkasta kovinkaan paljon, koska ikävöin äitiä niin paljon. Makasin junassa yläpetillä kasvot seinään päin ja kieltäydyin syömästä.
Vanhin matkaseuralaisista kertoi myöhemmin Sammin isovanhemmille pelänneensä hänen kuolevan.
Aikuisten kyyditettyjen vaikeudet jatkuivat usein vielä paluun jälkeen. Heidän ei sallittu asettua asumaan isompiin kaupunkeihin tai rajavyöhykkeen ja muiden kiellettyjen alueiden läheisyyteen.
Kersti Samm kokee olleensa tässäkin mielessä onnekas. Lapsia rajoitukset eivät koskeneet ja hän pääsi asumaan setänsä, Viron legendaarisimpiin kuuluneen säveltäjän ja kuoronjohtajan Gustav Ernesaksin perheeseen.
– Suruni kanssa jouduin kuitenkin pärjäämään täysin omillani. Nykyisin on tarjolla kaikenlaista henkistä tukea, suruleirejä ja muuta. Minun kanssani kukaan ei keskustellut tapahtuneesta. Oli pakko alkaa elää uutta elämää saman tien, Samm muistelee.
Sitten tulivat uudet ystävät, rakkaus, lapset ja arki.
– Nuoret osaavat olla onnellisia kaikkialla. Sitä paitsi kukaan ei voinut siihen aikaan kuvitellakaan, että jokin muuttuu. Kaikki elivät siinä tiedossa, että tällaista elämä nyt on.
Ann Pajuvälin mukaan Kersti Samm on pärjännyt elämässään olosuhteisiin nähden loistavasti.
– Tästä huolimatta kyydityskokemus on kummitellut kaiken aikaa. Se on jättänyt lähtemättömän jälkensä, vaikka mummo ei halua määritellä itseään sen kautta.
Kersti Samm kertoo eläneensä vuosikymmenet ikään kuin menneisyyttä ei olisi ollutkaan.
– Se kapseloitui syvälle minuun. En koskenut siihen, vaikka äidin kirjeet kulkeutuivat mukanani. Otin ne aina toisinaan esiin, mutten kyennyt lukemaan edes yhtä loppuun.
Muutos sai alkunsa vasta 15 vuotta sitten, kun hän päätti suomalaistuttunsa kehotuksesta kirjoittaa äitinsä kirjeet tietokoneella puhtaaksi.
– Sitä seurasi valtava vapautuminen. Olin sitä ennen pitänyt itseäni usein rumana, tyhmänä ja heikkona. Menneisyyden käsittelemisellä oli valtava vaikutus myös itsetunnolleni, Samm kuvailee.
Matkat maksettiin työllä eli taksvärkillä.
Suomen torpparit oli heikommassa asemassa. Joutuivat myös tekemään taksvärkkiä ruokansa ja asumisensa eteen eivätkä saaneet mitään ilmaisia matkoja.
” Suomen torpparit oli heikommassa asemassa. Joutuivat myös tekemään taksvärkkiä ruokansa ja asumisensa eteen eivätkä saaneet mitään ilmaisia matkoja.”
Todellisuudessa korvasivat työllään (=taksvärkki) tilansa vuokran ja saivat vastineena tilan tuoton, joka myytiin!
Palstan natsitrolli uhoo miten Suomesta olisi hänen varmojen ja täysin luotettavien tietojensa mukaan viety Sibirjaan jopa 300 000 henkeä. Suomen ja Viron sen aikaisia väkilukuja vertaamalla näkee heti miten tuo on enemmän kuin moninkertaisesti valehdeltu luku. Tuskin olisi enimmilläänkään viety kuin ehkä 80 000 ja nekin suurimmalta osin vuoden 1918 raakoja valkomurhaajia.
Muistetaan samalla tämä, että Himmlerin lupauksen mukaan KAIKKI suomalaiset, lähes 4 miljoonaa, olisi tapettu.
On otettava huomioon,että neuvostohallinto oli varsin suopea virolaisia kohtaan.Olivathan he vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan liittyneet neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen!Sen sijaan Suomen tekemä sitkeä vastarinta osoitti,että maa oli piintyneiden neuvostovihamielisten voimien otteessa.Niinpä olisi ollut tarpeen puhdistaa perusteellisesti kapitalistinen saasta Suomen työtätekevien luokkien edistyksen tieltä!Tässä asiassa neuvostoviranomaiset olisivat olleet valmiit suuriinkin ponnistuksiin!
Voroshilovin+komitealla+oli+myös+valmiit+luettelot+Siperiaan+kuljetettavista+suomalaisista.
Missä tällainen Himmlerin lupaus on annettu?
Suomi oli Hitlerin suunnitelmissa Saksan pohjoisen sivustan suoja,jolle annettiin myös Kuola.
Näin Hitler reiluna miehenä lupasi ulkoministeri Wittingille syyskuussa -41 tämän allekirjoitettua antikomintern-sopimuksen.
Viro sovjetisoitiin väkivalloin, koululaitos ja talouselämä tuhottiin ja väärennetyllä vaalituloksella maa siirtyi sosialismiin sekä anoi NL:n osavaltion asemaa muiden Baltian maiden lailla.
Siihen bluffiin uskoo vain yksinkertainen stallari.
Hitlerin kuoltua nuoret sekopääkiihkot olisivat sujuvasti unohtaneet Suomen merkityksen sodassa ja lähteneet luomaan turaaneista puhdistettua Germaniaa.
"Se käsitti sivistyneistön upseerit mukaan lukien,teollisuusmiehet.suojeluskuntalaiset, tilanomistajat jne noin 50 000."
Eli pöhveIi keksi omasta päästään luvun 300 000, no sehän on tiedetty aina, tällä kertaa phveIi jopa myöntää asian itse;)
Samaten pöhveIi on satoja kertoja tällekin palstalle spämmännyt, että 100 000 virolaista karkotettiin siperiaan, missä nämä kaikki kuolivat Gulagilla.
Valehtelet,kuten aina.
Tarkkis-poika on huono valehtelija jopa stallarien mittareilla.
” Palstan natsitrolli uhoo miten Suomesta olisi hänen varmojen ja täysin luotettavien tietojensa mukaan viety Sibirjaan jopa 300 000 henkeä.”
Näinsen arvioisin, kiitos tittelistä:-D
Suomen ja Viron sen aikaisia väkilukuja vertaamalla näkee heti miten tuo on enemmän kuin moninkertaisesti valehdeltu luku. ”
Virossa oli väkeä yksi miljoona ja vuosuen mittaan katosi 90.000.
Suomessa oli väkeä 3,6 miljoonaa, joten arvio on melko oikea!
”Tuskin olisi enimmilläänkään viety kuin ehkä 80 000 ja nekin suurimmalta osin vuoden 1918 raakoja valkomurhaajia.”
Ja sekös olisi ollut mitätön lukumäärä? Neukkuja ei vuosi 1918 olisi kiinnostanut vaan etusijan olisi saanut virkakunta, papit, opettajat, poliisi jne!
”Muistetaan samalla tämä, että Himmlerin lupauksen mukaan KAIKKI suomalaiset, lähes 4 miljoonaa, olisi tapettu.”
Mahtoiko tuollaista edes koskaan sanoa? Missä lähde?
” Eli pöhveIi keksi omasta päästään luvun 300 000, no sehän on tiedetty aina, tällä kertaa phveIi jopa myöntää asian itse;)”
Ja pitää siitä edelleen kiinni. Perustelut kerroin jo tuolla edellisessä sanomassa! Olet väliin puhunut, että kaikki suojeluskuntalaiset olisi viety ja YKSIN heitä oli tuo lukumäärä!!
”Samaten pöhveIi on satoja kertoja tällekin palstalle spämmännyt, että 100 000 virolaista karkotettiin siperiaan, missä nämä kaikki kuolivat Gulagilla.”
Et taaskaan osaa siteerata oikein! Sen verran karkoitettiin ja harva palasi. Osa saattoi esim. Vapautua leiriltä, mutta ei saanut palata Viroon!
Hyvä kuitenkin, että oikeat luvut ovat jääneet mieleesi!
"Et taaskaan osaa siteerata oikein! Sen verran karkoitettiin ja harva palasi. Osa saattoi esim. Vapautua leiriltä, mutta ei saanut palata Viroon!"
Pöhvei jatkaa valehteluaan, kertaakaan pöhveIi ei ole pystynyt todistamaan valeitaan😂😃😁
Mitähän sanotaan tämän ketjun avauksessa?
"pakkosiirrettiin 1940-luvulla yhteensä yli 30 000 ihmistä."
Voroshilovin komitealla oli myös valmiit luettelot Siperiaan kuljetettavista suomalaisista.
Ihanko totta, oletko nähnyt listat ihan itse vai kertoiko joku kaljaillassa ?
Suomi oli Hitlerin suunnitelmissa Saksan pohjoisen sivustan suoja
Kun venäläiset olisi kaikki tapettu niin kuka tai mikä Saksaa olisi pohjoisesta uhannut, ketä vastaan pohjoista sivustaa olisi tarvinnut suojata ?
Komitean raportin ovat suomalaiset tutkijat lukeneet 1990-luvulla,kun Venäjän arkistoihin oli pääsy lyhyen aikaa.
Molotov uhkasi sen toimeen panolla,kun suomalaiset kakistelivat Moskovassa rauhanehtoihin suostumista 19.9. 44.
Venäjä/NL++olisi+tietenkin+jäänyt+olemaan,koska+Saksan+tavoitteena+oli+tasa+Arkangel-Moskova+-Volga-Astrakan++ynnä+Kaukasian+öljyalueet.
Ihan totta, kaljassa näkyjä näkee....
MITÄ STALIN EDELLÄ, SITÄ SUOMEN KOMMUNISTIT PERÄSSÄ
Siperiaan karkoitettavat
https://www.petsamoseura.net/siperian-lista
Suomietu: ilmainen kyyti epäkansallisille ihmisille kuolemaan Petroskoin keskitysleireille.
Petroskoi oli omalla alueella ja leireille järjestettiin huolto,kun pahin ruokapula oli ohi.
Jossa kuoli peräti 3.500 henkeä ensimmäisenä ns ”lanttutalvena” tauteihin! Jatkossa tilanne kohentui.
Baltiasta kyydittiin Siperiaan usempana vuonna 40 - 41, 44 - yhteensä n. 90000 henkilöä.
Kyydittyjen lisäksi vankiloissa tapettiin ja kidutettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä.
NL:n romahtaessa kaikille Baltian maille tuli kova kiire turvaan Naton ja EU:n jäseniksi.
Samoin Suomelle,mutta Natossa ollaan vain porstuassa erityisen rakkaana rauhankumppanina.
Valehtelet siis luvun kolminkertaiseksi. Uskon tämän päivän virolaisia enemmän kuin tämän palstan valehtelevia oikeistoänkyröitä. Oikea luku on 30 000 ihan kuten Viro ilmoittaa.
Tuossa sanotaa Baltiasta eli Virosta, Latviasta ja Liettuasta vietiin n. 900000 henkilöä (miehiä, naisia ja lapsia). Lisäksi oli vangitut ja teloitetut!
Miksiköhän tästäkään ei kerrottu 70-luvulla radion "Näin naapurissa"-ohjelmassa?
Suomalaisia ei olisi turhaan kyyditetty Siperiaan saakka. Katynin metsässä oli jo monttu valmiina - jos historia olisi mennyt vähän toisin.
Atte kALEVA KYYTI KIRKOLLE ja takaisin liikkuvuusavustuksella.
Uskooko joku tosissaan että N-liittoa ja venäläisiä katkerasti vihaavat oikeistolaiset eivät koskaan missään asiassa valehtele eivätkä edes liioittele ? Kuten tuo kyydittejyn lukumäärä, Suomessa on aina toisteltu lukua 90 000 mutta virolaiset itse ilmoittavat 30 000. Eihän siinäkään ole valehtelukeroin sen pienempi kuin 3, hah.
Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan, ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua. Viron sosialistinen neuvostotasavalta oli melko suljettu 1960-luvun loppupuoliskolle asti. Vähitellen virolaiset alkoivat katsella maan pohjoisosissa myös Suomen televisiota. Suomen television katselu oli luvatonta, mutta siitä huolimatta sitä katseltiin erikoisesti tätä tarkoitusta varten tehdyllä laitteella.
Ideologisen taistelun tehostamiseksi Viron kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nimitettiin 1978 Karl Vaino. Vuoden 1980 Moskovan kesäolympialaisten eräitä tapahtumia, kuten purjehdus järjestettiin Tallinnassa. Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa. 1980-luvun lopulle tultaessa virolaisten osuus maan väestöstä oli romahtanut 1930-luvun lähes 90 prosentista noin 60 prosenttiin.
Vuonna 1988 Mihail Gorbatšovin pääsihteerikaudella vaihtui myös Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri. Uusi pääsihteeri oli kansallismielinen Vaino Väljas.
https://sooloiluja.com/kommunismin-uhrien-muistomerkki/
Lähempänä oikeaa on 300000
Ruotsin vallan aikana miehet saivat ilmaisen matkan Saksaan tai Puolaan kuollakseen siellä, jotta Ruotsiin virtaisi enemmän ryöstösaalista.
Vain armeijaan liittyneet miehet eivät naiset, lapeset eikä vanhukset!
Kas siinä ero.
Ei silloin armeijaan liitytty vaan liitettiin.
Miehetkö sai viedäkin, ei mitään paheksuntaa tai hämminkiä siitä ?
Minkäs sille voit! Venäjällä viedään yhä tänäkin päivänä!
Oliko Jeckelnillä hienommat vaunut kuin Vorolla.
Olavi Karpalo tarkoitti Jeckelnin hautajaissseremonioita päiväkirjassaan.
Polsut eivät myöskään suvainneet siipeileviä lammastelijoitakaan.
Porvarien antama etu 1918: työväelle matka Saksan suolakaivoksiin.
USAn antama etu Suomen kansalle: siirto Alaskaan.
Nuo molemmat ovat todella tarjottuja etuisuuksia.
Zdanov oli tehnyt saman Suomalaisille, baltteja me ollaan Moskovan ja jenkkienkinkin silmissä.