Äitiyslomalaisten irtisanomiset TeliaSonerassa

Helsingin Sanomat uutisoi, että eräässä TeliaSoneran Helsingin konttorissa raskaana, äityslomalla tai hoitovapaalla olevia naisia on yritetty irtisanoa tai on irtisanottu. Tilannetta yhtiön sisällä kuvataan sekasortoiseksi. Onko omalla työpaikallasi syrjitty raskaana olevia tai äitiyslomalaisia? Tai oletko itse kokenut vastaavaa syrjintää?
13419512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Jos ollaan töissä, ollaan sitten töissä.

Mutta heti ensimmäiseksi raskaaksi hankkiutuvat saa kyllä vapaasti ihan tasa-arvon nimissä irtisanoa.

Äänestä
  • Tasa-arvoa ei ole myöskään pilkata naisia jotka ottaa vastuuta kansan tulevaisuudesta sekä kantaa vastuun naisena ja äitinä olemisesta, kaikista ei siihen ole.

    Äänestä

  • ..sallittu sinullakin.
    Eikö tämä maa tarvitse lapsia maksamaan sinunkin tulevaa eläkettä jne.

    Äänestä

  • ..kuitenkin oikeutettu palaamaan entiseen työhönsä ja eritoten jos pätevyyttä on enemmän kuin ''sijaisena'' toimivalla. Eihän tuo äitiysloma-aika ainakaan omassa yrityksessämme aiheuta palaavalle irtisanomisuhkaa, päinvastoin.

    Olisiko Sonerassa kenties kaveripaikkojen jakoa, eikä sitä kuuluisaa tasa-arvoisuutta, jolloin pätevimmät ovat oikeutettuja työpaikkohinsa.

    Johtamistavat kunniaan

    Äänestä

  • Yrittäjämies kirjoitti:

    ..kuitenkin oikeutettu palaamaan entiseen työhönsä ja eritoten jos pätevyyttä on enemmän kuin ''sijaisena'' toimivalla. Eihän tuo äitiysloma-aika ainakaan omassa yrityksessämme aiheuta palaavalle irtisanomisuhkaa, päinvastoin.

    Olisiko Sonerassa kenties kaveripaikkojen jakoa, eikä sitä kuuluisaa tasa-arvoisuutta, jolloin pätevimmät ovat oikeutettuja työpaikkohinsa.

    Johtamistavat kunniaan

    Sonerassa on vuosia aina ollut ja tulee aina olemaan kavereiden suosimista ja erityisesti
    niiden, jotka osaavat palavereissa nyökytellä
    ja hiljaa yskien pallillaan pinnistellä. (Ja luikautella loistavia ideoitaan ja takapiru-kommenttejaan käytävillä tai kahvihuoneissa palavereiden jälkeen...)

    Myös eri yksiköitä on käsitelty aivan
    eri tasolla esim. aikanaan vuosittaisten bonusten, henkilöstöjuhlien ym. osalta. Räikeimpinä esimerkkeinä mobiilipuolen (yhdessä vaiheessa ns. M&M - mobiili & media -liiketoiminnan) työntekijöiden hyysäys ja suosiminen.

    Heidän bonuksensakin saattoivat olla n. 1,5 - 3 -kertaiset vuositasolla muihin yksiköihin verrattuna.

    Missään vaiheessa ei käytännössä kunnolla osattu
    olla yhdessä yhteisen asiakkaan (sen lopullisen palkanmaksajan) asialla.
    Vähän väliä joku veti välistä oman yksikkönsä puoleen tajuamatta että kaikkea tuli tehdä asiakkaan parhaaksi.
    Asiakkaat sitä tuskin huomasivat, onneksi.
    Tai sitten huomasivat, mutta eivät sitä sanoiksi pukeneet. Ja äänestivät hiljaa jaloillaan...

    Tiedän talossa edelleen olevan johtajia, joilla on kyynärpäätaktiikka sen verran ovelasti hallussaan, että sen edessä on lentänyt pihalle upeita osaajia ja heitä itseään monin verroin ammattitaitoisempia esimiehiä ja alaisia.

    Anni Vepsäläistä osa kai pitää edelleen
    loistavana valintana paikalleen ja lämpimänä henkilönä.
    Näin oletan.

    Minulle selvisi vähintään puoli vuotta sitten, että taitaa Annilla (&tiimillään) olla mielessään muutakin kuin moottoripyöräharrastuksensa ja kuuma asfaltti ennen tulevaa kesää.

    Tietääkseni hän on itsekin äiti. Siksi en voi alkuunkaan käsittää tätä viimeisintä kohua nostanutta aihetta. Enkä monta muutakaan.

    Onneksi jo muutaman vuoden olen saanut elää ja toimia sopivan kaukana tuosta puljusta.
    Silti sympatiani ovat työntekijöiden puolella.

    Irtiotto Sonerasta on ollut monesta raskaasta vaiheesta huolimatta yksi elämäni parhain tapahtuma.

    Siksi toivotankin kaikkea hyvää niiden polulle, jotka rohkenevat tämän yt-prosessin jälkeen
    nostaa sieltä kytkintä ja ottaa suunnan kohti
    uusia työelämän tuulia.

    Toki kaikilla ei ole esim. perhe- tai paikkakuntasyistä siihen mahdollisuutta. Heille
    toivon jaksamista.

    Ja tarvitaan tähän maahan myös niitä tulevaisuuden asiakkaita. Ja ehkä uusia työntekijöitäkin Homera-Humera-Tomera-TeliaSoneran palkkalistoille v. 2025...
    Joten ei kun lisääntymään soneralaiset!

    Ehkä ne vielä joskus perustavat perhearvot tajuttuaan päivähoitolan Elimäenkadulle sen henkilöstön rentoutus-työtila-kahvilan paikalle....

    Äänestä

  • Kauko Armas kirjoitti:

    Tasa-arvoa ei ole myöskään pilkata naisia jotka ottaa vastuuta kansan tulevaisuudesta sekä kantaa vastuun naisena ja äitinä olemisesta, kaikista ei siihen ole.

    Tevehdystä :)

    Eikös muuten olet työlain vastaista irtisanoa raskaana tai äityslomalla oleva nainen?

    Kyllähän jotain kirtoilmaisua tai -tapaa käytetään aina vaikka perimmäinen syy olisi naisen raskaus.

    Esimerkisi exäni joka oli Helsingissä päiväkodissa töissä, teki hommansa hyvin jne., työsopimusta ei jatkettukaan enää kun hän tuli uudestaan raskaaksi, päivä kodin pomo vältteli aiheesta puhumista, oli yllättäen samaan aikana lommalla yms. mukavia yhteensattumuksia käytänössä.

    Exäni liiton lakiasiamies esim. otti sitten yhteyttä ko. päiväkotiin, ja siellä tuli ympäripyöreitä vastauksia, että exäni olisi voinut hakea kaupungin muita siäisiä työpaikkoja...joita kumminkaan ei ollut käytänössä tarjolla yhtään, minkä kyllä päiväkodissakin tiedetiin.

    Eli tuli se klassinen toisen sana toisen sanaa vasten ja kaikkihan tietää kuinka kauan siinä sitten lopuksi käy. Itse aikoinaan olisn kaupungilla töissä myös itsekkin ja seurasin muutamaa vastaavanlaista tapausta sivusta (työkavereita) ja eipä se kovin mukavaa ollut. Sanoinkins iitä pomoille asiallisen suoraan jsoksu kahvipöydässä niin kylmän vilesti vain tuumasivat että "aina löytyy joku muu joka ei ole "hankalasti raskaana" "...uskomatonta puhetta vielä naispomon suusta kyllä.

    Joskus vain olisi hyvä saattaa moiset pikkupomot tai kuka nyt vain tuota irtisanomista tekeekin raskaille tai äityslomalla oleville naisille, edesvastuuseen teoistaan.

    Sivusta seurannut

    Äänestä

  • onpa muuttunu pirulliseks tuo elämä kun ihmisiä kiusataan ite joutuu tutkiin kaikki tue ym että niitä saa ja pykälät pitää olla mukana meidän kunnassa vielä sanotaan ettei meillä ole tapana maksaa nuitata tukia eikä kirjallisia päätöksiä saa kysynkin onko kunnat verrattavissa mafiaan sosiaaliasiamieskin on sellainen että sanoo :saottaapa mutta ei saatakaan mihin voin valittaa. nå

    Äänestä

TeliaSonera menee liian pitkälle. Tuohan on syrjintää ja rikkoo tämän maan tasa-arvolakia. Raskaana olevan naisen irtisanominen on työnantajalta asiatonta käytöstä ja lain mukaan rangaistava teko. Ehdottomasti myös toimiva yhteiskunta tuomitsee tuollaisen.

Äänestä
  • tää on nyt sitä raakaa kapitalismia! täytyy vaan yrittää pärjätä jos sullon autot ;velat ja lapsia niin kannattaa luovuttaa ja mennä sossuun saat paremmin rahaa .sieltä ne maaataloustuetkin pitäs isäntie hakee ni ei jurise niin paljon heikkoosasista ja mitä niistä juriseekin en ymmärrä jonkun sata euroa saa .hiivan hintakin taitaa nousta mutta akimpähän joudutaa kalmistoihin tulee taas säästöa ja tulospalkkioita

    Äänestä

  • Et kai tosissaa väitä uskovasi moiseen. Sonera on rehti firma minun silmissäni verrattuna esim. erääseen toiseen itseään koko ajan tv:ssä mainostavaan.

    Äänestä

Kustannusseuranta on tiukkaa. Jotta yritys selviää hengissä, on keskipitkällä aikavälillä henkilön oltava firmalle tuottoisa.

Olkoon tuottamattomuuden syy mikä tahansa - vaikkapa nyt se, että yh-vanhempi (isi tai äiti) ei pysty kunnolla vuosikausiin panostamaan työhönsä - siinä on usein pakkoperustetta henkilön karsimiselle työstänsä.

No eri asia on tietty se, onko esim. TeliaSoneralla todellinen pakkotilanne päällä.

Äänestä
  • Eipä sinulla juuri ole oikean elämän todellisuuden tajua, ilmeisesti olet tällainen ylivaltainen pomo itsekin ja rahaa silmät ja korvat täynnä, kun et inhimillisyydestä ja elämästa ja sen todellisuudesta tiedä todellakaan mitään noin lausuessasi. Maailma alkaa olla juuri sinun asenteesi vuoksi täynnä vajaakykyisiä ihan ihan parisuhteessakin eläviä ihmisiä joilla aika ym muu kyllä riittää mutta tulosvaatimukset painavat niin ettei enää jaksa...kuinka niiden tulosvoittoja vaativien yritysten pian kohta käy, kun kaikki muut, paitsi sinunkaltaiset johtajat jotka luultavasti voivat itse päättää mitä tekevät, kärsivät väsymyksestä stressistä ja vajaatyökykyisyydestä? kuka työt tekee kun kaikki potkitaan kuka mistäkin pomon keksimästä syystä(vaikka vain väärä pärstäkerroin) pois, syitä on tuolla mentaliteetilla helppo keksiä.

    Äänestä

  • eihän se ihmisestä "tuottamattomampaa" tee, on hän sitten yh tai muuten vain perheellinen, itselläni ei ole perhettä mutta olen vain yksinkertaisesti sitä mieltä.. Nämä ihmiset tekevät kuitenkin normaalin työajan mukaan töitä (mikä yleensä on itse tarkoituskin) ja sitten viettävät loppu vapaa-ajan muuta elämää. Eli siis toisaalta irtaantuvat töistä. Mutta jos joku tuntee itsensä tehokkaammaksi lukemalla ja vastailemalla sähköposteihinsa illat ja yötkin niin siitä vaan .. Eli ei ihmisen pätevyyttä tms. voi verrata omiin perhetilanteisiin .. eikä se ole mikään peruste yhtään mihinkään "kustannustehokkuusajatteluun"

    Äänestä

Eli TeliaSonera ei tod.näk irtisano ihmisiä äitiyslomalta suoraan, se olisi lainvastaista, sen työnantaja tietää.

Äitiyslomalla, hoitovapaalla, vuorotteluvapaalla oleville ilmoitetaan "epävirallisesti" että he saavat "uudelleen sijoituslapun=potkut", kun he palaavat työhönsä takaisin.

Teliasonera pitää henkilöitä yhden päivän vapaan jälkeen töissä ja... kas kas.. kaikkihan on aivan laillista. Työntekijähän on "töissä kun uudelleensijoitus lappu tulee virallisesti käteen"....

TeliaSonera siis todellisuudessa sanoo ihmisiä hoito, vuorottelu ja opintovapailta ym. mutta he täyttävät lain kirjaimen kun antavat lapun käteen esimerkiksi 1.5 vuotta hoitovapaalle olevalle ihmiselle, joka palaa töihin vuoden päästä yt-menettelyjen loppumisesta.

Pelin henki on se, että kun pois lähdet, niin takaisin ei ole tulemista. Tai siis ainakin useimmissa, ei kaikissa yksiköissä. Itse koin saman edellisissa YT-neuvotteluissa. Sain lapun kouraan palattuani vuorotteluvapaalta, mutta virallisesti oin töissä vuorotteluvapaan loppuun saakka.

Että näin se siellä menee....

Äänestä
  • Eli jos lähdet työpaikaltasi seuraavasti:
    * hoitovapaalle,
    * vuorotteluvapaalle,
    * opintovapaalle,

    on tämä lähes sama asia kuin lähtisit silloisesta työstäsi ainiaaksi. Irtisanominen vain tapahtuu takautuvasti tämän "y-vapaan" jälkeen työnantajan toimesta ja täysin laillisesti.

    Niin, että eipä lähdetä millekään vapaille sieltä työpaikalta, tai ei ole takaisin tulemista. Jos huomaat olevasi raskaana, tee abortti, jotta voit pitää työpaikkasi. Älköön Suomen kansa lisääntykö. Kummallista vain, miksi väkiluku vähenee?

    Äänestä

Minulla on lähes kaikki vempeleet TeliaSonerassa, samoin lapsillani. On kai tehtävä kotimainen valinta koska enemmistöltään ruotsalainen yritys yrittää käyttäytyä kerrotulla tavalla.
Meille kaikille pitäisi olla selvää, että uusien suomalaisten syntymä on oltava erityisessä suojelussa ja vielä enemmän mitä laki sanoo.

Äänestä

Olemme sanoneet kaikki 128 liittymäämme irti ja vaihtaneet ne toisiin liittymiin! Emme kannata ja maksa tuollaiselle ruottin ryöväri joukoille!

Äänestä
  • Milläkohän Sais Tämän Vvo-Sonera Laajakaista Yhteyden Irti ? ?

    Äänestä

Mun mielestä toi on ihan älytöntä miten naisia syrjitään. Ei kohta enää kukaan halua hankkia lapsia,kun naisten päälle se kaikki paska tulee....

Äänestä
  • Kyllä tuo samainen asia koskettaa koko perhettä, johon uusi tulokas on syntynyt/syntymässä.

    Aiheesta kannattaisi ottaa esille muitakin näkökulmia.

    Irtisanottu 24 kännykkäliittymää ja 3 internet liittymää tänään meidän toimesta.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    Kyllä tuo samainen asia koskettaa koko perhettä, johon uusi tulokas on syntynyt/syntymässä.

    Aiheesta kannattaisi ottaa esille muitakin näkökulmia.

    Irtisanottu 24 kännykkäliittymää ja 3 internet liittymää tänään meidän toimesta.

    Sanokaa hyvät ihmiset liittymänne irti. Minä
    ainakin teen sen. Olen soneran yksi pitkäaikaisimpia
    matkapuhelinasiakkaita. Nyt on aika vaihtaa Operaattoria. Sanokaa kaikki liittymänne irti!
    Sonera elää siitä kun me puhumme heidän linjoillaan.

    Äänestä

  • hap24 kirjoitti:

    kannyliittymat irtisanottu, ja kun
    paikkakunnalle tule kilpailua, niin
    silloin vaihtuu nettiliittymäkin

    kaikille kavereille ketjukirjeen tapaan.

    Äänestä

  • suuryritykset kuriin kirjoitti:

    kannyliittymat irtisanottu, ja kun
    paikkakunnalle tule kilpailua, niin
    silloin vaihtuu nettiliittymäkin

    aivan, vuoden vaihteessa pitäisi Saunalahden olla kilpailukykyinen Oulussa OPOY:hin nähden.

    Äänestä

  • spämmäri kirjoitti:

    kaikille kavereille ketjukirjeen tapaan.

    on tullut boikotoitua jo vuosikausia. Oli meinaten aina laskuissa epäselvyyksiä silloin joskus. Perittiin olemattomia puheluita jatkuvasti ja lopulta sain tarpeekseni ja vaihdoin operaattoria. Ja nyt toimii aika hyvin, vaikka kyllä välillä iskee vainoharhaisuus kun muistelee niitä vanhoja Soneran laskuja. Epäilee kaikkia epärehellisyydestä.

    Äänestä

  • "tietäjä" kirjoitti:

    Pitikö tuokin asia sotkea tänne? Hömelön touhua!

    Itse olen ollut Soneran (aik.Tele) asiakas melko tarkasti 13 vuotta eikä kertaakaan ole ollut laskutusvirheitä! Asiallisia ja ammattitaitoisia työntekijöitä siellä on ainakin asiakaspalvelussa ollut!

    Pidä operaattorisi äläkä sönkkää turhia! Maksa laskusi ajallaan ja pidä mölyt mahassa!

    Äänestä

  • 040 kirjoitti:

    juuri tämän uutiskohun takia. Lisäksi puhelut halpenivat.

    Äänestä

  • 040 kirjoitti:

    Pitikö tuokin asia sotkea tänne? Hömelön touhua!

    Itse olen ollut Soneran (aik.Tele) asiakas melko tarkasti 13 vuotta eikä kertaakaan ole ollut laskutusvirheitä! Asiallisia ja ammattitaitoisia työntekijöitä siellä on ainakin asiakaspalvelussa ollut!

    Pidä operaattorisi äläkä sönkkää turhia! Maksa laskusi ajallaan ja pidä mölyt mahassa!

    Laskutusvirheitä tuli monesti. Vaihdoin liittymän DNA:han markkinoiden vapauduttua. DNA:n kuuluvuus oli huono sekä laskut tulivat mistä sattuu ja milloin sattuu. Sitten vaihdoin Elisaan ja vuodenvaihteessa Saunalahteen.

    Äänestä

  • hap24 kirjoitti:

    Sanokaa hyvät ihmiset liittymänne irti. Minä
    ainakin teen sen. Olen soneran yksi pitkäaikaisimpia
    matkapuhelinasiakkaita. Nyt on aika vaihtaa Operaattoria. Sanokaa kaikki liittymänne irti!
    Sonera elää siitä kun me puhumme heidän linjoillaan.

    vaihdoin liittymää jo ja olen tyytyväinen.
    Miksi maksaa turhasta ja kalliisti.

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa. Miten se oli... ruotsissa irtisanottavalle 3vuoden tuki uudelleen opiskeluun, irtisanotaan siis Suomesta.
Maikkarikin meni Ruotsille ja nyt sieltäkin kuuluu pakkoruotsin sönkötystä ja muutakin kummaa: SM-Lätkä maksulliselle kanavalle. Maikkarin mainosarvo laskee, boikotoidaan mokomaa.

ONKO PAKKO MYYDÄ KAIKKI VÄHÄNKIN KANNATTAVA KOTIMAINEN ??

Eivät nämä firmojen ulosmyynnit tapahdu luonnonlakina, kyllä siinä myyjän perstasku pullottaa. Mitäpä väliä kotimaan työllisyydestä. PERKELE.

Äänestä
  • Sonera oli itselleen kannattava monopoli, yhteiskunnalle tappio.

    Äänestä

  • kenen kannalta kirjoitti:

    Sonera oli itselleen kannattava monopoli, yhteiskunnalle tappio.

    olemme vain tyhmiä ja Sonera nousee uuteen kukoistukseen bättre folkin ohjauksessa.
    Kenkää tsuhnille.

    Sonera teki umts ja muita lehmänkauppoja poliitikkojemme myötävaikutuksella ja päätöksillä.
    Valtion toiminta yritysmaailmassa on osoittautunut aina yhtä surkeaksi.
    Historian ivaa on että Veikko Vennamo ratsasti
    Valco-Sorsalla, niin poikapa kehitti Soneran, joka vasta kävi kalliiksi.

    Soneraa ei olisi silti pitänyt myydä vaan johtaa ja saneerata aivan kotimaisin voimin. Ilman politiikkaa.

    Äänestä

EN koskaan enää ole ko. firman asiakas. Asiakasta ei
arvosteta ko. firmassa.

Äänestä
  • 2 liittymää vaihdettu pois Telia-Sonerasta.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    2 liittymää vaihdettu pois Telia-Sonerasta.

    ku ne myy uhrituotteita.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    2 liittymää vaihdettu pois Telia-Sonerasta.

    Tämän päivän Kauppalehdessä oli jälleen HKKK:ssa tehty väitöskirja siitä kuinka 3G on kriisissä. Tutkijan mukaan yllätys yllätys (katsoo kuka on tutkimuken rahoittaja) kytkykauppa pitäisi ulottaa tavallisiin matkapuhelinliittymiin tyyliin "3G tai ei mitään". No onneksi on VoIP, joten moiset akateemiset voivat vielä elää protektionistisessa (diktatuurisessa) markkinatalous-psykoosissaan.

    Äänestä

Minulla on työssäkäyvä vaimo raskaana eikä häntä olla irtisanomassa. TS:n liittymä vaihtuu nyttemin Elisaan tai Saunalahteen. Ikävä skandaali.

Äänestä
  • TYÖELÄMÄN LAKEJA EI VALVOTA YRITYKSET JA SUURYHTIÖT EIVÄT SAA MITÄÄN SEURAAMUKSIA RIKKOMUKSISTA, MISSÄ TILASTOT, MISSÄ SEURANTA? YKSI SYY: LAKIMIEHET JA RAHAPIIRIT ON SAMASSA KIMPASSA, POLIITIKKOJEN HYVÄVELISYSTEEMI TOIMII TÄLLÄKIN SARALLA

    Äänestä

sanokaa irti ja liittykää ELI...

Äänestä

ei hyvä kohta työläinen hermustuu.

Äänestä

Kyseinen viesti lähti kiertämään maailmaa.

Äänestä
  • Sanoin teeässän irti jo, meidän perheen puhelimet siirtyy saunalahteen yhteensä 4 puhelin liittymää.

    Äänestä

  • Jake II kirjoitti:

    Sanoin teeässän irti jo, meidän perheen puhelimet siirtyy saunalahteen yhteensä 4 puhelin liittymää.

    hienon työn teit!

    Äänestä

  • Jake II kirjoitti:

    Sanoin teeässän irti jo, meidän perheen puhelimet siirtyy saunalahteen yhteensä 4 puhelin liittymää.

    kapitalisti vie leivän syntymättömältä lapseltakin. ei minkäänlaista häpyä.

    Äänestä

ahneudelle ei ole näköjään rajoja.

Äänestä
  • Muutenkin on elämä niin vaikeaa yh-äitinä, ja siitä pitää vielä erikseen rangaista irtisanomisilla.

    Äänestä

  • yh-äiti kirjoitti:

    Muutenkin on elämä niin vaikeaa yh-äitinä, ja siitä pitää vielä erikseen rangaista irtisanomisilla.

    Meinaat, että sun kuuluisi olla etuasemassa vaan sen takia että olet pökännyt kersan maailmaan? Entä heitä jolla on lemmikkejä?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Meinaat, että sun kuuluisi olla etuasemassa vaan sen takia että olet pökännyt kersan maailmaan? Entä heitä jolla on lemmikkejä?

    Aikoinaan naiset boikotoivat HS:n seksi-ilmoitukset, eiköhän TeliaSonerallekin olisi opetus paikallaan.

    Äänestä

  • HSa kirjoitti:

    Aikoinaan naiset boikotoivat HS:n seksi-ilmoitukset, eiköhän TeliaSonerallekin olisi opetus paikallaan.

    Hyväpä on olla töissä sitten jossain firmassa, jolla ei ole rahaa. Mut saatinpa halumme läpi :)
    Vasemmistolaisuus ja feminismi...Siinä vasta yhdistelmä.

    Äänestä

siis tosiallisesti kiristämällä työsuhteen päättämisellä.

Äänestä
  • Mitä vielä?? Miesten ja naisten väliset tuloerot pitää tasata??? Huh huh...aikojen alusta lähtien mies on ollu se parempi yksilö, naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä.

    Äänestä

  • sienipeppu kirjoitti:

    Mitä vielä?? Miesten ja naisten väliset tuloerot pitää tasata??? Huh huh...aikojen alusta lähtien mies on ollu se parempi yksilö, naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä.

    raskauden yms. kustannukset kuuluvat yhteiskunnalle, ei työnantajille.

    Äänestä

  • tuloksentekokyky kirjoitti:

    raskauden yms. kustannukset kuuluvat yhteiskunnalle, ei työnantajille.

    Työn antaja ilmoitti paria viikkoa ennen töihin paluuta että sinun paikka si on sitten annettu toiselle. Jos töitä haluat tehdä niin sit vaan "duunareiden" sekaan linjalle, alkuperäinen paikka konttorissa.
    Sai sovittua itselleen vuoden palkan kun lähtee sovinnolla meteliä pitämättä, aika hyvä diili.

    Äänestä

Voi juma tätä Suomen kansaa...

Miksi työnantajan muuten pitää maksaa siitä, että joku sikiää? Siinäpä mielenkiintoisempi keskustelunaihe

Äänestä
  • miksi äitien pitää saada lapsia ts. mahdollisia työntekijöitä firmoille? MIKSI!!???

    Äänestä

  • yh-äiti kirjoitti:

    miksi äitien pitää saada lapsia ts. mahdollisia työntekijöitä firmoille? MIKSI!!???

    Ai sitäkö te teette? :D

    Äänestä

  • yh-äiti kirjoitti:

    miksi äitien pitää saada lapsia ts. mahdollisia työntekijöitä firmoille? MIKSI!!???

    Ei tarvi tehdä lapsia yrityksille, kulutus vähenee kun populaatiokin pienenee.

    Ite en naista ole koskaan palkannutkaan, enkä palkkaa. Muiden kersojen kasvattamiseen ja maksamiseen en osallistu!

    Miehet sentään tekevät töitä ja ovat huomattavasti lyhemmän aikaa poissa.

    Äänestä

  • sulle yh kirjoitti:

    että se siitä

    Äänestä

  • yh-äiti kirjoitti:

    miksi äitien pitää saada lapsia ts. mahdollisia työntekijöitä firmoille? MIKSI!!???

    Kyllä sen ymmärtää että on oltu useampia vuosia firmassa ja sitten hankkii lapsen. Mutta kyllä tyhmempikin tajuaa että pakko on heittää huonoimmat työntekijät ulos (tässä tapauksessa varmaan naisia jotka ovat olleet vain vähän aikaa töissä), siis työntekijät jotka eivät ole tehokkaita... Jos vaikka mies hakkaa 10 puuta haloiksi päivässä, nainen hakkaa 6 puuta. Nainen jää äitiyslomalle ja siitä pitää maksaa vielä 10 kuukaudelta palkka!!?! Nyt jokainen voi miettiä miksi nuo naiset heitetään (vastoin lakia kuitenkin) ensimmäisenä ulos???

    Säästetään ne huonot eukot vaan duunissa sen takia että ovat lykänneet lapsia tulemaan.
    Ulos osaaminen ja pätevyys ja pidetään ne jotka kersa-valttia käyttäen haluavat jäädä töihin.

    Äänestä

  • yh-isukki kirjoitti:

    että se siitä

    Suomi on vapaa maa - luule mitä haluat.

    Äänestä

Itse en haluaisi olla se "joka on pakko pitää kun se on äitiyslomalla nyt". Haluan, että minut pidetään, koska olen hyvä, tai sitten voin lähteä ihan itsekin. En kaipaa mitään sääliä tai paapomista.

Äänestä
  • tai nainen. Kukaan ei moiseen typeryyteen alistuisi.

    Äänestä

  • alistuminen vääryydelle on ... kirjoitti:

    tai nainen. Kukaan ei moiseen typeryyteen alistuisi.

    Pelkällä lapsenteollako oikeutat työpaikkasi?

    Äänestä

  • tuossa on? kirjoitti:

    Pelkällä lapsenteollako oikeutat työpaikkasi?

    vaan EROTTAA lapsenteon takia. Siinä on vissiin ero.

    Äänestä

  • suuttunut yh-äiti kirjoitti:

    vaan EROTTAA lapsenteon takia. Siinä on vissiin ero.

    "Itse en haluaisi olla se "joka on pakko pitää kun se on äitiyslomalla nyt". Haluan, että minut pidetään, koska olen hyvä, tai sitten voin lähteä ihan itsekin. En kaipaa mitään sääliä tai paapomista. "
    Sanoi eka kirjoittaja.

    Seuraava taas vaahtosi jotain vääryydestä, naisesta olemisesta ja typeryydestä.

    Toisen pointti oli ilmiselvästi se, että jos yks on pätevä ja lapseton, ja toinen taas epäpätevä ja hankkinut lapsen, niin tuolla viimeisellä tulisi olla suurempi oikeus jäädä töihin?

    Ja sit sun kommentti:"kukaan ota töihin lapsenteon takia, vaan EROTTAA lapsenteon takia. Siinä on vissiin ero.". Jos palaat takaisin alkusivulle, niin huomaat otsikon "epäselvyyksiä jne.", eli kukaan ei tiedä mitä Teliasoneralla on tapahtunut.
    Mun teoria on, että huonot työntekijät on vaan käyttäny hyväkseen lakeja ja saaneet aikaiseksi "Iso paha suuryhtiä vastaan poloiset pullantuoksuiset ihanat naiset" - asetelman. Suomen media kun tiettävästä aina kirjoittaa moisista tarinoista . Oiva tapa saada pidettyä epäpätevänä työpaikka - vetoat vaan siihen että sut laitetaan ulos kersojes takia.

    Äänestä

  • tuo kommentti? kirjoitti:

    tee ittelles abortti nuija!

    Äänestä

  • yks vaa kirjoitti:

    tee ittelles abortti nuija!

    puolelta ;)

    Otin ihan itseeni :D

    Äänestä

Valtiojohtoisen Soneran Saksassa ja Italiassa toteuttamiin umts-huutokauppoihin hukattiin n. 25 miljardia markkaa eli summa, jolla olisi kyetty vuoden ajan työllistämään 300 000 työtöntä. Tämän jälkeen Lipposen hallitus kieltäytyi suorittamasta puolueetonta erityistilintarkastusta Sonerassa, koska se ilmeisesti tiesi, mitä tarkastuksessa paljastuisi. Aikaisemmin hallitus oli jakanut suomalaiset umts-toimiluvat ilmaiseksi. Liittyikö tähän ”hyväntekeväisyyteen” lahjuksia puolueille ja poliitikoille, niin kuin on arveltu? Kenties pelko lahjusrahojen paljastumisesta sai aikaan sen, että erityistilintarkastusta ei suoritettu ja kaikki eduskuntapuolueet pyrkivät nopeasti siirtämään Sonera-sotkut arkistoon pölyttymään.

Äänestä

ja Jumalan tahdon vastaista! Saatanan syntiset!

Äänestä
  • Nyt vasta mielenkiintoiseksi meni...

    Äänestä

vaikka ongelma on suuri ;D

Äänestä
  • Naisjärjestöt, feministejä myöden hiljenivät täydellisesti hetikohta kun huomattiin suomessa tarvittavan runsaasti uutta kulttuuria.

    Äänestä

  • takavuosina kirjoitti:

    Naisjärjestöt, feministejä myöden hiljenivät täydellisesti hetikohta kun huomattiin suomessa tarvittavan runsaasti uutta kulttuuria.

    niin lessukat ja feministit eivät auta kanssasisariaan vääryyden keskellä. Lessuja on paljon samoin kuin naisjärjestöön kuuluviakin. Tämä nyt on vain miesten tapa osoittaa ettei naisten paikka ole töissä. Em. järjestöt eivät tee/mahda laittomille irtisanomisille mitään.

    Äänestä

typerillä ja naiveilla jutuillaan.

Äänestä

niin tämäkin asia on pian pois päiväjärjestyksestä.

Äänestä

Teliat ja Sonerat on rosvonneet meitä jo niin pitkään että luulesi ettei enään kukaan kantaisi rahaansa tollaiseen firmaan. En minä ainakaan.Ollaanko me todella niin typeriä.
LOPETTAKAA KAIKKI LIITTYMÄT.

Äänestä

Soneran johdossa uskottiin langattomien uuspalvelujen tuotantoon ja uusien 3G-taajuuksien hyväksikäyttöön. Sitä varten kuluttajien olisi pitänyt ostaa uusi teknologia. Soneraa ei kuitenkaan kiinnostanut, oliko kuluttajilla laitteita. Ei ollut. Hypejohtajia kiinnosti vain pörssi.

Riski oli kaiken aikaa - ja on edelleenkin - se, että 2G-tekniikasta siirrytään suoraan 4G-teknologiaan, ja silloin Soneran tytäryhtiöistä tulee arvottomia.

Lähes arvottomia niistä on tosin tullut jo nyt.

Äänestä
  • tarkoitus oli vaan uudelleenjärjestelyillä kasata tulos eri yksiköihin jotta voitaan nostaa lisää tulospalkkioita ja jättää tappiot sijoittajien maksettaviksi tappiollisten yksiköiden kautta. Mitättömät summat nuo irtisanomissäästöt kun vertaa niitä UMTS-kauppoihin.

  • ekonomi kirjoitti:

    tarkoitus oli vaan uudelleenjärjestelyillä kasata tulos eri yksiköihin jotta voitaan nostaa lisää tulospalkkioita ja jättää tappiot sijoittajien maksettaviksi tappiollisten yksiköiden kautta. Mitättömät summat nuo irtisanomissäästöt kun vertaa niitä UMTS-kauppoihin.

    Mutta kun TS:n touhu on koko ajan niin lyhytjänteistä ohessa yksi uutinen:
    Kiitos TeliaSonetalle www.radiorex.fi (15.04.2005)

    15.4.2005
    Laajakaistasta sumppu

    Pohjois-Karjalan kylien laajakaistasta on tulossa sumppu. Toiveikkaasti maakuntaliiton ja kuntien yhteistyössä käynnistämä hanke nopeiden laajakaistayhteyksien saamiseksi haja-alueelle on pysähtynyt operaattoreiden väliseen reviiritaisteluun. Sen aseina käytetään markkinaoikeutta ja hallintovalituksia. Seitsemän kunnan hankintapäätökset ovat nyt valitusmyllyssä ja koko hanke uhkaa tukehtua tai ainakin viivästyä merkittävästi. Sotkusta kärsivät luonnollisesti eniten haja-alueen asukkaat, joilta mahdollisuus edulliseen yhteyteen voi huonoimmassa tapauksessa jäädä haaveeksi, jos kunnat vetäytyvät kustannusten maksamisesta.

    Äänestä

En ota kantaa TeliaSoneran toimiin enkä puolustele niitä millään lailla.

Jokainen tajuaa, että tallaisen maineen tarttuessa TeliaSoneraan moni ajattelee, että "lopetan välittömästi asiakkuuteni TeliaSonerassa!!".

Näin ollen onkin vähintään kyseenalaista toimintaa, että S24ylläpito lietsoo keskustelua tällaisesta aiheesta. Suomi24 on Eniro Finlandin palvelu, kyseinen firma kuuluu monella tapaa TeliaSoneran kanssa kilpailevaan leiriin. Vaikka Ylläpidolla ei suoranaista intressiä tai "ylhäältä saatuja" ohjeita asiassa olisikaan, herättää tällainen toiminta kysymyksiä Eniron markkinoinnin etiikasta, jotka eivät ole Eniron maineelle hyväksi.

Äänestä

Olen nainen, äiti ja yksityisyrittäjä naisvaltaisella alalla. Olen joutunut palkkaamaan miehiä koska yritykseni talous ei kestäisi äitiyslomalle jääviä naisia. Minulla oli onnea koska mies halusi kantaa oman osuutensa vastuusta lapsen- ja kodinhoidossa lapsen ollessa pieni.

Äänestä
  • Isän ja äidin hoivavastuu ON PUOLITETTTAVA tai/ja kustannukset tasattava kummankin työnantajan kesken. Eihän me takaisin viidakkoon voida mennä!

    Äänestä

  • muuten ei muutu kirjoitti:

    Isän ja äidin hoivavastuu ON PUOLITETTTAVA tai/ja kustannukset tasattava kummankin työnantajan kesken. Eihän me takaisin viidakkoon voida mennä!

    VoIP:n myötä TS:n bisnes katoaa kuin tuhka tuuleen. Varsinkin VoIP over WLAN:nin myötä.

    Äänestä

  • Kyllä se vielä kalikka kalahtaa omaa nilkkaan, kun olet tehnyt tuollaista.
    Joku vielä tekee sinusta ilmoituksen ja joudut tekemisiin viranomaisten kanssa.
    Jos kaikki toimisivat, kuten sinä, tässä maassa ei olisi yhtään naista, hedelmällisessä iässä olevaa töissä.

    Ja tietenkin täytyy muistaa, että myös iän, uskonnon ja muiden asioiden suhteen ei saa syrjiä.

    Ja se, että syrjii vain sen takia, että oma yritys ei tuota tarpeeksi, kuin miesenergialla niin huih....

    Mielenkiintoista olla töissä sun firmassa, toivottavasti menee konkkaan!!!

    Äänestä

  • Kyllä se vielä kalikka kalahtaa omaa nilkkaan, kun olet tehnyt tuollaista.
    Joku vielä tekee sinusta ilmoituksen ja joudut tekemisiin viranomaisten kanssa.
    Jos kaikki toimisivat, kuten sinä, tässä maassa ei olisi yhtään naista, hedelmällisessä iässä olevaa töissä.

    Ja tietenkin täytyy muistaa, että myös iän, uskonnon ja muiden asioiden suhteen ei saa syrjiä.

    Ja se, että syrjii vain sen takia, että oma yritys ei tuota tarpeeksi, kuin miesenergialla niin huih....

    Mielenkiintoista olla töissä sun firmassa, toivottavasti menee konkkaan!!!

    Äänestä

  • muuten ei muutu kirjoitti:

    Isän ja äidin hoivavastuu ON PUOLITETTTAVA tai/ja kustannukset tasattava kummankin työnantajan kesken. Eihän me takaisin viidakkoon voida mennä!

    Valtionhan nuo kuuluu maksaa kokonaisuudessaan, mitä hemmettiä yritykset hyötyy työntekijänsä henkilökohtaisesta päätöksestä lisääntyä?

    "Eihän me takaisin viidakkoon voida mennä!" Tuolla oikeutat sen, että muut maksaa toiselle siitä että hän sikiää?

    Äänestä

  • Teu kirjoitti:

    Kyllä se vielä kalikka kalahtaa omaa nilkkaan, kun olet tehnyt tuollaista.
    Joku vielä tekee sinusta ilmoituksen ja joudut tekemisiin viranomaisten kanssa.
    Jos kaikki toimisivat, kuten sinä, tässä maassa ei olisi yhtään naista, hedelmällisessä iässä olevaa töissä.

    Ja tietenkin täytyy muistaa, että myös iän, uskonnon ja muiden asioiden suhteen ei saa syrjiä.

    Ja se, että syrjii vain sen takia, että oma yritys ei tuota tarpeeksi, kuin miesenergialla niin huih....

    Mielenkiintoista olla töissä sun firmassa, toivottavasti menee konkkaan!!!

    Ihan ok tuo, mitä tuo yrittäjä on tehnyt. Tekisin minäkin niin. En todellakaan rahoittaisi muiden kotileikkejä.

    "Joku vielä tekee sinusta ilmoituksen ja joudut tekemisiin viranomaisten kanssa. "
    Kun palkkaa vaan miehiä, niin se ei ole syrintää.

    "Jos kaikki toimisivat, kuten sinä, tässä maassa ei olisi yhtään naista, hedelmällisessä iässä olevaa töissä. "
    Mitä pahaa siinä olisi? Mikä pakko on lisääntyä?

    "Ja se, että syrjii vain sen takia, että oma yritys ei tuota tarpeeksi, kuin miesenergialla niin huih.... "
    ELi pitäis asettaa rima alemmaksi ja valita sellaisia jotka tuottavat YRITTÄJÄLLE ITSELLE vähemmän? Yrittäminen kun ei ole hyväntekeväisyyttä...

    Äänestä

  • itelles vaan kirjoitti:

    Kyllä minäkin ymmärrän tilanteen pienen yrityksen kohdalla, jonka toimintaan tuollaiset yksittäisten ihmisten poissaolot voivat vaikuttaa selvästi. Mutta suurten ns. vakaalla pohjalla olevien yritysten kohdalla se vaikuttaa vain jotenkin oman perustuksen järsimiseltä. Tai ehkä ei. Jos tavoitteena on siis maksimoida voitot (ylimmälle yritysjohdolle) joksikin aikaa mistään muusta välittämättä.

    "Mitä pahaa siinä olisi? Mikä pakko on lisääntyä?" Kuulostaa hyvältä. Ei kenelläkään tietenkään ole mikään "pakko" ole lisääntyä. Jokainen tekee omat päätöksensä tuon asian suhteen. Mutta oletkos huomioinut mistä ne työntekijät, jotka nyt tällä hetkellä tekevät firmoissa tulosta ovat ilmaantuneet. Suurin osa on varmasti syntynyt juuri niiden koti ja lääkärileikkien tuloksena. Luultavasti sinäkin, vaikka haluatkin ehkä muuta uskotella.

    Ja eihän sillä ole mitään väliä, että Suomen väkiluku on muutenkin laskussa. Suomalaisia onkin maailmassa ihan liikaa. Ja kun näitä juttuja lueskelee, alan olla aivan samaa mieltä.

    Perustetaankin saman tien sellainen anti -baby league. Kaikki, jotka sitoutuvat olemaan tekemättä muksuja ennen 60. vuottaan saavat vaikka pienen bonuksen ja rintamerkin.

    Eli, jos sitten lopetetaan ne nykyisetkin kotileikit, niin mistähän niitä uusia ahkeria tulevaisuuden tuloksentekijöitä sitten löydetään. Varmaankin ulkomailta. Sieltä saadaan halpaa työvoimaa, joka ei liikoja jaksa oikeuksiaan perätä. Musta mies ei liikoja kysele vai? Pääasia heille on työnteko, ja palkka jolla saavat perheensä elätettyä. Tai no, niitä perheitähän me emme hyväksyneet. Mutta onneksi liikakansoitetussa maailmassa tekijöitä kyllä riittää. Jos näyttää että jonkun maha alkaa uhkaavasti kasvamaan, niin ulos vaan, kyllä työntekijöitä aina löytyy. Tosin sitä ei olla vielä sovittu, että saavatko, ne naiset tulla sinne töihin ollenkaan...

    Mutta vielä kustannustehokkaampaa varmasti olisi, jos siirretäisiin varmuuden vuoksi kaikki yrityksetkin ulkomaille, näihin halpatuotantomaihin. Sitten rahavirtojen kulkua ei voida enää estää. Saadaan vielä karistettua tämä Suomen massiivinen "hyvinvointivaltion" verotaakka harteilta. Mitäs sitten, jos Suomea ja sen kansantaloutta hyödyttävä voima siirtyy vaikka Indokiinaan. Annetaan heillekin osa tästä kakusta. Ja koska työvoima on siellä halvempaa, niin eipä siinä yrityksessä sitten paljoa enää Suomalaisia tarvitakaan. Indokiinassa on varmasti halvempi kouluttaa perustyöntekijät ja alempi johtoporras yms.

    Ja ilman verotuloja ei Suomessa kannata ylläpitää mitään paapomispalveluja. Sosiaalituista hankkiudutaan ensimmäisinä eroon, ja sitten ruvetaan karsimaan muita turhia ylellisyyspalveluita, kuten kirjastoja, sairaaloita, hammaslääkäreitä yms. Julkinen rahoitus kouluille ja lääkärinpalveluille on turhaa. Yksityiset kilpailkoot mokomista. Se on kapitalismia. Ei sitä nyt aivan kaikkien tarvitse osata lukea. Lisäksi hyvänä puolena löytyy myös se, että Suomeen ei ainakaan kunnon slummeja pääse muodostumaan, kun tuo talvi kyllä harventaa kodittomien rivejä mukavasti...

    Mutta tuossa näin helvetisti kärjistettynä, liioiteltuna ja yksinkertaistettuna...

    Ei se yrittäminen tosiaankaan ole hyväntekeväisyyttä.

    Äänestä

Laajakaista ja neljä liittymää Soneralta.

Äänestä
  • kannattaisi verrata hintoja esmes saunalahteen.

    Äänestä

  • gigantti kirjoitti:

    kannattaisi verrata hintoja esmes saunalahteen.

    Ehkä sontiksella on halvemmat hinnat, mutta operaattorin toimivuus ja asiakaspalvelu ovat ainakin minulle tärkeämpiä asioita. Esimerkiksi laajakaistapuolella Sonera on kiistaton ykkönen.

    Äänestä

  • hinnoista kirjoitti:

    Ehkä sontiksella on halvemmat hinnat, mutta operaattorin toimivuus ja asiakaspalvelu ovat ainakin minulle tärkeämpiä asioita. Esimerkiksi laajakaistapuolella Sonera on kiistaton ykkönen.

    toimi jos on ykkönen? Meillä on Soneran laajakaista ja aina tukossa.

    Äänestä

  • ...ja operaattoreita. Kyllä Ruotsissa nyt hymyillään;) Neljä tuli ja vain 400 lähti. Ruotsalaista matikkaa:)

    Onneksi olkoon tulevista ongelmista sinulle!

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    ...ja operaattoreita. Kyllä Ruotsissa nyt hymyillään;) Neljä tuli ja vain 400 lähti. Ruotsalaista matikkaa:)

    Onneksi olkoon tulevista ongelmista sinulle!

    Meillä ollut Soneran ADSL kohta kolme vuotta, ja kerran oli sähköpostiongelma josta kohistiin valtakunnallisesti. Silloin saatiin korvaus (kk.maksun puolitus). Muita ongelmia ei ole ollut sen koommin.
    En tietenkään puolustele operaattorin viimeaikaisia toimia, mutta irtisanomiset ja toimivuus ovat kaksi eri asiaa.

    Äänestä

  • H.H. kirjoitti:

    Niin.. Olipa valtava jäivät silloin hyvitys niille, joiden työt jäi silloin tekemättä Soneran teknisten ongelmien vuoksi. Tienaatteko oikeasti vain 47 euroa viikossa? Kannattaisi sitten vaihtaa työpaikkaa.
    Samat tekniset ongelmat ovat jatkuneet sen kohutunkin jutun jälkeen, mutta on ilmeisesti jäänyt huomaamatta monelta. Viimeksi tämän viikon alussa oli mailit tuokossa liki vuorokauden.

    Toinen juttu onkin sitten Soneran virheellinen laskutus, jota saa joka kuukausi selvittää ja odottaa hyvityslaskuja.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    toimi jos on ykkönen? Meillä on Soneran laajakaista ja aina tukossa.

    et vaan osaa.

    Äänestä

kun suomalaisnaiselle abortti. Tasan ei käy onnenlahjat.

Äänestä
  • Harmittaa muakin ruottalaisen yhtiön puolesta, joka joutuu maksamaan jonkun muun sikiämisiä. Toivon mukaan heillekin saadaan pian tuo täällä esitetty "pakkoabortti" käytännöksi.

    Äänestä

Sonera sotkuja on jo selvitelty oikeudessa. Juu tulokset kaikki tietää. Sonera jatkaa silti tietosuojalain rikkomista yksinvaltiaan tavoin.

Sonera harrastaa puheluiden salakuuntelua. Kaikki asiakaspalveluun tulevat puhelut nauhoitetaan ilman toisen osapuolen suostumusta.

Toivottavasti tämä luetaan myös poliisin toimesta.

Äänestä
  • eiks kaikki viisaat hirmuhallitsijat tee niin? Kuten Stalin, Hitler ja Hussein.

    Äänestä

..että Hän on äiti, nainen ja ollut äitiyslomalla, niin silloin ollaan hakotiellä tuolla Sonerassa.
Ns. tuurajalla( siis väliaikaisesti äitiyslomalaisen työtä tekevä) saattaa olla kuuleman mukaan jopa tutkinnot suorittamatta, eli huomattavasti pätemättömämpi tuohon työhön henkilönä kuin tutkinnon omaava, äitiyslomalta palaaja ja syy miksi tämä saa jäädä taloon on..
kun on mies.
Työssäolovuosillahan ei ole mitään sijaa kun valintaa tehdään..
mies ohittaa aina naisen, myöskin tuossa palkassa.

Äänestä
  • Mitä sinun mielestäsi pitäisi tilanteen parantamiseksi tehdä?

    Äänestä

Ihmettelen tässä joidenkin kommentteja, että tuoreita äitien irtisanominen olisi OK.

Laki on ehdoton, se ei anna minkäänlaista ehtoa irtisanoa raskaana, äityislomaa tai hoitovapaalla olevia naisia!

Mihinkään asiaan TeliaSonera ei voi vedota lakipykälään tuijottaen, ei sitten mihinkään!

Kyseessä on rikos, ei mikään muu!

Äänestä
  • esim näyttämällä ettei ko. työtä ole. Raskaana oleville naisille voidaan järjestää erikoisia työnimikkeitä ja sitten erottaa sillä perusteella ettei juuri sitä työtä tarvita.

    Äänestä

  • aivan kauheaa miten työnantaja voi alaisiaan painostaa aborttiin.

    Äänestä

  • ei edes Lidlissä kirjoitti:

    aivan kauheaa miten työnantaja voi alaisiaan painostaa aborttiin.

    "Paikat ovat kuitenkin eri tehtävissä kuin vapautunut henkilöstö."

    http://www.iltalehti.fi/2005/04/21/200504212989451_uu.shtml

    näinhän tää homma menee käytännössä

    Äänestä

  • ei edes Lidlissä kirjoitti:

    aivan kauheaa miten työnantaja voi alaisiaan painostaa aborttiin.

    Eikös tele finland kuulu telia soneraan..? (joka perusti sen vastatakseen hintakilpailuun) Jos olen oikein käsittänyt..

    Äänestä

Tämä tapahtui jo yli 10 vuotta sitten. Miniä oli töissä suurella kansainvälisellä suomalaisella firmalla. Hän oli pätkätyöläisenä monet vuodet, ja sitten eräänä päivänä hänelle ilmoitettiin, että virka vakinaistetaan. OK. Sehän kuulosti mukavalta, mutta rehellisenä ihmisenä miniä ilmoitti, että on raskaana toisella kuukaudella. Hän oletti, että työnantajan on oikeus tietää asiasta, ettei tule sitten jälkeenpäin yllätyksenä.

Mutta mitä sattuikaan? Miniän virkaa ei sitten vakinaistettukaan. Syynä oli tietenkin tuo raskaus. Ei tässä mitään olisi ollut, mutta samalla muuttui koko työpaikan ilmapiiri niin surkeaksi, että hän töin tuskin jaksoi olla äitiyslomaan asti työssään. Nyt, kun tilanne oli se mikä oli, sai nokkia, miten tahtoi, ja sen työ"kaverit" tekivätkin. Miniä sai heiltä lähtiäisikseen pikkupaketin lapselle, mutta se ei ollut käytössä kertaakaan, koska olisi sekin muistuttanut noita viimeisiä aikoja siinä työpaikassa. Taisi mennä kirpparille uutena "ihanien" työtovereiden lahja.

Olisi hän voinut liittonsa kautta ruveta asiaansa ajamaankin, mutta ei halunnut. Hän totesi vain yksikantaan, ettei missään tapauksessa voisi enää jäädä siihen taloon, joten se loru loppui siihen. Nyt hänellä on paljon parempi virka, jossa hän viihtyykin, joten hyvin siinä sitten kävikin, ja tyttökin on jo kasvanut koululaiseksi.

Ihmettelen vain, miten voidaan tehdä lapsia Suomeen, kun niitä ei saa odottaa työikäisenä. Asia on todella huonosti Suomen työelämässä, ja se on ollut sitä jo kauan. Päättäjät eivät osaa tai tahdo tehdä mitään, ja lopulta eivät enää voikaan tehdä mitään, koska aika ajaa asiain ohi ja pian meitä hoitavat maahanmuuttjat, jotka eivät osaa edes kieltäkään kunnolla. Se siitä hyvinvoinnista sitten, kun suomalaiset loppuvat.

Äänestä

Niin, en ymmärrä mitä merkitystä sillä on onko työntekijä työssä vai raskaana/äitiyslomalla jos hänen työnsä loppuu tai lopetetaan kun sitä paikkaa ei tarvita. Eihän raskaus voi olla joku erityissyy että tälläisen työntekijän paikka pitää keinotekoisesti säilyttää. Eri asia on jos sillä verukkeella lopetetaan paikka vaikka siihen ei todellista tarvetta olisikaan.

Äänestä
  • On ilmeisesti vaan ollu surkea tekosyy oikeuttaa oma työpaikka, vetoamalla sikiämiseensä siis.

    Äänestä

  • " Niin, en ymmärrä mitä merkitystä sillä on onko työntekijä työssä vai raskaana/äitiyslomalla jos hänen työnsä loppuu tai lopetetaan kun sitä paikkaa ei tarvita."

    ainahan sitä voidaan irtisanomista kiertää sanomalla juuri sinun työ loppui ja keksimälle töille uusia nimikkeitä. yhtä lain voimaista on irtisanoa taloudellisista syistä kuten Nokia"firma tekee liian huonon tuloksen" eli 17% voitto liikevaihdosta ei oo tarpeeksi hyvä, se on katastrofi.

    Äänestä

  • työnkuvaus kirjoitti:

    " Niin, en ymmärrä mitä merkitystä sillä on onko työntekijä työssä vai raskaana/äitiyslomalla jos hänen työnsä loppuu tai lopetetaan kun sitä paikkaa ei tarvita."

    ainahan sitä voidaan irtisanomista kiertää sanomalla juuri sinun työ loppui ja keksimälle töille uusia nimikkeitä. yhtä lain voimaista on irtisanoa taloudellisista syistä kuten Nokia"firma tekee liian huonon tuloksen" eli 17% voitto liikevaihdosta ei oo tarpeeksi hyvä, se on katastrofi.

    "ainahan sitä voidaan irtisanomista kiertää sanomalla juuri sinun työ loppui ja keksimälle töille uusia nimikkeitä. yhtä lain voimaista on irtisanoa taloudellisista syistä kuten Nokia"firma tekee liian huonon tuloksen" eli 17% voitto liikevaihdosta ei oo tarpeeksi hyvä, se on katastrofi. "
    17 % voi kuulostaa ihan OK:lta ulkopuoliselle ja työntekijälle, mutta onko se tarpeeksi hyvä alalle, osakkeenomistajille (yrityksen OMISTAJILLE) tai suhteessa kilpailijoihin?

    Äänestä

Eipä ole tullut juteltua asiasta, mutta kyllähän niitä tyttöjä jää tulematta äitiysloman jälkeen töihin. Onko se sitten oma päätös vai salaisesti aiheutettu, on jäänyt selvittämättä.

Kun muistelen paria tapausta, joita olen nähnyt muualla ja jotka ovat äitiysloman jälkeen menneet/päässeet (kuka tietää) ei ole selvinnyt, minkä takia eivät jatkaneet tässä yrityksessä vaan siirtyneet toiseen. Yhden muistan että tuli takaisin äitiysloman jälkeen. Kaikkia ei siis ainakaan irtisanota.

Yleinen ilmapiiri kuitenkin vaikuttaa olevan meilläkin se, että jonkinlaista pelkoa lasten hankinnassa on, osa siitä voi olla pelkoa juuri irtisanomisen takia. Syitä irtisanomisiinhan on monia, yksi niistä voi olla äitiys.

Tämä tilannehan aiheutuu siitä, että meillä hallitus ylläpitää työttömyyttä. Sen vuoksi meillä on paljon työttömiä ja äitiys on yksi työntekijää huonontava tekijä lasten sairastelun ja muiden huolien, jotka heijastuvat työhön.

Estääksemme tämän, meidän pitäisi poistaa työttömyys. Kun ei ole ketään uuttaa ottaa kortistosta tilalle, jokainen yritys pitäisi huolta olemassa olevista työntekijöistään, eikä olisi enää mahdollisuutta irtisanomisiin äitiyden tai muunkaan toisarvoisen syyn vuoksi.

Työttömyyshän voidaan poistaa kokonaan hyvin helposti ja yksinkertaisesti. Muutetaan nykyistä työttömyysturvalakia niin, että kaikilla on automaattisesti soviteltu päiväraha. Koska nykyisin kaikille työttömille maksetaan työttömyystuki täysimääräisenä, se tarkoittaa että soviteltu tuki ei voi koskaan eikä missään tapauksessa voi maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin nykyinen tuki.

Muutos ei siten lisää työttömyyden kustannuksia, mutta se antaa mahdollisuuden kansalaisille lisätä omatoimisuutta ja kysyntää. Kun kysyntä lisääntyy, lisääntyy myös työpaikat ja se taas lisää verotuloja, jolloin yhdeltä tarvitsee saada vähemmän veroja.

Koska kotimaisissa tuotteissa veroja on kaikkiaan keskimäärin 65 %, voidaan sovitellun päivärahan käyttöön otolla kaikille poistaa työttömyys. Koska työttömyyskustannukset ovat puolet veroistamme, niin tuotteidemme hintaa voidaan pudottaa 33 %, mikä lisää niiden myyntiä maailmalla ja se taas tuo lisää työtä ja voimme keskittyä enemmän parempituottoisten tuotteiden myyntiin ja jättää vähän tuottavat köyhemmille maille.

Eli työttömyys voidaan poistaa eduskunnan hyväksymällä työttömyysturvalain muutoksella jossa tuki laajennetaan soviteltuna kaikille automaattisesti.

Jos joku ei tiedä että hallitus ylläpitää työttömyyttä, voi tutustua tuonne.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000007964303

Ja jos joku haluaa lisää tietoa, voi mennä tuonne laajaan hakuun ja laittaa sinne kirjoittajaksi Hallitusnikkari. Sieltä saa noin tuhat viestiä tästä asiasta. Ja tietenkin voi kysyä asiasta myös täällä, jos joku asia kaipaa lisäselvitystä.

Äänestä

Minut irtisanottiin suomen suurimpiin konserneihin kuuluvasta firmasta ihan täysin raskauden vuoksi. Olin työskennellyt kyseisessä firmassa jo 7 vuotta. Liittoni ei pahemmin ottanut mitään kantaa asiaan. Koska kuuluin heidän mielestään väärään liittoon. (kuulun kuntaliittoon vaikka olenkin yksityisalojen puolella työssä). Mutta kylläpä tähänkin liittoon jäsenmaksut kelpasi, eikä kukaan pahemmin sanonut että voisit vaihtaa liittoa.
Mutta kun saan tän vauvan vatsasta ulos ja hormooni toiminta alkaa tasoittumaan, niin taistelu alkaa. Ilmoitan asian vaikka julkisuuteen. Tämä on todellakin naisten syrjintää, eikä missään nimessä tasa-arvoa. Olen erittäin tyytyväinen että asiasta käydään nyt keskustelua. Pistetään suur yritykset maksamaan tuntuvat korvaukset. Ps. mutta ottavatko he sitten naisia töihin enään lainkaan?

Äänestä
  • sen kun taistelet, tässä maassa tuomarit ovat lahjottuja tai muuten peloteltuja.

    Äänestä

  • kapitalisti kirjoitti:

    sen kun taistelet, tässä maassa tuomarit ovat lahjottuja tai muuten peloteltuja.

    Mutta tässä maassa mitään et ainakaan saa ellet vastaan taistele.

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    Mutta tässä maassa mitään et ainakaan saa ellet vastaan taistele.

    Minkälainen olet työntekijänä?
    Onko kersasi ainut seikka, joka erottaa sut muista siellä, vai oletko jopa hyvä työntekijäkin. Se vasta syrjintää onkin, jos niinkin luonnolinen asia kun lapsen synnyttäminen on parempi kriteeri saada työ/saada pitää työpaikka kuin pätevyys.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Omasta mielestäni olen juuri tälle firmalle erittäin hyvä työntekijä. Onhan minulla jo 7 vuoden rutiini työhöni. Valitettavasti meitä on vain kaksi jotka näitä töitä hoitaa ja toinen on tullut taloon minua aikaisemmin. Hän on kuitenkin vanhempi, kokeneempi sekä kierompi. Eikä tee enään lapsia.

    Esim, miten sun työpanos eroaa siitä vanhemmasta ja "kierosta"?

    Ja miski ylipäätäänsä otit mukaan tuon "Eikä tee enään lapsia. "? Et siis näe mitään ristiriitaa siinä, että yrittäjä/yritys (olkoot sitten vaikka valtion omistuksessa) joutuu kustantaan sun sikiämisen?

    Äänestä

  • taustoista? kirjoitti:

    Oletko kenties lastenvihaaja vai
    onko sinulta muuten vaan jäänyt lasten
    teko kokematta? Vai oletko kenties se joka
    työpaikallani juorusi pomolle raskaudestani?

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    Oletko kenties lastenvihaaja vai
    onko sinulta muuten vaan jäänyt lasten
    teko kokematta? Vai oletko kenties se joka
    työpaikallani juorusi pomolle raskaudestani?

    Ja sitä paitsi maassamme on yhteisesti sovittu korvauksista mitä työnantaja joutuu maksamaan. Ehkä siitä syystä naisten palkatkin ovat pienemmät kun miehillä aika yleisesti.

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    Oletko kenties lastenvihaaja vai
    onko sinulta muuten vaan jäänyt lasten
    teko kokematta? Vai oletko kenties se joka
    työpaikallani juorusi pomolle raskaudestani?

    Esitin sulle ihan pätevän kysymyksen, mutta et vastaa. Koetat vaan keksiä omias päästäs.

    Lapsia en vihaa, lapsia en ole vielä tehnyt.

    "Vai oletko kenties se joka
    työpaikallani juorusi pomolle raskaudestani?"
    En, en tunne sua, siksi kai kyselenkin taustoja hieman.

    Oletan vain, että syy on ollut joku muu, ei raskaus. "Raskaus - se ihana tekosyy miksi sain potkut."

    Olen yrittäjäperheestä, ja siksi utelenkin että minkä hemmetinmoisena velvollisuutena pidät sitä, että työnantaja joutuu kustantaan sun henkilökohtaisen päätöksen hankkiutua raskaaksi?

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    Ja sitä paitsi maassamme on yhteisesti sovittu korvauksista mitä työnantaja joutuu maksamaan. Ehkä siitä syystä naisten palkatkin ovat pienemmät kun miehillä aika yleisesti.

    yhteistä päätöstä.

    No tuon voi nyt aina kiertää palkkaamalla miehiä. Ja jos ottaa naisia töihin, voi hyvinkin ottaa jo hieman iäkkäämpiä, jotka todennäköisesti ei enää lapsia tee, korkeintaan jää joskus kotia hoitamaan heitä sairauden takia.

    Äänestä

  • taustoista? kirjoitti:

    Esim, miten sun työpanos eroaa siitä vanhemmasta ja "kierosta"?

    Ja miski ylipäätäänsä otit mukaan tuon "Eikä tee enään lapsia. "? Et siis näe mitään ristiriitaa siinä, että yrittäjä/yritys (olkoot sitten vaikka valtion omistuksessa) joutuu kustantaan sun sikiämisen?

    ei ehkä pitäis edes alentuu vastailee tälläsiin...tosi sairaita mielipiteitä paljon.
    "työnantajan joutuu maksamaan sun sikiämisen" mitähän tollasenkin kirjottaja on ajatellu.....kysyis äidiltään kannattiko edes tehdä...totakaan.....
    Joku ne kulut aina maksaa ja jonkun täytyy tehdä ne lapset jotka sitten aikanaan maksaa noidenkin tyhmien paskavaippojen tyhjennykset kun ne makaa vanhana ja sairaana...

    Äänestä

  • äiti ja työntekijä kirjoitti:

    "tosi sairaita mielipiteitä paljon."
    Kerrohan mikä tuossa on sairasta, ettei pidä yrityksiä vastuullisena/velvollisena siitä, että joku päättää hankkiutua raskaaksi?

    "mitähän tollasenkin kirjottaja on ajatellu....."
    Lue ylempää.

    "Joku ne kulut aina maksaa ja jonkun täytyy tehdä ne lapset jotka sitten aikanaan maksaa noidenkin tyhmien paskavaippojen tyhjennykset kun ne makaa vanhana ja sairaana... "
    Tätäkään logiikkaa en ymmärrä. Miksi olisi pakko tehdä lapsia, jotta joku olis hoitamassa vanhuksia? Ei se ole mikään PAKKO, kuolemme me ja ne myös hyvin ilman että kukaan on pitämässä kädestä. Hieman ontuu tuo logiikka, että synnytettään "uusia veronmaksajia, uusia henkilöitä hoitamaan vanhoja jne.". Miksi ihmissuvun ylipäätään "pitäisi" jatkua? Ja aina vain, kuinka yritykset voi joutua maksamaan toisen päätöksestä hankkia lapsia?

    "Joku ne kulut aina maksaa"
    Oliko tuo perustelu?!

    Äänestä

Puuta heinää taas koko juttu. Näitä potaskauutisia tehdään, jotta lehtiä myytäisiin.

Äänestä

Aika ongelmallista tämä lisääntymiskyky naisen kannalta on: Jos olet töissä ja tulet raskaaksi, olet työnantajalle taloudellinen rasite. Nuori, "perheenperustamisiässä" oleva pätevä nainen jää varmasti palkkaamatta, jos tarjolla on yhtä pätevä mies: Mies ei ole yritykselle taloudellinen riski, vaikka perheen perustaminen olisi hänellekin ajankohtaista, lapsen äidin työnantajahan maksaa viulut. Harvemmin mies jää myöskään hoitovapaalle, lastenhoitohan kuuluu naiselle. Ja kun naisen euro on 80 senttiä, ei koti-isyys monessa tapauksessa ole taloudellisesti mahdollistakaan.

Äitiyslomalta/hoitovapaalta palattuasi joudut todennäköisesti silloin tällöin jäämään töistä pois lapsen sairastellessa ym, jolloin olet jälleen rasite sekä työnantajalle että työkavereillesi. Äitihän useimmiten kuitenkin on se, joka jää sairasta lasta hoitamaan, vaikka lapsella kaksi vanhempaa olisikin.

Toisaalta työelämän jättäminen ja kotiin jääminen lapsen kanssa tuomitaan myös. Jos nainen ei tuo rahaa perheen elatukseen, hän usein sivullisten mielestä elelee miehensä siivellä eikä tee mitään hyödyllistä perheen eteen. Yhteisestä lapsesta ja kodista huolehtiminen ja miehen huolettoman työssäkäynnin mahdollistaminen ei ole juuri minkään arvoista, koska se ei näy BKTssä...

Ei todellakaan tarvitse ihmetellä, miksi syntyvyys laskee.

Äänestä
  • Laittoivat pihalle TeliaSoneralta ja olen vittuuntunut koko yritykseen. Olen nuori nainen ja varmaan senkään takia minun työsopimustani ei jatkettu, koska olen kohta vauvantekoiässä. Älkää tukeko TeliaSoneraa sanokaa irti kaikki liittymät!!!

    Äänestä

  • "Ei todellakaan tarvitse ihmetellä, miksi syntyvyys laskee."

    Minäkin taidan valita mielummin uran entä kuin lapsen teon. Näyttää nimittäin siltä, että molempia ei voi saada...

    Äänestä

Niinpä niin. Naiset takaisin hellan ja nyrkin väliin, näyttää olevan Suomen liike-elämän näkemys uuden vuosituhannen yhteiskunnasta. Onkohan kukaan muuten laskenut sitä, kuinka pieneksi työttömyysprosentti laskisi, kun naiset jäisivät joukolla kotiin hoitamaan lapsia ja vanhuksia. Ei tarvittaisi enää laajaa sosiaalisektoria ja verojakin voitaisiin alentaa reilusti – puhumattakaan työttömyyden aiheuttamien kustannusten pienenemisestä. Siinäpä olisi poliitikoille loistava agenda seuraavia eduskuntavaaleja silmällä pitäen :-/

Äänestä
  • "Onkohan kukaan muuten laskenut sitä, kuinka pieneksi työttömyysprosentti laskisi, kun naiset jäisivät joukolla kotiin hoitamaan lapsia ja vanhuksia."
    Ja onkohan joku laskenu sen, kuinka pieneks asukasluku kutistuisi jos ylläoleva toteutettaisiin. Meikä tyttö ainaki lähtis maasta, jos tuohon päädyttäisiin...

    Äänestä

  • Jos oikein säästeliäiksi ryhdytään, niin eihän kuvailemassasi yhteiskunnassa tyttöjä tai naisia kannata kouluttaakaan: Eihän lasten ja vanhusten hoitamiseen yliopistotutkintoja tarvita, lukutaidon hankkiminenkin on jo melkoista ajan haaskausta!

    Ja hupsista, Suomi siirtyy ajassa kauas menneisyyteen. Ehkä jopa toiseen maanosaankin...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

S24ylläpito kirjoitti:

Helsingin Sanomat uutisoi, että eräässä TeliaSoneran Helsingin konttorissa raskaana, äityslomalla tai hoitovapaalla olevia naisia on yritetty irtisanoa tai on irtisanottu. Tilannetta yhtiön sisällä kuvataan sekasortoiseksi. Onko omalla työpaikallasi syrjitty raskaana olevia tai äitiyslomalaisia? Tai oletko itse kokenut vastaavaa syrjintää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu