Kiuru jauhtottaa parasta aikaa kokoomuksen "kykyä" A-studiossa.
Vasemmistohallitus hoitaa hyvin homman, kiitos siitä Marinille ja Kiurulle.
Vasemmistohallitus hoitaa hyvin homman, kiitos siitä Marinille ja Kiurulle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
jos tarkoitus olikin sössötys kädet viittaa niin mitään selvää sakkaan,
Kokoomuksen kyvyt eivät vakuuta. Lepomäki vetoaa vain joihinkin ihmeellisiin asiantuntijoihin. Ei sen enempää kertonut keitä he ovat. Oletus on, että ovat kokoomuksen itse kasvattamia.
Lepomäki jauhotti omaan ääneensä tykästyneen Kiurun.
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka kauan Kiuru puhuisi yhtä soittoa jos ei kukaan keskyttäisi, nyt puhuu kuitenkin vaikka keskeytetään.
Kiuru sentään keskimäärin malttaa odottaa vuoroaan. Tuo vapaan kotikasvatuksen saanut Lepomäki tuntuu puhuvan päälle koko ajan. Vaikuttaa muutenkin vähän adhd-tyypiltä.
Vasemmistohallituksen jäljiltä tulee olemaan massiivisesti korjattavaa tulevilla oikeistohallituksilla
ÄLKÄÄ vain antako sen viheliäisen maakuntaveron toteutua! Lisäbyrokratiaa ei tarvita,
Tarvitaan kovaa korjaussarjaa
No entäs tämä penttilä natokeskustelussa. Muuta ei ole koskaan sanonut, kuin toistanut Kiina-Venäjä, Kiina-Venäjä.
Aikansa elänyttä keskustelua.
Krista Kiuru heitti faktat tiskiin ja sen jälkeen Elina vaan selitteli. Krista on Marinin hallituksen paras ministeri Li Anderssonin ja itse pääministerin ohella.
*pyrsk!*
Sarkasmi on taitolaji! :) 👍🏾
Tottahan tuo on joten turha porvarin viisastella.
Lepomäki on toistin. Hän ei osaa ajatella mitään itse. Hän vain toistelee.
Elinalla on tiedossa virka hömppäkanavien ennustajaeukkona. Tiesi jo nyt, että "me" joudumme korjaamaan vuosikausia ongelmia, joite "te" luotte.
KristaLlipallo hänellä siis käytössä.
Mars Astral tvhen.
Jopas on tylsä tuo kokoomuksen terävin kynä. Ja Orpo asettelee itseään jo pääministerin paikalle. Ei tule tuolla porukalla tapahtumaan koskaan,
"terävin"!?
Lepomäki?
Lepomäki ei kuulu edes kokoomuksen penaaliin, vaan odottelee kiltisti jossain varakynien hyllyllä kun sen "asiantuntemukselle" tulee tarvetta.
Ja yleensä se tarve on laittaacse höpöttämään höoöjään johkun just tän kaltaiseen paneelikeskusteluun että saatais vastapuoli *ittuuntumsan sen hölinöistä ja menettämään hermonsa.
Lepomäki on kuin jaloissa räksyttävä chihuahua.
Kumpikaan noista ämmistä ei uskaltaisi vastuuta tekemisistään tai tekemättä jättämisistään ottaa jos toimittaja olisi kysynyt
"voimmeko ampua teidät perheinenne mikäli tämä ei sitten jostakin syystä toteudukkaan"
Ei tuollaiset hallintohimmelit mitään kustannuksia laske. Tuskin noita potilaita oleellisesti enemmän kuolee vaikka terveyskeskukset siirretäänkin kauemmaksi mahdollisesti sairauskohtauksia saavista ihmisistä.
Kokoomuksen teoriahan on luoda yksityisiä hallintohimmeleitä, jotka vielä ottaisivat katteen välistä. Kiuru on sikäli tässä kohtaa oikeassa. Kustannukset vähenevät, mitä vähemmän mukana on yksityisiä himmeleitä. Julkisen himmelin kun ei tartte tehdä voittoa, eli ottaa katetta.
Ei tarvita julkisiakaan lisähimmeleitä - maakuntahallinto tulee ylimääräiseksi ja sitten jää vielä kuntataso,,,,,,miten kustannukset voisivat muuta kuin - kohota?!
Ei tule lisähimmeleitä. Ne kunnissa olevat sote-himmelit siirretään pois. Kokkareiden kiukuksi järjestäjiksi eivät pääse ulkomaiset pääomasijoittajat pörriäisineen.
Kiuru teki tässä urosmehiläisen työn!
Julkisen ei tarvi tehdä voittoa mutta ei julkisen tarvi myöskään huolehtia siittä onko potilaat tyytyväisiä.
Julkinen kykenee tietysti laskemaan menoja senkun vähentää lääkäreitä ja hoitajia sekä terveyskeskuksia. Ja pidentää hoitojonoja. Jos potilas ehtii kuolla hoitojonoon niin eihän se maakuntien vika ole.
Julkisen pitää hoitaa tehtävänsä. Sen määrää laki. Kahveja ei tietenkään tarvitse asiakkaille keittää, koska laki ei sitä määrää.
" julkisen ei tarvi myöskään huolehtia siittä onko potilaat tyytyväisiä"
Minkä mukaan muka ei!?
Julkisella puolella on lakisääteiset velvoitteensa ja sen lisäks koko julkisen puolen henkilökunta työskentelee virkavastuulla, toisin kuin yksityisen, joten: Höpö-höpö!
Pitää+tietysti+mutta+jos+ei+hoida+tai+ei+kykene+niin+ei+siittä+mitään+sanktioita+julkiselle+puolelle+koidu.+Ja+joissakin+tapauksissa+jos+koituu+niin+se+tarkoittaa+että+asiakasta+hyvitetään+antamalla+sille+mahdollisuus+uuteen+ajavaraukseen.
Julkinen+ei+siis+pelkää+että+asiakas+kävelee+"rahoineen"+(veronmaksajien)+muualle.
Periaatteessa+julkinen+pystyy+hoitamaan+55%+asiakkaistaan+hyvin...+jättämällä+45%+asiakkaista+täysin+hoitamatta.+Jos+sitten+tehdään+asiakaskysely+niin...
Reilusti+yli+puolet+asiakkaista+on+tyytyväisiä+tai+jopa+erittäin+tyytyväisiä?
Loput+turhia+narisijoita?
Miten niin julkiselle puolelle ei koidu sanktioita jos he jättävät lakisääteiset tehtävänsä tekemättä!? :D
Lakien rikkomista - jollainen lakisääteisten tehtäviensä tekemättä jättäminenkin on - kutsutaan rikokseksi, ja jokaiselle rikokselle löytyy kyllä sanktiot ihan lakikirjasta! 👍🏾
Mitä pitää sisällään tämä virkavastuu ? no ei mitään ainakaan noissa arvauskeskuksissa, eikä siellä myöskään tehdä asiakastyytyväisyys tutkimuksia että näillä on menty ja mennään varmaan jatkossakin.
Täytyy sanoa että Kiuru vei kokkarien parasta kykyä kuin litran mittaa olisi käynyt suorastaan sääliksi jos ei olisi ollut vastassa kylmä kokkare .
Missähän tuo on paras kyky? Onhan tuo ihan kuuma sinkku.
Makuuhuoneessa voisi sen kanssa leikkiä Bilderberg-leikkejä.
Kyllä se on niin, että Kiuru on vienyt tuota Soteuudistusta eteenpäin itsepäisesti. Hänelle on kunnia-asia saada tuo päätös omalle kontolleen, vaikka kuinka susi olisi.
Annetaanhan ajan kulua. Kiitetään vasta sitten, kun näämme mihin tuo uudistus vie. Pahoin pelkään, että ei siinä kunnian kukko laula demareille. Sellainen vainu tuosta uudistuksesta tulee. Mitä useampi kokki, sitä sakeampi soppa.
Jos kaasukammio-operaattorilta vaikuttava kylmän kalvakka akka on jonkun mielestä "kuuma", niin okei. Ehkä persuillakin on sitten kannattajia.
Marinin lempileikki "Hide my secret document! ;) " Vois olla kans ihan kiva? :P
Juu.
Persuilla on kannattajia! :)
21,6.
uikuti 🤡
Valtonen, blondattu manneko?
Ei se manne voi olla, koska eikös se ole joskus ollut töissäkin?
Kiurun puheista ei kansa ota selvää. Puhetta riittää, sisältöä ei siinä ole...
Nauratti kun Kiurun monologin jälkeen Valtonen ja Sirkkanen mainitsivat että ei sitten saanut vastattua kysymykseen. Eipä Kiuru vastannut sittenkään, taattua Kristaa!
Kappas, vapaus koittanut Kiurulla taas.
Kiuru pidettiin vaalien yli piilossa ettei muni kampanjaa pilalle. Tämän esityksen perusteella piilottelu oli perusteltua. Kannattaisi oikeastaan jatkaa.
Kiuru = Ensimmäinen muuttolintu joka muuttaa takas etelään! Eli heti vaalien jälkeen :P
Mikä hyvänsä hallitus hoitaa homman kuin homman, jos ottaa hallituskauden aikana 20-50 miljardia euroa lisää velkaa. Toivotaan, että myös seuraavat hallitukset jatkavat samaa velanottotahtia. Olisi hauska kuulla vihervasemmiston ulina, kun lopulta olisi pakko tehdä leikkauksia sosiaalitukiin.
Joko unohdit koronan joka ei ole kunnolla edes ohi. Rahoilla on estetty konkurssi-aajto ja valtava suurtyöttömyys.
Kansainväliset talousasiantuntijat ovat rankanneet Marinin hallituksen taloudenhoidon koronan aikana koko Euroopassa parhaaksi.
Arviossa on otettu huomioon velan otto.
Tuo on kiinnostavaa.
Mistä voi lukea tarkemmin noiden kansainvälisten talousasiantuntijoiden arvioista?
Kiuru Jauhottaa? :D
Kiuru puhuu kyllä takuulla paljon mutta sisällössä ei ole järjen hiventä! :DDD
Krista luuttusi Ellulla lattioita.
Lepomäen ukkokin kyllästy akkaansa ja potki Valtosen pihalle.
A-Studiossa Valtosen mukaan Soten rahat on ohjattava yksityisille. Hoidon tasolla ei ole merkitystä.
Monin paikoin Suomessa vaihtoehtona on keikkalääkärien satunnainen hoito vs. yksityinen puoli. Yksityinen puoli toimii monin paikoin huomattavasti julkista paremmin.
Elina Pääsi kunnolla vauhtiin keskustelu aika loppuu kesken
Rasittava päällepuhuja.
Elinalla oli kuun nousuvesi hilserajassa.
Mutta kuka oikein on Lepomäki? Ennenkuin kirjoittaa, kannattaisi ottaa selville tosiasiat.
Huvittavaa oli miten Kiuru on täysin lunki ja ei sen enempää kiinnitä huomiota räyhääjään.