Voi itku tätä kusetuksen määrää!

Forumkirjoittaja vastasi viestiini viittaamalla vuoden 1993 Vartiotorni-lehden marraskuun 1. päivän numeroon, liittyen vuoden 1914 väärinesitykseen. Palasin sivuilla 10-12 käsiteltyihin kiinnostaviin Danielin 1290 ja 1335 päivän ajanjaksoihin ja huomasin, että niissäkin on käytetty matemaattista akrobatiaa:

“Kansainliiton perustamista ehdotettiin tammikuussa 1919. Kun lasketaan 1 290 päivää (kolme vuotta ja seitsemän kuukautta) tuosta ajasta eteenpäin, tullaan vuoden 1922 syyskuuhun.” (Sivu 11)

No kun ei millään tulla syyskuuhun:

340 päivää 25. tammikuuta lähtien 1919 loppuun
Vuosi 1920 366 340=706
Vuosi 1921 365 706=1071
219 päivää tuo elokuun 7. päivälle, ei syyskuulle 1922

Sitten on todettava Vartiotorniseuran tavoin ”Mutta ei tässä vielä kaikki.” (Sivu 11) Ja Vartiotorni jatkaa:

”Nämä 1 335 päivää eli kolme vuotta ja kahdeksan ja puoli kuukautta alkoivat ilmeisesti silloin, kun edellinen ajanjakso päättyi. Kun aletaan laskea syyskuusta 1922, päädytään vuoden 1926 myöhäiskevääseen (pohjoisella pallonpuoliskolla). Mitä tapahtui noiden 1 335 päivän aikana?” (Sivu 11)

Ja mikä pohjoisen pallonpuoliskon myöhäiskevään tapahtuma ja milloin, päättikään tuon 1290 1335, eli 2625 päivän ajanjakson, joka alkoi 25. tammikuuta 1919?

”Lopuksi toukokuussa 1926 hyväksyttiin Lontoon konventissa päätös, jonka nimi oli ”Todistus maailman hallitsijoille”. Siinä julistettiin suorasukaisesti totuus Jumalan valtakunnasta ja Saatanan maailman tulevasta tuhosta. Samassa konventissa julkaistiin vaikuttava kirja Vapautus (suom. 1927), joka oli Raamatun tutkielmien tilalle tulevan kirjasarjan ensimmäinen osa. Jumalan kansa katsoi nyt eteenpäin, ei taaksepäin. 1 335 päivää olivat kuluneet umpeen.” (Sivu 12)

No hyvä, katsotaan:

340 päivää 25. tammikuuta lähtien 1919 loppuun
Vuosi 1920 366 340=706
Vuosi 1921 365 706=1071
Vuosi 1922 365 1071=1436
Vuosi 1923 365 1436=1801
Vuosi 1924 366 1801=2167
Vuosi 1925 365 2167=2532
93 päivää tuo huhtikuun 3. päivälle, ei toukokuulle 1926.

Mitä opin tästä? Ainakin sen, että jonkun matematiikka on vielä huonommissa kantimissa kuin minun.

P.S. Älä vain ajattele surullisenkuuluisan profeetallisen vuoden tai teokraattisen kalenterin käyttöä, se vain pahentaa tilannetta.
131603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
  • Matikoissamme on päivän ero, mutta se ei muuta tilannetta.

    Tämä jatkuva ja laaja-alainen öögaanstrittaaminen Vartiotorniseuran materiaalissa on pöyristyttävää. Hävettää, että olen kritiikittä niellyt tuollaista ja olettanut olevani muita parempi juuri tuon valheellisen totuundenomaamistunteen pohjalta.

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    Matikoissamme on päivän ero, mutta se ei muuta tilannetta.

    Tämä jatkuva ja laaja-alainen öögaanstrittaaminen Vartiotorniseuran materiaalissa on pöyristyttävää. Hävettää, että olen kritiikittä niellyt tuollaista ja olettanut olevani muita parempi juuri tuon valheellisen totuundenomaamistunteen pohjalta.

    Kuuleppa tuo aikavääristymä on selitettävissä helposti suhteellisuusteorian avulla. Koska aika riippuu partikkelin nopeudesta. Jos Jeppula kiertää kentällä esim. lähestyvällä valonnopeudella niin partikkelin aika "pysähtyy".

    Äänestä

  • Vihtahousu kirjoitti:

    Kuuleppa tuo aikavääristymä on selitettävissä helposti suhteellisuusteorian avulla. Koska aika riippuu partikkelin nopeudesta. Jos Jeppula kiertää kentällä esim. lähestyvällä valonnopeudella niin partikkelin aika "pysähtyy".

    >>Jos Jeppula kiertää kentällä esim. lähestyvällä valonnopeudella niin partikkelin aika "pysähtyy".

    Jehovantodistaja ei yllä edes tavanomaiseen kävelynopeuteen silloin kun kello tikittää raportoitavaa aikaa.

    Äänestä

Enpä muistanutkaan Vartiotorniseuran harrastaneen noin villiä numerologiaa ja vielä noin tuoreessa Vartiotornissa. Tuohon aikaan olin vielä itsekkin mukana kuvioissa.

Muistelisin joskus kyllä laskeskelleeni itsekkin jotain VTS numerologiaa, mutta huonoin menestyksin. Lopetin laskujen tarkistelut kun tulokset eivät täsmänneet Vartiotornin tulosten kanssa. Ajattelin ettei matemaattiset lahjani riittäneet moisiin sfääreihin - koulumatematiikka ei toisaalta tuottanut mitään hankaluuksia ysien ja kymppien arvosanoilla.

Äänestä

Koittakaapas todistajat puolustautua RJ:n esittämiin virhellisiin jt-laskutoimituksiin.

Onko koulutuksen väheksyminen johtanut siihen, ettei Brooklynin päätoimistossanne osata enää edes alkeellisia yhteenlaskuja?

Äänestä

Olen joskus käynyt keskusteluja noista Jehovan todistajien erikoisista tavoista laskea aikoja. Tarkoituksena on ilmeisesti yleensä antaa kuva, että Jumala antaa ylimääräistä tietoa noista erilaisista ajoista ja ajanjaksoista.

Kaikkein naurettavinta nuossa numerologiassa on se, että selviäkin virheitä, perustuu ne sitten laskuvirheisiin tai muuten vain surkeaan matematiikan ymmärtämiseen, ei haluta koskaan myöntää.

MITEN nuo menneisyyden aikalaskelmien naurettavuuden koitetaan piilottaa?

Tuossa lainaamassasi lehdessä on vastaus:
>>Jumalan kansa katsoi nyt eteenpäin, ei taaksepäin

Äänestä
  • >>Menneisyyden virheelliset laskelmat ja ennustukset heitetään hämäräperäisellä viittauksella 'joidenkin innokkaiden Jehovan todistajien' niskaan eikä niitä ole soveliasta enää puida sen tarkemmin.

    Vartiotorniseuran eräs 'innokas' oli C.T. Russell, hänellä kun oli aivan eri näkemys noista aikajaksoista, lähinnä muunsi päivät vuosiksi.

    Äänestä

  • [Jos kerran menee ansaan, on ollut varomaton tai tietämätön. Jos samaan vipuun menee uudelleen ja uudelleen, silloin on jo tyhmä.]

    Kyse ei ole tästä. Suurin osa suomalaisistakin valittavat omaa ja Suomen kurjuutta kotonaan. Ovesta kun ulos tullaan niin ollaan taas niin aurinkoisia. JT:llä on sama ongelma. Virheet tiedetään, mutta on helpompaa napista niistä kännipäissään parhaalle kaverille ja olla taas seuraavana päivänä aurinkoisia joo joo miehiä.

    ps. tämä tarina on tosi.

    Äänestä

>>>profeetallisen vuoden --- se vain pahentaa tilannetta.

Äänestä
  • Oliko tuo ainoa asia, johon kiinnitit huomiota tai joka vaivaa sinua avauskirjoituksen sisällössä?
    Etkö huomannut siinä mitään muuta miettimisen arvoista?

    Äänestä

  • >>Miten se pahentaa tilannnetta?

    Voit tietysti koittaa soveltaa Vartiotorniseuran vanhaa opetusta esimerkiksi á la The Kingdom Come:

    “The careful student will note that these 1290 and 1335 prophetic days, literal years, have the same starting point as the 1260 years of papal power to crush, viz., from the time the desolating abomination was ‘set up’--A.D. 539.” (Page 83)

    “Reckoning from A.D. 539, the 1290 symbolic days ended in 1829, and the 1335 days in the close of 1874.” (Page 84)

    Äänestä

Ei Jehovantodistajien pitäisi ainakaan uskontonsa oppien mukaan laskeskella mitään vuosilukuja eikä laittaa niihin toivoaan joten jossakin tai joidenki toimesta ollaan menty tässäsuhteessa väärille teille.

Tosin kuulin aina puhuttavan raamatun vuosilukuja laskeskellessa, että *lukija käyttäköön havaintokykyään* silloin luulin, että se tarkoittaa jotain laskuoppeja joita laskeskeltiin raamatun historiasta.

Mutta heillähän on Jehovan henki raamatun ymmärryksensä avaamiseen ainakin omien sanojensa mukaan. Tosin raamatun kertomukset ovat kaikki nii värikästä ja kuvaannollista joten miten siitä viidakosta tietää laskea onko se nyt kuvannollisen vai ihka oikean kertomuksen mukaan ja onko laskut vain kuvaannollisia laskuja....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rasvattu_jämä kirjoitti:

Forumkirjoittaja vastasi viestiini viittaamalla vuoden 1993 Vartiotorni-lehden marraskuun 1. päivän numeroon, liittyen vuoden 1914 väärinesitykseen. Palasin sivuilla 10-12 käsiteltyihin kiinnostaviin Danielin 1290 ja 1335 päivän ajanjaksoihin ja huomasin, että niissäkin on käytetty matemaattista akrobatiaa:

“Kansainliiton perustamista ehdotettiin tammikuussa 1919. Kun lasketaan 1 290 päivää (kolme vuotta ja seitsemän kuukautta) tuosta ajasta eteenpäin, tullaan vuoden 1922 syyskuuhun.” (Sivu 11)

No kun ei millään tulla syyskuuhun:

340 päivää 25. tammikuuta lähtien 1919 loppuun
Vuosi 1920 366 340=706
Vuosi 1921 365 706=1071
219 päivää tuo elokuun 7. päivälle, ei syyskuulle 1922

Sitten on todettava Vartiotorniseuran tavoin ”Mutta ei tässä vielä kaikki.” (Sivu 11) Ja Vartiotorni jatkaa:

”Nämä 1 335 päivää eli kolme vuotta ja kahdeksan ja puoli kuukautta alkoivat ilmeisesti silloin, kun edellinen ajanjakso päättyi. Kun aletaan laskea syyskuusta 1922, päädytään vuoden 1926 myöhäiskevääseen (pohjoisella pallonpuoliskolla). Mitä tapahtui noiden 1 335 päivän aikana?” (Sivu 11)

Ja mikä pohjoisen pallonpuoliskon myöhäiskevään tapahtuma ja milloin, päättikään tuon 1290 1335, eli 2625 päivän ajanjakson, joka alkoi 25. tammikuuta 1919?

”Lopuksi toukokuussa 1926 hyväksyttiin Lontoon konventissa päätös, jonka nimi oli ”Todistus maailman hallitsijoille”. Siinä julistettiin suorasukaisesti totuus Jumalan valtakunnasta ja Saatanan maailman tulevasta tuhosta. Samassa konventissa julkaistiin vaikuttava kirja Vapautus (suom. 1927), joka oli Raamatun tutkielmien tilalle tulevan kirjasarjan ensimmäinen osa. Jumalan kansa katsoi nyt eteenpäin, ei taaksepäin. 1 335 päivää olivat kuluneet umpeen.” (Sivu 12)

No hyvä, katsotaan:

340 päivää 25. tammikuuta lähtien 1919 loppuun
Vuosi 1920 366 340=706
Vuosi 1921 365 706=1071
Vuosi 1922 365 1071=1436
Vuosi 1923 365 1436=1801
Vuosi 1924 366 1801=2167
Vuosi 1925 365 2167=2532
93 päivää tuo huhtikuun 3. päivälle, ei toukokuulle 1926.

Mitä opin tästä? Ainakin sen, että jonkun matematiikka on vielä huonommissa kantimissa kuin minun.

P.S. Älä vain ajattele surullisenkuuluisan profeetallisen vuoden tai teokraattisen kalenterin käyttöä, se vain pahentaa tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu