Kyllä on hirveä syyllistämis ja-parjauskampanja menossa niitä kohtaan, jotka eivät joko halua ottaa koronarokotetta tai tahtovat ainakin odottaa ja seurata tilannetta jonkin aikaa, ennen kuin päättävät rokotteen ottamisesta. Sen huomaa niin mediassa kuin tälläkin palstalla. Mitä hiton väliä on, jos joku ei ota sitä rokotetta, jos kerran ne ketkä rokotteeseen luottavat ottavat sen ja se sitten suojelee heitä tartunnoilta tai vähintäänkin pahemmilta oireilta. Eihän heidän kaiken järjen mukaan tarvitse pelätä sen kahden piikin jälkeen mitään, jos rokote kerran on turvallinen ja toimiva. Antakaa ihmisten päättää itse omasta kehostaan. Totuus kuitenkin on, että koronarokotteet ovat nopeasti kehitettyjä kokeellisia rokotteita joista puuttuu pidemmän aikavälin seuranta ja siksi monet pitävät niitä riskinä, vaikka eivät mihinkään salaliittoihin uskokaan. Jokainen joka on nyt ottanut sen rokotteen toimii tavallaan koekaniinina. Välttämättä mitään suurempia seurauksia ei tule, mutta sitä ei voi vielä tässä vaiheessa tietää. Ei kannata unohtaa miten kävi sikainfluenssarokotteen kanssa, jonka myös piti olla turvallinen.
Parjauskampanja rokotekriittisiä kohtaan
Anonyymi
144730
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 56 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 144
Vanhimmat
Koronamyrkky on toksinen. Kuolemantapaukset räjähtävät n. 2v kuluttua.
Juuri tänään sain puhelun, jossa kerrottiin kuinka rokotteen ottaneelle tuli äärimmäisen kovat nivelkivut sivuvaikutuksena rokotteesta, ja nyt ei kykene edes auton virta-avainta kääntää autoa käynnistääkseen.
Määräsivät kortisonikuuria alkajaisiksi jouluun saakka.
Kuten tiedämme, kortisoni aiheuttaa luukatoa, toiselta nimeltään osteoporoosia.
Kokeellisessa tuotteessa vapaaehtoiset uhrautuvat lääketieteen hyväksi.
Jo alussa tuotiin esille jokaiselle, joka haluaa pitää "antenninsa avoimina", että tämä "rokote" tällä kertaa, ei ole testattu, ja jokainen ottaa sen omalla vastuullaan.
Normaali testausaika rokotteille on se viidestä vuodesta viiteentoista vuotta.
(Tämä "rokote" kyhättiin kasaan neljässä kuukaudessa.)
Kyseisen aikajakson kautta olisi ollut tietoa kuinka eri tavoin allergisille rokote sopii tai ei sovi. Miten veriryhmien vaikutus jne.
Ei ole rokotevastaisuutta, eikä henkilöt jotka kieltäytyvät tästä rokotteesta, ole rokotevastaisia.
Kaikki vanhanajan isorokko, polio, ja muut rokotteet, siis TUTKITUT rokotteet ovat aina otettu.
Rokotevastaisuutta ei siis ole. On vain tätä rokotetuotetta kohtaan olevaa kriittisyyttä, samoin kuin Audilla ajava ei alkaisi ajaa Skodalla.
Kyllä oli kauhee reikä rengin berperissä nappikin sii irki. Ompeli sen kiinne ja samalla hen ompeli sen sytämeensä siin.
Korona-ruiske tullaan ennen pitkää antamaan pakolla. Jos et ota, tulee syömäkielto eli Kelan vastikkeettomat makuukorvaukset lakkaavat. Venäjällä lakkaa palkka tulemasta. Alkaa pakkoloma, joka ei pääty. Tätä rokotepelleilyä ei varmaan meillä katsota kovin kauaa. Eikä ole syytäkään.
Joka itla iltasatuja covid-rokotteesta. Täyttä paskaa jauhetaan.
Mene+ottamaan+rauhoittavia.
Jos+haluat+ottaa+piikin+tai+olet+ottanut+varmaan+maskin+kanssa+niin+älä+tule+tänne+valittamaan+surkeaa+tilaasi.+Se+ei+100%+parantanut+terveyttäsi.
Veikkaisin,+että+nyt+pelkäät+kuolemaa+parin-kolmen+vuoden+aikana+että+puntit+tutisee.
Hysteria on onnistunut sinussa...
Kun asiat ovat todistettua totta, eikä poika voi enää eikä osaakaan vastata...hän hyökkää kuin barbaari ihmisten kimppuun ja haukkuu heitä vaikka millä ja yrittää uhkailuilla ja pelotteluilla vielä pönkittää kaatuvaa korttitaloaan.....sääli ! Hävisit ottelun !
"Parjauskampanja " johtuu kylläkin niistä valheista mitä rokotevouhottajat tälläkin palstalla päivittäin kierrättävät yrittäessään estää ihmisiä ottamasta rokotteita.
Olkaa ottamatta rokotteita jos niin haluatte, mutta kun yritätte estää muitakin ottamasta ja levittelette törkeitä valheita, niin silloin kyseessä ei tietenkään enää ole teidän oma asianne.
Täh? Kuka tällä palstalla on muka yrittänyt estää tai edes voisi yrittää estää sinua tai muita ottamasta rokotteita?? Puolin ja toisin voidaan kyllä esittää kovaakin kritiikkiä toinen toiselle, mutta eihän kukaan voi estää ketään ottamasta rokotetta tai ei ainakaan minkään maailman menoa-palstan kautta.
Äläpä nyt viitsi naurattaa. Täällä on ollut jatkuvasti viestejä tyyliin
"Varokaa! Varokaa! Koronapiikki tappaa ja invalidisoi!"
"ÄLKÄÄ ottako rokotetta!" " VAROKAA rokotetta!!"
Ai että ei muka ole yritetty estää ihmisiä ottamasta rokotteita.
Valheilla tuppaa olemaan lyhyet jäljet.
Varoittaminen on aivan eri asia kuin estäminen. Ne eivät ole sama käsite. Ja mitä varoittamiseen tulee, niin samalla tavallahan jotkut rokotteen ottaneet lähes hysteerisesti julistavat palstalla, että rokottamattomat tulevat takuuvarmasti vielä kuolemaan koronaan ja se on heille ihan oikein, kun haluavat muka tahallaan tartuttaa muita ihmisiä ja että rokottamattomat pitäisi sulkea jonnekin eristysleirille eikä heille pidä antaa sairaalahoitoa jos sairastuvat koronaan, jne. Tällaisiakin kirjoituksia olen tällä palstalla useasti lukenut.
Paskapuhetta. Palstan etusivulla on tälläkin hetkellä ainakin 3 eri ketjua, joissa väitetään että koronarokote on myrkkyruiske ja teloitusruiske ja kansanmurha ja laillistettu eutanasia ja tuhoaa rokotetun DNA:n ja koko elimistön ja ties mitä ja HUUDETAAN ETTEI SAA OTTAA MYRKKYROKOTETTA!
Eli kyllä koko ajan täysin selvästi yritetään estää muita ihmisiä ottamasta rokotusta, siinä asiassa ei ole pienintäkään epäselvyyttä ja sinä olet törkeä valehtelija, aivan kuten rokotedenialistit yleensäkin.
23:50 Juuri näin! Salaliittoteoreetikot lietsovat eripuraa ja pelkoja. Epäilen, että taustalta löytyy kansainvälinen äärioikeisto.
Tarkennus vielä edelliseen - palstan etusivulla on tällä hetkellä 6 ketjua joissa väitetään että koronarokote on tappava myrkkyruiske ja teloitusruiske ja kansanmurha ja laillistettu eutanasia jne. - mutta ei siis muka mitenkään yritetä painostaa ketään olemaan ottamatta sitä rokotetta. Jepjep. Törkeillä valheilla tuppaa olemaan lyhyet jäljet.
Kukaan ei ole estänyt muita ottamasta, missä niin muka käynyt?
Jos haluat sen, ja otat. Ole tyytyväinen itseesi. Täällä wouhotus muiden päätöksistä, antaa käsityksen ettet luota päätökseesi. Tosi noloa sinulle!
Etkö saanut rokotetta, tuliko joku estämään?
Niimpä, omia aivopierujasi ne vaan on.
Ota toki piikkisi, mutta anna muiden päättää omistaan. Siihen on Suomessa kaikilla oikeus!
Kukaan ei estä, teet valintasi itse. Ihmettelen, miksi olet niin hysteerinen, pelkäätkö?
Saat tehdä päätöksesi itse, niinkuin jokainen. Ei pitäisi olla vaikeaa.
Itsemurhaa ei saa Suomessa yrittää - joutuu linnaan!
"Korona-rokotteella " saat vapaasti tehdä itsemurhan eikä sitten syytellä :-))
Tämä juuri jotenkin häiritsee tässä koronarokotehommassa, että yritetään puoliväkisin painostamalla ja hiostamalla ja pelottelemalla saada kaikki ihmiset ottamaan se rokote, vaikka enemmistö
ei kuulu niihin riskiryhmiin, jotka voivat saada sen koronan vakavan muodon. Sitä tietysti perustellaan turvallisuudella, mutta on siinä pakosti oltava jotain muutakin takana. Jos nyt yhtään seuraa asioita, niin kyllähän kaikki koronapassit ja koronavilkkut lisäävät ihmisten seurantaa ja valvontaa. Kohta ollaan kuin jossain helvetin Kiinassa, missä on kadun kulmissa jotain kasvojen tunnistuskameroita.
Sehän siinä on juuri taustalla. Seuranta ja valvonta. Jos kansa olisi velvoitettu asettamaan itseensä pakollinen seuranta ja matkustuslupa, niin tuskin olisi onnistunut. Nyt toista kautta epäsuorasti, pelotteella se onnistuu ja koko maailmalle.
Ketju on välittömättömästi täynnä sekä törkeitä valheita että vainoharhaista salaliittovöyhötystä ja sitten ketjun avaaja vielä ihmettelee mistä johtuu se "parjauskampanja" ja miksi rokotevouhoja pidetään säälittävinä salaliittotolloina.
Kyllä jokainen lukutaitoinen näkee mitä rokotevouhottajat tänne päivittäin kirjoittavat eikä kaikki se sonta jätä mitään sijaa millekään selittelyille. Pelkkiä valheita, tyylipuhdasta disinformaation tarkoituksellista levittämistä' sekä täysin ääliömäisiä salaliittovöyhötyksiä vailla järjen häivääkään.
Laki sallii valinnanvapauden rokotepäätöksissä. Teoriassa sallitaan, käytännössä ei.
Päivittäin mediassa kehutaan rokotteiden ottajia. Tätä ei pidetä lainvastaisena. Ei myöskään öyhöttämisenä tai hysterian lietsomisena.
Julkisuudessa näytetään, kuinka onnellisia rokotteiden ottajat ovat. He itkevät onnesta ja vuolaasti kehuvat saamiaan lääkkeitä.
Rokotteista vaurioituneita ei esitellä. Huonosti käydessä kukaan ei kanna vastuuta rokotteiden haitoista. Kärsijä jää yksin. Jotain vikaa hänessä täytyy olla, jos hänen immuunivasteensa ei kestä ja neurologinen puolikin pettää. Rokotteeseen pitää reagoida oikein. Pitää osata miellyttää, eikä hakea hankaluuksia, joita terveydenhoidossamme ei osata, eikä edes haluta ymmärtää.
Terveydenhoito on vahvoja varten. Ei heikkoja.
Sinä olet juuri se pahin vouhottaja, joka joka päivä kirjoittelet eri palstoille valehtelusta ja salaliittoteorioista. Ei se ole valhe, että rokotteen pitkän ajan vaikutuksista ei tiedetä eikä sekään ole valhe, että valtamedia ei lainkaan varoita sen vaaroista ja riskeistä, vaikka monet terveet ihmiset ovat jo pilanneet terveytensä tai koko elämänsä ottaessaan tämän rokotteen. Onneksi on vieläkin ihmisiä, jotka välittävät muista ihmisistä ja varoittavat täällä muita. Sinusta se on huono asia. Mikä siinä sinua pohjimmiltaan näin hirveästi nyppii?? Kertoisitko tästä? Vai nautitko siitä, että joku kenties hyväuskoisuuttaan sairastuu ja kuolee rokotteeseen,jota ei kestä? Tuottaako se sinulle nautintoa?
Koronan pitkäaikaisvaikutuksia on tutkittu about yhtä kauan kuin rokotettakin. Niistä ei vielä tiedetä paljoakaan. Mutta vakavia keuhkovaurioitaon esim. tullut.
Long covidiin sairastuneet joutuvat esim. pysähtymään kävellessään hengittämään, kun on niin vaikeata. En minä halua ottaa riskiä tuommoisesta taudista, josta voi menettää kuntonsa noin pahasti.
Myös neurologisia tai psyykkisiä ongelmia on seurannut. Monet työkyvyttöminä.
Otin mielihyvin rokotteen ja haen myös tehosteen. Eipähän tarvi pelätä virusmuunnoksia.
Rokotteet ovat turvallisia ja niitä on tutkittu pitkään. Myös koronarokote on käynyt läpi vaadittavat testit.
Rokotteiden ansiosta olemme kukistaneet monet taudit. Polio, isorokko, tuhkarokko. Ei tarvi kuolla jäykkäkouristukseen. Moderni lääketiede mahdollistaa meille hyvän elämän, jossa ei joudu kitumaan vammautumisista tai kuolemista.
Rokotevastaiset vöyhöt vain levittävät valheita ja pelotteluaan ja näillä vaarantavat toisten ihmisten hengen ja terveyden.
Kaikki rokotteet eivät ole turvallisia. Älä unohda sikainfluenssarokotetta. Oikeasti turvallisia rokotteita ovat vain ne joita on tutkittu vuosikausia ja koronarokotteita ei ole. Eikä ole edes mitään kunnon pitkän ajan näyttöä siitäkään, että nykyiset rokotteet tehoavat myös tuleviin variantteihin. Kaikki on siis vielä ihan auki. Jos joku kuvittelee olevansa turvassa otettuaan rokotteen, saattaa joutua katkerasti pettymään myöhemmin. Toki on jokaisen oma valinta, jos on valmis ryhtymään lääketeollisuuden koekaniiniksi. Mutta ei saisi painostaa muita samaan.
"Laki sallii valinnanvapauden rokotepäätöksissä. Teoriassa sallitaan, käytännössä ei."
Höpö, höpö! Ketään ei pakoteta ottamaan rokotetta.
Näin on, ketään ei pakoteta ottamaan rokotetta. Kaikilla on mahdollisuus valita vapaaehtoisesti kantaako koronataudista aiheutuneet jälkiseuraukset. Asiantuntijoiden mukaan jokainen rokottamaton kun tulee ennenpitkää sairastamaan koronan jokatapauksessa.
"Ylilääkäri Tero Varpula kertoi, että kaikki Husin alueella viimeisen kuukauden aikana tehohoitoa saaneista potilaista ovat olleet sellaisia, joiden olisi pitänyt jo saada rokote, mutta jotka eivät ole ottaneet sitä. Rokotettujen henkilöiden on havaittu sairastavan koronaviruksen aiheuttama tauti lievempänä, mikäli he saavat tartunnan."
On törkeää yrittää painostaa ihmisiä olemaan ottamatta rokotetta ja siten vaarantaa näiden terveyden ja hengen. Mutta mitäpä väliä sillä että ihmisiä joutuu teholle siksi että eivät ole ottaneet rokotetta, pääasia että saadaan rokotevastaista agendaa ajettua. Nautitko siitä, että joku kenties hyväuskoisuuttaan sairastuu ja kuolee kun ei ole ottanut rokotetta? Tuottaako se sinulle nautintoa? Haluaisitko mennä teho-osastolle ylistämään potilaita, että miten hienoa kun ette ottaneet rokotetta.
Tarkoitat "asiantuntijoilla" ilmeisesti sitä yhtä saksalaista lääkäriä, joka väitti näin. Mutta moni lääkäri on jo ilmoittanut olevansa eri mieltä hänen kanssaan.
Mediako toimii vastuullisesti? Miksi siellä sitten ei esitellä rokotteista vakavasti vaurioituneita tai rokotteisiin menehtyneitä. Ai niin, koska ei ole riittävästi tietoa, mitä rokottamisista ylipäänsä seuraa tai vuosikymmenten kuluessa on seurannut. Rokotteiden yhteisvaikutuksia tuskin kukaan rohkenee edes ajatella.
Rokotteet eivät vielä koskaan ole olleet kevyt juttu. Koska kokonaan rokottamattomia ei juurikaan ole, ei heitä ja heidän immunologiaansa ole mahdollista edes tutkia. Erinäisiä sairauksia meillä toki päivä päivältä on enemmän, etenkin neurologisia ja psyykkisiä, ja autoimmuunisairaudethan koskettavat jo liki jokaista. Syöpiäkään ei rokotemielessä parane pysähtyä pohtimaan. Etenkin rokotetutkijoita pitää varjella. Entiseen malliin syyt etsitään muualta ja tilataan rokotteita lisää. Kaikkia rokotteita. Uskotellaan, että kyllä se vielä tästä.
Rokotteet tulevat tavattoman kalliiksi, etenkin tulevien sairauksien luomismielessä. Joskus tätäkin puolta on pakko miettiä. Pakeneminen rokotteisiin kyllä muuttaa taudinkuvia, mutta ei missään mielessä pelasta ketään. Ongelman syythän ovat ihmisessä itsessään, eivät naapureissa, eivätkä näiden rokottamattomuudessa. Ihminen sairastuu, koska hänen puolustusjärjestelmänsä pettää. Tämä taas on valtaisa psykofyysinen kokonaisuus, jossa rokotteet ovat vain omiaan sotkemaan järjestystä lisää.
Tätä aikaa ei tulla muistelemaan hyvällä. Ei lainkaan hyvällä.
Big Pharma on pyyteetön hyväntekijä, jonka toiminassa etusijalla on juuri sinun terveytesi.
Sidonnaisuuksista:
Tero Varpula: Korvaukset koulutus- ja kongressikuluista (GE Healthcare oyj (konsultointi), GSK oyj (luentopalkkio)).
Lähde: https://www.duodecimlehti.fi/duo15980
En väitä, että sidonnaisuuksilla olisi mitään tekemistä minkään kanssa, mutta pisti vain silmään.
... Niitä ei ole tutkittu pitkään. Astrat jo hylättiin, kun ongelmat näky vasta kun oli jo pistelty. En luota rokotteeseen joka on tehty muutamassa kuukaudessa, ja jonka koerokotusvaihe on vasta menossa. Katsotaan kun tulokset valmistuu, pitkäaikaishaitat näkyy vuosien viiveellä. En mulla ole kiire, sairastin sen jo kertaalleen. Ei jäänyt mitään haittoja. Monet jopa kateellisia siitä, siistyökaverit, jotka pelkää kuitenkin sairastuvansa.
Sairastin jo eikä haittaa uusintakaan. Onhan mulla ollu vatsatauti ja flunssakin useamman kerran.
Mitäs nautintoa sinä haet täältä?
Onko se kenties katumusta piikistä ja maskeista vai miksi eksyt tänne jos kerran ärsyttää faktojen täällä esittäminen. Et varmaan kestä tätä ja silloin mennään kuin pikkulapset, huudetaan täyttä huutoa.
Kyllä maskien ja injektioitten onkin sanottu aiheuttavan syvää ärsyyntymistä ja apatiaa.
Sen kyllä jo huomaa. Ei meillä ole mitään hätää terveinä.
Olet kuin mato koukussa, kyllä kala syö sinut vaikka keksit kaikenlaista sairasta vertailukelvotonta.
Saksassa on paljon lääkäreitä, ole jälkijunassa, myös henkisesti tässä asiassa.
Salaliittoteorioita maailmaan mahtuu ja niihin pitää aina suhtautua epäillen ja useimmat niistä ovat täysin yliampuvia, mutta se ei kumoa sitä mahdollisuutta, että koronarokotteet eivät välttämättä ole niin turvallisia kuin väitetään. Kannattaa muistaa sikainfluenssafarssi kymmenen vuotta sitten. Yleensä rokotteiden kehittämiseen menee useita vuosia. Mistä siis voidaan mitenkään tietää, mitä ilmenee vielä myöhemmässä vaiheessa? Pitkän aikavälin seuranta puuttuu.
Vastausta on etsittävä rokotteista. Ei mistään yksittäisestä rokotteesta.
Rokotteille tulee loppu aikanaan. Mutta vasta sitten, kun ihmiset ymmärtävät, mistä on kysymys. Joka tapauksessa rokotteilla terveyttä ei voida luoda. Koko lähtökohta on jo virheellinen. Siitäkin yksinkertaisesta syystä, että ihmiset ovat niin erilaisia. Yhteen muottiin heitä ei saisi millään.
Viruksia taas ei ole mahdollista voittaa tai hävittää. Lääketieteessähän on sellainenkin virhepäätelmä, että isorokkovirus olisi tieteen toimesta muka lopullisesti eliminoitu. Tämä tällainen on jo sen tason suuruudenhulluutta, että tieteilijät syystäkin ansaitsisivat aikalisän pohdinnoissaan.
Ilmeisesti tieteessä ei kuitenkaan kyetä itsekorjautuvuuteen, joten aikanaan sitä tullaan kyllä avittamaan ulkopuolelltakin. Tosin vasta sitten, kun on oikea aika.
Kyllä jokainen lukutaitoinen näkee mitä rokotevouhottajat tänne päivittäin kirjoittavat eikä kaikki se sonta jätä mitään sijaa millekään selittelyille. Pelkkiä valheita, tyylipuhdasta disinformaation tarkoituksellista levittämistä' sekä täysin ääliömäisiä salaliittovöyhötyksiä vailla järjen häivääkään.
Mikäli rokotteet terveysvaikutuksiltaan olisivat myönteistä faktaa, pakkorokotteet tulisivat käyttöön. Mutta pelko ajaa toisensuuntaiseenkin todellisuuteen, epävarmuuteen tulevasta.
Rokottamattomia silti syyllistetään. Lainsäädännöstä huolimatta heidät koetaan syypäiksi nykyisiin sairauksiin ja kielenkäyttö heitä kohtaan on monin paikoin hyvinkin julmaa.
Terveys halutaan ostaa tai pikemminkin maksattaa valtiolla, mikä lienee asiassa kuin asiassa nykymeno. Rokoteteollisuus taas lupaa keksiä ihmisille terveyttä, kun he itse eivät sitä älyä. Rokoteteollisuus on älynnyt asiat liiankin kanssa eli yksinkertaistanut koko lääkeshown. Virukset ovat tässä hyviä pelikumppaneita tehtailla muutoksia. Niitä ja lääkkeettömiä on lupa syyllistää sairauksista. Ihminen itse kun on sellainen tahdoton mukautuja, joka hyväksyy selityksen kuin selityksen rokoteasiantuntijan kokoelmasta. Kunhan häntä itseään ei vain aseteta vastuuseen elämänsä toimista.
Rokoteteollisuus asiantuntijoineen puoltaa aina muiden syyllistämistä, mikä etenkin pandemioissa kummasti kohottaa itsetuntoa. Mahtava tunne sekin, että omalla lääkityksellään voi kertoa pelastaneensa ainakin ne muut. Rokoteteollisuudessa sitä osataan muodostaa liittoja rokotettujen kanssa. Terveyttä luvataan, mutta tietyin edellytyksin. Teollisen lauman on syytä uskoa aineelliseen todellisuuteen terveysasioissa. Rokotetutkijat ovat onnistuneet yksipuolistamaan ihmisen kyvyn vastustaa tauteja ja tämä hallinta on nyt ja ainoastaan bisnesmaailman käsissä.
Tähän on tultu. Rokote on jokapäiväinen tiedote. Vain rokotteen ottamalla on mahdollista selvitä. Rokotteita on lisättävä koko ajan tai muutoin on kuoleman oma. Tämä on sitä oikeaa liittoa, jota kaikkien yhteiskunnassa on nyt tuettava.
Sanna Marin kertoi torstaina kyselytunnilla, että ne ihmiset voivat alkaa elämään normaalia elämää sitten,kun ovat ottaneet koko rokotesarjan. Hän ei siis puhunut kahdesta rokotteesta vaan sarjasta rokotteita. Meillehän on kerrottu THL n toimesta, että kaksi piikkiä antaa jo todella vahvan suojan koronaa vastaan. Nyt sitten keksitään joka viikko uusia nimiä virusmuunnoksille, jotta ihmisille tulisi tunne, että nyt tarvitaan lisää rokotusta, jollaista tässä nyt kovin markkinoidaan.
Rokottamattomilla lapsillahan nuo korvatulehdukset ovat tuiki tuntemattomia, kuten kurkkumätäkin. Terve rokottamaton selviää elossa paljon useammin kuin rokotettu vaikka sisar.
Syöpääkään eivät lääkärit ole koskaan ruumiinavauksissa löytäneet rokottamattomilta.
Suurempiakin seurauksia rokotteesta on jo tullut mutta miksi niistä vaietaan? Kyllä tämä on ihmisten tiedossa. Ei sitä valheet muuksi muuta.
Pirulliset ihmiset ne vaan vääntää täällä asioita päinvastaiseksi. Ihmisten piruuden määrä alkaa olemaan jo käsittämätöntä. Kyllä jokainen tulee saamaan tekojensa mukaan myös ikuisuutensa aikanaan eikä se suinkaan ole helppo valehtelijalle.
No sittenhän se ei tule olemaan helppoa sinulle, kun noita perättömiä valheitasi täällä jatkuvasti olet kylvänyt.
Ei se tule olemaan helppoa juu kun jakaa tietoa, että injektiot auttavat ja kuitenkin tappavat eikä auta Jumalakaan sitten näitä vammaisia rullatuoleissaan halvaantuneina, sokeina, elimet toimimattomina ja tärinätautia lisänä.
Tähän kun tosiaan pettyy niin piikin ottaneella ei ole paluuta - tie on päättynyt
Eric Clapton kertoo n. 25min. videolla koronarokotteen ottamisesta ja ilmenneistä haittavaikutuksista:
https://tokentube.net/v/1251260219/Eric-Clapton-ja-COVID-rokote
Rokottamattomat pitkittävät pandemiaa pitkälle tulevaisuuteen.
Rokottamattomat sairastuvat jossain vaiheessa koronaan ja näin sairaus saa taas jalansijaa. He myös vievät sairastuessaan yhteisiä varojamme hoitokustannusten muodossa.
Vastuullinen ihminen ottaa rokotteen ja selviää myös mahdollusesti sairastuessaan paljon helpommalla.
Eikö se siis suojaa kokonaan tartunnalta onko se siis hupipiikki?
Mene kouluun.
Enemmistö koronaan sairastuneista ei sairastu taudin pahimpaan muotoon, vaikka ei olisi rokotettukaan. Isolle joukolle ihmisiä rokote on siis yhdentekevä. Vähän kuten influenssarokotekin. Mutta silti yritetään painostaa ihmisiä ottamaan rokote. Tätä samantapaista syyllistämistä harrastettiin sikainfluenssarokotteenkin kanssa. Onneksi moni kieltäytyi siitä eikä useimmat näistä kieltytyjistä koskaan sairastuneet sikainfluenssaan.
Uutisten mukaan koronan vuoksi tehohoidossa ei ole yhtään rokotettua ja kaikki tehohoidossa olevat ovat sellaisia, joilla olisi ollut oikeus rokotukseen, mutta eivät ole sitä ottaneet.
Uskoisinko uutisia vaiko anonyymien nettivouhottajien typeryyksiä, kas siinäpä vaikea kysymys. Tai no, eipä oikeastaan.
On erittäin törkää yrittää painostaa ihmisiä olemaan ottamatta rokotetta ja siten vaarantaa näiden terveyden ja hengen. Mutta mitäpä väliä sillä että ihmisiä joutuu tehohoitoon rokottamattomina, kunhan vain saadaan rokotevastaista agendaa ajettua.
Rokotetta ei tarvitse kenenkään ottaa ja jokainen vastaa teoistaan itse omalla terveydellään. Jälkikäteen pitää myös itse kantaa valintojensa seuraukset eikä itkeä ja ulkoistaa omaa vastuutaan muille.
Yhtä hyvin voi sanoa, että on tosi törkeää painostaa ihmisiä ottamaan rokote, joka on hätäisesti kehitetty kokeellinen rokote ja joista on jo ilmennyt todistettavasti haittavaikutuksia joillekin. Mutta mitäpä väliä jos rokotettuja sairastuu veritulppiin ja sydänlihastulehduksiin, kunhan lääkefirmojen pomot kasvattavat pankkitiliään ihmisten hädällä.
Rokottamattomia on teholla. Tämä on tutkittu fakta. Salaliittovouhotukset muka myrkky- ja teloitusrokotteeseen kuolleista ovat salaliittovouhotuksia. Ne eivät muutu faktoiksi vaikka niitä kierrättäisi ja inttäisi loputtomasti.
Menkää teho-osastolle ylistämään siellä olevia potilaita, että miten hienoa kun ette ottaneet rokotetta, aivan kuten minä kaikkia kehoitin tekemään.
Myös useita rokotettuja on joutunut teholle koronan takia ja jopa kuollut koronaan. Ei ehkä Husin alueella, mutta Päijät-Hämeessä kyllä. Kannattaa muistaa se.
Aivan. Ja tämä sama koskee sekä rokotettuja että niitä jotka eivät rokotetta ota.
Kyllä, huhtikuussa Norjan johtava koronakieltäjä Hans Kristian Gaarder sairastui ja kuoli koronaan. Hän otti vastuun omista ajatuksistaan kuolemalla pois.
"Yhteisiä" varojamme on käytetty holtittomasti jo vuosikymmeniä. Laskepa huviksesi, paljonko Suomi on esim. maksanut EU:lle jäsenmaksuja EU-jäsenyytensä aikana. Miksi nyt yhtäkkiä olet niin kovin huolissasi "yhteisten" varojemme käytöstä?
Kysy terveyssisarilta.
Meille sisaret ovat kertoneet massiivisista lisääntymisistä injektoitten aiheuttamana.
Mene sinä kertomaan kylän lampaille vaan satujais.
Itse olet vielä anonyymi - :-)) Todella sairas taidat olla näitten kuukausipesujen jälkeen.
Käytät varmaan myös maskia alistumisen tunnuksena kultillesi.
Piikki on varmaan tehnyt jonkun vamman kun tulet tänne epätoivon äänellä kertomaan, kun hyvin suuri joukko tietää missä mennään.
Seuraamme mielenkiinnolla miten jatkossa tulee sairaita, vammaisia ja kuolleita.
Meillä on vaan tässä kova sensuuri tiedotuksessa.
Sensuuria ei ole roskamediassa kun se aivopesee luvuillaan kansaa.
Injektoituja on kuollut valtaisasti.
Olet aika epätoivoinen, kun yrität tikulla hakea pakotietä totuudesta,että koeluonteinen "rokote" tappoi kaikki koe-eläimet ja ihmisillä nyt testataan vapaaehtoisilla ja illman mitään takuuta tai vastuuta.
Itse kannat vammasi ja sairastat. Oli mikä liitto tahansa,mutta kultti ja uusi uskonlahko on syntynyt median välityksellä ja painostuksella...pelottelulla...ahdistamisena...uhkailuna.
Törkeää on eikä vaan meinata nähdä kuolinlukuja jotka ovat normaaliin verrattuna injektioissa 45 kertaistuneet nyt. Eikö hälytä, vieläkö hehkutat kusetuksen puolesta, et varmaan jos piikit ei ole vieneet aivoja.
Päijät-Hämeessähän oli katastrofi kun piikitettyjä kuoli kuin kärpäsiä.
En ole seurannut mediaa miten alkoivat seli seli sellaiset.
Varmaan vähättelyä, eihän kaikki heti kuolleet ainakaan tai jotain sinne päin.
Mene sinä aivopesty uskovainen katsomaan hautausmaalle kun ns. rokotettuja viedään viimeiseen lepoon. Ei valita ne, ei.
Hautausurakoitsija nimittäin itse kertoi, että viime vuosi oli hiljainen.
Nyt on todella töitä pistää multiin injektoituja.
Se on kaikkea muuta kuin hupi, se on kuolema kaukana ainakin meidän huvituksista.
Ainuttakaan hyötyä ei vielä ole näytetty tieteellisesti toteen.
Johtopäätös - SUURI KUSETUS KANSOILLE -
Osa ihmisistä on nähtävästi immuuneja covid-19 aiheuttamille sairauksille (nk. oireettomat).
Ottakoon rokotteen ne, jotka muutenkin sairastelee paljon. Perusterve, normaalipainoinen, joka on sairastanut hengitystieinfektion vain yhden kerran 1980-luvun jälkeen tuskin tarvitsee rokotusta.
Mikä juttu tuo nyt on tyhjästä nyhjästynä roskalehtien sivuilla??
Missä on 4 pilotin kuolemat lehdissä ????
Katso peiliin jos et ymmärrä !
https://www.iltalehti.fi/
Mitäs arvelette?
Faktaa vai pelottelua ja rokotepropagandaa?
Veikkaan jälkimmäistä.
Kuvakin on taiteilijan luoma pelottava kuvatus viruksesta.
Jos juttu olis vain uutinen, siihen tuskin tarvitsisi liittää pelottelukuvaa.
IL LINKKI ON ROSKALINKKI !
Humpuukia ja manipulointia täynnä - lue itse vaan ja kavereitten kanssa.
Älä tyrkytä moskaa meille.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8501d3ef-bfe1-49ee-82a3-c831dddd8bf6
Oikea linkki.
Tavallaan tuossa artikkelissa tuli hyvin esiin, että virus voi aivan hyvin myös muuntautua rokotteille immuuniksi eli tulevaisuudesta ei todellakaan tiedä.
Siksi sinun täytyykin käydä ottamassa koronarokotteen tehosteannos jatkossa säännöllisesti. Tämä on hyvinkin ennustettavissa.
Niinpä ja pahimmassa tapauksessa puolen vuoden välein. Kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Taas roskalinkki.
Eikö ole mitään asiallista linkkiä antaa. Noita ei meidän porukka lue eikä kiinnosta availla.
Katso itse vaan ja ole tyytyväinen. Mitä me noilla teemme????
Joo, tuo narkomania on rantautunut Suomeenkin.
Ei yksi kuten alussa luvattiin, ei kaksi kuten korjattiin, kolmas syksyllä :-))
Luuleeko joku pääsevänsä koskaan enää eroon kun huumeita ottaa. Harva pystyy.
Käyhän jotkut jokapäivä töissäkin. Se sen kummempaa ole, kun siihen vaan totuttaa itsensä, eikä vetelehdi kaiketpäivät, vain sängynpohjalla.
Miksei ihmisille anneta oikeutta pelätä eri asioita?
Eihän tämä ole mikään demokratia.
Ei se pelko ole mikään itseisarvo ihmisillä. Joillakin vaan on pelko eri asioita kohtaan.
Eihän se voi ollakkaan. Sananvapautta ja kokontumisvapautta on rajoitettu vaikka ne ovat perustuslakiin kirjattuja oikeuksiamme. Kaikkia valtakunnallisia, kunnallisia ja presidentillisiä vaalejammekin on peukaloitu ties kuinka kauan jo. Siksi vaalitulokset ovat kaikkea muuta kuin mitä yleinen mielipide ennen niitä on antanut ymmärtää. Nytkin kunallisvaamien laskeminen ja manipumointi tapahtui Italiassa.
Joo media aloitti reilu vuosi sitten pelottelun ja kuolemilla varsinkin.
Olisi pitänyt rauhoitella eikä lietsoa hysteriaa.
Ruotsi tiesi miten toimia.
Suomen media taas alkoi jatkuvan Ruotsin nälvinnän lehtimiestavat unohtaen.
Ei siinä Itänaapurikaan ole ylistetty. Jotain sairasta eikö vain?
No, kuka sen kieltää? Pelkäile vaan ihan rauhassa, minunkin puolestani.
Tilipäivä vois olla kaikkina päivinä.
Tässon syynä varmaan se, että rokotepassilliset eivät voi olla kaupallisessa yhteistyössä passittomien kanssa. En usko että tässä mitkään erveyssyyt erottavat kansaa vaan jostain syystä tuo passi. Ehkä se on joku uusi askel joka kaikkien pitäisi ottaa. mutta mitä kehden siinä astutaan, ei kai vaan pedonmerkkiä päin. Luulen vahvasti sellaista. Ainakin sillä on selvästi jotain tekemistä liittovaltioistumisen kanssa
Siinäpä sitä esimerkkiä. jutun kirjotitaja ehkä aloitteleva toimittaja, paistaa niin läpi kaikenlainen vilppi, mikä tuossa homamssa on takana : https://yle.fi/uutiset/3-11988810
Jos on aloitteleva toimittaja, on helposti manipuloitavissa?
Ikävä todeta ettei avata näitä ylen ja iltapäivälehtien linkkejä.
Ovat sotkeneet itsensä johonkin likaiseen peliin.
Ketju on välittömättömästi täynnä sekä törkeitä valheita että vainoharhaista salaliittovöyhötystä. Sitten ketjun avaaja vielä ihmettelee mistä johtuu se "parjauskampanja" ja miksi kaikkia rokotevouhoja pidetään säälittävinä salaliittotolloina. Törkeiden valheiden ja disinformaation levittäjät kun ovat kaikki tasan samaa porukkaa, vaikka heillä olisikin eri motiivi myyräntyölleen. Kaikki he yhtä lailla haluavat kieltää kaikki rokottamiset.
Kyllähän jokainen lukutaitoinen heti täällä näkee mitä rokotevouhottajat tänne päivittäin kirjoittavat, eikä kaikki se täysin ala-arvoinen sonta jätä mitään sijaa millekään selittelyille. Pelkkiä valheita, tyylipuhdasta disinformaation tarkoituksellista levittämistä, sekä täysin ääliömäisiä salaliittovöyhötyksiä vailla järjen häivääkään.
Totta, täällä Suomessakin on jo 3 miljoonaa ihmistä kuollut siihen myrkkyrokotteeseen. Hämmästyttävän ihmeellstä onkin vain se, miten nämä ruumisröykkiöt on onnistuttu valhemedian ja lahjottujen lääkäreiden toimesta salaamaan ja kätkemään.
USA:ssa on jo 150 miljoonaa ihmistä eli kaikki kahdesti rokotetut kuolleet siihen teloitusmyrkkyruiskeeseen. Mutta nämäkin kammottavan valtaiset ruumisröykkiöt on tietekin salattu ja pimitetty globalistien salajuonen mukaisesti.
Puolisoni sairastui silloin sikainfluenssarokotuksen jälkeen ja kuoli muutaman kuukauden kuluttua.
Nykypuoskaroinnin vallitessa, ei voi saada mistään selkoa omasta terveydentilastaan, joten turvallisinta on jättää kokeelliset "rokotteet" sikseen.
Koettakaapa laittaa vaikka Iltalehteen hakuun:
1) Injektioihin kuolleet tänään
2) injektioihin kuolleet tai vammautuneet
3) Koronarokotteisiin kuolleet
4) Koronatartunnat
No mikä tai mitkä linkit toimivat ? Tasapuolista tietoahan median pitäisi jakaa, mutta tässä näkee myös sen mädännäisen lehtimieshomman nykyään. Sairastuneet on lehdetkin.
Rokotetuilta kielletään lentäminen,kohta autoilu,koska ajavat hirveästi kolareita,yhteiskunta ajautuu kaaokseen
Ei ole kielletty lentäminen, vaan päin vastoin lentämään pääsee rokotustodistuksella. Eikä mitään autoiluakaan kukaan ole kieltämässä. Se että te typerykset levitätte noin typeriä ja jokaisen todella helposti valheiksi toteamia valheita kertoo vain siitä, että teillä ei ole mitään moraalia jatkuvan valehtelemisen suhteen. Eikä kukaan usko sellaista joka valehtelee jatkuvasti. Te salallittohörhöt olette todella tyhmää ja kaikin puolin vastenmielistä sakkia.
Juuri nyt sadat lentäjät sairastuneet rokotuksista amerikassa
ei pääse pitkille lennoille espanjasta ja venäjältä injektoidut
Ai, että oikein parjauskampanja rokotusvastaisia kohtaan? Koskahan tulee taas uusi avaus rokotteiden vaarallisuuksista ja siitä kuinka vain hulluimmat niitä antavat itseensä pistää?
Ketju on taas täynnä salaliittohörhöjen ääliömäisimpiä valheita. Säälittävät tollot kun eivät osaa edes valehdella uskottavasti, mikä herättää kaikissa normaaleissa tervejärkisissä ihmisissä vain suurta hilpeyttä.
Sinulta puuttuu nyt ne hymynaamat, mitä ole aiemmin käyttänyt ;-))
Kun menetät läheisesi, niin mieti silloin, oletko tervejärkinen ja herättääkö suurta hilpeyttä.
Niin, sinultahan oli jo 17 läheistä kuollut siihen rokotteeseen, eikö niin.
Kaikki läheiseni ovat jo ottaneet rokotteen, osa kahdesti, koska ovat korkeasti koulutettuja ja fiksuja ihmisiä, eivätkä säälittäviä salaliittotyperyksiä. Hirvittävät haittavaikutukset ovat olleet hieman kipeytynyt olkapää päivän tai pari. Siinä kaikki, myös yli 80-vuotiailla joilla on ollut erilaisia vakavia pitkäaikaissairauksia.
Et tainnut lukea kirjoitusta kunnolla, tai et ymmärtänyt sitä.
Sikainfluenssaa vastaan rokotettiin reilut 10v sitten.
Sen kokemuksen jälkeen en uskalla ottaa mitään.
Sinä voit ottaa ja kaikki tuttusi. Se on oma valinta.
Sikainfluenssaa vastaan rokotettiin reilut 10v sitten.
Silloin yhden menetin ja se jätti jälkensä jonka vuoksi en itse ota enää tätä koronarokotetta.
Se on minun oma valintani. Tee sinä omasi.
Ei tuo sinun kommenttisi ainakaan älykkäältä vaikuta, kun yksinäsi hihittelet. :-))
Sulla on tuo sama median toistolevy päällä.
Meistä on mukava kuitenkin kuunnella fiksuja kommentteja eikä vain rakkikoirien hakuntaa.
Trumppi se aloittaa pressana elokuun alusta, jihuu !
Viime maaliskuussa myös aloitti. Rivakka kaveri !
Minulle ei tullut edes rokotuskohta kummastakaan piikistä kipeäksi. Eka tuli 11,3 ja tokoa 4,6:ta.
Nuorempana tuli jännitettyä noissa rokotustilanteissa lihakset jäykkinä ja silloin tuli noita mustelmia rokotuskohtaan ja jälkikäteen aristusta olkavarteen. Nykyään ei enää tule kun osaa ottaa ne rokotus tilanteet rennommin.
"Nykyään ei enää tule kun osaa ottaa ne rokotus tilanteet rennommin."
Siis onko tuo rokotus tai rokotukset sinulle jotenkin arkipäiväistä ? Itse olen viimeksi saanut rokotteen armeijassa, vuonna -87.
Joka syksy tullut otettu influenssa rokotus varmaan jo kohta 30 vuotta joka syksy ja silti vielä hengissä ollaan. Siinä sulle ihmettelemistä tuolle rokotevastaiselle mielellesi.
"Siinä sulle ihmettelemistä tuolle rokotevastaiselle mielellesi."
No en edes ole rokotevastainen mutta kun en ole tarvinnut rokoteta, en ole koskaan sairastanut mainitsemaasi influenssaa. Toki ymmärrän niitä jotka sen ottaa, varmaan ihan syystä, toiset kun on herkempiä mitä toiset, honompi vastustuskyky jne. Ja jos nään että sitä tarvitsen niin sen myös otan, en ole nähnyt koskaan että influenssarokotus olisi aiehuttanut kuolemia ym. joten kyllä luotan siihen ihan siinä missä sinäkin. Koronarokotettakaan en nää tarpeelliseksi tässä vaiheessa, enkä kyllä luotakaan siihen kuten luotan (jos siis tarvitsisin) pitkään markkinoilla ollleisiin rokotteisiin.
Päivä päivältä käy todennäköisemmäksi että joku rokotettu tartuttaa koronan minuun, rokottaattomaan. Mutta sehän kai se idea tässä onkin lopulta.
Ulkona on muutes kiva ilma. Kannattaisikohan sinunkin pistää nokkasi välillä sinnekin, keskikesän helteeseen?
Aivottomien totuus.
Koronarokotteesta kieltäytyneet joutuvat herkemmin sairaalahoitoon – ylilääkäri: Saksassa on arvioitu, että ”kaikki, jotka eivät ota rokotetta, tulevat sairastumaan”
Sitten se vähän fiksumpien totuus.
https://tokentube.net/v/2644799601/Piikkiproteiini-on-erittäin-vaarallinen--se-on-sytotoksinen-
https://tokentube.net/v/1128737423/Öljy-Ja-Kaasuteollisuus-Suunnittelee-Vaihtavansa-Rokotetut-Työntekijänsä-Uusiin-Rokottamattomiin-Työntekijöihin-
https://tokentube.net/v/3489665101/Onko-neljä-brittilentäjää-menehtynyt-sivuvaikutuksiin-
https://tokentube.net/v/1603122576/Rokotettuja-ei-haluta-lennoille---Rapsodia-fi--tekstitys
https://tokentube.net/v/1251260219/Eric-Clapton-ja-COVID-rokote
https://tokentube.net/v/3187107718/Australian-terveysministeri-kertoo-että-kukaan-ei-ole-kuollut-covid19
Voi miten säälittävää - ääliö linkittää toopentuupin ala-arvoisia sontavideoita, joiden lähteenä on Rapsodia, jonka taustalta löytyy nigerialainen huijarisaarnaaja. Mitään sen tyhmempää, ala-arvoisempaa ja epäluotettavampaa ei voisi mistään löytää.
Rokotettuja ei muka haluta lennoille? Kas kummaa kun Espanjan ulkoministeri, Espanjan matkoja myyvät matkatoimistot sekä Suomen suurlähetystö Madridissa eivät tiedä tuollaisesta yhtään mitään. Eivät tietenkään tiedä, koska se on salaliittoidioottien kierrättämä täysin perätön valhe. Typerillä valheilla vain tuppaa olemaan lyhyet jäljet.
Tuota me varoittelimme jo marraskuussa Finnairille, että lentäjiä voi kuolla näihin vaarallisiin injektioihin ja että kesken lennon voi tulla jumalattomasti kuolleita ja kone menetetään siinä samalla.
Nyt se on jo totista totta!😎
MIkä on totista totta? Eivät typerät ja täysin perättämät valheet muutu todeksi vaikka niitä toistaisi ja inttäisi.
"Finnair hyväksyy koronaroketodistuksen testituloksen sijaan toukokuun 11.päivästä lähtien. Finnair on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman suosituksen mukaisesti edellyttänyt negatiivista koronatestitodistusta tai todistusta sairastetusta koronavirusinfektiosta kaikilta Suomeen tulevilta matkustajiltaan.
Toukokuun 11. päivästä lähtien Finnair hyväksyy myös koronarokotetodistuksen rokotteen ensimmäisestä annoksesta testi- tai immuniteettitodistuksen sijaan. Samalla terveystodistusvaatimus poistuu alle 16-vuotialta matkustajilta. Finnair kuitenkin suosittelee negatiivisen testitodistuksen hankkimista 12-15-vuotialle matkustajille Suomeen tultaessa sujuvoittamaan tuloprosesseja Helsinki-Vantaalla.
-Rokotteet ovat jo osoittaneet tehonsa koronapandemian torjunnassa, ja rokotetodistus on tulossa myös EU:n valmisteilla olevaan vihreään todistukseen sujuvoittamaan terveysturvallista matkustamista, sanoo Finnairin lääketieteellinen johtaja Kimmo Ketola.
-Rokotetun todennäköisyys sairastua koronavirukseen ja levittää virusta on erittäin pieni.
Finnair hyväksyy rokotetodistuksen kaikista Maailman terveysjärjestön tai Euroopan lääkeviraston hyväksymistä koronarokotteista. Rokotteen tulee olla otettu vähintään 21 päivää ennen matkaa. Rokotetodistuksesta tulee käydä ilmi asiakkaan nimi, syntymäaika, rokotteen nimi ja rokotteen antamispäivämäärä ja -paikka ja todistuksen myöntäjä."
Todella kiitokset näistä linkeistä.
Yle, radio yleensä ja lehdistö pelkäävät esittää näitä!
Heille nämä ovat vaarana, kun juuri on saatu osa kansasta uuteen uskontoon.
Heille totuus on vaikea niellä. Me tämän haistoimme kuin mädän kalan jo alkumetreillä, kuten moni vähänkin ajatteleva teki.
Me emme ole todellakaan pettyneet siihen mitä olemme kertoneet
Tuo linkki British Airways oli se mitä jo odotimmekin ja kävi toteen.
Me varoittelimme jo marraskuussa Finnairia tästä uhasta, toivottavasti he ovat tehneet tässä oikeita ratkaisuja. On hengenvaarallista, jos miehistö on rokotettu !
Nämäkin 4 nuorta olivat tervettä, siis todella tervettä, ei mitään monisairaita, heitä tarkastetaan ihan päivittäin kuntonsa puolesta.
Kuoliko joku jopa cabiiniin lennon aikana jo ja perämies toi lennon perille? Sekin mahdollista ja salaa sitten koneen tyhjennyttyä vietiin vaivihkaa muitten silmiä välttäen pois. Tämä tiedottaminen näiltä osin ei ole sellaista reilun pelin hommaa.
Tässä taas maksetulle porukalle paha pala tulla tänne selittelemään taas puuta heinää.
Vähän huvittaa jo etukäteen tulevat selittelyt, mutta ei se siitä muutu, joskus on piikkien kannattajienkin myönnettävä, että kuoli myrkkyihin, vaikka koville ottaa suomalaisen sisu. Voivat olla toki hiljaa, moni rikollinenkin on hiljaa ja vaatii asianajajaa 😄.
Miten oli Fredin ja Järviradion toimittajankin äkillinen kuolema. Ollaan hiljaa vaan laulun sanoin, että asia unohdettaisiin, kun kysymys on arka eikä saisi levitä suureen yleisöön.
Se on silloin myrkyn menekin väheneminen!
Jos näitä ruumiita vaan tulee ja plandemiaa jatketaan, niin eikö rupea parin vuoden päästä joku jo toivomaan, että loppuuko tämä kohta.
21.6 oli Johnsson tv suorassa puheessaan julistanut plandemian loppumispäiväksi. Se on ohi sitten hänen puheittensa mukaan vai?? Valehtelivatko taas meille. Kyllä !
Tätä jatketaan, aivan turhaan jo toista vuotta turhaa ihmisten kiusamista.
Ai että kun meitä 🤣😁😂😅...aa !
Nyt me tiedämme, että lääkärin sana oli totta.
Hän mainitsi, että maskit aiheuttavat ärtymystä ja vihaa.
Siihen vielä piikki eikä mitään apua ole tuskaan.
Päin vastoin, ei ole mieli tasoittunut vaan tuntuu jo repeävän toveri liitoksistaan.
Ota rauhallisesti vaan. Se kolmas piikki syksyllä ja neljäs sitten talvella.
Narkomaanit eivät myöskään pysty lopettamaan piikittelyä ennen kuin se tulee mahdottomaksi terveyden vuoksi ja maa kutsuu.
Varmaan hirmu pettymys kaffarille, kun rokottaen korona saadaan kuriin, eikä rokotettujen keskuudessa tule ilmenemään joukkokuolemia?
Olen kiinnostunut terveydestäni ja siksi kävin ajat sitten ottamassa rokotteen, samoin kuin ovat tehneet kaikki sukulaiseni ja tuttavani. Osa on saanut jo kaksi rokotetta. Niitä kovasti mainostettuja haittavaikutuksia ei vain ole näkynyt eikä kuulunut, ei yhtään mitään.
Mutta kuulin erittäin luolettavalta taholta, siis naapurin serkun kummin kaiman veljenpojan luokkakaverin enolta, että koronarokote aiheuttaa koleraa, ruttoa, syöpää ja ebolaa nyt ainakin, sen lisäksi että se tappaa kaikki rokotetut nopeasti. USA:ssa on jo kuollut siihen teloitusmyrkkyrokotteeseen 150 miljoonaa ihmistä, eli kaikki kahdesti rokotetut.
Se on sitä sananvapautta, kun kaikki avohoitopotilaatkin, saavat kulkea vapaina nykyää.
Yksi oleellinen kysymys unohtuu mitä hallitus on tehnyt taudin maahan pääsyn estämiseksi?🤔🤨🙄
Fimealle on kesäkuun 2021 puoliväliin mennessä ilmoitettu kaikkiaan 1531 vakavaa ja 1050 lievempää haittavaikutusta.
Paljonko olikaan menehtynyt koronaan?
Kumpi on lopulta vaarallisempi, krona vai koronarokotus?
Vaikeita valintoja, mutta, Jokainen valitsee ITE !
Koronainjetio on selkeästi vaarallinen.
Koronaan on Suomessa tuskin kukaan kuollut.
Kuolemilla jotka nimetty koronan piikkiin, ei ole mitään tekemistä koronan kanssa.
On vain yllättävä sattuma.
Etkö yhtään parempaa keksinyt ??????
Suomessa on sairastunut vajaa 100000 koronaan ja kuollut noin 1000 henkilöä
tuolta voit tarkistaa: https://www.worldometers.info/coronavirus/
Kuinkahan monelle covid-19 ei ole aiheuttanut oireita (eli sairastumista)?
Nk. oireettomien määrä pitäisi huomioida.
Täähän on siis täysin älytöntä, että jotkut vaan (kuka vaan) voi tänne kirjoittaa, että korona rokotus kamppanja on, joku salaliitto, jolla tapetaan vähintään puolet kansasta. Onko järkee vai ei?
Ei tietenkään ole järjen häivääkään - mutta eihän salaliittohörhöjen väitteissä koskaan ole mitään järkeä. Kaikkia järkeviä ihmisiä tuollaiset ääliömäisyydet vain naurattavat.
MItäs sinä täällä sitten tulet lukemaan. Mikä on tarkoituksesi tulla tänne????
Oletko maksettu vai injektiota katuva ja tulet hakemaan täältä kanssakärsijöitä.
Jätä se maski pois, se haittaa aivojen toimintaa.
He tietävät tehneensä virheen ja haluavat muiden tekevän myös saman virheen.
Tyypillisiä niljakkaita tyhmiä raukkoja kuten vihervassarit.
Mikähän tässä maassa olisi enään aikoihin ollut järkevää. Duunareitten verovaratkin jo nykyään lähetetään tukipaketteina huitsin Nevadaan.
Niin kauan kuin rokotekriittiset turvautuvat koronarokotteista valheiden levittämiseen, täydelliseen paskan puhumiseen ja ovat aiheuttamassa koronan leviämistä on erittäinkin tarpeellista kritisoida rokotevastaisia.
Niin ja ne rokotevastaiset ovat vaikean koronan saadessaan kuitenkin käyttämässä verovaroillamme kustannettavaa terveydenhuoltoa ja tarvittaessa myös kallista erikoissairaanhoitoa, kuten esim. tehohoitoa!
Ja miksi? Pelkästään järjettömyyttään jättää ottamatta rokote, joka estää tarttuvan ja jopa tappavan taudin tartunnan.
Niipä niin viime viikolla kerrottiin jotta tehohoidossa on vain rokottamattomia . Muistaakseni yle !!
Onneksi sinä et ole järjetön :D
ONNEA seuuraaville kolmelle vuodelle.
Böööö
https://tokentube.net/v/1044552798/Käy-rauhassa-piikillä--me-odotamme-sinua
Husin ylilääkäri Ylelle: Kaikki hiljattain tehohoitoon joutuneet koronapotilaat ovat jättäneet rokotteen ottamatta.
Koronarokotetut päätyvät sairaalaan selvästi rokottamattomia harvemmin.
Ymmärrän näitä kirjoittajia. Onhan se ikävä ajatus, että on mennyt ottamaan myrkkyruiskeen itseensä hyvässä uskossa. Kaikkialta tulee mädättäjien vaatimuksia, että ota ruiske tai kuolet koronan pahimpaan varianttiin. Onhan se ymmärrettävää. Ei heitä voi hyväuskoisuudestaan syyttää.
ihmiset lampaiden vaatteissa ja politikot ja bisnes miehet tietävät tämän,koe jossa huomataan että lammpaita voi ohjailla miten halutaan kuten kävi saksassa aikoinaan vapaaehtoisesti uuniin poltettaviksi .
EILISEN DRAMAATTINEN UUTINEN!
Missäs näette tämän superuutisen mediassa - onko salausta :-))
Juuri 4 kuollutta lentäjää British Airways, viikon sisällä!
Sitä ne injektiot aiheuttaa, vieläkö puolustelette?
Uskallatteko lentää enää - me emme!!
Tosiaan jos erotut lampaista, tulee susi varmasti kimppuun ja toistaa median aivopesun luomia lauseita.
Yli vuosi, niin kyllä aktiiviset kultin jäsenet osaavat ne samat hokemat toistaa erittäin sujuvasti, mutta joskus tulee hiljaisuus.
Hiljaisuus on laskeutunut median ylle ja neljän lentäjän kuolemaa on aivan mahdoton pistää huonon terveydentilan piikkiin, mihin se on opetettu laittamaan.
Näin se on yksittäistenkin kuolemien kohdalta, kuten Järviradion toimittajan äkillinen kuolema. No loppuivat mainokset kuitenkin. Härskiähän se olisi, kun sattuu omaan nilkkaan ja vaan jatkettaisiin samalla linjalla itseään pettäen.
Kuolemankauppiaat asialla
Olivatkohan ne kaikki rokottamattomia, jotka Venäjän EM-jalkapallokisoista Suomeen palatessaan tulivat Koronatartunnan saaneina?
Niitähän oli hirveästi. Saiko sinne mennä rokottamattomana?
Vai rokotetutko sieltä tulivat kotimaahan Koronatartunta mukanaan?