Onko nämä ongelmia, joita jokaisessa suhteessa aika ajoin on vai jotain isompaa? Olen melko väsynyt tilanteeseemme ja on vaikea löytää ulospääsyä ongelmista. Toisaalta mietin olenko pikkumainen. Miehen mielestä nämä ovat minun ongelmia. Ennen ongelmien kuvausta mainitsen kuitenkin, että meillä ei ole mielenterveys ongelmia ja työssä käydään molemmat ja mies on perusluonteeltaan kiltti. Silti moni perusasia arjessamme tökkii.
Miehen tekemiset ja tekemättä jättämiset ärsyttää: joka viikonloppuinen juominen (minä hoidan lapset), ei osallistu kodin siivoukseen juuri millään tavoin. Käy sentään ruokaostoksilla.
Mies keskittyy omiin tekemisiinsä esim kännykkää katsellen ja päivä saattaa mennä ihan vain pari lausetta vaihtaen. Minä pidän huolen lasten harrastuksista ja siitä, etteivät istu koko päivää ruudun ääressä. Kasvatuksellinen vastuu tuntuu jäävän minulle ja mies on mielellään mukava 'kaveri' kouluiän kynnyksellä oleville lapsillemme.
Tunnen itseni yksinäiseksi ja väsyneeksi sekä koen, että mies on jättänyt minut yksin tässä suhteessa sekä lapsiarjessa. Hän ei arvosta pyyntöjäni esim. että vähentäisi juomista tai että osallistuisi esim siivoamiseen tai että laittaisi edes omat vaatteet paikoilleen ja roskat roskiin. Lapsille antaa peliaikaa mielinmäärin ja rahaakin helposti. Tuntuu, että monista kasvatuksellisista asioista ollaan eri mieltä ja saan lasten lisäksi taistella miestä vastaan. Jos lapsi kiukuttelee, suuttuu helposti, jopa haukkuu tyhmäksi jne ja ohjaa esim pelaamaan etteivät ole tiellä. Toki itselläkin menee lapsiin välillä hermot, mutta pyydän sitten anteeksi ja asiat puhutaan. Välillä tuntuu, että yksin olisi helpompaa.
Miehen tekemiset ja tekemättä jättämiset ärsyttää: joka viikonloppuinen juominen (minä hoidan lapset), ei osallistu kodin siivoukseen juuri millään tavoin. Käy sentään ruokaostoksilla.
Mies keskittyy omiin tekemisiinsä esim kännykkää katsellen ja päivä saattaa mennä ihan vain pari lausetta vaihtaen. Minä pidän huolen lasten harrastuksista ja siitä, etteivät istu koko päivää ruudun ääressä. Kasvatuksellinen vastuu tuntuu jäävän minulle ja mies on mielellään mukava 'kaveri' kouluiän kynnyksellä oleville lapsillemme.
Tunnen itseni yksinäiseksi ja väsyneeksi sekä koen, että mies on jättänyt minut yksin tässä suhteessa sekä lapsiarjessa. Hän ei arvosta pyyntöjäni esim. että vähentäisi juomista tai että osallistuisi esim siivoamiseen tai että laittaisi edes omat vaatteet paikoilleen ja roskat roskiin. Lapsille antaa peliaikaa mielinmäärin ja rahaakin helposti. Tuntuu, että monista kasvatuksellisista asioista ollaan eri mieltä ja saan lasten lisäksi taistella miestä vastaan. Jos lapsi kiukuttelee, suuttuu helposti, jopa haukkuu tyhmäksi jne ja ohjaa esim pelaamaan etteivät ole tiellä. Toki itselläkin menee lapsiin välillä hermot, mutta pyydän sitten anteeksi ja asiat puhutaan. Välillä tuntuu, että yksin olisi helpompaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä se ongelma on siinä 4ever-teinissä. Perheneuvola voi auttaa jos miehen asenneongelma ei ole ylitsepääsemätön. Voi kyllä olla vaikeaa saada tuollainen mies perhepsykologin juttusille, se kun vaatii häneltä edes jonkun ongelman tunnustamisen eikä mikään kuitenkaan ratkea kovin äkkiä. Kyllä minua niin surettaa kaltaistesi naisten puolesta ja hävettää meidän miesten puolesta.