80 v operaatio Barbarossan käynnistymisestä 22.6.1941.

- Olisiko vaikuttanut sodan lopputulokseen, mikäli hyökkäys NL:oon olisi ajoitettu vaikkapa kuukautta aiemmaksi, jolloin Wehrmacht ei olisikaan juuttunut mutaan ja pakkasiin loppuvuonna 1941?
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Hyökkäys Neuvostoliittoon olisi pitänyt aloittaa jo vuonna 1938.

Äänestä
  • Juu, Neuvostoliitto ei tuolloin ollut vielä kerennyt varustautua sotaa varten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, Neuvostoliitto ei tuolloin ollut vielä kerennyt varustautua sotaa varten.

    Oliks Saksa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliks Saksa?

    Ei. Ei likimainkaan.

    Paras hyökkäysajankohta olisi ollut ennenkuin Stalin onnistui betonoimaan vallan itselleen, varmaan joskus 30-luvun puolivälissä, tuolloin N-liitto olisi luultavasti sisäisesti hajonnut.
    Tällöin ei olisi ajauduttu pitkään kulutussotaan.
    Saksalla ei tietenkään ollut valmiutta tuolloin hyökätä, eikä sillä ollut v -41 valmiutta pitkään sodankäyntiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliks Saksa?

    Ei ollut Saksakaan valmis.

    Äänestä

Kyllä ja huolto paremmin organisoituna lopputulos olisi ollut katastrofi, no seuraava Barbarossa sujuu paremmin, onhan saksa kiusannut pakotteilla venäjää, taloudellista sotaa niin sanotusti, ja suomi lähti siihenkin mukaan.

Äänestä

Lopputulos sama, ellei nyt sitten venäläisten hermot olisi pettäneet. Saksalaiset olisi luultavasti vallanneet Moskovan, mutta mitä sitten? Niinhän Napoleonkin valtasi tunnetuin seurauksin.
Venäläisten sotateollisuus siirrettiin Uralille, joten Moskovakaan ei ollut kriittinen juttu venäläisille. Korkeintaan psykologinen vaikutus, jos Venäjä olisi tuossa tilanteessa sisäisesti hajonnut. Tuolloin Stalin oli kuitenkin jo tiukasti sementoinut vallan itselleen, joten hajoamistakaan tuskin olisi tapahtunut.

Äänestä
  • Suomen kohtalo olisikin ollut suorastaan varmaan hunajainen. Jo heinäkuussa 1941 muuan mielisairas natsikorpraali kertoi lähipiirilleen, että Leningradin tuhoamisen jälkeen Suomi voisi pitää Itä-Karjalansa. Suomi olisi kuitenkin liitetty natsisaksaan osavaltiona (als Bundesstaat) ja se olisi vain jonkinlainen tuhotun Leningradin vartija.
    Kysymys kuuluu: miten pitkiä olisivatkaan olleet rodullisesti väärien suomalaisten ja muiden suomalaisten ali-ihmisten täyttämät tavarajunat matkoillaan keskitysleireille??
    Kukahan olisi ollut itseoikeutettu Suomen kuvernööri eli natsikorpraalin juoksupoika. Rytillä olisi ollut mahiksia, koska kehui natsikorpraalia oikein radiopuheessaan nerokkaaksi jo 26. kesäkuuta 1941 muun hölynpölynsä lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kohtalo olisikin ollut suorastaan varmaan hunajainen. Jo heinäkuussa 1941 muuan mielisairas natsikorpraali kertoi lähipiirilleen, että Leningradin tuhoamisen jälkeen Suomi voisi pitää Itä-Karjalansa. Suomi olisi kuitenkin liitetty natsisaksaan osavaltiona (als Bundesstaat) ja se olisi vain jonkinlainen tuhotun Leningradin vartija.

    Eihän norjalaisia tai tanskalaisiakaan pistetty härkävaunuihin, joten mekin olisimme saaneet olla aivan rauhassa. Turhaa bolsevikin spekulointia.

    olisi jouduttu samanlaiseen tilanteeseen saksan alla, kuin nyt on poliitisesti vapaa-ehtoisesti jouduttu eu, hallinnon, kulttuuri-talous-mallin alla. Ollaan nettomaksajina ja maatamme ja kulttuuriamme ajetaan alas. Nyt maamme eu-kuvernöörinä toimii idealismiin pohjautuva yksilahkeisten sukkahousuhallitus, jota eu-talous kuplan toimijat on vedättäneet pahoin. kalliiksi tulee Suomen kansalle.
    Kansa maksaa nyt verot välimerellekin, pakolla!! Tilanne on huono. itsenäisyys on mennyt.
    ja selvästi maata rakennetaan turvattomaksi raiskaus, kyykkypska maaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän norjalaisia tai tanskalaisiakaan pistetty härkävaunuihin, joten mekin olisimme saaneet olla aivan rauhassa. Turhaa bolsevikin spekulointia.

    Joku+natsi+on+siis+edelleen+sitä+mieltä,+että+natsisiat+otettiin+avosylin+vastaan+kaikkialla+minne+menivät:+Tanskan+ja+Norjan+lisäksi+mm.+Puolaan,+Ranskaan,+Hollantiin,+Belgiaan,+Liettuaan,+Latviaan,+Viroon+ja+koko+läntiseen+Neuvostoliittoon?+Pelkästään+Pariisin+natsisioista+vapautumisen+karnevaali+jättää+sijaa+toisenlaisellekin+tulkinnalle+"RAUHASSA+OLEMISESTA".+Hahahahahahahahah.....Ei+pantu+norjalaisia+härkävaunuihin,+vaan+natsisikoja+vastaan+taistelleet+ammuttiin+niskalaukauksilla+montun+reunalla+ellei+viety+keskitysleireihin.Vaikka+lienet+pelkkä+räkäinen+polvihousunatsi,+varmaan+tiedät+syyn+siihen,+miksi+koko+2.+maailmansodassa+eniten+asukasluvustaan+(16+%)+menetti+Puola.+https://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kohtalo olisikin ollut suorastaan varmaan hunajainen. Jo heinäkuussa 1941 muuan mielisairas natsikorpraali kertoi lähipiirilleen, että Leningradin tuhoamisen jälkeen Suomi voisi pitää Itä-Karjalansa. Suomi olisi kuitenkin liitetty natsisaksaan osavaltiona (als Bundesstaat) ja se olisi vain jonkinlainen tuhotun Leningradin vartija.
    Kysymys kuuluu: miten pitkiä olisivatkaan olleet rodullisesti väärien suomalaisten ja muiden suomalaisten ali-ihmisten täyttämät tavarajunat matkoillaan keskitysleireille??
    Kukahan olisi ollut itseoikeutettu Suomen kuvernööri eli natsikorpraalin juoksupoika. Rytillä olisi ollut mahiksia, koska kehui natsikorpraalia oikein radiopuheessaan nerokkaaksi jo 26. kesäkuuta 1941 muun hölynpölynsä lisäksi.

    Oletkos sinä se sama katkera kommunisti , joka riehuu historia-palstalla solvaten Suomen armeijaa ja korostaen ah, isä Aurinkoisen Stalinin ratkaisevaa merkitystä Suomen armahtamisessa???
    Vuoroin todistellen, ettei mitään Suomen torjuntavoittoja ole koskaan ollutkaan ja sitten hetken päästä todistellen, että Suomella olikin valtava ylivoima miesmäärässä... ja taas hetken päästä Stalin olisi ne surkeat suomalaiset murskannut pienellä vaivalla..ja..ja..

    Sinua jurppii ilmeisesti se, että ihailemasi toinen massamurhaajavaltiokin viiveellä tuhoutui
    Ja sitäkin petovaltiota täällä monet vielä 80-luvullakin ihailivat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku+natsi+on+siis+edelleen+sitä+mieltä,+että+natsisiat+otettiin+avosylin+vastaan+kaikkialla+minne+menivät:+Tanskan+ja+Norjan+lisäksi+mm.+Puolaan,+Ranskaan,+Hollantiin,+Belgiaan,+Liettuaan,+Latviaan,+Viroon+ja+koko+läntiseen+Neuvostoliittoon?+Pelkästään+Pariisin+natsisioista+vapautumisen+karnevaali+jättää+sijaa+toisenlaisellekin+tulkinnalle+"RAUHASSA+OLEMISESTA".+Hahahahahahahahah.....Ei+pantu+norjalaisia+härkävaunuihin,+vaan+natsisikoja+vastaan+taistelleet+ammuttiin+niskalaukauksilla+montun+reunalla+ellei+viety+keskitysleireihin.Vaikka+lienet+pelkkä+räkäinen+polvihousunatsi,+varmaan+tiedät+syyn+siihen,+miksi+koko+2.+maailmansodassa+eniten+asukasluvustaan+(16+%)+menetti+Puola.+https://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti

    "natsisikoja vastaan taistelleet ammuttiin niskalaukauksilla"

    Terroristeille on tapana tehdä tuolla tavalla. Neukkusiat pistivät sen sijaan vielä paremmaksi, sillä perääntyvät omat joukot oli tapana ampua konekivääreillä.

    "tiedät+syyn+siihen,+miksi+koko+2.+maailmansodassa+eniten+asukasluvustaan+(16+%)+menetti+Puola."Katynin+metsässä+neukkusiat+murhasivat+tuhansia+puolalaisia+upseereita,+samat+siat+tappoivat+paljon+muitakin+puolalaisia+ja+raiskasivat+kaikki+kiinni+saaneet+tytöt+ja+naiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku+natsi+on+siis+edelleen+sitä+mieltä,+että+natsisiat+otettiin+avosylin+vastaan+kaikkialla+minne+menivät:+Tanskan+ja+Norjan+lisäksi+mm.+Puolaan,+Ranskaan,+Hollantiin,+Belgiaan,+Liettuaan,+Latviaan,+Viroon+ja+koko+läntiseen+Neuvostoliittoon?+Pelkästään+Pariisin+natsisioista+vapautumisen+karnevaali+jättää+sijaa+toisenlaisellekin+tulkinnalle+"RAUHASSA+OLEMISESTA".+Hahahahahahahahah.....Ei+pantu+norjalaisia+härkävaunuihin,+vaan+natsisikoja+vastaan+taistelleet+ammuttiin+niskalaukauksilla+montun+reunalla+ellei+viety+keskitysleireihin.Vaikka+lienet+pelkkä+räkäinen+polvihousunatsi,+varmaan+tiedät+syyn+siihen,+miksi+koko+2.+maailmansodassa+eniten+asukasluvustaan+(16+%)+menetti+Puola.+https://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti

    "natsisiat otettiin avosylin vastaan"
    Itse asiassa näin tapahtui etenkin idässä. Paikallisen väestön mieli tosin muuttui, koska saksalaiset eivät tajunneet kohdella vallattuja silkkihansikkain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "natsisikoja vastaan taistelleet ammuttiin niskalaukauksilla"

    Terroristeille on tapana tehdä tuolla tavalla. Neukkusiat pistivät sen sijaan vielä paremmaksi, sillä perääntyvät omat joukot oli tapana ampua konekivääreillä.

    Saksalaisten sotavankeudusta vapautetut venäläiset sen sijaan laitettiin maahan makaamaan ja sitten ajettiin T34 panssarilla päältä. Mukavan mielikuvitusrikasta porukkaa nuo bolsevikit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kohtalo olisikin ollut suorastaan varmaan hunajainen. Jo heinäkuussa 1941 muuan mielisairas natsikorpraali kertoi lähipiirilleen, että Leningradin tuhoamisen jälkeen Suomi voisi pitää Itä-Karjalansa. Suomi olisi kuitenkin liitetty natsisaksaan osavaltiona (als Bundesstaat) ja se olisi vain jonkinlainen tuhotun Leningradin vartija.
    Kysymys kuuluu: miten pitkiä olisivatkaan olleet rodullisesti väärien suomalaisten ja muiden suomalaisten ali-ihmisten täyttämät tavarajunat matkoillaan keskitysleireille??
    Kukahan olisi ollut itseoikeutettu Suomen kuvernööri eli natsikorpraalin juoksupoika. Rytillä olisi ollut mahiksia, koska kehui natsikorpraalia oikein radiopuheessaan nerokkaaksi jo 26. kesäkuuta 1941 muun hölynpölynsä lisäksi.

    Osana Saksaa tai sen satelliittivaltiona Suomen kohtalo olisi kuitenkin ollut parempi, kuin osana Stalinin N-liittoa.
    Hitler vihasi tiettyjä ihmisryhmiä, mutta osasi jopa arvostaa liittolaisiaan.
    Stalin taas inhosi kaikkia elollisia olentoja maan päällä, vaimonsakin laittoi vankileirille, poikansa antoi kuolla vankileirille.

    Äänestä

  • Paitsi että Baltiassa valtiot eivät säilyttäneetkään itsenäisyyttään. Niihin tuli saksalainen hallinto, eivät virolaiset voineet itse päättää asioistaan. Se oli kova pettymys virolaisille.
    Isäntä vaihtui, mutta kohtelu pysyi samanlaisena.

    Äänestä

koko hyökkäys oli huonosti, osaamattomasti suunniteltu, matkoja-karttaa ei osattu lukea, kohdetta, tiestöä, jne ei tunnettu.
meni pieleen kaikki, huolto, kuljetukset jne.. tyypillinen poliittinen toimintamalli.
ja sieltä tultiin lyötyinä takaisin, kun koko operaatio oli ajatus-kupla, ilman todellisuutta
Oli se kuin nykyään eu-talouskupla!! voi verrata täysin, niinpä odottelemme eu-talous-stalingradia!!

Äänestä
  • "Natsisikojen saavutukset Pohjois-Suomessa 1941-44" on kaiketi 2. maailmasodan historian ylivoimaisesti ohuin sotakuvaus. Se voittaa mm. Italian armeijan uroteotkin ohuudessaan.
    Natsien peräti 25 kilometrin taaperrus Petsamon rajalta Litsajoelle on niin huikea suoritus, ettei toista missään!!
    Matkanahan se on melkein yhtä huikea suoritus kuin Stadista Keravalle!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Natsisikojen saavutukset Pohjois-Suomessa 1941-44" on kaiketi 2. maailmasodan historian ylivoimaisesti ohuin sotakuvaus. Se voittaa mm. Italian armeijan uroteotkin ohuudessaan.
    Natsien peräti 25 kilometrin taaperrus Petsamon rajalta Litsajoelle on niin huikea suoritus, ettei toista missään!!
    Matkanahan se on melkein yhtä huikea suoritus kuin Stadista Keravalle!!!

    Eipä neukkusiatkaan sen paremmin päässeet etenemään pohjoisessa kyseisenä ajanjaksona.

    Äänestä

  • Kyllä Saksalla oli äärimmäisen pätevä sodanjohto ja hyökkäyksen alkuvaiheet sujuivat loistavasti. Manstein, Guderian jne, suorastaan nerokkaita alallaan. Ehkä tärkein vahvuus oli tuon alkuperäisen 3 milj miehen hyvä koulutus. Tavalliselta soltultakin odotettiin kykyä oma-aloitteisuuteen toisin kuin venäjällä.
    Myöhemmin Hitler otti enemmän aloitetta käsiinsä ja tuloksetkin huononivat.
    Uhkapelistä oli kyse alunperinkin, eikä huomioitu, että sodan luonne voisi muuttua kulutussodaksi.

    Äänestä

Niin tai sit olis juuttunu mutaan ja pakkasiin jo kuukausi aikasemmin, tai muutamakyt kilsaa syvemmällä Venäjää?

Äänestä
  • Hauskinta oli se, kun natsisiat söi siellä hyttyset. Talven tullen äijillä oli suikat päässä 40 asteen pakkasessa ja satoja jalkateriä paleltui pahasti raudoitetuissa saappaissa.
    Se Berliinin kaljakapakoista keräilty ss-nord-plutoona oli säälittävin tunariporukka kaikista, joten se olikin pakko roudata takaisin natsisaksaan vähin äänin.
    Ensimmäiseksi natsipossut alkoivatkin kerjätä lisää suomalaisia sinne avuksi, mikä sai GM:n sanomaan heti W. Erfurthille aika suoria sanoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hauskinta oli se, kun natsisiat söi siellä hyttyset. Talven tullen äijillä oli suikat päässä 40 asteen pakkasessa ja satoja jalkateriä paleltui pahasti raudoitetuissa saappaissa.

    Sehän oli vaan hyvä, jos saksalaiset söivät kaikki hyttyset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hauskinta oli se, kun natsisiat söi siellä hyttyset. Talven tullen äijillä oli suikat päässä 40 asteen pakkasessa ja satoja jalkateriä paleltui pahasti raudoitetuissa saappaissa.
    Se Berliinin kaljakapakoista keräilty ss-nord-plutoona oli säälittävin tunariporukka kaikista, joten se olikin pakko roudata takaisin natsisaksaan vähin äänin.
    Ensimmäiseksi natsipossut alkoivatkin kerjätä lisää suomalaisia sinne avuksi, mikä sai GM:n sanomaan heti W. Erfurthille aika suoria sanoja.

    Lapsellista uhoamista, Venäjällä oli pääasiassa Wermachtin sotilaita, eikä natsisikoja. Tekivät tietenkin tekivät mitä käskettiin. Toteuttivat normaaleja sotilasoperaatioita.
    Hyvä muistaa myös sodan ensimmäiset päivät, jonkin verran saksalaisia joutui venäläisten vangeiksi ja yleensä ne oli kidutettu kuoliaaksi. Venäläiset aloitti siis raakuudet omalta puoleltaan välittömästi.

    Äänestä

> - Olisiko vaikuttanut sodan lopputulokseen, mikäli hyökkäys NL:oon
> olisi ajoitettu vaikkapa kuukautta aiemmaksi,

Tämä on se perinteinen, usein kuultu jossittelutilanne, että mitäpä jos Saksan joukot olisivatkin saaneet osan, tai koko Moskovan joukkojensa hallintaan loppuvuonna 1941.

Se ei olisi vaikuttanut sodan lopputulokseen, eli Saksan häviämiseen mitään.

Moskova ei ollut mikään erikoisen tärkeä sotateollisuuden keskittymä. Tärkeimmät tehtaansa NL oli saanut jo kuljetettua Uralin taakse, jossa panssarivaunujen, tykkien ja ammusten tuotanoto jatkui koko ajan. Muurmannin rata kuljetti jättimäiset määrät USA:laista sotakalustoa.

USA:n ja Neuvostoliiton ihmismassa ja teollinen sotilaskompleksi olisivat joka tapauksessa jauhaneet Saksan kappaleiksi, vaikka Moskova olisikin hetkeksi menetetty.

Äänestä
  • Jo syksy osoitti GM:lle ja jokaiselle fiksulle suomalaiselle, että natsisikojen sodankäynnin yritelmät Pohjois-Suomessa oli kuin itkis ja nus . . s. Sellaiseksi koko touhu siellä myöskin jäi.
    Tarkoitus niillä oli edetä kuin retkeillen Muurmanskin lisäksi Kantalahteen, Sorokkaan ja ties minne. Mistään ei tullut yhtään mitään, kuten ei sitten Stalingradissakaan muuta kuin tonneittain pakastettuja natseja.
    Hirveästi natsipossuilla paloi jo syksyllä 1941 energiaa pelkkään kähinään GM:n kanssa siitä pitäisikö ensin hyökätä Hiitolan kautta Kannakselle vai lähteä syvälle Neuvostoliittoon kohti Syvärin pusikoita Laatokan pohjoispuolelta.
    Ja jotta totuus ei tänäänkään vuosipäivänä 22.6.2021 unohtuisi:
    https://arkisto.fi/uploads/Arkisto/2.pdf

    Äänestä

  • Asia on juurikin näin. Isommilla resursseilla voitettiin selvästi pienemmät resurssit, melko yksinkertaista.
    Ainut jossittelu oikeastaan liittyy siihen, olisiko N-liitto sisäisesti hajonnut jos Moskova olisi vallattu. Tuskin. Stalin oli jo onnistunut sementoimaan vallan itselleen eikä hajoamista todennäköisesti olisi tapahtunut. Stalinin oma toimintakyky horjui sodan alkuvaiheessa ja Moskovan menetys olisi ollut Stalinille paha psykologinen isku, mutta tuskin ratkaiseva.

    Äänestä

Lopputulos oli kuitenkin aivan hyvä. Saksa hävisi sodan liittolaisineen. Ei tullut onneksi Suur-Saksaa, eikä Euroopasta tullut Saksan vasallia.
Suomi tosin hävisi sodan Saksan tuesta huolimatta, mutta sellaista on maailman meno.

Äänestä
  • Natsit toimeenpanivat Virossa maaliskuussa 1943 yleisen liikekannallepanon, joka koski nuorimpia ikäluokkia. Mutta kuinka ollakaan, vain aniharvat virolaiset olivat halukkaita palvelemaan niiin hunajaisessa natsiarmeijassa ja natsimiehityksen alla.
    Liikekannallepanon seurauksena alkoikin Virosta tulla Suomeen yhä suurempia miesjoukkoja, jotka Suomi sijoitti JR 47:ään. Vuoden 1943 loppuun mennessä virolaismiehiä oli saapunut jo liki 3000. Natsisiat eivät sitä suopeasti seuranneet, vaan alkoivat vaatia virolaisten luovuttamista natsionnelaansa.
    Enimmillään virolaisia palveli jatkosodassa Suomen armeijassa noin 3300 ukkoa. Yli 1700 halusi palata Viroon, kun sota alkoi taas kesällä 1944 lähestyä Viroa natsien vetäytymisen myötä.

    Äänestä

  • Tuskin se nyt aivan hyvä oli. Roosevelt oli neuvotteluissa jo liian vanha ja heikko Stalinia vastaan. Itä-eurooppa jutui hirvittävällä tavalla maksamaan sodan lopputuloksesta.
    Oliko N-liiton auttaminen lopulta virhe?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin se nyt aivan hyvä oli. Roosevelt oli neuvotteluissa jo liian vanha ja heikko Stalinia vastaan. Itä-eurooppa jutui hirvittävällä tavalla maksamaan sodan lopputuloksesta.
    Oliko N-liiton auttaminen lopulta virhe?

    Ylivoimaisesti tärkeintä Euroopan nopean rauhan kannalta oli se, että erään natsikorpraalin aivomassa roiskui pitkin korsun seiniä Berliinissä vappuaattona 1945. Ihan omalla laukauksella.
    Vain kolme päivää sitä ennen viimeinenkin natsisika oli poistunut maastamme Lapin käsivarresta. Eipä ollut niilläkään enää paljon äiskälle kerrottavaa - paitsi tietysti poltettu Lappi. Sanotaan, että pyromaanin housut kastuu aina mitä komeammin saa jotakin roihuamaan. :--) :--) :--).
    Ehkä kertoivat siitä suurimpana saavutuksenaan koko aikana 1941-45 täällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

- Olisiko vaikuttanut sodan lopputulokseen, mikäli hyökkäys NL:oon olisi ajoitettu vaikkapa kuukautta aiemmaksi, jolloin Wehrmacht ei olisikaan juuttunut mutaan ja pakkasiin loppuvuonna 1941?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu