Crust

80-luvulla hardcore oli vaikuttanut paljon punkin ulkopuolellakin, esimerkiksi speed metal-musiikissa oli lainattu paljon hardcoren keinoja. 80-luvun puolessavälissä metallimusiikki puolestaan alkoi vaikuttaa punkkiin ja nämä kaksi toisiinsa liittymätöntä ja jopa osin vastakkaistakin genreä lähenivät toisiaan monilla tavoilla.
   80-luvun puolivälissä syntyi punkin parissa uusi synkkyyttä korostavia virtaus, crust-punk. Elämäntavoiltaan ja poliittiselta suuntaumukseltaan nämä crust-punkit seisoivat vahvasti anarkopunkin leirissä, mutta musiikillisesti liike oli ennemminkin hardcorea, mutta haki ilmaisuunsa myös raskautta, jota lainattiin metallimusiikin parista. Tuloksena oli todella raskas, säröinen ja apokalyptinen soundi. Lisäksi musiikkiin liitettiin surumielisiä melodisia osuuksia, jotka tosin soitettiin täydellä säröllä niinkuin muukin musiikki, sanoitusten käsitellessä lähinnä ekologista katastrofia, ihmistä orjuuttavaa teknologiaa ja epätoivoa vääjämättömän maailmanlopun edessä. Bändit kuten Amebix ja Antisect toimivat crust-punkin pioneereina, ja vuosikymmenen lopulla mm. Misery ja Nausea jatkoivat perinnettä. Crust-punkin parissa syntyi myös uudentyyppinen varsin yhtenäinen graafinen linja. Käsinkirjoitetut piikikästä teräväsärmäistä kirjasintyyppiä käyttävät typografiat, maailmanlopun toivottomuutta kuvaavat piirustukset, kelttikuviot, vapautta symboloivat linnut ja vankeutta kuvaavat piikkilangat löysivät tiensä myös anarkopunkin ja hardcorenkin kuvastoon. Crust-punkin on ulkoasussaan tosin paljon velkaa niin hardcoren suttuisen mustavalkoiselle jyrkälle grafiikalle kuin metallimusiikin kuva-aiheillekin.
   Crust-punkin esiinmarssin aikoihin tapahtui myös ns. DIY-punkin varsinainen järjestäytyminen. Hivenen kuten 70-luvun lopussa, tapahtui 80-luvun puolessavälissä punkin parissa virtausta pois pienlevymerkeiltä, tällä kertaa lähinnä metallimarkkinoiden houkuttamina, ja monet yhtyeet siirtyivät suurille levy-yhtiöille. Crust-punk piti kuitenkin metallivaikutteistaan huolimatta voimakkaasti kiinni punkin pienlevy- ja ruohonjuuritason etiikasta, ja tällöin tapahtui punkin periaatteellinen jakautuminen DIY-punkkiin ja muuhun punkkiin. DIY-punkin piiriin itsensä laskevat tyylilajistaan riippumatta kaikki, joiden toiminta tapahtuu pienlehtien, pikkudistrojen ja muiden ruohonjuuritason mekanismien kautta, kun taas muut siirtyivät enemmän tai vähemmän osaksi musiikkibisnestä. Punk oli kuitenkin 80-luvun puolessavälissä sen verran hankala myyntiartikkeli, että tuon ajan kaupallinen punk rajoittuu lähinnä niihin bändeihin, jotka olivat asemansa jo vakiinnuttaneet.
   80-luvun viimeisellä puoliskolla syntyi myös hardcoren ja metallin välimaastoon uusi musiikkityyli grindcore. Alan pioneeri Napalm Death yhdisti ensilevyllään hardcoren nopeuden ja metallin raskauden ja vei molemmat pidemmälle kuin kukaan aikaisemmin, luoden rankimman soundin mitä oli koskaan kuultu. Grindcorea soitetaan periaatteessa niin nopeasti kuin on vain inhimillisesti mahdollista. Kappaleet kestävät useinmiten reilusti alle minuutin, joskus vain silmänräpäyksen, ja levyllä on yleensä useitakymmeniä kappaleita. Vaikka grindcore seisoikin lähinnä metallimusiikin puolella, sen poliittiset sanoitukset ja asenne on suoraan punkista omaksuttua. Monet grindcorebändit ovatkin yhteyksissä DIY-punk skeneen ja soittavat punk-bändien kanssa samoilla keikoilla.
   Vuosikymmenten vaihteessa kukaan, joka väitti soittavansa rankkaa musiikkia, ei voinut olla ottamatta kantaa tähän uuteen ilmiöön. Punkbändit, jotka pyrkivät vastaamaan grindcoren haasteeseen, yhdistivät pohjoismaisen ja japanilaisen hardcoren säröisyyden metallisen crust-punkin raskauteen, ja näin syntyi crust-hardcore eli crustcore. Crustcore oli nopeampaa, brutaalimpaa ja raskaampaa kuin mitä perinteinen hardcore-punk oli ollut. Crustcoren suunnannäyttäjiä olivat englantilaiset Extreme Noise Terror ja Doom. Ilmiö levisi jälleen ympäri punk-maailmaa, synnyttäen paikallista liikehdintää ja esimerkiksi Puolassa uusi tyyli sai aikaan todellisen punk-räjähdyksen. Nämä muutokset vaikuttivat myös perinteisen anarkopunkin huomattavaan nopeutumiseen, ja usein kokeneemmankin punkkarin alkaa olla vaikea sanoa, onko kyseessä crustpunk, hardcore, anarkopunk vai crustcore. Punkin eri genret lähenivät toisiaan ja näiden vetäytyminen yhdessä DIY-punkin katon alle on entisestään vaikuttanut alunperin erillisten tyylien yhdentymiseen. Usein samoilla keikoilla voi nähdä kaikkien eri tyylien edustajia, kunhan keikka on järjestetty DIY-periaattein.
   Näihin aikoihin crustpunkkarin eli crustien ulkoasu alkoi myös pikkuhiljaa syrjäyttää punk-kulttuurin sisällä vanhan keesipäisen niittitakkiin pukeutuneen hardcorepunkkarin punkin varsinaisena perushahmona. Crustie pukeutuu hihamerkeillä koristeltuihin reisitaskuhousuihin, bändipaitoihin ja huppareihin, yleisestiottaen kokonaan mustaan. Musta farkkurotsi tai maiharitakki on myös koristeltu kangasmerkeillä. Dreadlocksit, jotka kasvavat usein vain niskasta päälaen hiusten ollessa lyhyeksileikatut, ovat korvanneet perinteisen irokeesikampauksen, ja päässä on täysin korrektia pitää rinta- tai kangasmerkein koristeltua baseball-lippistä, joka vielä 70-luvulla olisi varmasti herättänyt muiden punkkareiden keskuudessa ihmetystä. Jenkki-hardcorea lukuunottamatta suuri osa nykypunkkareista suosii tämänkaltaista pukeutumista ainakin jossain määrin, vaikkakin myös vanhaa keesipää-lookkiakin suosivia toki löytyy, varsinkin nuorempien punkkareiden keskuudesta.

Katso lisäksi:

http://www.havocrex.com/press/article/3/83