Teuvo Sunin harhaopetukset
(Osa 5) Suni rienaukset: Jeesuksen risti, sovintotyö, Pyhän sovintoveren voima!
Sunin äärimmäisen räikeät harhat!
Tämä on osa 5 analyysien sarjassa, koskien Sunin järkyttävää eksymystä, harhoja ja räikeitä rienauksia. (Aiemmat osa 1-4, nisitä linkit tämän Aloituksen lopussa!)
Vaikka paljon on tullut nähtyä eksytyksiä ja harhaoppeja liki 50 vuoden aikana, Jeesuksen lauman lampaana . .. Sunin ”tempaukset” ja rienaukset ovat niin ”överiä” tasoa, että en olisi uskonut tällaistankin näkeväni?
Mutta ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvää? Juuri siksi, että Suni on ”kehittynyt”(!) harhaopeissaan tämän tason ”mahdottomuuksiin” ! – totiset uskovat voivat nyt 100% todistuksella nähdä järkyttävän (Sunin) pimeyden!
Ylpeyden kasvattama pilaantunut ”hedelmä”. . .
Hän on eksynyt ja vajoamassa paholaisen suon silmäkkeeseen, eikä mikään eikä kukaan voine häntä pelastaa? Ei Jeesuskaan? Jos hän joskus kokikin jotakin hengellistä – hurmosta ehkä (?) - niin hän on itse itsensä nyt tuominnut? Suni on uppoamassa oman eksytyksensä gehennaan. Pimeys nielee hänet kuin avaruuden musta aukko, hän on pahuuden valinnut. . . Suni on julkinen, varoittava esimerkki siitä, mihin johtaa ylpeys? Hän on vuosikausia korottanut itseään
• yli kaikkien toisten Herran lampaiden
• yli kaikkien muiden kristittyjen
• yli ”terveiden” Raamatun opetusten ja oppien
• yli Jeesuksen valitsemien apostolien ( Paavali ja Pietari, jne)
• yli….?
• Ja nyt? Pahimmassa eksytyksen pohjamudassa Suni on korottanut itse Saatanakin Jeesuksen yläpuolelle, Jumalankin yläpuolelle!
• Hänen kaikissa puheissaan on nykyisin vain ”saatanaa”. . .
• Hän on täydellisesti ”paketoitunut” saat...n apostoli…
Kun joku ”paisuu” sellaisessa määrin, mikä julkisesti on Sunissa todettavissa, millainen on sellaisen loppu? Pimeyden vankina hän pakahtuu ja hukkuu pimeyteensä, lopuksi? Näin on Herra asian tiedoksi antanut. Sunin paha ”hedelmä” on kypsynyt korjuuseen. Siinä on nyt täydellinen ”näyttö”, Jumalan ratkaisupöytää varten.
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!
Sunin rienaukset Jeesuksen sovintotyötä vastaan?
Terveen kristillisen uskon ainoa peruskallio on Jeesus Kristus ja Hänen sovintotyönsä Golgalla!
Kun joku eksyy niin, että alkaa koettaa ”kumota” tuota maailmanhistorian TÄRKEINTÄ asiaa, hänen ylpeä julkeutensa on samaa kuin aikanaan Lusiferin synti. Lusifer tahtoi nostaa itsensä Jumalan istuimelle, ja tässä kapinassa hänet syöstiin suojaavan Kerubin asemasta. Näin langennut enkeli muuttui paholaiseksi. Tähän samaan syntiin paholainen on Sunin vanginnut!
Raamatun tervettä oppia Sunin ”harhoja” ja valheita vastaan!
Kaikkein ”hurjimmat” väitteet Sunin korvien välistä ( ja paholaisen varastoista) ovat niin ”överiä” tasoa, että? Tässä pari esimerkkiä… (Kaikkea saastaa, mitä Sunin harhaoppien tunkiossa on, ei huoli edes lukea? Ne haisevat niin!)
• A) TeuvoSuni 22.06.2021 09:29
• ”Ristillä ja Jeesuksesta vuodattamalla verellä Saatana on sitonut kaikki syntiset ikuisesti omakseen.”
• B) Teuvo Suni: ” Kun Saatana Golgatalla näki Jeesuksen kuolleen, Hän hyppäsi kiireesti Golgatalta Jerusalemin temppelin harjalle ja sieltä alas temppeliin, repi väliverhon, koska hän oli nyt sen uusi omistaja, kirjoitusten mukaan.”
• C) Hän pilkkaa Jeesuksen uskovia, että nämä ovat saaneet ”saatanan veripesun”!
(jatkuu...)
Teuvo Sunin harhaopetukset (Osa 5) Suni räikeimmät rienaukset?
318
3619
Vastaukset
- Anonyymi
(jatko aloitukseen, Sunin harhoista..)
On täysi argumentoitu syy otaksua, että Sunilla on Raamatun (kokonaistuntemus) aivan ala-arvoisella tasolla.! Joitakin Raamatun jakeita hän toistaa viesteissään kuin papaukaija! Matkimista, imitaatiota, ulkokohtaista jankuttamista.
Mutta se, että hän on viime aikoina koettanut kuin ristin työn ”vallankumousta”! Hän on koettanut pystyttää Saatanaa sille paikalle, jossa Herramme Jeesus oli, ja kuoli ja VOITTI - se on niin äärimmäistä pimeyttä, että kukaan ei enää epäile kuka on ”sunin herrra”. Ketä hän korottaa ja kumartaa!
Jeesuksen ristin työ, sovitus ja voitto Jeesuksen Pyhän sovintoveren kautta!
Nyt pieni kertaus em:sta asioista. Monille nämä ovat erittäin selkeitä Raamatun totuuksia. Mutta jotta Sunin iljettävät rienaukset ja harhaisuudet tulisivat JULKISESTI tuomituiksi, nämä seuraavat opetukset:
• ”Minä olen Tie ja Totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Jeesus , Joh 14:6)
• ”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor 3:11)
• ”Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
- ja että hän, tehden rauhan hänen RISTINSÄ VEREN kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.” ( Kolossalaiskirje 1:18-20)
• ”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä JUMALA oli KRISTUKSESSA ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” ( 2 Kor 5:18-20)
* ”…..ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet VERELLÄSI ostanut ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoist ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä". ( Ilmestyskirja 5:9)
• ”Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta
- vaan OMAN VERENSÄ kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
- Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
- kuinka paljoa enemmän on KRISTUKSEN VERI, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa! ” ( Hebrealaiskirje 9:11-14)
• ” Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
- tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen KALLIILLA VERELLÄ , niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten.” ( 1 Piet 1:16-20)
Henki ja morsian sanovat kaikkiin em. Raamatun sanoihin: AMEN
(jatkuu...)- Anonyymi
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
Veikkaan, että enemmänkin.
- Anonyymi
Oire:
<TeuvoSuni
26.04.2021 19:23
UUSI
Minulle hän ei ole tuota käskyä antanut, koska lähes kaikki hänen opetuksensa menettivät merkityksen, kun Temppelin väliverho repesi, ja papit heitettiin Saatanalle.>> - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
Mikä tekee ihmisestä pitkävihaisen?
- Anonyymi
”Minä rukoilen sinua kumartuneena sinun pyhään temppeliisi päin ja kiitän sinun nimeäsi sinun armosi ja totuutesi tähden; sillä sinä olet osoittanut, että sinun lupauksesi on suuri yli kaiken, mitä sinun nimesi ilmoittaa.”
Psalmi 138:2 - Anonyymi
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
Oli pässi ilmeisesti karannut aituuksestaan.
- Anonyymi
”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
Kyllä maar.

Psalmi 138:2Kunnia Jumalalle!
- Anonyymi
”Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Minä rukoilen sinua kumartuneena sinun pyhään temppeliisi päin ja kiitän sinun nimeäsi sinun armosi ja totuutesi tähden; sillä sinä olet osoittanut, että sinun lupauksesi on suuri yli kaiken, mitä sinun nimesi ilmoittaa.”
Psalmi 138:2Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
Ehkä jo 15 v.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnia Jumalalle!
Viva Zapata!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oire:
<TeuvoSuni
26.04.2021 19:23
UUSI
Minulle hän ei ole tuota käskyä antanut, koska lähes kaikki hänen opetuksensa menettivät merkityksen, kun Temppelin väliverho repesi, ja papit heitettiin Saatanalle.>>Jeesuksen käskyt ovat Teuvolle tyhjänveroiset!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä maar.
Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.
- Anonyymi
Jeesus on luotettava!
- Anonyymi
Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
Tämä ON tärkeää meidän KAIKKIEN muistaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen käskyt ovat Teuvolle tyhjänveroiset!
Huomattu on!
- Anonyymi
Aivan! Jumala ei katso henkilöön eli ei ole puolueellinen.
- Anonyymi
Pian pääsemme laulamaan ylistystä Jeesukselle Taivaan Kodissa. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oire:
<TeuvoSuni
26.04.2021 19:23
UUSI
Minulle hän ei ole tuota käskyä antanut, koska lähes kaikki hänen opetuksensa menettivät merkityksen, kun Temppelin väliverho repesi, ja papit heitettiin Saatanalle.>>Tämä on yksi räikeimmistä Teuvon sammakoista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen käskyt ovat Teuvolle tyhjänveroiset!
Tottahan tuo on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen käskyt ovat Teuvolle tyhjänveroiset!
Mutta mikä on siihen johtanut? Sitä minä kysyn! Miksi Teuvo luopui Jeesuksen käskyistä? Minä vaan kysyn!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mikä on siihen johtanut? Sitä minä kysyn! Miksi Teuvo luopui Jeesuksen käskyistä? Minä vaan kysyn!
Miten se sun napaas niin kovasti hiertää, mitä mieltä joku vainaja on eläissään ollut joutavanpäiväisistä huuhaa jutuista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tekee ihmisestä pitkävihaisen?
Jokin menneisyyden paha trauma?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
Ydintotuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mikä on siihen johtanut? Sitä minä kysyn! Miksi Teuvo luopui Jeesuksen käskyistä? Minä vaan kysyn!
Jokin trauma? Ehkä?
- Anonyymi
RAAMATUN henkilöiden pilkkaaminen:
• ”Varsinkin, kun Pojan tappamisen jälkeen, Jumala heitti kaikki Moosekset ja Aaronit käärmeen valtakuntaan, ja sen johdatettavaksi, niin saivat kaikki uuden maailman ihmiset uuden Mooseksen, Paavalin ja uuden Aaronin, Pietarin, johdattamaan ihmisiä erämassa.”
Tämä on Sunin yksi järkyttävimmistä pohjanoteerauksista. Ja tämä luonnehdintani on lievä ilmaisu Sunin tuotoksesta. - Anonyymi
Evankeliumi on kirkas ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian pääsemme laulamaan ylistystä Jeesukselle Taivaan Kodissa. 😁
Se on oleva SUURI RIEMU!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tekee ihmisestä pitkävihaisen?
Hyvä kysymys!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli pässi ilmeisesti karannut aituuksestaan.
Näistä herjoista joutuu aikanaan tilille. Herjaaja vahingoittaa ainoastaan itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä maar.
Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokin menneisyyden paha trauma?
Hyvin mahdollista, että asiat on jääneet selvittämättä. Paha juttu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä jo 15 v.
Todella surullista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
No voe tokkiisa kuitennii!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian pääsemme laulamaan ylistystä Jeesukselle Taivaan Kodissa. 😁
Nekin, Kotka täällä laulavat kehnommin, laulavat Taivaassa upeasti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
Enemmänkin ja edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmänkin ja edelleen.
Taivaassahan sitä on aikaa kirjoitella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.”
Jumala kaipaa nähdä omissaan kuuliaisuutta ja uskollisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen käskyt ovat Teuvolle tyhjänveroiset!
Jumalan on tuomio!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ydintotuus.
Pelastus Jeesuksen veressä! 😁🩸❣️🎚️
- Anonyymi
Tähän eivät kykene räikeimmätkään ateistit:
A) TeuvoSuni 22.06.2021 09:29
• ”Ristillä ja Jeesuksesta vuodattamalla verellä Saatana on sitonut kaikki syntiset ikuisesti omakseen.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen käskyt ovat Teuvolle tyhjänveroiset!
Kyllä niin on.
Onhan se tietysti vainajaa vastaan aika helppoa. Vainaja kun ei hirveästi ole vastaan laittamassa.
Apostoli Paavali on ja on ollut aina erittäin merkittävä henkilö kristinuskon kannalta ja Raamatun sisällön kannalta ja maailmanlaajuisen kristityn seurakunnan kannalta.
Jeesus pelasti, kutsui palvelukseensa ja lähetti Paavalin viemään pelastuksen sanomaa.
Sotimalla Paavalia vastaan Teuvo ja muut vastustajat sotivat Jeesusta Kristusta vastaan ja saavat suuren vahingon sielulleen iankaikkisesti, kuten apostoli Pietari sanoi.
2 Piet 3:16
”niinkuin hän ( Paavali ) tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin mahdollista, että asiat on jääneet selvittämättä. Paha juttu!
Nöyryys asioiden selvittämisessä on puuttunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli pässi ilmeisesti karannut aituuksestaan.
Voi harmi! Saitko kiinni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nekin, Kotka täällä laulavat kehnommin, laulavat Taivaassa upeasti!
Perillä kaikki ovat valiolaulajia ihan varmasti. 😊
- Anonyymi
Väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokin trauma? Ehkä?
Ylpeys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tekee ihmisestä pitkävihaisen?
Anteeksiantamattomuus ja nöyryyden puute.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan! Jumala ei katso henkilöön eli ei ole puolueellinen.
Näinhän se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän eivät kykene räikeimmätkään ateistit:
A) TeuvoSuni 22.06.2021 09:29
• ”Ristillä ja Jeesuksesta vuodattamalla verellä Saatana on sitonut kaikki syntiset ikuisesti omakseen.”Aivan mieletön!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksiantamattomuus ja nöyryyden puute.
Katkeruus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on oleva SUURI RIEMU!
Jeesuksen ansiota yksinomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli pässi ilmeisesti karannut aituuksestaan.
Saitko sä sen pääsisi kiinni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on luotettava!
Koettu on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan! Jumala ei katso henkilöön eli ei ole puolueellinen.
Jumala on Vanhurskas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
Jeesuksen ristin kuolema on valtavan suuri armo meille syntisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassahan sitä on aikaa kirjoitella.
Mutta miten on, kun taivaaseen ei pääse herjaajat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miten on, kun taivaaseen ei pääse herjaajat?
Pitäisikö se jeesuksenne ripustaa uudelleen tolppaan, että kaikki pääsisivät sinne "taivaaseen."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mikä on siihen johtanut? Sitä minä kysyn! Miksi Teuvo luopui Jeesuksen käskyistä? Minä vaan kysyn!
Vain Jumala sen tietää ja ehkä Teuvokin osittain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mikä on siihen johtanut? Sitä minä kysyn! Miksi Teuvo luopui Jeesuksen käskyistä? Minä vaan kysyn!
Edesmenneeltä Teuvolta sitä on myöhäistä kysyä, lieneekö nykyisin sen ns. Jeesuksen luona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Joh 3:16 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokin trauma? Ehkä?
Teuvo kirjoittaa muuten nykyisin anonyyminä valheitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo kirjoittaa muuten nykyisin anonyyminä valheitaan.
Ei sinun valehtelusi palauta Teuvoasi henkiin, päinvastoin lisäät vain omaa syntikuormaasi.
"Yhteys kuolleisiin ihmisiin, ja yhteyden tavoittelu kuolleisiin,
on vakavaa eksytystä ja vaarallista toimintaa.
Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille.
Raamatussa Jumala varottaa vakavasti ihmisiä ottamasta yhteyttä vainajahenkiin" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassahan sitä on aikaa kirjoitella.
Vaikka paljon on tullut nähtyä eksytyksiä ja harhaoppeja liki 50 vuoden aikana, Jeesuksen lauman lampaana . .. Sunin ”tempaukset” ja rienaukset ovat niin ”överiä” tasoa, että en olisi uskonut tällaistankin näkeväni?
Mutta ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvää? Juuri siksi, että Suni on ”kehittynyt”(!) harhaopeissaan tämän tason ”mahdottomuuksiin” ! – totiset uskovat voivat nyt 100% todistuksella nähdä järkyttävän (Sunin) pimeyden!
Ylpeyden kasvattama pilaantunut ”hedelmä”. . .
Hän on eksynyt ja vajoamassa paholaisen suon silmäkkeeseen, eikä mikään eikä kukaan voine häntä pelastaa? Ei Jeesuskaan? Jos hän joskus kokikin jotakin hengellistä – hurmosta ehkä (?) - niin hän on itse itsensä nyt tuominnut? Suni on uppoamassa oman eksytyksensä gehennaan. Pimeys nielee hänet kuin avaruuden musta aukko, hän on pahuuden valinnut. . . Suni on julkinen, varoittava esimerkki siitä, mihin johtaa ylpeys? Hän on vuosikausia korottanut itseään
• yli kaikkien toisten Herran lampaiden
• yli kaikkien muiden kristittyjen
• yli ”terveiden” Raamatun opetusten ja oppien
• yli Jeesuksen valitsemien apostolien ( Paavali ja Pietari, jne)
• yli….?
• Ja nyt? Pahimmassa eksytyksen pohjamudassa Suni on korottanut itse Saatanakin Jeesuksen yläpuolelle, Jumalankin yläpuolelle!
• Hänen kaikissa puheissaan on nykyisin vain ”saatanaa”. . .
• Hän on täydellisesti ”paketoitunut” saat...n apostoli…
Kun joku ”paisuu” sellaisessa määrin, mikä julkisesti on Sunissa todettavissa, millainen on sellaisen loppu? Pimeyden vankina hän pakahtuu ja hukkuu pimeyteensä, lopuksi? Näin on Herra asian tiedoksi antanut. Sunin paha ”hedelmä” on kypsynyt korjuuseen. Siinä on nyt täydellinen ”näyttö”, Jumalan ratkaisupöytää varten.
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
Sedan fick jag se en stor skara, som ingen kunde räkna, en skara ur alla folkslag och stammar och folk och tungomål stå inför tronen och inför Lammet; och de voro klädda i vita, fotsida kläder och hade palmer i sina händer.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sedan fick jag se en stor skara, som ingen kunde räkna, en skara ur alla folkslag och stammar och folk och tungomål stå inför tronen och inför Lammet; och de voro klädda i vita, fotsida kläder och hade palmer i sina händer.
Amen! 1 Moos 48:19; 5 Moos 33:17; λευκαί Joh 4:35
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka paljon on tullut nähtyä eksytyksiä ja harhaoppeja liki 50 vuoden aikana, Jeesuksen lauman lampaana . .. Sunin ”tempaukset” ja rienaukset ovat niin ”överiä” tasoa, että en olisi uskonut tällaistankin näkeväni?
Mutta ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvää? Juuri siksi, että Suni on ”kehittynyt”(!) harhaopeissaan tämän tason ”mahdottomuuksiin” ! – totiset uskovat voivat nyt 100% todistuksella nähdä järkyttävän (Sunin) pimeyden!
Ylpeyden kasvattama pilaantunut ”hedelmä”. . .
Hän on eksynyt ja vajoamassa paholaisen suon silmäkkeeseen, eikä mikään eikä kukaan voine häntä pelastaa? Ei Jeesuskaan? Jos hän joskus kokikin jotakin hengellistä – hurmosta ehkä (?) - niin hän on itse itsensä nyt tuominnut? Suni on uppoamassa oman eksytyksensä gehennaan. Pimeys nielee hänet kuin avaruuden musta aukko, hän on pahuuden valinnut. . . Suni on julkinen, varoittava esimerkki siitä, mihin johtaa ylpeys? Hän on vuosikausia korottanut itseään
• yli kaikkien toisten Herran lampaiden
• yli kaikkien muiden kristittyjen
• yli ”terveiden” Raamatun opetusten ja oppien
• yli Jeesuksen valitsemien apostolien ( Paavali ja Pietari, jne)
• yli….?
• Ja nyt? Pahimmassa eksytyksen pohjamudassa Suni on korottanut itse Saatanakin Jeesuksen yläpuolelle, Jumalankin yläpuolelle!
• Hänen kaikissa puheissaan on nykyisin vain ”saatanaa”. . .
• Hän on täydellisesti ”paketoitunut” saat...n apostoli…
Kun joku ”paisuu” sellaisessa määrin, mikä julkisesti on Sunissa todettavissa, millainen on sellaisen loppu? Pimeyden vankina hän pakahtuu ja hukkuu pimeyteensä, lopuksi? Näin on Herra asian tiedoksi antanut. Sunin paha ”hedelmä” on kypsynyt korjuuseen. Siinä on nyt täydellinen ”näyttö”, Jumalan ratkaisupöytää varten.
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!Näinpä vaan kirjoittaa Teuvo Sunin pitkäaikaisin totuuden tiellä kulkenut kumppani (14v)
https://prnt.sc/WymbnPMnUUlb - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä vaan kirjoittaa Teuvo Sunin pitkäaikaisin totuuden tiellä kulkenut kumppani (14v)
https://prnt.sc/WymbnPMnUUlbOlen yrittänyt saada yhteyttä tähän henkilöön, mutta puhelinnumeroa ei löydy . Olen pari kertaa yrittänyt käydä hänen kotonaankin, mutta ei aukaise ovea. Kysymys olisi siitä, että haluaisin ostaa tämän ylistetyn kirjan, koska olen käsittänyt hänellä olevan niitä enemmänkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.
PS 57:2
Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on oleva SUURI RIEMU!
AAAAAMEEEEENNNNN!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se sun napaas niin kovasti hiertää, mitä mieltä joku vainaja on eläissään ollut joutavanpäiväisistä huuhaa jutuista?
Mitä/ketä sinä huudat avuksi suuressa hädässä, sielunhädässä?
Kastetta?
Minä huudan avukseni Jeesusta Kristusta. Hän pelastaa, hän auttaa, hän johdattaa, hän suojelee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö se jeesuksenne ripustaa uudelleen tolppaan, että kaikki pääsisivät sinne "taivaaseen."
Ei. Jos sinulle ei tämä yksi ja ainoa sovitus kelpaa, ole sitten ilman ja mene sinne, minne haluat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä jo 15 v.
Vihapuhetta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen käskyt ovat Teuvolle tyhjänveroiset!
Näin on
- Anonyymi
” Vaikka paljon on tullut nähtyä eksytyksiä ja harhaoppeja liki 50 vuoden aikana, Jeesuksen lauman lampaana . .. Sunin ”tempaukset” ja rienaukset ovat niin ”överiä” tasoa, että en olisi uskonut tällaistankin näkeväni? ”
Eikä hän vieläkään ole lopettanut herjaamista… - Anonyymi
” Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä JUMALA oli KRISTUKSESSA ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” ( 2 Kor 5:18-20)
Jumalan antama tehtävä on äärimmäisen tärkeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli pässi ilmeisesti karannut aituuksestaan.
Joko sun pässi on vieläkään löytynyt? Laitoitko katoamisilmoitusta paikallislehteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian pääsemme laulamaan ylistystä Jeesukselle Taivaan Kodissa. 😁
Jeesuksen ansiosta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian pääsemme laulamaan ylistystä Jeesukselle Taivaan Kodissa. 😁
”ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet VERELLÄSI ostanut ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoist ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä". ( Ilmestyskirja 5:9)
Mahtava loppuhuipennus! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niin on.
Onhan se tietysti vainajaa vastaan aika helppoa. Vainaja kun ei hirveästi ole vastaan laittamassa.
Apostoli Paavali on ja on ollut aina erittäin merkittävä henkilö kristinuskon kannalta ja Raamatun sisällön kannalta ja maailmanlaajuisen kristityn seurakunnan kannalta.
Jeesus pelasti, kutsui palvelukseensa ja lähetti Paavalin viemään pelastuksen sanomaa.
Sotimalla Paavalia vastaan Teuvo ja muut vastustajat sotivat Jeesusta Kristusta vastaan ja saavat suuren vahingon sielulleen iankaikkisesti, kuten apostoli Pietari sanoi.
2 Piet 3:16
”niinkuin hän ( Paavali ) tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
- Anonyymi
Aivan niin!
Kyseinen henkilö ( TS ) kirjoittaa päivittäin herjaavia kirjoituksia Paavalista ja Jeesukseen uskovista. Minusta se, jos mikä on herjaamista!
Se, että oikoo ja nuhtelee Teuvoa näistä herjaavista kirjoituksista ei ole herjaamista.
Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka monta ”henkilöä” sinä saat paikalle ”todistamaan” TS:n poismenoa. Tällaisia henkilöitä on helppo tekaista lonkalta.
Niin kauan kuin Teuvo kirjoittaa palstalle herjaavia kirjoituksiaan, niin kauan minulla on syytä käsittää, että hän on edelleen keskuudessamme.
En ole koskaan arvostellut Teuvon persoonaa, vaan kritisoinut hänen herjaavia kirjoituksiaan. Siihen on oikeus keskustelupalstalla kaikilla.
Aiemmin hän kirjoitti rekisteröityneeltä nimimerkillään, nykyisin hän kirjoittaa anonyyminä, kuten moni muukin.
Teuvon kirjoitukset tunnistaa helposti hänen aihepiirillään eli siitä, että hän pilkkaa Paavalia, halventaa Pietaria, solvaa Jeesukseen uskovia, käyttää samoja sanakäänteitä ja kirjoitustyyliä. - Anonyymi
JUMALAN profeetta ei näet ryhdy
• valheisiin
• aviorikokseen
• Raamatun Sanan mitätöimiseen
• Jeesuksen Ristin työn häpäisemiseen
• Jeesuksen Pyhän sovintoveren pilkkaamiseen
• Saatanan korottamiseen (joka taholla)
• Riitelyyn ja rienaukseen (julkisesti)
• Jeesuksen opetusten mitätöimiseen
• Raamatun henkilöiden (Paavali, Pietari, jne) pilkkaamiseen
• Kaikkia kristittyjä (maailmanlaajuisestikin) koskevaan herjaukseen ja pilkkaan (portoiksi herjaamiseen)
• Juutalaisia koskeviin, rasistisiin teksteihin ( = antisemitismi) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan mieletön!
Et siis koskaan ole tehnyt kenellekään mitään sellaista, mistä toinen olisi pahoittanut mielensä?
Oletko aina ja joka tilanteessa ajatellut toisten parasta?
Etkö ole koskaan katsellut vastakkaista sukupuolta ( tai nykyisin pitäisi varmaan sanoa, että toista ihmistä ) himoiten? Puhumattakaan siitä, että olisit ollut sukupuolisuhteessa toisen kanssa avioliiton ulkopuolella?
Et ole koskaan valehdellut, vaan aina puhunut 100% totta?
Etkö koskaan ole varastanut keneltäkään mitään eli ottanut luvatta toisen omaisuutta?
Etkö koskaan ole vihannut tai herjannut toista ihmistä?
Jne jne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö se jeesuksenne ripustaa uudelleen tolppaan, että kaikki pääsisivät sinne "taivaaseen."
Ei. Yksi sovitustyö riitti.
Vain Jeesukseen uskomalla pääsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edesmenneeltä Teuvolta sitä on myöhäistä kysyä, lieneekö nykyisin sen ns. Jeesuksen luona.
Var vielä etesmännyt? Hah! Tiälläpä tuo kirjottellee alinommaa pilikkojansa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan tuo on.
”Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa.”
1 Aikak 16:11 - Anonyymi
Keskuudessamme on Paavalin vihaaja.
Anonyymi-ap
2024-10-19 21:46:14
Ilmoita
Viha on sumentanut hänen ymmärryksensä.
Suomen evlut-kirkko ei milloinkaan hyväksy sellaista vihapuhetta, jota tällä palstalla eräs pitkäaikainen henkilö suoltaa.
Apostoli Paavalin kirjoitukset ovat kristinuskon perustotuutta, jossa hän julistaa Jeesuksen Kristuksen valtavan suurta sovitustyötä, jota ilman ihmiskunnalla ei olisi mitään pelastumisen mahdollisuutta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edesmenneeltä Teuvolta sitä on myöhäistä kysyä, lieneekö nykyisin sen ns. Jeesuksen luona.
Tuskinpa vaan. Pilkkaajat eivät pääse taivaaseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Joh 3:16Kaikki kiitos pelastuksesta kuuluu Jeesukselle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka paljon on tullut nähtyä eksytyksiä ja harhaoppeja liki 50 vuoden aikana, Jeesuksen lauman lampaana . .. Sunin ”tempaukset” ja rienaukset ovat niin ”överiä” tasoa, että en olisi uskonut tällaistankin näkeväni?
Mutta ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvää? Juuri siksi, että Suni on ”kehittynyt”(!) harhaopeissaan tämän tason ”mahdottomuuksiin” ! – totiset uskovat voivat nyt 100% todistuksella nähdä järkyttävän (Sunin) pimeyden!
Ylpeyden kasvattama pilaantunut ”hedelmä”. . .
Hän on eksynyt ja vajoamassa paholaisen suon silmäkkeeseen, eikä mikään eikä kukaan voine häntä pelastaa? Ei Jeesuskaan? Jos hän joskus kokikin jotakin hengellistä – hurmosta ehkä (?) - niin hän on itse itsensä nyt tuominnut? Suni on uppoamassa oman eksytyksensä gehennaan. Pimeys nielee hänet kuin avaruuden musta aukko, hän on pahuuden valinnut. . . Suni on julkinen, varoittava esimerkki siitä, mihin johtaa ylpeys? Hän on vuosikausia korottanut itseään
• yli kaikkien toisten Herran lampaiden
• yli kaikkien muiden kristittyjen
• yli ”terveiden” Raamatun opetusten ja oppien
• yli Jeesuksen valitsemien apostolien ( Paavali ja Pietari, jne)
• yli….?
• Ja nyt? Pahimmassa eksytyksen pohjamudassa Suni on korottanut itse Saatanakin Jeesuksen yläpuolelle, Jumalankin yläpuolelle!
• Hänen kaikissa puheissaan on nykyisin vain ”saatanaa”. . .
• Hän on täydellisesti ”paketoitunut” saat...n apostoli…
Kun joku ”paisuu” sellaisessa määrin, mikä julkisesti on Sunissa todettavissa, millainen on sellaisen loppu? Pimeyden vankina hän pakahtuu ja hukkuu pimeyteensä, lopuksi? Näin on Herra asian tiedoksi antanut. Sunin paha ”hedelmä” on kypsynyt korjuuseen. Siinä on nyt täydellinen ”näyttö”, Jumalan ratkaisupöytää varten.
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!Se on just noin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan tuo on.
Onhan se nähty ja koettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nöyryys asioiden selvittämisessä on puuttunut.
Jumala on ylpeitä vastaan.
- Anonyymi
Trolleja on useimmilla keskustelupalstoilla.
He häiriköivät ja pilkkaavat jatkuvasti.
He ovat kroonistuneet muiden hämmentämisessä ja pyrkivät painamaan alas niitä, joilla on vakaa vakaumus elämän perustotuuksista.
Eivät he siinä onnistu, mutta he ovat addiktoituneet häiriökäyttäytymiseen. Heille mielen epätasapaino on normaali tila.
He eivät edes pyri harmoniaan muiden kanssa, vaan heidän mielessään vellova kaaos oirehtii niin, että heidän on pakko purkaa sitä niihin ihmisiin, jotka sattuvat olemaan ulottuvilla.
Jotkin elämän kolhut, tragediat ja frustraatiot ovat vammauttaneet heidän mielensä ja siksi he koittavat saada kompensaatiota tällaisilta palstoilta, kun eivät enää pärjää normaalissa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa.
Muut, terveemmät ja terveet ihmiset toimivat ikäänkuin varaventtiilinä, jotta nämä trollit eivät aivan räjähtäisi ja jotta ei tapahtuisi vallan jotain katastrofaalista heidän öähiympäristössään.
Koitetaan säälien ymmärtää heitä, vaikka emme hyväksyisikään heidän käytöstään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen ansiota yksinomaan.
Pelkästään ja ainoastaan. 🎚️🩸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen ristin kuolema on valtavan suuri armo meille syntisille.
Monet eivät sen arvoa millään käsitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mikä on siihen johtanut? Sitä minä kysyn! Miksi Teuvo luopui Jeesuksen käskyistä? Minä vaan kysyn!
Kun ihminen ei valvo hengellistä elämäänsä, hän voi helposti langeta pois Jeesuksen armosta. Jos hän pysyy ylpeydessään, hän paatuu aina vaan pahemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen yrittänyt saada yhteyttä tähän henkilöön, mutta puhelinnumeroa ei löydy . Olen pari kertaa yrittänyt käydä hänen kotonaankin, mutta ei aukaise ovea. Kysymys olisi siitä, että haluaisin ostaa tämän ylistetyn kirjan, koska olen käsittänyt hänellä olevan niitä enemmänkin.
Tiedän että Teuvon entinen ystävä on lahjoittanut paperinkeräykseen ne Teuvon roskakirjat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli pässi ilmeisesti karannut aituuksestaan.
Pidäpä parempi huoli eläimistäsi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Jos sinulle ei tämä yksi ja ainoa sovitus kelpaa, ole sitten ilman ja mene sinne, minne haluat.
Niinpä. Pilkkaajille ei kelpaa pelastus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinun valehtelusi palauta Teuvoasi henkiin, päinvastoin lisäät vain omaa syntikuormaasi.
"Yhteys kuolleisiin ihmisiin, ja yhteyden tavoittelu kuolleisiin,
on vakavaa eksytystä ja vaarallista toimintaa.
Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille.
Raamatussa Jumala varottaa vakavasti ihmisiä ottamasta yhteyttä vainajahenkiin"Haukotus! Kuka tässä nyt on yhteydessä vainajiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka paljon on tullut nähtyä eksytyksiä ja harhaoppeja liki 50 vuoden aikana, Jeesuksen lauman lampaana . .. Sunin ”tempaukset” ja rienaukset ovat niin ”överiä” tasoa, että en olisi uskonut tällaistankin näkeväni?
Mutta ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvää? Juuri siksi, että Suni on ”kehittynyt”(!) harhaopeissaan tämän tason ”mahdottomuuksiin” ! – totiset uskovat voivat nyt 100% todistuksella nähdä järkyttävän (Sunin) pimeyden!
Ylpeyden kasvattama pilaantunut ”hedelmä”. . .
Hän on eksynyt ja vajoamassa paholaisen suon silmäkkeeseen, eikä mikään eikä kukaan voine häntä pelastaa? Ei Jeesuskaan? Jos hän joskus kokikin jotakin hengellistä – hurmosta ehkä (?) - niin hän on itse itsensä nyt tuominnut? Suni on uppoamassa oman eksytyksensä gehennaan. Pimeys nielee hänet kuin avaruuden musta aukko, hän on pahuuden valinnut. . . Suni on julkinen, varoittava esimerkki siitä, mihin johtaa ylpeys? Hän on vuosikausia korottanut itseään
• yli kaikkien toisten Herran lampaiden
• yli kaikkien muiden kristittyjen
• yli ”terveiden” Raamatun opetusten ja oppien
• yli Jeesuksen valitsemien apostolien ( Paavali ja Pietari, jne)
• yli….?
• Ja nyt? Pahimmassa eksytyksen pohjamudassa Suni on korottanut itse Saatanakin Jeesuksen yläpuolelle, Jumalankin yläpuolelle!
• Hänen kaikissa puheissaan on nykyisin vain ”saatanaa”. . .
• Hän on täydellisesti ”paketoitunut” saat...n apostoli…
Kun joku ”paisuu” sellaisessa määrin, mikä julkisesti on Sunissa todettavissa, millainen on sellaisen loppu? Pimeyden vankina hän pakahtuu ja hukkuu pimeyteensä, lopuksi? Näin on Herra asian tiedoksi antanut. Sunin paha ”hedelmä” on kypsynyt korjuuseen. Siinä on nyt täydellinen ”näyttö”, Jumalan ratkaisupöytää varten.
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!
TS saa ihan rauhassa yrittää,mutta tekee sillä vahinkoa vain itselleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!
TS saa ihan rauhassa yrittää,mutta tekee sillä vahinkoa vain itselleen.Kuollut mies ei yritä enää mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuollut mies ei yritä enää mitään.
Teuvo kaveeraa nykyään Jeesuksensa kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo kaveeraa nykyään Jeesuksensa kanssa.
Nehän tulee varmaan toimeen keskenään, eikös ne olleet ainakin eläissään vähän niin kuin uskovaisuuteen päin kallellaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskuudessamme on Paavalin vihaaja.
Anonyymi-ap
2024-10-19 21:46:14
Ilmoita
Viha on sumentanut hänen ymmärryksensä.
Suomen evlut-kirkko ei milloinkaan hyväksy sellaista vihapuhetta, jota tällä palstalla eräs pitkäaikainen henkilö suoltaa.
Apostoli Paavalin kirjoitukset ovat kristinuskon perustotuutta, jossa hän julistaa Jeesuksen Kristuksen valtavan suurta sovitustyötä, jota ilman ihmiskunnalla ei olisi mitään pelastumisen mahdollisuutta!Pitää paikkansa. Kirkollakin on vielä jonkinlainen roti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
Se on Jumalan tahto, mutta myös Sanan kunnioittaminen ja totteleminen on Jumalan tahto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän eivät kykene räikeimmätkään ateistit:
A) TeuvoSuni 22.06.2021 09:29
• ”Ristillä ja Jeesuksesta vuodattamalla verellä Saatana on sitonut kaikki syntiset ikuisesti omakseen.”Törkeää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksiantamattomuus ja nöyryyden puute.
Varmasti nekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala kaipaa nähdä omissaan kuuliaisuutta ja uskollisuutta.
Ja hän itse on sitä meitä omiaan kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saitko sä sen pääsisi kiinni?
Pässisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mikä on siihen johtanut? Sitä minä kysyn! Miksi Teuvo luopui Jeesuksen käskyistä? Minä vaan kysyn!
Demonit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo kirjoittaa muuten nykyisin anonyyminä valheitaan.
Ja ahkerasti ”edesmenneeksi”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ahkerasti ”edesmenneeksi”.
Sinuahan selvästi "viluttaa" kun Teuvo hengailee yläilmoissa Jeesuksensa kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen ansiota yksinomaan.
Uskon kautta Jeesukseen me voimme päästä armosta osallisiksi. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkästään ja ainoastaan. 🎚️🩸
Kyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella surullista.
On se!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tekee ihmisestä pitkävihaisen?
Anteeksiantamattomuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evankeliumi on kirkas ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen!
Evankeliumi on sanoma Jeesuksen ristin voitosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kysymys!
Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evankeliumi on kirkas ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen!
Siinä on iankaikkinen elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala kaipaa nähdä omissaan kuuliaisuutta ja uskollisuutta.
Matt 24:45
” Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen yrittänyt saada yhteyttä tähän henkilöön, mutta puhelinnumeroa ei löydy . Olen pari kertaa yrittänyt käydä hänen kotonaankin, mutta ei aukaise ovea. Kysymys olisi siitä, että haluaisin ostaa tämän ylistetyn kirjan, koska olen käsittänyt hänellä olevan niitä enemmänkin.
”Ylistetyn” 🤣😂🤣🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet eivät sen arvoa millään käsitä!
Pimeys ei käsitä. Tarvitaan Kristuksen valoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ylistetyn” 🤣😂🤣🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂
Minun mielestä tämä tämä hänen pitkäaikaisen ystävänsä arvio kirjasta tuntuu, jopa lievästi yliampuvalta ylistykseltä.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
https://prnt.sc/L8NoIC4nSkHK - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!
TS saa ihan rauhassa yrittää,mutta tekee sillä vahinkoa vain itselleen.Pitää paikkansa. Mutta ihan turhaa koko touhu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa.”
1 Aikak 16:11Se on kristittyjen tehtävä.
- Anonyymi
Teuvon kuolinvale:
2024-11-21 23:07:51
UUSI
”Teuvo Suni on kuollut 13.05.2022, joten sinun pitää löytää kahjoiluusi joku elossa oleva kaveri. Vai onko kyseessä joku rituaali jossa tarvitaan ehdottomasti vainaja mukaan? Raamattu ei kyllä suosittele sellaista touhua….”
Että näin… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian pääsemme laulamaan ylistystä Jeesukselle Taivaan Kodissa. 😁
Elämä on lyhyt.
- Anonyymi
Hoh sanon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä vaan kirjoittaa Teuvo Sunin pitkäaikaisin totuuden tiellä kulkenut kumppani (14v)
https://prnt.sc/WymbnPMnUUlbPääsi onneksi pälkähästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen yrittänyt saada yhteyttä tähän henkilöön, mutta puhelinnumeroa ei löydy . Olen pari kertaa yrittänyt käydä hänen kotonaankin, mutta ei aukaise ovea. Kysymys olisi siitä, että haluaisin ostaa tämän ylistetyn kirjan, koska olen käsittänyt hänellä olevan niitä enemmänkin.
Ehkä hän on heittänyt roskat pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolleja on useimmilla keskustelupalstoilla.
He häiriköivät ja pilkkaavat jatkuvasti.
He ovat kroonistuneet muiden hämmentämisessä ja pyrkivät painamaan alas niitä, joilla on vakaa vakaumus elämän perustotuuksista.
Eivät he siinä onnistu, mutta he ovat addiktoituneet häiriökäyttäytymiseen. Heille mielen epätasapaino on normaali tila.
He eivät edes pyri harmoniaan muiden kanssa, vaan heidän mielessään vellova kaaos oirehtii niin, että heidän on pakko purkaa sitä niihin ihmisiin, jotka sattuvat olemaan ulottuvilla.
Jotkin elämän kolhut, tragediat ja frustraatiot ovat vammauttaneet heidän mielensä ja siksi he koittavat saada kompensaatiota tällaisilta palstoilta, kun eivät enää pärjää normaalissa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa.
Muut, terveemmät ja terveet ihmiset toimivat ikäänkuin varaventtiilinä, jotta nämä trollit eivät aivan räjähtäisi ja jotta ei tapahtuisi vallan jotain katastrofaalista heidän öähiympäristössään.
Koitetaan säälien ymmärtää heitä, vaikka emme hyväksyisikään heidän käytöstään.Just noin se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastus Jeesuksen veressä! 😁🩸❣️🎚️
Ihmisen teot eivät tosiaan riitä. Jumala itse valmisti pelastuksen.
- Anonyymi
Ei mitään uutta auringon alla!
TS se vaan jatkaa valheitaan ja herjojaan.
Kun hän välillä kyllästyy herjaamaan Paavalia, hän alkaa solvaamaan alkuseurakuntaa, jonka puolesta Jeesus Kristus vuodatti verensä Golgatan ristillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolleja on useimmilla keskustelupalstoilla.
He häiriköivät ja pilkkaavat jatkuvasti.
He ovat kroonistuneet muiden hämmentämisessä ja pyrkivät painamaan alas niitä, joilla on vakaa vakaumus elämän perustotuuksista.
Eivät he siinä onnistu, mutta he ovat addiktoituneet häiriökäyttäytymiseen. Heille mielen epätasapaino on normaali tila.
He eivät edes pyri harmoniaan muiden kanssa, vaan heidän mielessään vellova kaaos oirehtii niin, että heidän on pakko purkaa sitä niihin ihmisiin, jotka sattuvat olemaan ulottuvilla.
Jotkin elämän kolhut, tragediat ja frustraatiot ovat vammauttaneet heidän mielensä ja siksi he koittavat saada kompensaatiota tällaisilta palstoilta, kun eivät enää pärjää normaalissa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa.
Muut, terveemmät ja terveet ihmiset toimivat ikäänkuin varaventtiilinä, jotta nämä trollit eivät aivan räjähtäisi ja jotta ei tapahtuisi vallan jotain katastrofaalista heidän öähiympäristössään.
Koitetaan säälien ymmärtää heitä, vaikka emme hyväksyisikään heidän käytöstään.Pitää paikkansa. Jostain syystä Jumala sallii heidän hörhöilynsä.
- Anonyymi
Raamatussa on monia tapauksia tilanteista, joissa Jumalan miehet nuhtelevat synnintekijöitä.
Aivan, kuten tätä Teuvoakin on nuhdeltu.
Nuhdeltava eli siis synnintekijä ei tietenkään ollenkaan hypähdä ilosta, kun häntä kehoitetaan tekemään parannusta.
Päinvastoin, hän yleensä pikemminkin suuttuu, koska hän haluaisi jatkaa pahantekemistä.
Se, että toinen henkilö ( Raamatussa useimmiten Jumalan aito profeetta ) kehoittaa lopettamaan synnin harjoittamisen, aiheuttaa synnintekijässä närästystä ja jopa raivoa.
Mutta, jos synnintekijässä on vielä hitusenkaan jäljellä Jumalan mielen mukaista mieltä ja nöyryyttä, hän voi parhaassa tapauksessa jopa ottaa nuhteen oikealla tavalla vastaan ja taipua parannukseen, joka mielenmuutos on hänelle siunaukseksi! Silloinhan hän pääsee takaisin siihen oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa! Se on riemullinen tilanne!
Daavidhan oli langennut rankasti ja oli pahassa jamassa hengellisesti.
Mutta Jumalahan näkee kaiken. Myös ihmisen sisimpään.
Jumala lähetti toisen ihmisen, Naatanin, Daavidin luo. Naatan puhui Daavidille vertauskuvallisesti Jumalan antamia sanoja ja sai Daavidin ymmärtämään, että hän oli tehnyt tosi väärin.
Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.”
2 Sam 12:13
Daavid sai syntinsä anteeksi, joka oli onnellinen lopputulos. Synnin seuraukset hän joutui kyllä kärsimään.
Samoin Teuvokin voi saada syntinsä, karkeat valheensa ja herjansa anteeksi, jos hän nöyrtyy Jumalan ”käden alla”.
Toivotaan, että niin käy! - Anonyymi
TS-vale alkuseurakunnasta
Anonyymi-ap
2024-11-25 20:37:41
Ilmoita
TS kirjoitti näin:
Katso, minä annan sinulle Saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa Juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
TS väitti vääristellen sitten näin:
”Johannes sanoi, että alkuseurakunta on antikristuksien vallassa ja sen taru päättyikin noin 70 jKr kun temppeli hajotettiin.”
SE ON SUURI VALHE.
Apostoli Johannes ei koskaan väittänyt alkuseurakuntaa Saatanan synagoogaksi.
Tämä on tyyppiesimerkki, miten TS noukkii jakeen tuolta ja välillä toisen täältä ja yhdistelee ( tosin nyt oli vain yksi jae ) ja runoilee sitten omiansa mielikuvitustaan käytellen.
Teuvo ei välitä mitään kontekstista.
Näinhän hän useimmiten toimii! - Anonyymi

Näinhän hän useimmiten toimii!Toimi miten toimi eläissään, kuoltuaan noin 2,5 vuotta sitten ei ole toiminut mitenkään RIP Teuvo Suni❣️🎚️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään uutta auringon alla!
TS se vaan jatkaa valheitaan ja herjojaan.
Kun hän välillä kyllästyy herjaamaan Paavalia, hän alkaa solvaamaan alkuseurakuntaa, jonka puolesta Jeesus Kristus vuodatti verensä Golgatan ristillä.Kuolleet ei valehtele. RIP Teuvo Suni❣️🎚️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voe tokkiisa kuitennii!
Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". - Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näistä herjoista joutuu aikanaan tilille. Herjaaja vahingoittaa ainoastaan itseään.
Kaikki herjaajien herjat, jotka on tarkoitettu osumaan Jeesuksen omiin, kilpistyvät Jeesukseen Kristukseen, 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö se jeesuksenne ripustaa uudelleen tolppaan, että kaikki pääsisivät sinne "taivaaseen."
Ikävä kyllä, kaikki eivät pääse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo kirjoittaa muuten nykyisin anonyyminä valheitaan.
Huomattu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomattu!
Kumma kun et ole huomannut, että TEUVO SUNI ON KUOLLUT 13.05.20222
RIP Teuvo Suni ❣️🎚️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvon kuolinvale:
2024-11-21 23:07:51
UUSI
”Teuvo Suni on kuollut 13.05.2022, joten sinun pitää löytää kahjoiluusi joku elossa oleva kaveri. Vai onko kyseessä joku rituaali jossa tarvitaan ehdottomasti vainaja mukaan? Raamattu ei kyllä suosittele sellaista touhua….”
Että näin…Kalikka kalahti, joko olet löytänyt elävän riitakumppanin???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Minä rukoilen sinua kumartuneena sinun pyhään temppeliisi päin ja kiitän sinun nimeäsi sinun armosi ja totuutesi tähden; sillä sinä olet osoittanut, että sinun lupauksesi on suuri yli kaiken, mitä sinun nimesi ilmoittaa.”
Psalmi 138:2Aamen kiitos Jeesus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastus Jeesuksen veressä! 😁🩸❣️🎚️
Eikä missään muussa, ei varsinkaan ihmisteoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä vaan kirjoittaa Teuvo Sunin pitkäaikaisin totuuden tiellä kulkenut kumppani (14v)
https://prnt.sc/WymbnPMnUUlbVieläkö Teuvo sitä kirjaansa myy? Voisin käydä Savitaipaleella sen ostamassa. Samalla voitaisiin ehkä kahvitellakin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö Teuvo sitä kirjaansa myy? Voisin käydä Savitaipaleella sen ostamassa. Samalla voitaisiin ehkä kahvitellakin?
Ikävä kyllä Teuvo Suni on kuollut muutama vuosi sitten. Kannattaa kysellä Teuvo vainaan oppipojalta Devoutilta, joka kuulemma on ollut avustamassa Teuvoa kirjan kirjoittamisessa.
Suhtautuisi kuitenkin hänen kirjan ylenpalttiseen ylistämiseen hieman varauksella.
https://prnt.sc/L8NoIC4nSkHK - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö se jeesuksenne ripustaa uudelleen tolppaan, että kaikki pääsisivät sinne "taivaaseen."
Ei pidä. Eikö sinulle riitä tämä pelastus?
- Anonyymi
Kun se tauti nyt kuitenkin niin parantumaton ja krooninen on, tarkoitan Paavalinherjaamissyndrooma, niin tähän voivat asianomaiset pilkkaajat, solvaajat, herjaajat, mikseipä rienaajatkin purkaa lastinsa.
Laitetaan tähän vielä hiukan ärsykettä oireiden esiintuomiseksi.
”Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.”
1 Tim 1:16 - Anonyymi

1 Tim 1:16
Jotenka, siitä vaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain Jumala sen tietää ja ehkä Teuvokin osittain.
Pitää paikkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinuahan selvästi "viluttaa" kun Teuvo hengailee yläilmoissa Jeesuksensa kanssa.
Toivon toki, että Jeesus armahtaa hänet, mutta jokaisen ihmisen pitää tehdä parannus. Syntejä ei voi taivaan kotiin viedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli pässi ilmeisesti karannut aituuksestaan.
Saitko jo kiinni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinun valehtelusi palauta Teuvoasi henkiin, päinvastoin lisäät vain omaa syntikuormaasi.
"Yhteys kuolleisiin ihmisiin, ja yhteyden tavoittelu kuolleisiin,
on vakavaa eksytystä ja vaarallista toimintaa.
Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille.
Raamatussa Jumala varottaa vakavasti ihmisiä ottamasta yhteyttä vainajahenkiin"Kuule, Teuvo kirjoittaa ihan täällä maan päällä edelleen. Hänen vihansa ja herjansa ovat ihan samaa laatua kuin aina ennenkin. Samoin herjavalintansa ja sanamuotonsa. On niin helppo tunnistaa. Seepra ei pääse raidoistaan.
Minulle sinun on turha valehdella mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen yrittänyt saada yhteyttä tähän henkilöön, mutta puhelinnumeroa ei löydy . Olen pari kertaa yrittänyt käydä hänen kotonaankin, mutta ei aukaise ovea. Kysymys olisi siitä, että haluaisin ostaa tämän ylistetyn kirjan, koska olen käsittänyt hänellä olevan niitä enemmänkin.
Onko tällä ystävälläsi puulämmitteinen sauna?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule, Teuvo kirjoittaa ihan täällä maan päällä edelleen. Hänen vihansa ja herjansa ovat ihan samaa laatua kuin aina ennenkin. Samoin herjavalintansa ja sanamuotonsa. On niin helppo tunnistaa. Seepra ei pääse raidoistaan.
Minulle sinun on turha valehdella mitään.Voi sinua poloista.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän että Teuvon entinen ystävä on lahjoittanut paperinkeräykseen ne Teuvon roskakirjat.
Hänhän oli innolla avittamassa kirjan valmistumisessa, hakien tekstistä kirjoitusvirheitä ym. Teuvon mukaanhan JP oli myös reissussa kaverina, kun he yrittivät hakea kirjalle kustantajaa. Näin siis kirjasta kertoo Teuvon lahkotoveri.
Devout
2007-03-05 10:55:56
Ilmoita
Kirjaa on parjattu raivokkaasti, syystä siitä, että siellä on paljastettu paljon vääryyksiä, alkaen siitä, kun piispa pötki pakoon, tarkastukseen kuuluvalta seurakunnan kyselytunnilta, kun näki Sunin olevan paikalla..
Kirja tuo esille "rautalankamallina" Raamatun Totuuden, asettaen Raamatun ja vain Raamatun, yli kaiken.
Lukekekaa, mitä kaikkea kätkeekään sisäänsä, tämä rauhalliseksi luultu havumetsien maa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS 57:2
Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.Oikea rukous❣️
- Anonyymi
Laitan ne siitä huolimatta tähän, vajavaisesti kylläkin ja ilman tarkempia vuosilukuja, mutta kuitenkin.
Tulin palstalle katsomaan, mitä täällä tapahtui, joskus 2006-7, jos oikein muistan.
TS oli koonnut ympärilleen joukon, joista tiedon vain nimimerkkejä. Heitä olivat mm. Kari-Henrik, ArmiK ja Devoit. Monia muitakin oli. He herättivät huomiota hyvin aggressiivisella tyylillään. Aloin kirjoittelemaan heidän kanssaan, kuten tekivät useat muutkin.
Varsinkin Kari-Henrikin kanssa kirjoittelin. Hän oli fiksun oloinen, eikä niin vihamielinen. Sain hänet kyseenalaistamaan TS:n julistusta. Pidin heidän toimintaansa hyvin epäterveenä.
Devoit heistä irtaantui muistaakseni ensimmäisenä tai varhain.
Heidän toimintansa meni alussa eteenpäin ja heillä oli aikomuksia päästä kokoontumaan konkreettisestikin, ei vain netin välityksellä.
Käsitin, että heillä oli jokin kesätapahtuma, jossa he näkisivät toisiaan.
Käsitin, että tämä tapahtuma oli monille heistä silmiä avaava. Jopa ArmiK järkyttyi jostain näkemästään.
Siitä en voi olla varma, mutta tästä alkoi todennäköisesti ko. porukan hajaantuminen. En surrut sitä, sillä näin on kirjoitettu:
”Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.”
Psalmi 127:1
TS kirjoitti jossain vaiheessa kirjan. Muistaakseni hänellä oli kovin suuria vaikeuksia saada sille kustantajaa ja kävikö siinä sitten niin, että hän joutui sen itse kustantamaan.
Kirjan jakelu kohtasi myös vaikeuksia. Menikö ko. opus sitten enimmäkseen ilmaisjakeluun?
TS sitten muutti lopuksi Ruukista Savitaipaleelle, josta hän jatkaa myyräntyötään.
Jumala hänetkin aikanaan tuomitsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokin trauma? Ehkä?
Minä väitän sitä syvimmiltään anteeksiantamattomuudeksi. Jos ihminen ei anna anteeksi, seuraa siitä katkeruus ja sen jälkeen voi tulla vakaviakin psyykkisiä vammoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Yksi sovitustyö riitti.
Vain Jeesukseen uskomalla pääsee.Pitää paikkansa. Yksi sovitus ja yksi pelastus. Jeesuksen kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä väitän sitä syvimmiltään anteeksiantamattomuudeksi. Jos ihminen ei anna anteeksi, seuraa siitä katkeruus ja sen jälkeen voi tulla vakaviakin psyykkisiä vammoja.
Puhutko nyt itsestäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassahan sitä on aikaa kirjoitella.
For this cause also thank we God without ceasing, because, when ye received the word of God which ye heard of us, ye received it not as the word of men, but as it is in truth, the word of God, which effectually worketh also in you that believe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko nyt itsestäsi?
Ilmeisesti, kun noin hyvin tuntuu olevan asiasta perillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ihminen ei valvo hengellistä elämäänsä, hän voi helposti langeta pois Jeesuksen armosta. Jos hän pysyy ylpeydessään, hän paatuu aina vaan pahemmin.
Siksipä Jeesus kehoittikin valvomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokin menneisyyden paha trauma?
Herra auttaa heitä ja vapahtaa heidät, vapahtaa jumalattomista ja pelastaa heidät; sillä he turvaavat häneen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen viimeinen pisara koskee sitä, miten Suni on noussut itseään Jumalaa vastaan. Hän on ryhtynyt rienaamaan Jeesuksen sovintotyötä, Jeesuksen Pyhän sovintoveren voimaa! Hän koettaa ”kumota” lunastuksen, ristin työn voiman!
TS saa ihan rauhassa yrittää,mutta tekee sillä vahinkoa vain itselleen.Pahuus etenee loppuun asti, kunnes se tuhoutuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen ansiosta!
Room 5:10
” Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehnyt sitä jo kauan. Väh 10 vuotta.
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.”
Matt 22:29 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nöyryys asioiden selvittämisessä on puuttunut.
”Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa.”
- Anonyymi
(jatkoa aloitukseen..)
LOPUKSI ( osa 5)
Sunin (jopa naurettavat harhasadut) tulevat näin kumotuiksi ja maahan kaadetuiksi Raamatun selkeillä opetuksilla (joista muutamia edellä).
• Saatana ei tappanut eikä vuodattanut Jeesuksen verta ristillä!
= JEESUS itse antoi henkensä, Joh 10:17-18, Luuk 23:46)
• Saatana ei hypännyt kiireesti Golgatalta, eikä mennyt Temppelin Kaikkein pyhimpään!
= Sinne meni JEESUS itse, oman pyhän verensä kautta, ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen! (Heb 9:12)
• Saatana ei voinut sitoa ihmisiä Jeesuksen veren kautta ”ikuisesti omakseen”!
• = JEESUS osti verellään ihmisille vapautuksen saatanan vallasta! Heb 9:12. Kaikille, jotka tahtovat, ja ottavat uskossa vastaan Jeesuksen sovituksen! Ilm 5:9.
Ei ole toisaalta ihme, että Sunin eksymys on noin syvää ja totaalista? Paholainen on aina agenttiensa avulla koettanut romuttaa ja sumuttaa
• Jeesuksen, ristin työn
• ja sovintoveren voiman!
• Koska?
Siinä on uskon ainoa ja terve perustus. Muuta ei ole. Ilman ”välimiestä” syntiemme sovittajaa, syntiemme tuomion kantajaa - ihmiset eivät voi päästä Jumalan valtakuntaan!
Lopullinenkin ”voitto” lopunajan hirveyksissä? Mikä - kuka – pelastaa? Kirjoitettu on:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.” (Ilm 12:11)
Olkaa siunattuja, veljet ja sisaret Herramme Jeesuksen laumassa! Ja hyvää juhannusjuhlaa! :)
Tässä aiemmat osat, kiinnostuneille:
1) Eksytys kristinuskon synnystä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17007074/teuvo-sunin-harhaopetukset--osa-1----eksytys-kristinuskon-synnysta-
2) Miten ”viha-apostoli” Teuvo Suni kehittyi?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17008332/teuvo-sunin-harhaopetukset-(osa-2)--miten-viha-apostoli-kehittyi
3) Teuvo Suni: sairas puu – sairas hedelmä!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17009804/teuvo-sunin-harhaopetukset-(osa-3)---sairas-puu----sairas-hedelma
4) Harhaoppista karta!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17013166/teuvo-sunin-harhaopetukset-(-osa-4)----harhaoppista-karta!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16961275/koettelua-ja-analyysia----teuvosunin-julkisesta-esityksesta- Anonyymi
Hyvä! Jeesus sinua siunatkoon!
Kertomus on symbolinen ja astrologinen.
Näin ollen se ei ole historiaa eikä Jeesuksen veri ole mitenkään pyhää tai epäpyhää.
Ihmettelen miksi Paavali sotki tähän tarinaan synninpäästön.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Kertomus on symbolinen ja astrologinen.
Näin ollen se ei ole historiaa eikä Jeesuksen veri ole mitenkään pyhää tai epäpyhää.
Ihmettelen miksi Paavali sotki tähän tarinaan synninpäästön.Kaikki hengelliset totuudet jäävät sinulle hämärän peittoon, kunnes käännyt parannuksessa ( = mielenmuutoksessa ) Jeesuksen puoleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä! Jeesus sinua siunatkoon!
”Mutta me, me kiitämme Herraa, nyt ja iankaikkisesti. Halleluja!”
Psalmi 115:18 - Anonyymi
Totta!
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Kertomus on symbolinen ja astrologinen.
Näin ollen se ei ole historiaa eikä Jeesuksen veri ole mitenkään pyhää tai epäpyhää.
Ihmettelen miksi Paavali sotki tähän tarinaan synninpäästön.Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua etsimään ja turvautuvat hevosiin, luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitten luku on ylen suuri, mutta eivät katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua etsimään ja turvautuvat hevosiin, luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitten luku on ylen suuri, mutta eivät katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta.
Herra antaa rojua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki hengelliset totuudet jäävät sinulle hämärän peittoon, kunnes käännyt parannuksessa ( = mielenmuutoksessa ) Jeesuksen puoleen.
Se on just noin.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Kertomus on symbolinen ja astrologinen.
Näin ollen se ei ole historiaa eikä Jeesuksen veri ole mitenkään pyhää tai epäpyhää.
Ihmettelen miksi Paavali sotki tähän tarinaan synninpäästön.Et ymmärrä kristinuskoa lainkaan.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Kertomus on symbolinen ja astrologinen.
Näin ollen se ei ole historiaa eikä Jeesuksen veri ole mitenkään pyhää tai epäpyhää.
Ihmettelen miksi Paavali sotki tähän tarinaan synninpäästön.Et ole näköjään ymmärtänyt asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole näköjään ymmärtänyt asioita.
No eipä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta!
Todellakin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki hengelliset totuudet jäävät sinulle hämärän peittoon, kunnes käännyt parannuksessa ( = mielenmuutoksessa ) Jeesuksen puoleen.
Aamen. Nöyrä kääntyy Jeesuksen puoleen.
- Anonyymi
Kun halveksutaan minun Rakkaan Herrani Jeesuksen ristin työtä, Hänen kärsimystään minunkin syntieni edestä, Hän Pyhän sovintoverensä pelastavaa voimaa! Minä itken --- mutta veisaan virren 307. ”Kiitos olkoon Jumalalle! Minutkin Hän verellensä osti, minut nosti- kadotuksen kuopasta! Se oli huhtikuussa 1972, ja nyt jo odotan Hänen kutsuaan: Tule Kotiin!
(virsi 307)
1.
Kiitos olkoon Jumalalle,
Karitsalle,
olen armoliitossa!
Minut kalliisti hän osti,
minut nosti
kadotuksen kuopasta.
2.
Armon Henki johdattakoon,
kiiruhtakoon
matkamiestä lähtemään
maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen,
kotihinsa pyrkimään.
3.
Purjeisiini tuulta anna,
mua kanna
meren yli mailleni.
Pidä, Jeesus, itse perää,
Herra, herää!
Muuten hukkuu haahteni.
4.
Auta, pakohon kun kerran
yli virran
Baabelista riennämme,
että kotimantereilla
kanteleilla
soivat kiitosvirtemme.
5.
Siellä riemun maassa taivaan
alta vaivan
päästyä sua kiitetään.
Siell’ ei aalto uhkaa laivaa,
synnin vaivaa
siell’ ei itke yksikään.
6.
Siell’ on kirkas lasimeri,
pyhä veri
kiitosvirtenämme on.
Siellä aina Jumalalle,
Karitsalle
ylistys soi loputon.
7.
Sydän hämmästyypi näissä
ilohäissä,
lunastetut riemastuu.
Yljän eteen ihmeissänsä
ystävänsä
kasvoillensa kumartuu.
”Siell on kirkas lasimeri, Pyhä veri kiitosvirtenämme on..”
(aloittaja)- Anonyymi
Kunnia Jumalalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnia Jumalalle!
Hänelle se kuuluu.
- Anonyymi
Aamen kiitos Jeesus!
- Anonyymi
Teuvo Jeesuksen opetuksista:
<TeuvoSuni
26.04.2021 19:23
UUSI
Minulle hän ei ole tuota käskyä antanut, koska lähes kaikki hänen opetuksensa menettivät merkityksen, kun Temppelin väliverho repesi, ja papit heitettiin Saatanalle.>>- Anonyymi
Teuvo halveeraa Jeesuksen käskyjäkin!
- Anonyymi
Mieletöntä Jeesuksen käskyjen halveksuntaa!
- Anonyymi
Aivan älyttömiä päästöjä Teuvolta.
- Anonyymi
Jatkoa analyysihin.
Miten paholainen muokkasi, manipuloi ja aivopesi Sunin orjakseen?
Varoittava esimerkki!
Ei tule halveksia Raamatun Sanaa, ei Jeesuksen ristiä, ei sovitustyötä, ei Hänen pyhän sovintoverensä voimaa!
Jos sellaiselle Ylpeyden Kukkulalle itsensä korottaa, miten lopuksi käy?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17017582/teuvo-sunin-harhaopetukset-(osa-6)--mies-joka-sortui-manipulointiin-ja-aivopesuun!#comment-108778741- Anonyymi
Teuvon lankeemus on selvä.
- Anonyymi
Teuvolta puuttuu täydellisesti aito nöyryys ja itsetutkistelu. Ja koska hän on erakoitunut täydellisesti omaan bunkkeriinsa ( josta ampuu kaikkea liikkuvaa ), hänellä ei ole ketään hengellistä neuvonantajaa. Hänhän on itse kertonut, että jopa hänen vaimonsa on häntä vastaan.
- Anonyymi
Sananlaskut 11:14
”Missä ohjausta ei ole, sortuu kansa, mutta neuvonantajain runsaus tuo menestyksen.”
- Anonyymi
Teuvon ylivoimaisesti räikein ja hirvittävin rienaherja on tuo Jeesuksen sovitusveren rienaus.
- Anonyymi
Teuvo ei rienaa mitään vaan kertoo totuuden ihan suoraan, niin että se karvastelee väärämielisten suussa ja mahassa. Totuus ei lahkolaisiin näytä ollenkaan tarttuvan. He pilkkaavat totuuden julistajaa, Teuvo Sunia.
ei-lahkolain - Anonyymi

ei-lahkolainSinunko mielestäsi tosiaankin TOTUUS on, että Jeesuksen sovitusveri on Saatanan verta ja että lähes kaikki Jeesuksen opetukset ovat jo menettäneet merkityksensä, kuten Teuvo julistaa? Jos olet sitä mieltä, tiedän varmasti, että sinä olet itse Teuvo Suni!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo ei rienaa mitään vaan kertoo totuuden ihan suoraan, niin että se karvastelee väärämielisten suussa ja mahassa. Totuus ei lahkolaisiin näytä ollenkaan tarttuvan. He pilkkaavat totuuden julistajaa, Teuvo Sunia.
ei-lahkolain<TeuvoSuni
26.04.2021 19:23
UUSI
Minulle hän ei ole tuota käskyä antanut, koska lähes kaikki hänen opetuksensa menettivät merkityksen, kun Temppelin väliverho repesi, ja papit heitettiin Saatanalle.>> - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo ei rienaa mitään vaan kertoo totuuden ihan suoraan, niin että se karvastelee väärämielisten suussa ja mahassa. Totuus ei lahkolaisiin näytä ollenkaan tarttuvan. He pilkkaavat totuuden julistajaa, Teuvo Sunia.
ei-lahkolainVai sellaista se Teuvo…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunko mielestäsi tosiaankin TOTUUS on, että Jeesuksen sovitusveri on Saatanan verta ja että lähes kaikki Jeesuksen opetukset ovat jo menettäneet merkityksensä, kuten Teuvo julistaa? Jos olet sitä mieltä, tiedän varmasti, että sinä olet itse Teuvo Suni!
Teuvo on sitä mieltä ja siksi pahasti harhassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo on sitä mieltä ja siksi pahasti harhassa.
Sääli…
- Anonyymi
Raamattu ei puhu mitään verenvoimasta, koska verihän valui maahan Saatanan palvelijoiden tallattavaksi.
Seimi on tyhjä, risti on poissa, veri on poissa, hauta on tyhjä, Jeesus on poissa.
Raamattu tuntee Jumalan voiman, joka on Pyhän Hengen voima.- Anonyymi
Saatana lahkolaisineen tuo Jeesuksen tappaja kerskuu aikaansaamastaan verenvuodatuksesta ja tappovälineestään rististä ja saa siitä jotain kiksejä.
- Anonyymi
Eikö tosiaankaan puhu?
Mitä mm. nämä sitten ovat;
” Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Ilm 12:11
Jos olet lukenut Raamatun huolimattomasti, niin voin valistaa sinua, että Jeesus Kristus on Jumslan Karitsa, kuten Johannes Kastaja huudahti.
Otetaan nyt toinen esimerkki:
” Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
1 Joh 1:7
Entä tämä, puhuuko tämä sinun mielestäsi Jeesuksen verestä? Jeesus on Kristus, jos et satu tietämään.
” kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!”
Heb 9:14
Tässä näin alkuun. Jos olet todellinen TOTUUDEN etsijä, löydät TOTUUDEN, jokainen etsijä löytää, kuten Jeesus lupasi! - Anonyymi
Ei vai?
Heb 10:19
” Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,…” - Anonyymi
Ilm 7:14
Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tosiaankaan puhu?
Mitä mm. nämä sitten ovat;
” Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Ilm 12:11
Jos olet lukenut Raamatun huolimattomasti, niin voin valistaa sinua, että Jeesus Kristus on Jumslan Karitsa, kuten Johannes Kastaja huudahti.
Otetaan nyt toinen esimerkki:
” Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
1 Joh 1:7
Entä tämä, puhuuko tämä sinun mielestäsi Jeesuksen verestä? Jeesus on Kristus, jos et satu tietämään.
” kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!”
Heb 9:14
Tässä näin alkuun. Jos olet todellinen TOTUUDEN etsijä, löydät TOTUUDEN, jokainen etsijä löytää, kuten Jeesus lupasi!Jeesuksen veri eli sovitustyö Golgatalla on Raamatun ja pelastuksen ydin❣️ 🎚️🩸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen veri eli sovitustyö Golgatalla on Raamatun ja pelastuksen ydin❣️ 🎚️🩸
Kunnia on Jumalan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vai?
Heb 10:19
” Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,…”Jeesuksen Kristuksen armo vie Häneen uskovat perille taivaaseen asti. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen veri eli sovitustyö Golgatalla on Raamatun ja pelastuksen ydin❣️ 🎚️🩸
Aamen! Luovuttamaton TOTUUS.
- Anonyymi
Jeesusta ei pidä ajatella verisenä ristillä kituvana, vaan ylösnousseena Jumalan Poikana, joka on kuninkaiden kuningas ja herrain herra.
Pitää uskoa ylösnousseeseen Jumalan Poikaan.
Rukoukset pitää osoittaa suoraan Isälle Jumalalle.
Jeesus ei tule takaisin risti selässä verisenä, vaan loistavana Jumalolentona. Kaikki entinen on mennyt ja uusi on sijaan tullut.- Anonyymi
Pelastus saatiin kuitenkin siinä kun Jeesus kuoli ristillä ja sovitti syntimme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastus saatiin kuitenkin siinä kun Jeesus kuoli ristillä ja sovitti syntimme.
Nämä oli syytteet, jonka vuoksi Jesus tuomittiin kuolemaan. Ei niissä puhuta pelastuksesta mitään.
https://prnt.sc/O0mgdKk7_nkM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastus saatiin kuitenkin siinä kun Jeesus kuoli ristillä ja sovitti syntimme.
Aamen!
- Anonyymi
Hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla, lyö pirstoiksi kuin saviastioita.
- Anonyymi
Mitä ihmettä te välitätte Sunista? Hän on täysin yhdentekevä sekopää. Syntinsä on niin paksua, ettei sitä edes veitsellä leikata.
Motiivinsa täysin lihalliset, jopa saatanalliset.
Ei kai hänellä mitään seurakuntaa ole? Jos on, ovat totisesti ansainneet toisensa.
Jokaisen kristityn (/ kenen tahansa) tulee karttaa häntä. Onko hällä rikosrekisteriä?
Älkää edes vastatko hänelle, ajatelko häntä. Tämmöisiä ukkoja on maailmassa vaikka kuinka. - Anonyymi
Hyvä, että joku on ottanut huolekseen puuttuaTeuvon eksymiseen. Yleensä Teuvon ikäisille (84v.) on uuden omaksuminen ehkä jo myöhäistä.
- Anonyymi
Niin? Voi sanoa että Jumala suuressa armossaan antaa tehtäviä , aaseillekin jotka koettavat tuoda asiaa??
- Anonyymi
Teuvo Suni on Jumalanmies ja profeetta tälle ajalle todistukseksi, sitten tulee loppu.
- Anonyymi
Just joo. Teuvo. Sinä olet luopunut jo Jeesuksen sovitustyöstä ja rienaat sitä Saatanan vereksi ( !!!!!! ) ja lisäksi sinä olet luopunut Jeesuksen opetuksista, kun sanoit, että lähes kaikki Jeesuksen opetukset ovat menettäneet merkityksensä!
- Anonyymi
Älä viitsi taas…
- Anonyymi
Jumalanmieheen en ota kantaa, mutta sen tiedän 100 %: varmuudella, että
Teuvo Sunille tuli henkilökohtainen loppu 13.05.2022 ja se asia ei muuksi muutu.
- Anonyymi
Anonyymi
26.06.2021 21:57
UUSI
Hyvä, että joku on ottanut huolekseen puuttuaTeuvon eksymiseen. Yleensä Teuvon ikäisille (84v.) on uuden omaksuminen ehkä jo myöhäistä.
_________________________________________
Niin näyttää olevan myöhäsitä?
Suni niin paatunut, puutunut, pinttynyt pimeyteensä saatanansa kanssa, että Pimeys nielee hänet hyvin pian. Kuin avaruuden musta aukko!
Voisi laupiaasti ajatella, että kun Jumala vie hänet
"tulen läpi" (josta Paavali opettaa.. ( 1. Kor 3: 11 >> ) että hän saisi vielä viimeisen mahdollisuuden KATUA! Pyytää anteeksi Jumalalta ja KAIKILTA joita on rienannut?
Ja että PUHDISTUKSEN perästä Jumala ei SULKISI häneltä taivaan ovea?
Mutta? Sellaista rienaajaa ei taivaassa voi olla, mitä Suni nyt on.
Ilman 100% parannusta, katumusta ja puhdistusta
EI valehteleva, rienaava, herjaaaja voi päästä taivasten valtakuntaan!
Tämä on Raamatun opetus ja sana!- Anonyymi
Ei voi olla taivaassa rienausta.
- Anonyymi
Kun ihminen on ajautunut hirvittävään pilkkaan ja sen harjoittamiseen, kuten Teuvo, on sieltä nouseminen lähestulkoon mahdotonta.
- Anonyymi
Teuvo on Jumalan valittu profeetta tälle ajalle.
Te väärämieliset olette vaikka valmiita sahaamaan hänet keskeltä poikki kuten entisen suuren profeetan, jonka kaltainen Teuvo on. Vihattu ja halveksittu ja vainottu.
ei-lahkolain- Anonyymi
Voi. Nyt Teuvo suuttui, kun häntä varoitettiin.
- Anonyymi
Teuvo ei ole lukuisista parannuskehoituksista huolimatta tehnyt parannusta ja siksi hän on paatumistaan paatunut.
- Anonyymi
Niin on.
Taitaa olle etsikkoaika kulunut hukkaan! Sääli.
- Anonyymi
Syntimitta täyttyy, rienaukset jatkuvat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17024823/suomi24-palstan-kysymys - Anonyymi
Sielunvihollinen voimaa Suni tosiaan korottaa.
- Anonyymi
Ihminen, joka ei valvo hengellistä elämäänsä, saattaa pahimmilleen vajota noin pahaksi herjaajaksi kuin, mitä TS on.
- Anonyymi
Puhuin eilen erään uskovan kanssa, joka oli taannoin tuntenut T:n. Sanoi pari valittua lausetta:
- T: on vaarallinen tyyppi, pitää karttaa ehdottomasti:
Ja toinen lause:
T: on toivoton tapaus, mennyt ja eksynyt liian pitkälle... ei toivoa!- Anonyymi
Puhuin eilen erään paikallisen uskonharhoista vapaan henkilön kanssa, joka sanoi tuntevansa hyvin tämän J:n, ja kertoili mm. näin.
-J: on vaaraton paikallinen "evankelista," jota kannattaa karttaa ehdottomasti, ettei joudu itsekin naurunalaiseksi.
- Anonyymi
sunin harhaopetukset ovat aina vain kauheampia!!
- Anonyymi
Hyvä, että olet ottanut nämä systemaattisesti esille!
- Anonyymi
On edelleenkin ihan hirveetä.
- Anonyymi
Huh huh!
- Anonyymi
Hurjaa on!
- Anonyymi
Raskas on rienaajan (TS) syntireppu!
Toivottavasti Jumala vielä armahtaa!- Anonyymi
Joo armahti 13.5. 2022. RIP Teuvo Suni ❣️🎚️
- Anonyymi
”Jos olet vaikkapa vain kerran kiittänyt Jeesusta Saatanan hänestä vuodattamasta verestä, olet itse sulkenut itsesi iankaikkisesta elämästä ulos:”
Teuvo Suni- Anonyymi
????!!!!
- Anonyymi
Profeetta Sunia ei ole enää näkynyt. Onkohan hän jo poisnukkunut.
- Anonyymi
Tuskin mikään profeetta on ollut, mutta on poisnukkunut jo reilut pari vuotta sitten.
Jostain käsittämättömästä syystä muuan henkilö väittää hänen edelleen elävän ja kirjoittelevan pastalle. Eikö vainajan muiston häpäisemisen luulisi täyttävän jo rikoksen tunnusmerkit?
- Anonyymi
Onko tempaistu taivaaseen?
- Anonyymi
Taivaaseen tempaamisesta ei mitään tietoa, mutta se on tiedossa, että on kuollut jo noin 2 vuotta sitten. Se on vaan tämä yksi tyyppi pitänyt käsittämätöntä peliään asian suhteen.

Onkohan hänellä seuraajia? Kai noiden opetusten ympärille joku poppoo voisi muodostua jonnekin pikkupitäjään.
- Anonyymi
Puhutaan vain lampaista ja karitsoita. Kuinka meidän sonnien käy vihonviimeisellä tuomiolla?!
- Anonyymi
Taivaaseen ei hyväksytä sonneja eikä pässejä.
Nehän olisivat hihhuleiden kilpailijoita lampaista ja aaseista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaaseen ei hyväksytä sonneja eikä pässejä.
Nehän olisivat hihhuleiden kilpailijoita lampaista ja aaseista.Tahdotko SINÄ taivaaseen? Kelpaako SINULLE pelastus?
- Anonyymi
Mietinkin, että kuka on tuo tarkkanäköinen ja kirjoituksiin perehtynyt ihminen. Kyllä meitä on Sunin lisäksi useita, jotka olemme tunnistaneet Paavalin kontribuution.
- Anonyymi
Näyttää nuo Sunin jutut kokonaisuudessaan menneen överiksi, mutta kyllähän se Paavalin osuus Jeesuksen opetuksista erkaantuneen kirkollisen kristinuskon muodostamisessa on aika silmiinpistävää. Siitä ei vain saisi puhua anatheman uhalla.
- Anonyymi
Ne on harvat ja valitut, joille totuus on ilmoitettu. Jumala on heidät valmistanut sitä varten.
Teuvo on yksi heistä, jota Jumala valmisti totuuden saajaksi erilaisin koulutuksin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää nuo Sunin jutut kokonaisuudessaan menneen överiksi, mutta kyllähän se Paavalin osuus Jeesuksen opetuksista erkaantuneen kirkollisen kristinuskon muodostamisessa on aika silmiinpistävää. Siitä ei vain saisi puhua anatheman uhalla.
Todella överiksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on harvat ja valitut, joille totuus on ilmoitettu. Jumala on heidät valmistanut sitä varten.
Teuvo on yksi heistä, jota Jumala valmisti totuuden saajaksi erilaisin koulutuksin.Teuvon pitää tehdä parannus valheistaan ja herjoistaan, jos haluaa pelastuksen saada.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvon pitää tehdä parannus valheistaan ja herjoistaan, jos haluaa pelastuksen saada.
Teuvolla ja Jeesuksella on meneillään omat projektinsa taivaankodin loppuvalmisteluissa. ei ne jouda hupsutteleen, jonkun palstahäirikön kanssa.
- Anonyymi
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
- Anonyymi
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, käsitä ijankaikkinen elämä, johonka sinä kutsuttu olet, ja olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä.
- Anonyymi
Kyllä Teuvo on oikea tämän ajan profeetta. Siksi häntä vainotaan täällä palstalla.
Teuvo on suoraan Jumalaan yhteydessä ja saa niitä totuuksia.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. - Anonyymi
Onhan se tietysti vainajaa vastaan aika helppoa. Vainaja kun ei hirveästi ole vastaan laittamassa.
Apostoli Paavali on ja on ollut aina erittäin merkittävä henkilö kristinuskon kannalta ja Raamatun sisällön kannalta ja maailmanlaajuisen kristityn seurakunnan kannalta.
Jeesus pelasti, kutsui palvelukseensa ja lähetti Paavalin viemään pelastuksen sanomaa.
Sotimalla Paavalia vastaan Teuvo ja muut vastustajat sotivat Jeesusta Kristusta vastaan ja saavat suuren vahingon sielulleen iankaikkisesti, kuten apostoli Pietari sanoi.
2 Piet 3:16
”niinkuin hän ( Paavali ) tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. - Anonyymi
2024-03-30 15:25:05
UUSI
Sillä hetkellä kun Jeesus huusi: Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit, niin Pyhä Henki poistui temppelistä ja tilalle meni Valkoinen Saatana, joka odotti vuoroaan siellä temppelin harjalla. Siksi Saatana repäisi esiripun halki sieltä ylhäältäpäin kun hyppäsi temppelin harjalta alaspäin sisälle temppeliin ja meni sinne kaikkein pyhimpää osaan ja Julisti itsensä Jumalaksi, Jeesukseksi ja Pyhäksi Hengeksi.
Teuvo Suni- Anonyymi
Helppo närä Teuvon vanhoja kirjoituksia on copypastata tänne.
- Anonyymi
Aika jännä tapahtuma!
- Anonyymi
Mikähän satusetä tuonkin on keksinyt?
- Anonyymi
Mielenkiintoista!
- Anonyymi
Teuvo Suni oli Herran pyhä profeetta eikä hänen muistoaan tule häpäistä!
- Anonyymi
Itseasiassa ei sitä ole yrittänytkään häpäistä, kuin yksi tietty tyyppi, tietystä syystä.
- Anonyymi
Mitä ajattelet tästä jakeesta : matt 5:44 : "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, "
Oletko tehnyt tämän Jeesuksen käskyn mukaan ?>>
Ja Teuvo vastasi näin:
<<TeuvoSuni
26.04.2021 19:23
UUSI
Minulle hän ei ole tuota käskyä antanut, koska lähes kaikki hänen opetuksensa menettivät merkityksen, kun Temppelin väliverho repesi, ja papit heitettiin Saatanalle.>> - Anonyymi
Miksi nämä eksyttäjät, kuten Teuvo Suni tarkoituksella eksyvät ja yrittävät muitakin eksyttää???
- Anonyymi
Teuvo ei koskaan puhunut Jeesuksen ristin teosta, sovituksesta, jolla hän ratkaisi pelastuksen. Hän päinvastoin herjasi sovitusverta.
- Anonyymi
Lutraa sinä vaan sen "sovitusveresi" kanssa, ja anna Teuvo vainaan levätä rauhassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lutraa sinä vaan sen "sovitusveresi" kanssa, ja anna Teuvo vainaan levätä rauhassa.
Nykyäänhän se lutraaminen onkin helppoa, kun sitä puhdistus ainetta saa jopa ruokakaupoista 8%:na.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyäänhän se lutraaminen onkin helppoa, kun sitä puhdistus ainetta saa jopa ruokakaupoista 8%:na.
Niinpä. Parempi humalanhakuinen juominen, kuin jumalanhakuinen huominen❣
- Anonyymi
Teuvo osasi koko Raamatun ulkoa.
Kirjoitti hyvä kirjankin Raamatun pohjalta: Älä heitä pelkää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo osasi koko Raamatun ulkoa.
Kirjoitti hyvä kirjankin Raamatun pohjalta: Älä heitä pelkääNäin kirjasta kertoo ex ystävänsä Devout, ja miksi emme uskoisi häntä.
https://prnt.sc/qltEvdB1RZrl - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo osasi koko Raamatun ulkoa.
Kirjoitti hyvä kirjankin Raamatun pohjalta: Älä heitä pelkääTeuvo Suni siirtyi ajasta iäisyyteen 85 vuotiaana. T.S:n kuoleman jälkeen palstan jutut on mitäänsanomatonta liirum laarumia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo Suni siirtyi ajasta iäisyyteen 85 vuotiaana. T.S:n kuoleman jälkeen palstan jutut on mitäänsanomatonta liirum laarumia.
Totta, Teuvo Suni kuoli 13.5.2022.
- Anonyymi
Aito luterilainen ei herjaa Paavalia
Anonyymi
2024-07-29 19:31:47
Martti Luther arvosti ja kunnioitti apostoli Paavalia, sekä perusti uskonpuhdistuksen Paavalin kirjeisiin, varsinkin galatalaiskirjeeseen ja roomalaiskirjeeseen.
Paavalin herjaaja, kuten Teuvo Suni on eksyttäjä ja vääräoppinen, eikä ansaitse olla luterilainen. - Anonyymi
Aito luterilainen ei herjaa Paavalia
Anonyymi
2024-07-29 19:31:47
Martti Luther arvosti ja kunnioitti apostoli Paavalia, sekä perusti uskonpuhdistuksen Paavalin kirjeisiin, varsinkin galatalaiskirjeeseen ja roomalaiskirjeeseen.
Paavalin herjaaja on eksyttäjä ja vääräoppinen, eikä ansaitse olla luterilainen. - Anonyymi
Teuvo ei ole ainakaan aito luterilainen, koska herjaa Paavalia.
- Anonyymi
Murhamiehen p*rsettä nuoleskelemallako, kuvittelet olevasi joku luterilainen?
- Anonyymi
Niin totta on nämä.
- Anonyymi
Teuvo Suni on aito Jumalan lähettämä profeetta tälle ajalle.
Siksi häntä voinottiin ja muistoakin yritetään vielä häpäistä.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."- Anonyymi
Kyllä ne Teuvo vainajaa herjaavat viestit on lähes kaikki, saman henkilön käsialaa.
- Anonyymi
Teuvo päinvastoin vainosi ja herjaa alkuseurakuntaa ja nykyistä seurakuntaa monin, monin herjoin. Alkuseurakuntaa ne eivät voi vahingoittaa, eivätpä juuri nykyistä seurakuntaakaan.
- Anonyymi
Paavalin paljastaminen eksyttäjäksi on Totuuden Hengen työtä.
Paavali ei ollut oikeiden apostoleiden joukossa, jotka Jeesus käski kastamaan ja delegoi heille omaa voimaansa antamalla heille kastekäskyn kastaa kaikki maailman kansat, myös pakanakansat. (Matt.28:18-20)
Paavali soluttautui jälkikäteen vuosien perästä sisälle seurakuntiin esiintyen pakanoiden apostolina, tarkoituksena eksyttää mahdollisimman monta, sekä Kristittyjä että Juutalaisia.
Paavali oli juoni mies, tekeytyi vanhan liiton nasiiriksi Juutalaisten eksyttämiseksi.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä,]- Anonyymi
Pelkäänpä, ettei Rooman kirkkoa korjaa enää mikään.
Mainitset Totuuden Hengen, ja se on Johanneksen evankeliumissa. Johanneksen evankeliumi erottaa selvästi ja johdonmukaisesti juutalaiset israelilaisista. Ensimmäisessä luvussa Jeesus tuo esiin arvostuksensa Natanaelin kaltaisia tosi israelilaisia kohtaan. Israelilaiset näkevät Jeesuksessa odottamansa Joosefin pojan (Masiah ben Josef), Mooseksen kaltaisen profeetan, joka kuuluu Efraimin heimoon. Mutta juutalaiset eivät meinaa ottaa vastaan Tooran sanomaa (Joh 3:11) ja odottavat Daavidin poikaa (Masiah ben David), Daavidin kaltaista monarkkia, joka vapauttaisi juutalaiset Rooman hallinnon alta ja nostaisi juutalaiset maailmanherruuteen.
Kun Jeesus huomasi, että kansa halusi nostaa hänet monarkiksi, hän piiloutui vuoreen. (Joh 6:15) Jotkut juutalaiset halusivat nähdä hänessä Daavidin pojan. (Joh 7:42) Jotkut juutalaiset sanoivat, että Jeesus on samarialainen ja hänellä on demoni - ja Jeesus kielsi vain demonin. (Joh 8:48-49)
Mutta Rooman kirkko rakasti Paavalia, juutalaista fariseusta. Niinpä Joosefista yritetään tehdä Jeesuksen isä tai ainakin huoltaja. Matteus yrittää tehdä sen omalla tavallaan ja Luukas toisella tavalla - ja niin valehtelijat ovat keskenään ristiriidassa. Ja Jeesuksesta tehdään Masiah ben David, Daavidin jälkeläinen, vaikka Toora ja Johanneksen evankeliumi tekevät selväksi, ettei Juudasta ja hänen heimostaan ole johtajaksi. Juudalle sauva oli ollut vain peniksen jatke, kun poikiensa lesken kanssa makasi. (1 Moos 38) Jaakob testamenttasi esikoisosuuden Joosefin pojille. Mooses rukoili, että Juuda lopulta palaisi retkiltään Israelin kansan luo. (5 Moos 33:7)
Johanneksen evankeliumissa on kyse Joosuan toisesta tulemisesta. Niin kuin ensimmäinen Joosua, niin myös toinenkin Joosua oli Joosefin, Tooran sankarin, poikia ja Mooseksen kaltainen profeetta. "Häntä teidän tulee kuunnella." (5 Moos 18:15) Samarialainen halusi kuunnella. Joh 4:26)
Mutta ei, otetaan mieluummin vihollisleiristä fariseus Paavali ja juutalaisten Jerusalem ja perisyntioppi ja kolminaisuusoppi ja pyhäpäiväksi sunnuntai jne. Rooman kirkkoa ei korjaa mikään, koska perustukset on valettu väärin, väärään paikkaan ja väärään tarkoitukseen.
Tuomaan evankeliumi on varhaisin, koska siinä on vielä "gnostilaisia piirteitä" ja se ei tiedä mistään "ristiinnaulitsemisesta" tai veren juomisesta tai dualistisen mahtavalle Saatanalle hävittyjen ihmissielujen lunastamisesta. Päin vastoin se tuntee valon maailman ja sielun kuolemattomuuden. (Tuomas 84) Sitä paitsi ei sellainen kaupunki voi jäädä unohduksiin, joka rakennettu korkealle vuorelle. (Tuomas 32) Juuri se Efraimin pyhä kaupunki, jonne Jeesus oppilaineen asettui huomattuaan, että juutalaiset halusivat tappaa hänet. (Joh 11:54) Se kaupunki (Sikem/Lusa/Askar/Amarta/Nablus), jossa Johanneksen evankeliumin Jeesus opetti israelilaisia ja ovet oli suljettu "juutalaisten varalta". (Joh 20:19)
Se, jolla on silmät, nähköön. Pudotkoot Paavali-suomukset pois silmistä, missä totuuden henki vaikuttaa.
Sitä paitsi stavros, joka esiintyy vain pesahina, ei ole risti vaan seiväs. Miten tullaan Jumalan lapseksi? Iisak oli Jumalan poika, kun taas Ismael oli Abrahamin biologinen poika. Johanneksen evankeliumi kertoo, miten juutalaiset voivat syntyä uudelleen israelilaisiksi viettämällä pesahia Puutarhassa. Joosefin puutarhassa, ei "Getsemanen", Siunausten vuorella, missä Jumalan enkeli lähetti Iisakille sijaisuhrin. Pesah on israelin kansan uudestisyntymisen juhla. Esikoisten otsat merkitään karitsan verellä. Jopa Nikodemoksen kaltainen juutalainen fariseus pystyi siihen, mutta se tarkoitti farisealaisten oppien, Daavidin kaupungin ja sanhedrinin hylkäämistä ja Ihmisen pojan korottamista muun yläpuolelle. Nikodemoksen piti kuolla maailmalle, missä temppelistäkin oli tehty kauppapaikka. Siten hän pystyi seuraamaan Joosefin poikaa sinne, minne muut juutalaiset eivät pääsisi. (Joh 8:21) Jeesus lähetti Juudaksen edeltä Puutarhaan jo 6 päivää etukäteen. (Joh 12) Hän yritti vetää perässään mahdollisimman paljon väkeä pois farisealaisesta juutalaisuudesta. (Joh 12:32)
Miten niin juutalaiset eivät ole israelilaisia? Joosefin pojat eli samarialaiset osaavat kertoa siitä. Skisma alkoi jo Eeli-papista. - Anonyymi

Miten niin juutalaiset eivät ole israelilaisia? Joosefin pojat eli samarialaiset osaavat kertoa siitä. Skisma alkoi jo Eeli-papista.Tuomas 78: Jeesus sanoi: "Miksi lähditte kaupungista? (Joh 14:31) Katsomaanko ruokoa, (Joh 19:29) jota tuuli huojuttaa, miestä, joka pukeutuu hienosti (Joh 19:5) kuin kuninkaanne (Joh 19:19) ja suurmiehenne? Heillä on yllään hienot vaatteet, mutta he eivät kykene näkemään totuutta."
Hän oli hengellinen johtaja. Hän tunsi Johannes Kastajan. Epifanioksen mukaan hän oli määrätietoinen juutalainen, joka liittoutui samarialaisten kanssa. (Epifanios, Panarion, i. 13) Pseudo-Tertullianus ja Hieronymus kertovat, ettei hän uskonut juutalaisten Profeettoihin (Nevi'im). ("Adversus Omnes Hæreses," i.) ("Contra Luciferianos," xxiii.) Origenes raportoi, että häneen sovellettiin kirjoitusta 5 Moos 18:15
Jumalasi JHVH antaa sinulle veljiesi joukosta
minun kaltaiseni profeetan. Häntä teidän kaikkien
täytyy kuunnella.
ja vertaa häntä Theudakseen ja Juudas galilealaiseen ("Contra Celsum," i. 57, vi. 11; in Matth. Comm. ser. xxxiii.; "Homil." xxv. in Lucam; "De Principiis," iv. 17.), lisäten, että hänen oppilaansa kertoivat vaalivansa hänen aikaansaamansa kirjallisuutta ja TÄHDENSIVÄT, ETTEI HÄN MAISTANUT KUOLEMAA. ("In Joann." xiii. 27.)
Se oli Dositeos, suomeksi "Jumalan lahja". Ja omiensa mukaan hän ei kuollut ristiinnaulittuna.
Tuomaan evankeliumin alussa lukee: "Elävä Jeesus puhui nämä salaiset sanat, ja Didymos Juudas Tuomas kirjoitti ne muistiin."
Siis Jeesus oli elävä, kun lausui mm. kohdan 78. "Katsomaanko ruokoa, jota tuuli huojuttaa..."
Stavros σταυρός on kreikkaa ja tarkoittaa lähtökohtaisesti seivästä pikemmin kuin ristiä. Johanneksen evankeliumissa seipäistä puhutaan vain luvussa 19, vain pesahina.
Pilatos Πιλᾶτος on kreikkaa ja tarkoittaa seiväsmiestä. Johanneksen evankeliumissa Pilatos ei ole "Pontius" ja seiväsmiehistä puhutaan vain luvussa 19, vain pesahina.
Puutarha κῆπος (Joh 18:1, 18:26, 19:41) ei ole "Getsemanen" ja se sijaitsi "talvivirran" toisella puolella. Se oli siis wadi. Sen sijaan Jeesuksen aikana Kidronissa virtasi vettä päivittäin vuoden ympäri, koska se sai alkunsa lähteestä.
Jeesuksen oikea nimi (Joh 4:10)
"Jos tuntisit Jumalan lahjan ja sen joka sanoo sinulle "Anna minulle juotavaa", olisit pyytänyt häneltä ja hän olisi antanut sinulle elävää vettä."
Jeesus tuli täyttämään profetioita ja sitä kautta kumosi ne, jotta juutalaiset voisivat vapautua väärien profeettojen ennustuksista ja keskittyä Ihmisen Poikaan eli Mooseksen kirjoihin ja jotta ihmiset löytäisivät ikuisuudessa olevan kuvansa, sielunsa, joka on Jumalan yhteydessä. Ruumis tulee virittää sielun mukaan luovaan toimintaan, jotta Isän puhdas valo välittyy sielun kautta tähän maailmaan.
Tuomas 52:
Hänen oppilaansa sanoivat hänelle: "Kaksikymmentäneljä profeettaa on julistanut Israelissa, ja he kaikki ovat puhuneet sinun innoittaminasi." Hän sanoi heille: "Te olette alkaneet puhua kuolleista, mutta hylänneet sen, joka on elävänä edessänne."
Ollaan hyvin kaukana kirkon opeista.
- Anonyymi
Teuvo on oikein erikoistunut Paavalin herjaamiseen. OMAKSI KADOTUKSEKSEEN, kuten Pietari varoitti!
- Anonyymi
Teuvo on ja oli Jumalanmies, jolla toimi henkien erottamisen armolahja.
Monet paljastuneet väärämieliset se saa raivon valtaan vielä nytkin vuosien perästä. - Anonyymi
Ei mennyt avarasta portista Teuvo. Hänen kirjansa alkoi kiinnostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mennyt avarasta portista Teuvo. Hänen kirjansa alkoi kiinnostaa.
Hänen ex ystävälläänhän niitä on kuulemma ollut enemmälti, mutta raskineeko hän niistä luopua rahallakaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänen ex ystävälläänhän niitä on kuulemma ollut enemmälti, mutta raskineeko hän niistä luopua rahallakaan?
Olen etsinyt hänen puhelinnumeroaan, mutta en ole löytänyt. Tiedän kyllä missä hän asuu, ja olen ajatellut poiketa, joskus kysymään möisikö hän minulle yhden kappaleen?
- Anonyymi
”Jos olet vaikkapa vain kerran kiittänyt Jeesusta Saatanan hänestä vuodattamasta verestä, olet itse sulkenut itsesi iankaikkisesta elämästä ulos:”
( Teuvo Suni )- Anonyymi
Eihän sepustuksessasi ole todisteen häivääkään, että ne olisi Teuvo Sunin kirjoittamia. Sinähän voit suoltaa palstalle vaikka mitä pa*kaa. ja vetäistä alle edesmenneen nimen. Mikäli haluat jotain todistaa, siinä täytyy näkyä Teuvo Sunin rekisteröity nimimerkki (sininen präntti).
Ei luulisi olevan vaikeaa ottaa väitteestään kuvankaappaus. On naurettavaa, että postaat samaa tekelettäsi palstalle kymmenittäin, ilman mitään näyttöä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sepustuksessasi ole todisteen häivääkään, että ne olisi Teuvo Sunin kirjoittamia. Sinähän voit suoltaa palstalle vaikka mitä pa*kaa. ja vetäistä alle edesmenneen nimen. Mikäli haluat jotain todistaa, siinä täytyy näkyä Teuvo Sunin rekisteröity nimimerkki (sininen präntti).
Ei luulisi olevan vaikeaa ottaa väitteestään kuvankaappaus. On naurettavaa, että postaat samaa tekelettäsi palstalle kymmenittäin, ilman mitään näyttöä.Teuvon jutut on täsmälleen samat nykyisin kuin ennenkin, joten älä valehtele!
Hän kirjoittaa nykyisin anonyyminä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvon jutut on täsmälleen samat nykyisin kuin ennenkin, joten älä valehtele!
Hän kirjoittaa nykyisin anonyyminä.Teuvo Suni on kuollut 13.05-22, asia ei valehtelemalla muuksi muutu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo Suni on kuollut 13.05-22, asia ei valehtelemalla muuksi muutu!
Eipä täällä taida olla, kuin yksi tietty henkilö, joka väittää Teuvo Sunin olevan hengissä, ja kirjoittavan Paavalia herjaavia kommentteja koko ajan palstalle. Hänkin kyllä tietää Teuvon kuolleen aikoja sitten, mutta ei ole muka uskovinaan, että saa sitä hyväksikäyttäen häpäistä edesmenneen Teuvon muistoa.

Se palstan pahin rienaaja häirikköhän on vallannut koko palstan temmellyskentäkseen, on se kumma ettei yp. puutu millään lailla sen palstaterroriin?
- Anonyymi
ALEKIRJOITUS PROFETTA PASTORI NEHEMIA SRK NETTYÖNTEKIJÄ
25.9.2024.NÄIN SANOO HERRA HERRA SUOMELLE YM MIKÄ ERO ON NYT VUODEN 1945 TILANTEESEEN SE ON SYNTI JA EI KUN
NOITETA JUMALAA PÄÄMIEHEN LAUSUNTO OLEMME YHTENÄSIÄ EUROOPAN MAAT JA SYNTI JA LAITTOMUUS KUKKII MITEN EROOPPA VOI SILLOIN PELASTUA KUN SOTA SYTTYY
MITEN OLI JA MITÄ TAPAHTUI KUN KYÖSTI KALLIO ELI MITÄ HÄN TEKI JA KÄSKI SUOMEN TEHDÄ KUN VENÄJÄN KARHU MIENAS NIELAISTA SUOMEN PYYSI APUA JUMALALTA SUOMALAISET KÄÄNTYI JUMALAN PUOLEEN RUKOUKSESSA KOKO KANSA
JA HERRA PELASTI SUOMEN NYT SITÄ PYYDETÄÄN APUA IHMISLTÄ JAA SODAN JUMALTA - Anonyymi
TS ja vain minä-oppi
Kuten monet ovat todenneet tämä tietty eksyttäjä on fanaattisella vimmalla koettanut pysyttää ihan Uutta Uskontohaaraa! Omine – outoine - oppeineen!
• Siihen ei kuulu hänen ”dogmiensa” mukaan ketkään Jeesuksen uskovat!
• Eivät ketkään ne, jotka kuuluvat suomalaisiin uskonsuuntiin ( luetellut 130) nimeltä todettua! ( Ne hän on tuominnut – kaikki – portoiksi!)
• Siihen (yhden-miehen-poteroon) ei ilmeisesti lasketa keitään maailman kristittyjä?
• Siihen Uskontopoteroon ei kuulu Jeesus, ei Jeesuksen opetukset!
• Siihen ei kuulu Jeesuksen opettama Rakkauden kaksoiskäsky!
• Siihen eivät kuulu Jeesuksen valitsemat apostolit Paavali ja Pietari. . .
• Siihen ei kuulu Jeesuksen lunastustyö ristillä!
• Siihen ei kuulu Jeesuksen sovitus ja Pyhän sovintoveren lunastusvoima!
• Siinä Uskontoharhan Poterossa ei ole tippaakaan rakkautta, ei Kristuksen rakkautta!
• Siinä vain Viha-Viha-Viha on dynaaminen käyttövoima!
• Siinä pitää osata vihata kaikkia, kaikkea, Raamatun terveitä sanojakin!
• Siinä pitää osata herjata kaikkia ”saatanoiksi”….
• Siinä poterossa on itse S...a korkeimmalla kukkulalla...
• Jne, etc - Anonyymi
Teuvo se vaan jatkaa valheitaan ja herjojaan.
Kun hän välillä kyllästyy herjaamaan Paavalia, hän alkaa solvaamaan alkuseurakuntaa, jonka puolesta Jeesus Kristus vuodatti verensä Golgatan ristillä. - Anonyymi
Pitää paikkansa!
Jotain hyvää silti, sillä apostoli Johannesta hän ei kuitenkaan tapansa mukaan herjaa, vaikka Johannes puhuikin Jeesuksen verestä ärsyttävän paljon. Siinä kuitenkin selvä TS-tunniste! - Anonyymi
Juurikin noin!
Kun Paavalin pilkkaaaminen alkaa häntä kyllästyttää, hän alkaa solvaamaan seurakuntaa, varsinkin alkuseurakuntaa! - Anonyymi
Ei mitään uutta auringon alla!
TS se vaan jatkaa valheitaan ja herjojaan.
Kun hän välillä kyllästyy herjaamaan Paavalia, hän alkaa solvaamaan alkuseurakuntaa, jonka puolesta Jeesus Kristus vuodatti verensä Golgatan ristillä.- Anonyymi
RIP. Teuvo Suni, vaikka kuolemasi aiheuttaa eräälle tyypille ylipääsemättömiä ongelmia.
Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982