40kg penkkipunnerrus 5-10 vuoden treenin jälkeen

Anonyymi

Itse sain 40kg penkistä 7 vuoden aktiivisen pätevän PT:n tekemän nousujohteisen ohjelman avustuksella. Se tunne kun saa lyödä 2*5kg isoa mustaa lätkää molemmille puolille tankoa. Hiaton paita, vähän huomiota herätetty pienellä "örinällä" psyykkaamalla, naiset kerääntyneet ympäri salia katsomaan, jotku katselee kauempaa "salaa" vaikka kyllä huomasin, että tarkkailevat suoritustani rantojen-mies fysiikka suoritustani.

Ei kuitenkaan noussut ns. merkistä tai en edes yrittänyt, ehkä se kuuluisi jo steroidimiehille merkistä alkaa noita rautoja nostelemaan. Pylly mahdollisimmyös ja ja jäntevällä pompulla tanko ylös noin 20cm ennen rintaa. Tämän jälkeen aivan pokerina niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ottamaan laatat pois tangosta. Tiedän että olen kiinnittänyt nyt useamman naisen huomion salilla ja puhelinnumerokyselyjä alkaa varmaan tulla viimestään juhannuksen jälkeen. Jätin ilmotustaululle myös numeron nimellä Mies-40kg, joten mahdollisesti jo juhannuksen aikaan tulee soittoja ja deittipyyntöjä, mutta nyt kun on varaa valita niin ehkäpä ne parhaimmannäköiset fysiikkapimut on etusijalla, no sisin toki tärkein, mutta jos nyt ihan juhannusmielessä ja juhlistaa tuota 40kg haamurajaa.

1

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huh, aika kova. Itsellä jumittunut 35,5 kg-tasolle tällä hetkellä. Alkaa kyllä olla keinot lopussa, ajattelin aloittaa kuurin lomien jälkeen ja tehdä penkin priorisoivaa voimaohjelmaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2382
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe