Turha kuvitella että psykiatrinen hoito ennen oli huonompaa, tod.näk. se oli ennen jopa parempaa

Suosittelen lukemaan Petteri Pietikäisen kirjan Hulluuden historia. Siinä kuvataan psykiatrian syntyä ja hoitokäytäntöjä keskiajalta nykyaikaan saakka. Pietikäinen kirjoittaa tarkasti ja kiinnostavasti, ja kirjassa on runsaasti tapausesimerkkejä ja kertomuksia yksilöiden kohtaloista. Hoitomuotojen tieteelliset perusteet, sen ajan mittapuiden mukaan, selitetään myös.

Psykiatrinen hoito ei ainakaan minusta ole yleisesti ottaen parantunut aiemmasta, vaikka niin luullaan. Psykiatrian aiheuttamien kärsimyksien keskimääräinen taso on ehkä pysynyt aika samanlaisena. Mainitsemasi kylpyhoidot 1900-luvun alussa saattoivat kestää tuntikausia ja olla esim. sitä, että potilasta estettiin verkon avulla nousemasta ammeesta.

Muita hyväksi havaittuja ja tieteellisesti perusteltuja hoitomuotoja sivistyneissä länsimaissa olivat mm. säikäyttäminen pudottamalla yhtäkkiä kuoppaan, sitominen tuoliin joka pyöri vinhaa vauhtia, kahlitseminen seinään (siitä tulee termi seinähullu), ja mitä muita niitä olikaan.
Englannissa hulluja pidettiin 1800-luvulla häkissä ja näytillä kuten eläimiä, yleisölle myytiin pääsylippuja.
Joku sanoo nyt ehkä, että nykyajan hoito olisi tätä parempaa. Mutta ei se niin paljon ole muuttunut. Pääasiallinen "auttamistapa" on tunteiden ja ajatusten lamaannuttaminen psykoaktiivisilla aineilla, jotka todistetusti tuhoavat aivosolukkoa ja aiheuttavat vaurioita sisäelinjärjestelmille, lyhentäen henkilön elinikää 15-20 vuodella. Hoitomuotoihin kuuluu edelleen nykyäänkin sitominen ja sidottuna pitäminen, usein lähes alastomana, tuntikausia (Euroopassa on tapauksia, että on pidetty päiväkausia sidottuna, en tiedä onko Suomessa), eristäminen muutaman neliön koppiin josta henkilölle tuntemattomat ihmiset tarkkailevat häntä tallentavilla videokameroilla mustan lasin läpi (tämäkin hänen ollessaan puolialaston), ja tämä eristys ja tarkkailu saa kestää jopa seitsemän päivää. Identiteetin muokkaaminen tahdonvastaisesti, sillä jokainen psykiatriassa hoidettu saa diagnoosin, johon hän ei voi itse vaikuttaa ja josta hän ei voi kieltäytyä, ja hänestä kirjoitetaan kuvauksia sen mukaan mitä toiset, ("mielenterveysammattilaiset") hänestä ajattelevat, ilman että hän voi koskaan saada virallisesti esitetyksi ja tallennetuksi asiakirjana niiden rinnalle omaa näkemystään. Nämä henkilöä usein hyvin kokonaisvaltaisesti ihmisenä kuvailevat tekstit, "sairauskertomukset," levitetään kaikille häntä jatkossa hoitaville lääkäreille ja hoitajille, ja usein myös, häneltä lupaa kysymättä, muille yhteiskunnan tahoille kuten esim. sosiaaliviranomaisille ja joissain tapauksissa myös työpaikalle ja työelämäkontakteille (Kanta-järjestelmän käyttö työhönottotarkastuksessa, ja työvoimaviranomaisilla on oikeus TYP-prosessissa lukea työttömän Kanta-tiedot ilman hänen suostumustaan).

Psykiatrian potilaana oleminen merkitsee siis nykyään, kuten ennenkin, sitä että omaan ruumiiseen ja mieleen kajotaan kokonaan tai osittain tahdonvastaisesti (vapaaehtoisessakin hoidossa suuri osa menetelmistä on hoitotahon sanelemia, vaihtoehdottomia), lisäksi usein raskaasti ja peruuttamattomasti, ja että oma identiteetti ja sosiaalinen asema muuttuvat pysyvästi ilman että henkilö itse voi tätä muutosta hallita tai kyseenalaistaa.

Kyllä, kyllä ennen psykiatristen potilaiden hoito oli parempaa. Oli mielisairaalat, joissa sai olla hoidossa vaikka koko elämänsä loppuun asti. Nykään psykiatriset potilaat jätetään heitteille, kuljeskelevat pahimmillaan tappamassa ihmisiä.

Oletko ollut vankilassa koskaan vai mistä tiedät kertoa?