Onko miehistä enää...

Muuhun kuin seksin perässä juoksemiseen? Aina mielessä? Missä lämpö ja läheisyys, hellyys, missä naisen kunniottaminen ja huomioiminen? Naisen paha olo heijastuu aina takaisin mieheen ja perheeseen. Tätä pahaa oloa on liikaa perheissä ja siitä lähtee myös miehen kunnioittaminen.
On harhauduttu pahasti omiin himoihin jos seksiä pidetään tärkeimpänä parisuhteessa ja muu toisen huomioiminen jätetään pois tai pidetään toisarvoisena. Useimmiten syyllistetään itsekkäästi kumppania, mutta aina jokaisen olisi mentävä itseensä. Muutos lähtee aina itsestä, jokaisella. Oma toiselle aiheutettu mielipaha palaa lopulta itselle takaisin.
Leikitään ihmissuhteilla ja toisen tunteilla. Minä...minä itse ja minun ikuiset himot ja halut. Tällä asenteella mies jää ilman pysyvää parisuhdetta. Ei maine parane jatkuvista kumppanin vaihdoista. Pikemminkin ne saa jatkossa naisen halveksuntaa.
Elämä tuo mukanaan ennen kaikkea taitoa elää parisuhteessa myös hankalina päivinä, puhua ja ratkoa asioita yhdessä toisen kanssa ja selvitä. Kuka perustaisi perheen heikolle pohjalle epävarmuuden varaan. Hyvä parisuhde on aina perheen ja mahdollisten tulevien lasten turvallinen koti.
1757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Elämä opettaa: joskus ennemmin ja joskus vasta myöhemmin. Naisen hyvä olo heijastuu myös takaisin mieheen. Seksin perässä juokseva mies löytää pelkkiä seksin perässä juoksevia naisia. Joillekin se on ihan ok.

Äänestä

Miehiä on aivan liikaa joka paikassa.

Äänestä

No, ei ole liikaa miehiä, vaan oikeat henkilöt eivät löydä toisiaan.

Äänestä
  • Kyllä on liikaa. Telkkariakaan ei voi avata etteikö siellä joku mies pällistelisi.

    Äänestä

  • Tismalleen+näin+ja+noiden+saatujen+ns.+signaalien+laatu+on+perinteisesti+vaikeasti+tulkittavia.+Tarkoitus+olisi+ottaa+selvää+lähipäivinä+eräästä+joko+kuvitellusta+tai+todellisesta+signaalista+ja+silmille+tulee+90%+varmasti,+lol.+Voi+minua,+todennäköisesti+valmiiksi+hatara+itsetunnon+parka+murhataan+armottomasti.+Aiai+,+sattuu+jo+valmiiksi.+No+olen+sen+varmaan+ansainnutkin,+mitäs+menen+kuvittelemaan+hataralla+pohjalla+yleensä+mitään.+No+sen+huoltiksen+kierrän+jatkossa+kaukaa.+:)

    Äänestä

Naiset aina valittaa ettei mies halua seksiä ja kun haluaa niin nainen keksii tekosyitä miksi ei jaksa seksiä harrastaa. Ei naiset tykkää edes romantiikasta eikä että mies huomioi jollain tavalla. Miehet haluaa antaa läheisyyttä naisille mutta naiset tekee kaikkensa välttääkseen sitä.

Äänestä

On, mutta naiset rakastavat niitä pahimpia vaimojaan pettäviä ukkomiehiä, joilla naisia riittää jonoksi asti.

Äänestä
  • Ei muunlaisia miehiä olekaan.

    Äänestä

Eipä taida hyvin suuresta osasta miehiä todellakaan olla.
Mutta nou hätä; mihin niitä edes tarvitaan?
Lapsia jos niitä haluaa saa kyllä ilman äijääkin ja vieläpä pääsee valikoimaan parhaat mahdolliset ja itselle sopivat sukusolut.
Seksiinkään ei niitä tarvitse, on monta tapaa hoitaa sekin asia.
Antaa niitten juosta vaan seksin perässä, eipä näytä kovin hyvin tärppäävän ulinan ja porun määrästä tulkiten.
Naisten seksuaalinen vapautuminen ja oman elämänsä haltuun otto on huumaavan ihana asia!

Äänestä

Sellaisia on Pariisissa ja Unkarissa marssimassa. Käyttävät kaaosta agendansa saamiseen.

Äänestä

Se on vain biologiaa. Rehellinen mies on perso seksille. Itseäni kiihottaa myös katsella naisellista naista ja lähellä oleminen. Ongelma on siinä kun jokaisella on omat tapansa ja kiinnostuksensa ja sitten näitä pitäisi arkena alkaa sovittamaan, elämästä katoaa nautinto. Se muuttuu suorittamiseksi pidemmän päälle. Pitää olla jotenkin ja unohtaa itsensä. Haluan kohdata vain, jos kummallakin on siihen aikaa ja halua. Arjen voi hoitaa omalla ajallaan ilman toista, jolloin pettymyksiä ei tarvitse kokea. Kakaroiden kanssa tilanne on hankalampi, mutta sekin johtuu enemmänkin yhteiskunnan odotuksista kuin todellisuudesta itsestään. Maailmassa on paljon menestyviä yksinhuoltajaperheestä tulleita tai sellaisia, joiden vanhemmat tai toinen vanhempi ei ole ollut paljoa läsnä. Miten he olisivat jotenkin huonompia? Ehkä sukulaisten pitäisi sillä tavalla lähentyä, että hoitoapua on kummankin suvusta saatavilla. Ei sen pitäisi olla vain vanhempien vastuulla, joka onkin mielestäni sairas kehityksen suunta nykyisin. Myös ystävät voivat auttaa, jos sellaisia oikeita on saatavilla.

1Äänestä

Vaikea kommentoida kun olen keski-iän ohittanut vanhapoika, sinkku kuitenkin?

Äänestä

Aha, nyt on ap nainen saanut pakit ja siitäkös riemastui. Joka kuuseen kurkottaa..

Äänestä

Tää sama näkyy myös naisissa koska deittikulttuurist on tullut tälläistä. Ei oo pelkästään miehillä tällästä käytöstä.

Äänestä

Kyllä paljonkin varmasti. Mutta ei näillä palstan tyypeillä "naista vaikea saada" , "kaameaa kun on homoja" ja "sukupuolia on vain kaksi". Mitä kankeampi, kapeampi ja ilkeämpi miehen ajattelu, sitä varmemmin yksin saa olla.

Äänestä

Ei osaa sanoa olen vaan ätmi niin ätmi ei tiedä mitä jännämiehet miettii mut mitään kivaa se ei ole

Äänestä

Mutta oli aika hyvä agentti-0-arvoisen elokuva, piti itseä oikein pakottamalla valvoa katson loppuun, hyvä tuo oli, palaudun valvomisesta pikkuhiljaa, mutta niin wonder woman -tyyppinen urheilija-nainen pyörii välillä mielessä kun ulkoilua harrastan.

Luultavasti tapaan hänetkin joskus ja silloin yrittää pysäyttää ja jutella jos ei mene yli 60km/h pyörälläään, heilutan kättä ja että: odota on tärkeä asia pysähdy ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muuhun kuin seksin perässä juoksemiseen? Aina mielessä? Missä lämpö ja läheisyys, hellyys, missä naisen kunniottaminen ja huomioiminen? Naisen paha olo heijastuu aina takaisin mieheen ja perheeseen. Tätä pahaa oloa on liikaa perheissä ja siitä lähtee myös miehen kunnioittaminen.
On harhauduttu pahasti omiin himoihin jos seksiä pidetään tärkeimpänä parisuhteessa ja muu toisen huomioiminen jätetään pois tai pidetään toisarvoisena. Useimmiten syyllistetään itsekkäästi kumppania, mutta aina jokaisen olisi mentävä itseensä. Muutos lähtee aina itsestä, jokaisella. Oma toiselle aiheutettu mielipaha palaa lopulta itselle takaisin.
Leikitään ihmissuhteilla ja toisen tunteilla. Minä...minä itse ja minun ikuiset himot ja halut. Tällä asenteella mies jää ilman pysyvää parisuhdetta. Ei maine parane jatkuvista kumppanin vaihdoista. Pikemminkin ne saa jatkossa naisen halveksuntaa.
Elämä tuo mukanaan ennen kaikkea taitoa elää parisuhteessa myös hankalina päivinä, puhua ja ratkoa asioita yhdessä toisen kanssa ja selvitä. Kuka perustaisi perheen heikolle pohjalle epävarmuuden varaan. Hyvä parisuhde on aina perheen ja mahdollisten tulevien lasten turvallinen koti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu