Tapailin tässä erästä biisiä ulkomuistista parinkymmenen vuoden takaa. Siinä oli sointu, jonka ote on tällainen:
E 5
a 7
d 7
g 5
b 6
e 5
Eli jostain Am-pohjaisesta on kyse. Chord generator tarjoaa Fmaj7:aa sekä Csus4:a, mutta epäilen pahasti. Liekö jollain tietämystä, miksikä tuota pitäisi kutsua.
Biisi on Eppujen "balladi kaiken turhuudesta", jonka introssa tuo sointu käväisee Am:n ja F:n ohella.
E 5
a 7
d 7
g 5
b 6
e 5
Eli jostain Am-pohjaisesta on kyse. Chord generator tarjoaa Fmaj7:aa sekä Csus4:a, mutta epäilen pahasti. Liekö jollain tietämystä, miksikä tuota pitäisi kutsua.
Biisi on Eppujen "balladi kaiken turhuudesta", jonka introssa tuo sointu käväisee Am:n ja F:n ohella.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Amb13 tai sit se on Fmaj7/A .Mikä lie bassoääni siellä?
Fmaj7 tuo on, ihan selkeästi
Soitonopettajakin tarjoili jotain Am5 -pohjaista ratkaisua, mutta ajattelin kysäistä, jos joku olisi tähän törmännyt. Tämä tuli akuutiksi, kun rupesin dementiantorjuntaoperaationa tätä biisiä paperille laittamaan.
Minusta on niin, että soinnun "olemus" riippuu ihan hemmetin monesta asiasta. Tosiaan bassosävelen paikasta. Tai vaikka onko se heikolla vai vahvalla tahdin osalla ja aksentilla tai synkoopilla. Se voi riippua jopa soundista, jolla sointu otetaan. Soitetaanko se ikäänkuin korusävelenä, vai hakataanko sikana nopeaa kuudestoistaosakommpia?
Joo kyllä tässä samat sävelet on kuin Fmaj7:ssä. Jos basso tikkaa sinne F:ää tai C:tä niin olkoon vaan. Mutta mitäs toinen kitara tekee samaan aikaan? Missäs laulumelodia pyörii? Minkä otteen kautta tähän sointuun tullaan?
Mikä on siis säveltäjällä ollut ajatus? Jos se on tarkoitettu muuntelemaan sitä F-sointua, niin sitten vois sanoa vaikka että Fmaj7/a (siis alimman sävelen merkiksi). Jos se taas dissonoi sitä a-mollia, niin mulla on tämmöisissä tapauksissa ollut tapana laittaa nuotteihin siis se pohjasointu (am) ja lisäksi se aste, jolla sitä sävyä haetaan (tässä tapauksessa 11). Itse laittaisin siis am add 11.
Olennaista nuotituksessa on se, että ne toimivat muistin tukena. Mikä se sitten teoreettisesti on, niin kitararockissa on helposti se probleema, että siitä ei oikein ole olemassa kai toimivaa teoriaa. Soittajat vaan käyttää erilaisia juttuja, jotka kuulostaa niistä hyvältä. Ylemmän asteen sointuja on kehitelty jazzissa, mutta rockissa niiden käyttötarkoitus on erilainen, koska sointukierrot ovat sitkeämpiä ja sooloissa ja melodiassa ylempiä asteita (11, 13) ei paljon käytetä. Näin sointuihin jää kovuutta ja dramaattista voimaa, joka jazzissa hukkuu solistisiin kiemuroihin.
Tämmöistä pikku filosofointia tähän viikonlopun kynnyksellä.
kuinka paljon pitää lukee teoriaa että tajuaisin etes murusen siitä mitä täällä porisette
Ajallisesti ehkä 3 minuuttia:
Soinnuthan koostuvat nuoteista jotka soivat samanaikaisesti. Tyypillisesti soinnut kasataan siten että päälekkäin on pieniä ja isoja terssejä (olikohan oikein, maallikko puhuu). Eli joko 3 tai neljä nuotin väliä (ilmaisu jonka minä ymmärrän). Sitten kasataan näistä sointu, vähintään 3 nuottia päälekkäin:
C |C#|D |
C#|D |D#|
D |D#|E |
------------------
D#|E |F |m
E |F |F#|-
F |F#|G |sus4
------------------
F#|G |G#|b5
G |G#|A |-
G#|A |A#|#5
------------------
A |A#|H |6
A#|H |C |7
H |C |C#|maj7
------------------
Tuon tauluon kun täydentää kokonaiseksi, eli jatkaa koko kierroksen tuosta pohjasävel D:stä vielä eteenpäin saa kokonaisen kartan.
Tuosta on helppo katsoa soinnulle nimeä CEGA = C6, samalle soinnulle voi löytyä toisia nimiä jos pohjasäveleksi otetaan E,G tai A.
9,11 ja jopa 13 sointuja saadaan kun karttaa jatketaan alaspäin "toiselle kierrokselle".
Saiko tuosta nyt mitään tolkkua... ja katsotaan miten tuo edes tulostuu vai sekoaako koko taulukko kun laitan sen tulemaan.
http://www.dlc.fi/~valtit/soinnut.html