Suhde tuntui alusta asti hyvältä ja oikealta
"Ihastuin teininä tyttöihin, mutten voinut kuvitella itseäni parisuhteeseen tytön kanssa. Aikuisena sain lapsia ja erottuani lasten isästä mietin menneitä parisuhteitani ja sitä, mikä niissä meni pieleen. Tulin siihen tulokseen, että ainoa miessuhteitani yhdistänyt tekijä oli sukupuoli.
Tutustuin lesboihin, mutten ihastunut naisiinkaan. Sitten tuli yksi tietty nainen, jonka kanssa halusin jotain enemmän. Suhde tuntui alusta asti hyvältä ja oikealta. Olimme yhdessä monta vuotta, enkä ole sen suhteen jälkeen kaivannut takaisin heterosuhteeseen. Ensimmäisen naissuhteen alkamisesta on yli 20 vuotta. Olen ollut välillä sinkkuna.
Heteromenneisyys tuntuu kaukaiselta asialta. Nykyinen kumppanini on myös entinen hetero, jolla on takanaan pitkä parisuhde miehen kanssa, ja naissuhteita ennen tätä suhdetta. Meillä molemmilla on lapsia heterosuhteesta, eikä kumpaakaan häiritse toisen menneisyys."
Äiti

Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni takana pitkä avioliitto miehen kanssa ja nyt tavannut naisen, aivan ihanan ja kertakaikkisen upean ihmisen. Näitä tunteita ja kaikkea mitä minulla on tätä naista kohtaan, ei ikinä ole ollut tälläisiä miestäni kohtaan. Tämän naisen kanssa minulla vaan on niin hyvä olla, luottavainen ja turvallinen olo. Ja kun olemme erillämme ikävöin ja kaipaan häntä koko ajan. Hänen kanssaan tulevaisuus näyttää valoisalta ja aikomuksemme on viettää se yhdessä , hän on minun elämäni rakkaus.
Nytten suhde aivan ihanan naisen kanssa...se on todellakin erittäin syvää...sielujen sinffoniaa, lempeää mutta toisaalta niin tulisen kiihoittavaa ettei se ole mahdollista miehen kanssa...pelkkä kosketus saa perhoset vatsaan ja suudelmat ilman parransänkeä juovuttavat...ja kun rakastelun ei tarvi loppua siihen et joltain tuli...vaan se voi jatkua aamuun asti...sitten voikin nukkua rakkaansa sylissä...naisen tuoksussa...voisin jatkaa tätä loputtomiin....Hävetkää homo , bi ja lesbo vastaiset ...ihmisillä on oikeus rakastaa toista !!!
Miehen kanssa suhde on yya-sopimus, naisen kanssa kyse on rakastamisesta. Naisen kanssa vuoteessa haluaa, että vastapuoli: nainen on onnellinen ja sitä kautta kokee itsensä onnelliseksi. Kulissiliitossa miehen kanssa pyrkii siihen, että mies on suht tyytyväinen, omasta itsestä viis.
Miehen kanssa, jos esim. on lapsia, kyse on lähinnä lasten isää kohtaa tunnetusta rakkauden tunteesta, yhteenkuuluvuudesta, kiitollisuuden tunteesta saamistaan lapsista. Se on eri asia kuin naista kohtaan tunnettu rakkaus... naista haluaa hänen itsensä vuoksi, siksi että hän on nainen. Miestä halusi/ osa "haluaa" siksi, että se nyt on vielä siinä, velvollisuus toistaiseksi "kunnes olen tarpeeksi vahva/ kunnes lapset kasvavat tarpeeksi...." syiden vuoksi.
Toisin sanoen: Lesboidentiteetin omaava nainen voi rakastaa vain naista sydämensä pohjasta, mutta tykätä lastensa isästä tai "siitä miehestään jonka aikoinaan nai".
Yym, bi-identiteetin omaava voikin sitten rakastaa sitä miestäkin sydämensä pohjasta, vaikka seksuaalisuus saattaakin ja voi olla, vaikkei välttämättä ole "täydellisempää, täydellisempi",nautinnollisempaa/nautinnollisempi naisen kanssa.
Se on niinkin, että mitä mitenkin arvottaa, mitä kukakin pitää parisuhteessa tärkeänä. Onko se hyvä seksi, rakkaus ihmiseen tai onko se mielettömän hyvä seksi ja palo ja rakkaus ihmiseen.
Itse uskon, että kaikissa suhteissa seksi vuosien saatossa jos nyt ei menetä hohtoaan, mutta tasoittuu niin ettei se ole enää mikään maailman ihmeellisin asia ja syy olla yhdessä. Muut syyt kuten kiintymys, hyvä arki jne. nousee kiihkon edelle.
Sen kyllä mukisematta kuittaan, että seksuaali-identiteetti vaikuttaa oleellisesti kenen kanssa tykkää pelehtiä ja kehen sukupuoleen vaikkapa mielenkiinto ja tunteet voimakkaasti kohdistuu.
Tervetuloa joukkoon, minäkin rakastan naisia.
AsianVierestä
🧡...