kotihoidontukea. Nyt en tiedä millä tulen toimeen. Elän isäni avustuksella ja lapsilisillä ja pieneĺlä sossun avustuksella. Kiitos lapsiperheiden puolesta toimivat vihervassarit.
Tämä hallitus vei minulta 200 euroa
Anonyymi
15<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuinka olisi mahdollisuus mennä töihin? Lapsille järjestyy nykyään ilmainen hoitopaikka. Silloin ei tarvitsisi turvautua yhteiskunnan apuun eikä isän apuun.
Olisihan se mukavampaa saada palkkaa kuin olla aina kinuamassa apua yhteiskunnalta.
Ei ole olemassa ilmaista hoitopaikkaa. Hoitopaikka maksetaan verovaroista. Vahvasti epäilen, että kodinhoidontuki tulee yhteiskunnalle halvemmaksi, kuin hoitopaikka. Kodinhoidontuen alentamisen syynä on kotona olemisen tekeminen vähemmän hokuttelevaksi. Tässä on vain se ongelma, että töitä ei välttämättä olekaan kaikille ja se taas on lainvastaista toimintaa jos alennetaan lapsiperheen tukea ilman syytä.
Lisäksi vielä se, että eihän tästä ole pitkä aika kun päätettiin antaa tukipaketin muodossa muille Euroopan maille rahaa. Nyt sitten leikataan omilta kansalaisilta, kun pitää säästää. Käsittämätöntä!
mistä saa työn, jonka palkka riittää hoitomaksuihin?
Yhteiskunnalle halvimmaksi tulee se että menet töihin ja maksat veroina hoitopaikan. Nythän et tuota mitään, olet pelkkä kuluerä ja pummi.
Oma valinta. Olisit lukenut itsesi vaikkapa professoriksi.
Kansallinen kokoomus/perussuomalaiset.
Kokopäivätyötä, esim siivoojana, paljon paikkoja mol sivuilla. Jos et osaa katsoa itse, on kyllä kumma. Te toimistosta auttavat.
Professoriksi ei lueta vaan se on virka.
Jos olet eronnut toinen entinen puoliso maksaa lapsille elatusapua.
Jos hän ei kykene maksamaan maksaa yhteiskunta hänen puolestaan elatusavun.
Töihin meno on mitä kannatettavin vaihtoehto.
Päiväkodissa lapsille olisi virikkeitä ja kavereita ja hyvä hoito ja ruoka.
eikö köyhän pitäisi vaaleissa äänestää ps.
HHHEEEHHHHEEEHHHHEEEEHHHHEEE!!!!!, vitsailet heti aamusta.
Mene töihin, lapsi hoitoon. Rahahuolet on mennyttä.
Niin itse tein.
Eihän ne ollu edes sinun rahoja😂
Työpaikkoja löytyy mol sivustolta, onnea etsintään.
Ongelma on siinä että eläminen suomessa on niin kallista ettei siivojan palkalla saavuta sen parempaa elintasoa kuin sosiaaliturvalla. Pysy äiti siis mielummin kotona lasten kanssa kuin paskapalkalla kusiputkaa siivoamassa.
Moksi koko ajan potkitaan töihin kun kaksi hallituspuoluetta kannattaa täydellistä loisimisoikeutta.