Suomalainen professori: Väestö todella vaihtuu Ruotsissa

"Jos nykyinen maahanmuuton taso säilyy, ruotsalaisista tulee vähemmistö omassa maassaan 45 vuoden kuluessa. Sen jälkeen alamäki on jyrkkä.

– Valtiopäivät päätti yksimielisesti vuonna 1975, että Ruotsi on monikulttuurinen maa. Siihen aikaan yli 40 prosenttia maahanmuuttajista oli maanmiehiäni, suomalaisia. Tilanne on muuttunut: vuonna 2019 maahanmuuttajista 88 prosenttia oli länsimaiden ulkopuolelta ​​ja 52 prosenttia oli muslimeja, kirjoittaa Helsingin Aalto-yliopiston systeemianalyysin apulaisprofessori Kyösti Tarvainen Folkbladetin artikkelissa.

– Tämän tarkan menetelmän mukaan etniset ruotsalaiset ovat vähemmistönä vuonna 2065 nykyisellä maahanmuuton tasolla, hän kirjoittaa viitaten tutkimusmenetelmäänsä, joka on yleisesti demografisissa tutkimuksissa käytetty kohorttitutkimus.

Saman laskelman mukaan Ruotsissa on vuonna 2100 yhtä paljon muslimeja kuin etnisiä ruotsalaisia."

Ei siis ole enää mitään salaliittoteoriaa, kuten suvakit ovat väittäneet. Tolkun ihmiset ovat tämän tajunneet jo aikaa.
69768
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Surkea on Ruotsin kohtalo.

Äänestä
  • Kovaa vauhtia tullaan perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovaa vauhtia tullaan perässä.

    Kyllä vaan, meillä on jo kaksi ulkomaista kehitysmaamuslimia eduskunnassakin. Siitä se lähtee. Kun pahalle annetaan pikkusormi jne............

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovaa vauhtia tullaan perässä.

    Pakko saada estettyä.

    Äänestä

  • Onko suomalaiset kristityt tai SLAAVIT sun mielestä arjalaisia ja juutalaiset täällä entä muslimit mitä rotua ne sun mielestä satanistit on ???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovaa vauhtia tullaan perässä.

    Kymmenen vuotta ainoastaan olemme myöhässä. Punikit tuhoaa maamme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenen vuotta ainoastaan olemme myöhässä. Punikit tuhoaa maamme.

    Miksi äänestätte muita kuin persuja ja vkk:ta. Sen siitä saa sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi äänestätte muita kuin persuja ja vkk:ta. Sen siitä saa sitten.

    Älkääkä jurisko aina sitä samaa laulua että persut sitä ja tätä vuonna 2015, kun vihervassuille kansojen vaihto on elämä. Sitäpaitsi 2015 ei ollut hallituksessa nykypersut vaan soinilaiset suvakit.

    Äänestä

  • Somalit.

    Äänestä

Ajattelepa niitä nykyisiä lapsia jotka tulevat kokemaan sen että jäävät vähemmistöön maassaan. Kyyti voi olla kylmää sen jälkeen.

Äänestä
  • Se on kylmää jo nyt.

    Äänestä

Kait tuohon on jokin järkevä syy?

Äänestä
  • Järkevä syy on se, ettei ruotsalaiset lisäänny. Ruotsalaiset loppuvat, heitä kohtaa sukupuutto.
    Sama ongelma on myös Suomessa, syntyvyys heikkenee koko ajan. Tilastojen mukaan viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2058.
    Muutanan vuosikymmenen aikana työikäinen väestö käy liian vähiin.
    Mitäpä esitätte lääkkeeksi tähän ongelmaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevä syy on se, ettei ruotsalaiset lisäänny. Ruotsalaiset loppuvat, heitä kohtaa sukupuutto.

    Eikös se ole kunnioitettava ilmastoteko kun ei liikoja lisäännytä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevä syy on se, ettei ruotsalaiset lisäänny. Ruotsalaiset loppuvat, heitä kohtaa sukupuutto.
    Sama ongelma on myös Suomessa, syntyvyys heikkenee koko ajan. Tilastojen mukaan viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2058.
    Muutanan vuosikymmenen aikana työikäinen väestö käy liian vähiin.
    Mitäpä esitätte lääkkeeksi tähän ongelmaan?

    Muslimeita lisää vai?

    Kehitysmaiden mamut eivät pysty Ruotsia rakentamaan.

    Tarvitseeko ihmisiä muualta tuoda Suomeen päästöjä ja saasteita tuomaan, vähemmälläkin pärjää?

    Kuinkas sen ilmastonsuojelun kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevä syy on se, ettei ruotsalaiset lisäänny. Ruotsalaiset loppuvat, heitä kohtaa sukupuutto.
    Sama ongelma on myös Suomessa, syntyvyys heikkenee koko ajan. Tilastojen mukaan viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2058.
    Muutanan vuosikymmenen aikana työikäinen väestö käy liian vähiin.
    Mitäpä esitätte lääkkeeksi tähän ongelmaan?

    Hyvä, että jäte vähenee maailmasta.

    Suvakkiratkaisu on, että tehdään maasta kehitysmaamuslimeille Pohjolan kalifaatti. Kun se on valmis alkaa taistelut sunnien ja shiiojen ym lahkojen välillä. Siinä melskeessä vähäiset jäljelläolevat oikeat svedut joko tapetaan tai ajetaan maasta.

    Se on sitten sen 1970-luvulla demarien alullepaneman monikulttuurin loppu. Kalifaatti tulee olemaan tiukasti monokulttuurinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitysmaiden mamut eivät pysty Ruotsia rakentamaan.

    Ei ole tarkoituskaan rakentaa, tarkoitus on tehdä Ruotsista samankaltainen perseilymaa kuin vaikka Afganistan, Somalia tai Jemen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitysmaiden mamut eivät pysty Ruotsia rakentamaan.

    Egyptiläisiä noitia woodoo. Poppamiehiä . Faaraoita . Balsamointia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevä syy on se, ettei ruotsalaiset lisäänny. Ruotsalaiset loppuvat, heitä kohtaa sukupuutto.
    Sama ongelma on myös Suomessa, syntyvyys heikkenee koko ajan. Tilastojen mukaan viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2058.
    Muutanan vuosikymmenen aikana työikäinen väestö käy liian vähiin.
    Mitäpä esitätte lääkkeeksi tähän ongelmaan?

    Lapsiperheiden tukemiseen voisi laittaa maahan muuttoon menevät rahat. Nsiset pelkää eläkeköyhyyttä, ja urantuhoa. Heille pitää antaa kunnon eläkkeet, jotteirahahuolet estä perheenlisäystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitysmaiden mamut eivät pysty Ruotsia rakentamaan.

    Niin, näkeehän sen uutispätkissä, pelkkää hyppimistä, mielenosoitusta, huutamista ja mölyä. Talot murentuneet hiekkakasoiksi. sellaisetko rakentavat länsimaista yhteiskuntaa?

    Äänestä

nyt selkis miksi kela pompottaa paluumuuttajia ruotsista-

epäillään persuiksi- koskapa ovt karanneet monikulttuuri-paratiisista!!!!!?!?

Äänestä
  • Mitä järkeä kommentissasi on?

    Äänestä

  • Niillä on väärää opetusta että paratiisissa raiskataan .

    Äänestä

  • Ei minua pompottanut yhtään silloin kun sieltä muutin takas.

    Äänestä

– Ruotsalaiset insinöörit ja liikemiehet varmistavat, että Ruotsin talous ei romahda. Mutta ruotsalainen yhteiskunta ja kulttuuri menettävät johtavan asemansa."

Äänestä
  • Mutta nuokin saattaa muuttaa Ruotsista muualle.

    Äänestä

Punavihreät haluavat vaihtaa suomalaisen väestön ulkomaalaisiin. Se näkyy kaikessa.

Äänestä
  • Ohisalo etunenässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohisalo etunenässä.

    Ehkä ne raiskaa sitten Egyptin ihmiskauppiaiden tapaan. Lapsia.

    Äänestä

Olis kannattanut kuunnella linkolaa niin maailma pelastuu???

Äänestä

Aina se pitää olla joku asiantuntija kertomaan asiat jotka kaikki näkee mutta mitään ei tehdä asialle.

Äänestä
  • Sit kun paskat ovat housussa, asialle on myöhäistä tehdä mitään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sit kun paskat ovat housussa, asialle on myöhäistä tehdä mitään

    Rajat kiinni politiikalla maamme on vielä pelastettavissa.

    Äänestä

  • Suvakit ei usko muuten.

    Äänestä

Mamuja pitää saada kotiutettua, turvapaikka on väliaikainen.

Äänestä
  • Imatralla on laittomien kotiutus reitti rajan yli ollut aina ja rikollisten varastetun tavaran . Nehän varastaa vaatteet naisilta . Vastaanottokeskus ja venäläiset varkaat siellä puuhaa .

    Äänestä

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KK_103 2020.pdf

"Esimerkiksi Norjassa on viime vuosien aikana alettu lakkauttaa Somaliasta tulleiden pakolaisstatuksia, minkä myötä heidän oleskelulupansa on lakkautettu ja heidät on palautettu takaisin kotimaahansa Somaliaan. Norjan hallitus päätti vuonna 2016, että Somalian tilanne on rauhoittunut
siinä määrin, että 1 600 somalin humanitaarinen oleskelulupa voitiin peruuttaa ja palauttaa henkilöt Somaliaan."

Äänestä
  • Juuri niin, täällä pitäis tehdä sama.

    Äänestä

  • No onkos nuo sitten palautettu? Yhden isosasaatana Mullah Krekor-imaaminkin maastapoistaminen vei vuosikausia. Ei ole kuulunut mitään 1600 somalin maastapoistamisuutista asian todentamiseksi.

    Äänestä

  • Norjassa asuu venäjän ortodokseja slaaveja suomalaisia virolaisia norjalaisia ruotsalaisia englantilaisia jne mutta myös Egyptistä tuotuja faaraoita mm.kätilönä ja Kreikasta . Mikä niistä on Arja lainen ?????? Sinä se olet . Rasisti itse.

    Äänestä

Sisällisota voisi vielä pelastaa suomen mamuilta

Äänestä
  • Miten se pelastaa jos alkuperäisporukka tappelee keskenään? Toinen vaihtoehto oltava.

    Äänestä

Miten Ruotsi voi säilyttää ruotsalaisen kulttuurinsa, joka on tuottanut pohjoismaisen hyvinvointivaltion, kun maahan muuttaa sellaista väkeä, jonka kulttuuriin ei kuulu auttaa muita oman hyvinvoinnin takaamiseksi ja luoda yhteisen hyvän kautta kaikkia kansalaisia verovaroin palveleva hyvinvointiyhteiskunta.

Äänestä
  • Eiköhän juhannussalot katoa.

    Äänestä

  • Lopputulos kaikesta on se, että ruotsalainen kulttuuri ja ruotsalainen hyvinvointivaltio häviävät Ruotsista. Ruotsi on tulevaisuudessa jotain muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän juhannussalot katoa.

    Vihaat juhannusta kesäjuhlat ??? Olet rasisti loukkaat muita.

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa. Orjan osan.

Äänestä
  • Meillä on tuosta jo hyvää osaamista armeijan pojat laukunkatajina nyt ovat tarpeelisen oppineet osaavat palvella herrasväkeä jatkossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on tuosta jo hyvää osaamista armeijan pojat laukunkatajina nyt ovat tarpeelisen oppineet osaavat palvella herrasväkeä jatkossa.

    No jos miehitys on synagoga moskeija niin tietysti pakottaa niin tai venäläiset tsasounat ....

    Äänestä

Onko Ohisalo lukenut?

Äänestä

YLE Areena TV sarja ohuella langalla ruotsin Malmössä .

Äänestä

Suomessa sama ongelma, näkyy jo uudellamaalla. Kaikki hakeutuu sinne.... Sitten alkavat rääkätä kantaväestöä, ei käy kateeksi. Asuntojen hinnat romahtaa, kun jengit riekkuu yökaudet pihoilla.

Äänestä

Onhan tuo ollut tilastoissa todettua faktaa jo vuosia, valtamediamme ei halua kertoa asiasta vain suomalaisille mitään, koska valtamediamme seuraa sekä intersektionaalista että federalistimyönteistä monikulttuurista agendaa.

Äänestä

Svenskit muuttaa vauhdilla pois kotimaastaan.

Äänestä

Jos lapsenlapsenlapseni on tummaihoinen, en koe sitä mitenkään kansallisena katastrofina tai rodullisena sukupuuttona.

Äänestä

Ruotsalaiset faaraot, poppamiehet. Hahahah Balsamoijat. Onpa tulevaisuus.

Äänestä

Onneksi. Onneksi saadaan sieltä tummia ruotsalaisia maahanmuuttajiksi niin natsit ei voi kuin kihistä kun suvakit paukauttaa, että eivät he ole afrikkalaisia vaan ruotsalaisia. Tyttäret hiomaan kielitaitoa. Pakkoruotsi pakolliseksi!

Äänestä
  • Aitoruotsalaisia sieltä muuttaa tänne.

    Äänestä

  • Puhut natseista. Vihreä liike on natsien perustama. Samat piirteet ja kaikki. Tämä pitää aina muistaa kun nähdään olemattomia.

    Äänestä

2100 Ruotsi on islamisoitunut, ja romahtanut maa.

Äänestä

Tämä on sitä uuden maailmanjärjestyksen agendaa, kansallismielisyys on tuhottava.

Äänestä

Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?

Äänestä

Putini on Ruotsalaisten pelastus, ruotin kannattaisi härkkiä venäjä hyökkäämään ruottihin.

Äänestä

Aletaan hakemaan turvapaikkaa Venäjältä.

Äänestä

Tota, minkäs teet? Maailma muuttuu ja me sen mukana. Ihmisten eloonjäämisvietti on aina laittanut ne sopeutumaan monenlaisiin tilanteisiin. En usko, että suomalaiset tekevät yhtään enemmän lapsia luettuaan tällaisia kommentteja tältä palstalta.

Äänestä

Ruotsi on varautunut asianmukaisesti hankkimalla ohjuksia Venäjää vastaan, että mamutus saisi jatkua, ja ruotsalaiset katoais maan päältä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Jos nykyinen maahanmuuton taso säilyy, ruotsalaisista tulee vähemmistö omassa maassaan 45 vuoden kuluessa. Sen jälkeen alamäki on jyrkkä.

– Valtiopäivät päätti yksimielisesti vuonna 1975, että Ruotsi on monikulttuurinen maa. Siihen aikaan yli 40 prosenttia maahanmuuttajista oli maanmiehiäni, suomalaisia. Tilanne on muuttunut: vuonna 2019 maahanmuuttajista 88 prosenttia oli länsimaiden ulkopuolelta ​​ja 52 prosenttia oli muslimeja, kirjoittaa Helsingin Aalto-yliopiston systeemianalyysin apulaisprofessori Kyösti Tarvainen Folkbladetin artikkelissa.

– Tämän tarkan menetelmän mukaan etniset ruotsalaiset ovat vähemmistönä vuonna 2065 nykyisellä maahanmuuton tasolla, hän kirjoittaa viitaten tutkimusmenetelmäänsä, joka on yleisesti demografisissa tutkimuksissa käytetty kohorttitutkimus.

Saman laskelman mukaan Ruotsissa on vuonna 2100 yhtä paljon muslimeja kuin etnisiä ruotsalaisia."

Ei siis ole enää mitään salaliittoteoriaa, kuten suvakit ovat väittäneet. Tolkun ihmiset ovat tämän tajunneet jo aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu